Pääsiäiskokolla

Eilinen meni koko päivän pihalla. Tämän tontin pienestä hoitamattomasta metsästä on nyt kaivettu jokainen puoli metriä pidempi risu ja poltettu. Myrskyt olivat katkoneet puita ja metsään oli rojahtanut jumalattomia karahkoita viime talven aikana. Ja muutaman muunkin talven aikana. Kaikki on pistetty moottorisahalla palasiksi ja poltettu. Meillä kun isäntä saa moottorisahan käteen, se alkaa hulluna katkoa sillä kaikkia puita ja minun pitää juosta perässä huutamassa eijeiei... EI SITÄ! Niitä et kyllä perkele katko... Ja se katsoo minua hölmönä ja sormet lämpimästi moottorisahaa hyväillen ja kysyy enkö?


Liekkeihin on myös heitetty edelliskesän humalanvarret ja kolmen vuoden joulukuuset ja kun kaikki poltettava oli lopussa, hain vielä naapurinkin oksat poltettavaksi ja haravoin tieltä pienemmätkin risut ja männynkävyt.



Tässä kuvassa on kurkiaura. On on. Se on oltava tosi nopea, kun kuulee kurkiauran lähestyvän. Silloin heitetään harava sivuun ja kaivetaan känny taskusta henkeä pidätellen ja osoitetaan puhelinta summamutikassa taivaalle vähän niin kuin pyydettäisiin yhtäkkisen hurskauskohtauksen vallassa hyvä Jumala, soita minulle. Sitten painetaan nappia ja kurkiaura joko osuu tai ei osu pikkuriikkiseen objektiiviin. Minullapa osui.



Tällä kertaa en aio väittää tietäväni mikä tämä on. Se kasvoi maassa kiinni lehtien seassa. Luultavasti se on sieni.

Iltasella istuin sitten itsekseni nuotiolla ja join oluen. En muista kaljan maistuneen koskaan niin hyvältä. Sitten menin saunaan pesemään savun hajun pois itsestäni ja join oluen. En muista kaljan maistuneen koskaan niin hyvältä. Isäntä juotti sitten minulle ikään kuin vaivihkaa punaviiniä ja minähän join. En muista milloinkaan punaviinin maistuneen niin hyvältä. Sitten söin suklaata... En muista koskaan olleeni näin läski.

Tänä aamuna meinasin hakea tuhkaa pensaille, mutta hillos kärysi yhä ja lasten muovinen lumilapio alkoi sulaa, kun yritin sillä kauhoa tuhkaa.