sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

Tuulen varjon jälkimainingeissa

Koska olen pitkästä aikaa saanut luettua kirjan loppuun, sitä pitää juhlistaa. Liputuspäivähän se onkin.

Hyvä suomen kieli!

No onhan se kumma homma, että tässä työssä mitä minäkin teen, en kerta kaikkiaan ole jaksanut pitkään aikaan lukea mitään muuta kuin takakansia. Toisaalta kun opin lukemaan suhteellisen varhain,



olen ehkä myös vähän kyllästynyt. Mutta nyt olen vihdoin saanut luettua kirjan, minkä täytyy osaltaan olla myös kirjan ansiota.



Carlos Ruiz Zafón
on saanut ensimmäiselle romaanilleen mahtavaa hypetystä muualla maailmassa. Tuulen varjoa ( Otava 2004, suom. Tarja Härkönen) on myyty euroopassa lähes miljoona kappaletta ja se on ilmestynyt 25 maassa. Tämä kaikki on sikäli kummallista, että minusta kirjan seitti oli kyllä tiukkaan ja monimutkaisesti kudottu, mutta siellä oli myös valtava reikä. Jouduin pari kertaa miettimään, miten tällainen leväperäisyys on mahdollista. Lukijat ovat todennäköisesti hyvinkin armollisia, kunhan tarina vie mennessään. Kertoisin sen reiän teille, jos joku joka on juuri aikeissa lukea Tuulen varjoa, ei vetäisi siitä hirveitä pultteja.

Pari kertaa ennen nukkumaan menoa jouduin tuhahtaen heittämään kirjan pois käsistäni. Kirja oli rakennettu selityksien varaan ja se selittävä teksti on jumalattoman pitkäveteistä. Kirjasta olisi saanut hienon tuhatsivuisen eepoksen näyttämällä kaiken, sen sijaan että tyydyttiin kirjoittamaan kirjeitä ja kuuntelemaan vanhuksen jaarituksia. Valintakysymyksiähän nämä kirjailijalle ovat, että millä tavalla haluaa tarinansa kertoa. Parasta tekstiä Zafón kuitenkin sai aikaan kuvaamalla tapahtumaa suoraan. Ne pitkät selittävät osiot olivat puisia paasauksia ja tekivät kirjasta esanssin makuisen, vähän niin kuin espanjalainen tortilla olisi täytetty pelkillä synteettisillä mausteilla.

Kun ajattelen, miten pienestä tarina loppujen lopuksi on kiinni, en voi kuin ihmetellä joidenkin kirjojen huimaa suosiota. Tämäkin perustui pitkälti ylireagointiin ja rumaan typeryyteen. Ilman ylidramaattista espanjalaista pässinpäätä ei olisi koko tarinaa, mikä hieman lopussa ärsytti. Se teki kirjasta niin naiivin.

Kirja on peili, josta voimme nähdä vain sen, mitä meillä on sisällämme... tässä kirjassa sanotaan. Jäin miettimään, että onko minulla tosiaan sisälläni espanjalainen tuhkanharmaa taivas, usvan peittämiä kujia, kaarikäytäviä, katakombeja, pieniä palatseja kadun kulmissa... ja jos on, miten ne ovat sinne joutuneet. Lisäksi jouduin käymään taistelua itseni kanssa siitä, onko vähälevikkisellä kirjallisuudella sittenkin suurempi merkitys kuin olin ajatellut. Sadan kappaleen myyntiluvut saavuttanut kirja nousi pakkomielteeksi ja eli omaa elämäänsä Espanjan yössä. Ah, niin romanttista, niin jännittävää.

Kirjalla on ansionsakin. Mielessä häivähti hetkittäin Marquezin kosteat ja rehevät kuvaukset, mutta milloinkaan teksti ei jatkunut samanalaisella ryöpytyksellä kovin pitkään. Ne olivat pieniä hetkiä, mutta hyviä.

Hänen nimensä oli Marisela, tai sillä nimellä Jausá häntä kutsui, ja hänen arvoituksellisesta persoonastaan ja käytöksestään tuli pian kaupungin seurapiirirouvien suosituin päivittelyn aihe, kun he kokoontuivat maistamaan hunajaleivonnaisia ja tappamaan aikaansa tukahduttavina syyskesän päivinä. Näillä kutsuilla kerrottiin vahvistamattomia huhuja siitä, että tuo afrikkalaisnainen harrasti haureutta rakastajansa kanssa istualtaan, toisin sanoen kuin kiimainen tamma, mikä rikkoi ainakin viittä kuutta vakavinta kuolemansyntiä. Niinpä jotkut kirjoittivat piispalle anoen suojelua ja siunausta Barcelonan hyvien perheiden vitivalkoisille ja saastumattomille sieluille moisten vaikutteiden edessä. Kaiken muun julkeuden lisäksi Jausá kävi sunnuntaisin aamupäivällä hevoskärryajelulla vaimonsa Mariselan kanssa ja toi babylonialaisen turmeluksensa kaikkien puhtoisten nuorten poikien ja tyttöjen silmien eteen heidän kävellessään Paseo de Graciaa pitkin kello yhdentoista messuun. Jopa päivälehdet kirjoittivat tästä ylpeästä ja kopeakatsesesta neekerinaisesta, joka tarkkaili barcelonalaisyleisöä "niin kuin viidakon kuningatar katsoisi pygmien veljeskuntaa".

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Jäin miettimään, että onko minulla tosiaan sisälläni espanjalainen tuhkanharmaa taivas, usvan peittämiä kujia, kaarikäytäviä, katakombeja, pieniä palatseja kadun kulmissa... ja jos on, miten ne ovat sinne joutuneet."

Hehhee. No mihin johtopäätökseen tulit, löytyykö noita?

Saara kirjoitti...

Joo, hyvin metaforisessa ja makaaberissä merkityksessä kyllä. Aivoni olivat tuhkanharmaat kuin espanjalainen taivas aamun koitteessa. Keuhkokujiani peitti usva sydämeni pumpatessa laskimojeni kaarikäytäviin verta. Peräsuoleni, tuo orgaanisten jätteiden katakombi, huokui tyhjyyttään vatsani kurniessa. Olkaniveltäni peitti rustokerros, joka sai sen näyttämään pieneltä palatsilta kadun kulmassa...

Saara kirjoitti...

Äiti taas tässä.
Luin kyseisen kirjan viime vuonna ja nyt sen kohdalla on ammottava muistin menetys. Luin sen kiinnostuksen vallassa, mutta mitä jäi jälkeen? En osaa sanoa mitään juonesta, en metaforista, en alitajunnan kerroksista, peilistä puhumattakaan.
Nykyään kirjalijat kiinnittävät älyttömästi huomiota rakenteisiin ja miten saada piilotetuksi sen mitä lukijan pitäisi löytää ja ymmärtää.
Pitkään rakastamani Paul Coelhon Zahirkin jo ottaa päähän.
Katselin Tuulen varjon tekijän haastattelun äskettäin tv:stä. Kirjailija esiintyi tosi nerokkaana tarinan tekijänä ja oli kyvyistään otettu.
Siis Saaaran äiti

Eero Leppänen kirjoitti...

doda, enpä osaa kiistääkkään. itsehän luin sitä orgaanisten jätteiden katakombin tyhjennyspalatsissa.
Hyvin kirjoitettu.tää sun anaallyyssis siis.
nyt luen pussikaljaromaania ja vaikka se naurattaa minua välillä ääneen niin enemmän se kyllä ärsyttää, taian antaa olla.

Saara kirjoitti...

Äitee, kirjaa mut ulos sieltä sun koneestasi ja heti! Mulla on jäänyt sinne tallennettuna tiedot, kun viimeksi olen siellä käynyt. Sinä ilmestyt tänne Saarana nyt, hyvä ihminen.


Pussikaljaromaani taitaa olla kans yks hypetetty laitos. Mitähän sitä seuraavaksi lukisi. Eilen illalla jo hapuilin taas kirjahyllyä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa, äiti on Saara ja Saara on Saara:)

Huokaus, minulla on lukemattomia kirjoja pöydällä.

Liputtamisen arvoinen asia, Saara, luettu kirja ja vielä analyysi lukemastasi.
Koskakohan itse voisi liputtaa?

Saara kirjoitti...

Ei yhtään hauskaa. Äiti on just tommonen.

Siis äidille vielä, että paina tämän blogin vasemmasta yläreunasta "blogger" -sanan kohdalta ja sen jälkeen katsot oikealle yläreunaan, jossa mun nimeni alla lukee sinisellä sign out. Paina siitä.

Anonyymi kirjoitti...

En ole Saara, olen anonyymi.
Ei se sign out vaikuttanut mitään.
Vai onnistuiko se sittenkin.
t. Äiti

Saara kirjoitti...

Näytti onnistuvan. Huh. Olihan se mun moka, kun en lähtiessäni kirjautunut ulos. Ääh. Piru vie.

Anonyymi kirjoitti...

Aika hauskaa kuitenkin.
Connecting people:)
One for all and all is one.

Saara kirjoitti...

Höh. Minusta siinä ei ollut mitään hauskaa vieläkään.

Anonyymi kirjoitti...

No, vanhana sitä voi sitten muistella ja nauraa?
Minä olen näköjään jo niin vanha:)))

Anonyymi kirjoitti...

"A woman who doesn't spend time with her family can't be a real woman" sanoi jo don Corleone.

Toivottavasti ystävyytemme kestää tämän kertomisen.

Saara kirjoitti...

Hö, mä en nyt tajunnut. Minuako sinä tarkoitit?

Saara kirjoitti...

Aaaii, siis minua ja äitiä?

Anonyymi kirjoitti...

Juu, poissa on. Kirjaimet. Ja äkkiä pois täältä.

Anonyymi kirjoitti...

No tota
Kummisetä ykkösessä don (Marlon Brando) sanoo Sonnylle (James Caan) notta "A man who doesn't spend time with her family can't be a real man" - ja nyt kun sinun klaaniasi on täällä kirjoittelemassa niin sinusta se ei ole hauskaa vaikka Sususta oli.

No tähän minä että olen samaa mieltä Susun ja Brandon kanssa kumminkin, siis että se on hauskaa ja että family on tärkeä.

Mutta sitten kun olen asiasta kuitenkin eri mieltä kuin sinä niin esitin toivomuksen että ystävyytemme kestäisi tämän erimielisyyden kuin mies. Tämän kohteliaisuuden taas opin tosta alempaa, relativismin heitteköistä, ja ajattelin että noudatan etikettiä sitten minäkin, jos se on talon tapa.

Saara kirjoitti...

Siis just kehuin tuolla boksissani, että mulla on tällainen kirkkaamman ajatuksen hetki menossa. Todella. Se oikein loistaa.

Että mun pitää nyt kestää se, että susta on hauskaa ja Sususta on hauskaa, että me äidin kanssa sekoillaan täällä porukalla, vaikka musta siinä ei ole mitään hauskaa.

Ihan tyhmää. Mutta on hyvä olla kohtelias ja toimia etiketin mukaan, vaikka se minulta joskus unohtuisikin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla Saaran tulitikkulaatikossa on näemmä syntynyt spekulaatiota yllekirjoittaneen nimeen liittyen. Saanen taustoittaa tässä:

Nimi Etappisika on kunniallinen virtuaalinimi, jota kannan ylpeydellä, sen asettamat velvoitteet toivoakseni miehuullisesti ja järkähtämättä täyttäen.

I maailmansodan länsirintamalla saksalaiset rintamasotilaat kutsuivat itseään nimityksellä Frontschwein (”rintamasika”), joka tarkoitti niitä sotilaita jotka oikeasti taistelivat huonosti huollettuina etulinjan erinomaisen epämiellyttävissä olosuhteissa jatkuvan kuolemanuhan alaisina; nimessä on siis vahvasti arvostava ja kunnioittava vivahde.

Vastakohtana näille oikeille jermuille oli sitten Etappenschwein (”päämajasika” tms.). Tämän prototyyppi on tietysti sellainen jokin ylipainoinen, konjakkia juova ja lämpimässä esikunnassa hienossa univormussa ja sotilaspalvelijan kiillottamissa saappaissa sikaareita tuprutteleva olento, jolla ei ollut mitään käsitystä rintamaolosuhteista mutta joka oli lahjattomuudestaan huolimatta päässyt sukulaisuuttaan tai muulla hyväveli-järjestelyillä korkeaan asemaan suunnittelemaan sotilaallisia operaatioita, joiden toteuttamisessa sitten aidot Frontschweinit maksoivat hengellään tehdyt virheet...

II maailmansodan aikana näistä käsitteistä ainakin Etappenschwein omaksuttiin saksalaislta aseveljiltä suomalaiseen sotilasslangiin muodossa ”etappisika”. Käsitteen sisältö säilyi muuttumattomana.

Virtuaali- tai blogiympäristössä tapahtuvan toimintani tehtävänkuvaus vastaa paljolti tuota alkuperäistä etappisian toimenkuvaa: hommana yksinkertaisesti on kierrellä rintamasikojen suurin ponnistuksin ja uhrauksin ylläpitämissä blogeissa nälvimässä, paremmintietämässä ja vittuilemassa, minkä jälkeen voi vetäytyä tyytyväisenä takan ääreen miettimään omaa erinomaisuuttaan.

Tässä tehtävässä minua Jumala auttakoon.


PS. ”Petra”. On siinä kanssa ihmisellä nimi...

Saara kirjoitti...

Scheisse kartoffel! Mikä pläjäys. Mä.. tuota... siis mä olen rintamasika!

Anonyymi kirjoitti...

Hahhah, Petra on muinainen ja nykyinen kaupunki Jordaniassa, ja koska ikäni puolesta voin olla todellakin muinainen, siis varsinainen mui ja nainen, niin ei nimi naista paranna, eikun pahenna.

Rintamalla en minäkään viihdy, en edes muualla kuin tuossa tulitikkulaatikossa, joka on arvolleni ja bodilleni(petite) juuri sopiva. Siellä sitä on somaa punaviintä ryystää, juopua ja heitellä hymiöitä satunnaisille ohilukijoille.

:))))

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näin on Saara, käsittääkseni olet aivan rintamasikojen aatelia.

Vai jordaniaatalanade petra folk..

Anonyymi kirjoitti...

siis "talande"

tässähän ihan kiihtyy.

Saara kirjoitti...

Voih, aatelinen sikapossu. Mä olen niin otettu. Kyllä nyt ripset taas räpsyy.

Anonyymi kirjoitti...

Olenkin ihmetellyt, että mikä tarina Etappisian nimimerkin taakse kätkeytyy, mutta nythän saatiin selvyys tähänkin asiaan ja saan nukkua yöni rauhassa.

Minusta tuntuu, että omahyväinen itsetyytyväisyys liittyy myös useiden rintamasikojen elämään, joskaan ei tietenkään Saaran. Hänellä vain ripset räpsyy.

Anonyymi kirjoitti...

Selvisi sitten minullekin Etappisian arvoitus. Sotahistoria ei ole vahvoja puoliani.

a kirjoitti...

Olipa piristävä pelinavaus tähän maanantai-aamulle lukea tuo Saaran ja Saaran äidin keskustelu!

Ostin Tuulen varjon isäpuolelleni joululahjaksi. Luulin, että se on tuleva klassikko. Enpä taida sitä lainata luettavaksi itselleni. Onneksi ostin pokkarina, ei ollut kallis.

Saara kirjoitti...

Ei se Juha niin huono ollut, kai. Voi hyvinkin olla tuleva klassikko. Mä vaan olen tämmöinen hapannaama.

Anonyymi kirjoitti...

Luin kirjan mennä viikolla, koska sitä moni kehui.

En tiedä. Olihan se riittävän paksu yölukemiseksi. Kirjaa on verrattu Econ Ruusun nimeen. Ei yllä Ruusun tasolle.

Saara kirjoitti...

Obeesia! Löysit vielä tänne!

Joo, samaa mieltä, kyllähän sen luki, mutta hei, ei voi verrata!

Anonyymi kirjoitti...

vittu saara vedä sen sun löysä vittus päähän toi o ihan vitun huikee kirja

Saara kirjoitti...

Taidat ymmärtää kirjallisuudesta yhtä vähän kuin meikäläisen vitustakin. Lue enemmän, kyllä se siitä.

Anonyymi kirjoitti...

OH GOD S E KIRJA ON IHAN VITUN HYVÄ MITEN VOIT SANOO NOIN no toisaalt jotkut ei vaan osaa :------------------------------------------------)