maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Sairauskertomuksen loppuhuipennus
















Kuvissa aitoa sairaustaidetta.


Minä tiedän, että siellä ollaan kieli pitkällään odotettu taas sairauskertomuskuvausta selästäni. Ihme pervoja. No hei, ei vainenkaan. Olen nyt joka tapauksessa pääsemässä sairauskertomukseni huippukohtaan... mitä ihmettä, kuolaako siellä jo joku? No maltapas nyt, kerron, kerron.

No siis, olen tänään käynyt neurokirurgilla. Oikein siis neurokirurgilla, joka ystävällisesti teititteli minua. Hyvin arvovaltainen herrasmies, kerrassaan. Menin sinne nöyränä magneettikuvat kainalossani. Tiesin, että tämä on viimeinen kerta, kun selkääni ihmetellään, että mikä siinä nyt muka on. Kantapäähän asti juilii yhä niin, että että saa ihan käsillä vetää reittä perässään, ja on niin hellanlettas vaikeaa koko elämä, että ei sohvalta pääse ylös kuin könyämällä, jos erehtyy sinne istumaan. Yli 7 tuntia ei pysty nukkumaan tai sitten on koko päivä selkäkivun takia pilalla. Eikä mitään vikaa muka löydy. Niin olen kuin satavuotias mummeli.

Olin jo päättänyt, kun mitään ei kuitenkaan löydy, että menen tämän jälkeen fysikaaliseen ja kiropraktikolle ja venyttelen ja teen kaiken mitä käsketään. Vedän nappia napin perään ja tyydyn osaani. Opettelen elämään kivun kanssa ja sitä rataa. Olen tähän asti ollut ylpeä kipukynnyksestäni, joka on mielestäni ollut varsin korkea, mutta jonka ilmeisesti olen menettänyt ja nykyisin piipitänkin saatana kuin joku vaivaismuija.

No niin, nyt se huipennus ja hyvät uutiset: Siis jumalauta mun selässäni onkin vikaa! On on. Kaksikin vikaa. Nikaman siirtymä ja sen seurauksena sen epästabiili olemus, ja lisäksi vaikea stenoosi. Eli kulumavamman takia siellä on paha lysähtäminen nikamien välissä ja toisekseen nikama on kokonansa paikaltansa siirtynyt ja tekee siellä nyt mitä haluaa. Ja huono uutinen on sitten se, ettei kumpikaan parane, vaan pahenee. Leikkausjonoon heti, kun uskallan vaan sinne itseni lykätä. 950 ihmistä on jonossa ennen minua. Olen varmaan lopettanut bloggaamisenkin jo siinä vaiheessa, kun jotakin tapahtuu. Sitten kyllä pääsen leikkuulaudalle kahden viikon varoitusajalla, jos tai kun oikea jalkani lopulta heikkenee tai mahdollisesti halvaantuu. Mutta tämä ei siis parane kiropraktikolla, fysikaalisella eikä hieronnalla. Itse asiassa minun pitäisi vain seistä tai istua selkä suorana tekemättä yhtään mitään, ettei kuluma ja pullistuma pahene tai nikama siirry enää yhtään enempää. Ei mitään sivuttaisliikkeitä, ei kumartelemisia eikä turhia urheilemisia. Sanoin olevani kirjakaupassa töissä. Lääkäri hymyili, kirjoitti lausunnon ja toivotti "hyviä hetkiä".




















Onko muka ihme että sattuu, kun siellä on tämän näköistä porukkaa?

24 kommenttia:

Almamaria kirjoitti...

Jonoon vaan! Jos homman nimi on se, että ilman leikkausta ei ole toivoa tilanteen parantumisesta niin kannattaa ottaa riski. Leikkaus nukutuksineen on tietysti aina oma riskinsä, mutta jos vaihtoehtoja ei ole niin veitsen alle vaan.
Alan ihmisenä tein testamenttia ja järjestelin niin, että tileihini oli käyttöoikeus jollain muullakin kuin minulla ennenkuin menin leikkaukseen. Pelkäsin ihan hirvittävästi, mutta kokemuksen jälkeen pelkään nykyään vähemmän.

SusuPetal kirjoitti...

Jos ei parane itsestään, niin eihän siinä ole muuta mahdollisuutta kuin leikkaus. Sillä tavalla saa edes sen mahdollisuuden, että tulee paremmaksi.

Vaan hyvä, että löytyi ihan oikea vika. Nojaa, hyvä ja hyvä, mutta tiedät, mitä tarkoitan.

Jonoon järjesty!

Saara kirjoitti...

Niin, mut on leikattu muutaman kerran, ihan jo nuorna likkana greipin kokoinen myooma kohdusta ja sen takia sitten noi kaikki kakaratkin on veitsellä uhaten maailmaan saatettu. Että ulos sieltä tätä yläkautta vaan.

Ei oikeastaan enää pelota. Tosin se on käynyt ilmi, että olen morfiinille ja sen johdannaisille allerginen ja verenpaineeni laskee dramaattisesti esim. spinaalipuudutuksessa. Että siinä mielessä aina pelottaa, että mitähän ne aina antaa.

Saara kirjoitti...

Niin, joo, Susu. Kyllä mä meen. Se vain tuli niin yllättäen. Menin lukkoon.

Helen kirjoitti...

No ei sitten kun voimia vaan jonotuksen ajaksi! Ja muista olla nostelematta mitään ja taipumatta mihinkään.

Saara kirjoitti...

Heh, kiitti vaan, Helen. No tuota. Hmm. Se olisi pitkän pitkä saikku sitten edessä, mutten mää mitenkään nyt voi...

SusuPetal kirjoitti...

Siis, miksi et voi jäädä sairaslomalle? Ai niin, kyllähän se jalka kannattaa halvaannuttaa halvatun töiden takia, ilman muuta!

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh tässä riittää sulattelemista. Pikaista paranemista!

keu

Saara kirjoitti...

Paha on hetki nyt. Paha paha. Ihan hirveän paha. Eihän se sanonut, että se halvaantuu, vaan että se voi halvaantua.

Keu, hä? Mähän en siis parane :)

SusuPetal kirjoitti...

Höh. No, jos se vaan v o i halvaantua, niin painelehan siitä sitten hommiin! Kyykkyyn järjesty!
Ja sitten ylös mars ja kantamukset mukaan!

Että joku voi rakastaa töitä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ehkä se sen pikaisen leikkauksen vaatii. Tsemppiä!
tv

keu

Saara kirjoitti...

Lobotomia.

Jenni kirjoitti...

Auh! Jonoon mars, niin kuin muutkin kunnolliset itäeurooppalaiset!

Saara kirjoitti...

Jonottaminen on ilomme. Eikö siitä joku ottanut Kampin edessä rahaakin, kun ihan vaan jonottivat. Ei siellä toisessa päässä mitään ollut, mutta saipahan jonottaa.

Kyl mä meen siihen jonoon. Tietenkin menen.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

No siinäpä siis hyviä uutisia kerrakseen :(
Eipä taida olla hoitotakuun mukainen jono mitasta päätellen.

Saara kirjoitti...

No eipä niin, Kirsi. Kyllähän siitä hoitotakuusta puhetta oli, joo.

kirsti kirjoitti...

Pahan näköinen kuva, alkoi oma selkä sattua kun sitä katselin. Rahalla pääsis yksityiselle, ei kai tarvitsisi niin jonottaa. Mahtaisko auton hinnalla saada nikamat kuntoon?

Saara kirjoitti...

Oh, mukavaa, että joku huomasi kuvat! Minusta niistä tuli niin hienoja.

Mutta siis niitä sellaisia selkäleikkauksia tehdään uudellamaalla vain Töölössä, oli yksityinen potilas tai sitten... ööö... julkinen. Ei ole Suomessa kuulemma tietotaitoa tarpeeksi.

Liisa kirjoitti...

Jonotus on piinaa, mutta diagnoosin saaminen on juhlaa. Tietää edes mikä on ja miksi. Minullakin on noita MRI-kuvia pari kolme CD:tä. Taidan tutkia huomenissa.

Niillä ei kyllä voi osallistua Valokuvatorstaihin. Jaksamista selän kanssa!

Saara kirjoitti...

Heh, niin, Liisa, eipä voikaan. Tosiaan, cd:ltä olisi saanut paremmat kuvat. Vitsi kun tuli tyhmä olo. Mää skannailin, nääs. Siellähän se cd on pussissa myös.

Mrs Morbidi kirjoitti...

Oijoi... otan osaa.

Saara kirjoitti...

Elä ny, Ruu, vielä. Kyllä tässä vielä kävelläänkin.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Mutta siihen hoitotakuuseen on syytä vedota ja neuvoisin sinua pitämään oikeuksistasi kiinni. Ei ole kenenkään etu, että hoitoon pääsyä pitkitetään. Se jopa maksaa enemmän kuin nopea hoitoon pääsy :)

Saara kirjoitti...

Joo, Kirsi. Ensi viikolla tapaan hoitavan lääkärin ja kyselen enemmän. Sitten tiedänkin enemmän.