No nih, tässä sitä nyt istutaan taas perse kipeänä. Sitä kun vanhemmalla iällä joutuu opettelemaan uusia harrasteita, ei siitä ilman sivuoireita selviä. Nimittäin ikinä en ole ennen keilannut. Keilahallissakaan en ole konsanaan käynyt. Lukioaikana meidän luokalla oli keilaajapoika, jota minä pidin ihan kahelina. En sitten niin kauheasti innostunut, kun myyntikokouksen jälkeen ohjelmistoon oli ilmestynyt keilaaminen, tarkemmin sanottuna hohtokeilaaminen Miljonääri-Jussin keilahallilla. Yritin vetkuttaa ja keksiä kaikki mahdolliset tekosyyt, mutta koska luvassa oli myös runsaasti dopingia muiden kohtalotovereitten kanssa, ajattelin, ettei se ota jos ei annakaan.
Olihan se noloa, kun kaikki näkivät. Pallo liukui ensimmäisen pelikierroksen ajan yhtämittaa ränniin, milloin oikeaan ja milloin vasempaan. Ajattelin sitten ottaa isomman pallon, mutta se ei pysynyt hyppysissä ja pomppi naapuriradalle. Kaikki nauroivat. Olin jo niin masentunut, että niiskutin. Mä olen luuseri, minä sanoin ja otin lisää juovuttavaa juotavaa. Loppujen lopuksi otin sitä niin paljon, että aloin osua keiloihinkin yksi kerrallaan ja vähitellen keiloja alkoi kaatuilla sitä tahtia, että olin vaarassa joutua ratojen parhaitten kisaan.
Ja sinne minä sitten hyvin vertyneenä etenin.
Hyvä Saara, paina perseellä huudot kiirivät korviini ja minähän painoin. Pääsin huimaan vauhtiin ja kolmella peräkkäisellä täyskaadolla olin vetänyt niin hirveän kaulan kahteen muuhun kilpailijaan, ettei niillä ollut mitään toivoa. Joten tässä näette koko korporaation keilaajamestarin. Se olen minä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Vaikeuksien kautta voittoon. Mulla on aina ollut susta sellanen tunne, että tartut sä mihin tahansa, loppujen lopuksi kaikki kääntyy sun eduksesi ja parhain päin. Mainio kertomus tämä jälleen. :)
Upeaa ja onnittelut!
Täyskaato niin monella tavalla:)
Asiasta toiseen: mihin Saara olet laittanut tikkuaskistasi sen rivo-reinholdin?
Et kai ole antanut lopputiliä?
Hahaa, Karp... sinä olet niin suloinen aina. Mutta siis kuulkaa, minähän onnistuin sitä paremmin, mitä enemmän olin kännissä.
Asiasta toiseen, Etappisika, ei, eijei. Kiintiörivo tulee ja menee oman mielensä mukaan. Ja ainahan ei täälläkään voi kai olla. Kai. En kyllä tajua miksi.
Ah, olinpa tuossa äsken tahditon... Siis piti lausua onnitteluni onnistuneen urheilusuorituksen johdosta. On hienoa vielä tähän maailmanaikaan tavata rehti urheilija, joka yrittää parhaansa ja katsoo mihin se riittää.
Kuitenkin haluaisin tänä voitokkaana hetkenä lausua myös muistutuksena sen, mitä Ylipaavalniemi sanoi kirjeessään korinttolaisille: "Sillä mitä se meitä hyödyttäisi, vaikka voittaisimme kaikki keilailumestaruudet mutta saisimme perseellemme vahingon."
Mutta silti: Korporaation Mestarin Malja!
"Sillä mitä se meitä hyödyttäisi, vaikka voittaisimme kaikki keilailumestaruudet mutta saisimme perseellemme vahingon."
Tästä voisi tulla mun uusi slogan. Kiitos, Etappisika, itseni ja kaikkien muidenkin rintamasikojen puolesta, jotka eivät koskaan muista kiittää.
Onneksi olkoon!
Opit keilailun salat tuossa tuokiossa ja vielä voitit kisat! Hieno saavutus. Sen rinnalla kaikenlaiset istumalihasten kolotukset ovat pikkuseikka. Kun käyt useammin keilaamassa, kolotuskin häviää : )
Huhhuh, mitenkähän tuossa mahtaisi käydä. Varmaan pitäisi selvistä päinkin käydä kokeilemassa.
:D tässä olikin tämän päivän suurnaurut. ^^
muistui mieleen oman elämän ensimmäinen ja tähän asti ainut keilailukokemus: naapuribaanan ysiluokkalaiset nauroivat meille pari vuotta nuoremmille kun ei saatu yhtään keilaa nurin. äreissäni onnistuin sitten seuraavalla pallolla kaatamaan kaikki - meni pojat hiljaisiksi ^^
Kyllä mulla kans vähän tällaista seiskaluokkalaisen kiukkua siinä alkoi olla mukana. :)
Tässä tarinassa on sekin valoisa puoli, että kun keilaus on nyt todistetusti täysin hallinnassa, ei tarvitse enää tässä elämässä hohtopalloihin kajota.
Aivan, Anni. Nythän se on siinä.
Mutta kun minä keilasin elämäni ensimmäisen kerran (mikä jäi toistaiseksi myös viimeiseksi) niin onnistuin lähettämään pallon TAAKSEPÄIN! Yritäs itse, ei sekään ihan helppoa ole!
Itse asiassa silloin kun se pallo karkasi naapuriradalle, mulla ei ole mitään muistikuvia edes, mihin päin se lähti. Muistan vain kun kaikki nauroivat kaksinkerroin. Se oli kamalaa.
Lähetä kommentti