Suur-päre Suur-Jyväskylälle

Jyväskylä, tuo urbaani lähiö syvällä Suomen sisuksissa, on nyt Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kuntaliitosten toteuduttua vihdoinkin Suur-Jyväskylä. Satuin paikalle Jyväskylän kamaralle juuri tuolla historiallisella hetkellä, kun entisestä kyläpahasesta kasvoi kertaheitolla kilpailukykyinen city, joka voi nyt ylpeänä haastaa Turun ja Tampereen sekä karistaa kiireesti kannoiltaan sellaiset tuppukylät kuin Kuopion ja Lahden. Suurkaupunkinsa uudesta imagosta hurmioituneena näitä businesshenkisiä lausahduksia päästelivät suustaan niin kaupunginjohtaja itse kuin tavallinen kaduntallaajakin. Erityisen ylpeitä kaikki ovat olleet siitä, että Jyväskylä on nyt asukasluvultaan Oulun kokoinen suuryritys.


Pienen kirpaisun suurjyväskyläläisten ylpeydelle aiheuttaa kuitenkin sinnikäs Muuramen kunta, joka ei ole vielä kynnysmatoksi Jyväskylän ja Korpilahden välille suostunut. Nythän Jyväskylä on muodoltaan kuin reunastaan kerran puraistu reikäleipä. Ulkopuolelle jäi myös Riihivuoren saavuttamaton laskettelukeskus (kuvassa).


Tuon kaikin puolin historiallisen kosintaretken on blogiinsa taltioinut Erkka, joka urheasti kaikkien maalaiskunnan valtuuston kokouksesta ulosjääneiden puolesta asteli paikalle, veti kännykkänsä esiin ja näytti muille mallia, miten kansalaisjournalisti tarttuu tekniikan kehityksen h-hetkeen.


Kuntaliitoksesta innostuneena olen minäkin pohtinut Jyväskylälle uutta nimeä, joka kuvastaisi parhaiten sen uudistunutta, ylöspäin töröttävää mahti-imagoa. Kylä ei nimittäin alkuunkaan sovi tälle innovatiiviselle ja kehityksen kärjessä kengät kopisten ja prässit suorassa dynaamisin askelin etenevän Jyväskaupungin imitsiin. Nyt tarvitaan jotain uutta. New siihen alkuun ainakin. Ja kyllä se kuulkaa on niin, ettei jyväksestäkään mieleen tule mitään muuta kuin kaurahattu, joten muotoillaan se Jyväs uuteen uskoon. Ensin tietenkin heitetään ään pisteet hemmettiin. Ei ole äätä Tampereessa eikä Turussakaan. Ei edes tuppu-Kuopiossa eikä Lahdessakaan. Miten voi olla kilpailukykyinen ään kanssa, kysyn vaan. Miten ulkomaalaisenkaan suuhun edes sopii Jyväskylä? Ikämme olemme saaneet hävetä rallikansan suussa tuntemattomaksi vääntynyttä juuvvaasskhulaa. Sille on tultava loppu. Eli New Jyvas, mutta koska j-kirjain yyn edessä on aika turha, otetaan sekin pois. New Yvas. Vaan sekään ei vielä riitä. Jyväskylähän on erityisesti addiktoitunut teiden rakentamiseen ja kulttuurimaiseman tuhoamiseen kilpailukykyä hanakasti hakiessaan, joten tuo loppu yvas voisi luontaisesti vääntäytyä muotoon yways. New Yways. Tältä pohjalta Jyväskylä voisi suuruudenhulluuksissaan haastaa ihan jo maailman metropolejakin, eikä jäädä kansallisella tasolla taistelemaan asukasluvuista ja työttömyysprosenteista pikkukaupunkien kanssa.


Kävin päivän kestäneellä valokuvausmatkalla sekä Jyväskylässä että Jyväskylän maalaiskunnassa, joissa olen molemmissa asunut monet kerrat siitäkin huolimatta, että olen maalaiskuntaa vierastanut aina. Maisemallinen yleistunnelma maalaiskunnan rajan ylityksen jälkeen muuttuu mielestäni synkäksi. Tiet ovat kallioon louhittuja, eikä aurinkoa paljoa puilta näy. Jyskän turvevoimalan nokipäästöt värjäävät ilman mustaksi, eikä pyykin kuivattaminen ulkona ole kovin viisasta. Taisivat Pandan suklaatehtaankin myydä jo ulkomaalaisille, joten Vaajakoski taitaa olla enää liikenneympyrä Jyväskylän maalaiskunnan ja muun maailman välillä. Liikenneympyröitä on Jyväskylässä muuten enemmän kuin missään muualla. Siellä voisi ihan päivänkin pyöriä liikenneympyröissä, jos muutakaan tekemistä ei ole. Niitä löytyy sellaisistakin paikoista, joissa saattaa käväistä jopa muutama auto päivässä.


Mutta Jyväskylän maalaiskunta, tuo vihoviimeinen Suomen maalaiskunta ja nimellinen häpeäpilkku ulottuu myös Jyväskylästä länteen, mistä avautuu liki asumaton ja kolkko Vesanka. Nyt Jyväskylällä onkin oiva tilaisuus rakentaa lisäkaistoja Keuruuntielle ja kaavoittaa järvitonteille tornitaloja heti kun Lutakon seutu on saatu niitä niin täyteen, ettei Jyväsjärvestä (Ywayslake) ole jäänyt jäljelle kuin se typerä suihkulähde, josta sen ainoa suihku sojottaa sinne päin, minne milloinkin sattuu tuulemaan.


Tein myös henkilökohtaisen Muistojeni Jyväskylä -retken ja kuvasin jokaisen talon, jossa olen kaupungissa ja maalaiskunnassa asunut. Joihinkin niistä taloista en olisi halunnut millään palata, mutta kuvaaminen onnistui, kun en ajatellut mitään. Tunnetta ei siis voi kuvailla mitenkään nostalgiseksi tai haikeaksi kuin paikoin. Keljolla on aina erityinen paikka sydämessäni ja syntymäkodistani Kauppakadun Vanhasta Tiilitalosta olen kirjoittanut jo aiemmin. Muista en taida jaksaa. Loppujen lopuksi sain Jyväskylän matkalta mustan silmänkin. Liukastuin autoon mennessä ja törmäsin Daihatsun oveen. Onneksi on lomaa vielä pari päivää.