Blogin tila
Jos haluat poistaa blogisi listoilta, valitse "Poistetaan listalta". Jos tätä blogia ei ole enää olemassa, valitse "Ei enää olemassa".
Tallennus
Nyt se on poissa.
Eksyn aika usein Jyväskylän blogeihin etsimään jotakin tuttua mihin takertua. Täällä etelässä on pitänyt rakentaa omaa historiaansa, mutta Jyväskylässä se olisi ollut valmiina ja läsnä koko ajan. Tutut paikat, maisemat... jo pelkästään se, että kun joku sanoo jyväskyläläisen kadun nimen, pystyn sen paikallistamaan oikeaan lähiöön, vaikka se olisi uusikin katu. Tietäisin siellä bussien numeroista mikä menee minnekin ja millä pysäkillä pitäisi jäädä pois. Muistaisin, että naapurin kumminkaima asuu Köhniöllä, veljen entinen tyttöystävä uuden perheensä kanssa Kypärämäessä, Keltinmäessä asuu Jani ja monta muuta tuttua, Mäyrämäestä on kotoisin ensimmäinen suuri rakkaus, Kangasvuoressa asuin itsekin, Kangaslammellakin olen asunut, olen asunut Keljossa, Kuokkalassa, Jyskässä ja Ruokkeella, ja ollut töissä Mäkimatin K-Ruokavinkissä ja Kortepohjassa... Jyväskylässä tietäisin suoraan, minkä terveyskeskuksen alueeseen kuuluisin. Siellä tiedän mistä mennään mihinkin, mutta täällä joudun katsomaan kartasta, missä kukakin synttärisankari asuu ja mihin päin ylipäätään pitää lähteä muksuja viemään, kun ne vaihtavat urheiluseuraa tai alkavat saada kavereita kotipihaa kauempaa. Kaikki sellainen tuttu ja turvallinen on ollut poissa jo yli kaksitoista vuotta. Miten ihmiset ylipäätään jaksavat muuttaa ulkomaille ja olla koko ajan pyörällä päästään. Minulle ei ole vielä edes hahmottunut Helsinki, vaikka olen ollut siellä jo usean vuoden töissäkin. Turistit tulevat kauppaan aina kyselemään, miten pääsee nopeinta reittiä Suurkirkolle tai satamaan, eikä minulla ole aavistustakaan. Usein joudun sanomaan, etten tiedä, koska minäkin olen maalta.
Synnyin tähän taloon Jyväskylän keskustassa. Se on Vanha Tiilitalo nimeltään ja siellä kummitteli. Joku piikatyttö oli kuristettu hengiltä ja jäi ikuisiksi ajoiksi leijailemaan talon vangiksi. Se kummitus oli jostain syystä aina pahalla päällä ja paiskoi tavaroita. Keittiön kaapitkaan eivät aina pysyneet seinällä, kun piikakummitus sai kohtauksen. Muistan ihan natiaisena tuijottaneeni hölmistyneenä seinältä singahtavaa kaappia. Toki talo oli mukulakivikadun varrella ja liikennekin alkoi lisääntyä huimaa vauhtia, mutta minusta on jotenkin mukavampi ajatella, että se kuristettu tyttö päästeli pahoja energioitaan pihalle paiskomalla tai siirtelemällä tavaroita paikasta toiseen. Joitakin vuosia sitten vastapäiseen asuntoon perustettiin taidegalleria ja minua ihmetytti, miten ne aikoivat saada ne taulut pysymään siellä seinillä.
Jatkuu...
Tekstit
15 kommenttia:
Todennäköisesti minäkin olisin hieman ärtynyt, jos kuolisin kuristamalla, joten ymmärrän piian haamua.
Jatkoa odotellessa. Mielenkiintoista luettavaa ja sopi tämän päiväiseen mielentilaani -olen ollut nostalgian vallassa itsekin.
Jyväskylä on minusta kaupungin ideaali. Siellä on kaikki kohdallaan lähtien ilmastosta--->kunnon talvet, lämpimät kesät.
Tosin nykyään minua hämäävät ne suuren rahan rakennukset, joita on tullut jyväsjäeven rannoille. Ne eivät jotenkin sovi nostalgiseen mielikuvaani Suomen Ateenasta.
Meillä oli pikkumökki pitkään muuratjärven rannalla ilman mitään mukavuuksia. Sinne päästiin sodankylän sääskiä pakoon ja se oli tärkeää. joskus pyöräilin kauppakadulle kaljalle 16 kilsaa. ei se mitään, mutta takaisin pääsy oli vähän vaikeampaa ;@}
Tuossakin talossa taisi muutama tuoppi mennä.
Kappas. Muillakin kummittelee..
: )
Juu juu, piikatyttö Reiska Liekki nenärenkaansa kanssa teutaroi Vanhan Tiilitalon kummituksena. Niin justiinsa. Miten sä ton heti arvasit.
Kyllä minäkin sitä piikaa ymmärrän. Muutenkin piikana olo on varmasti ottanut aivoon aika lailla. Ja sitten vielä kuristetaan.
Ihan samaa mieltä, Mediaope. Ne Nokian rakennukset ja muutenkin koko Ainolan ranta pilaavat kaiken. Jyväskylä kärsii pienen kaupungin itsetunto-ongelmista ja kaikkinen uudisrakennuksineen se vaikuttaa lähinnä opprtunistilta. Maine Suomen Ateenana alkaa olla mennyttä, tosin siellä vastarannallahan se hiukkaskiihdytinkin olla möllöttää.
Joo, Maitokivi. Kai kummituksia sitten on pakkokin olla olemassa, kun niistä niin paljon on monilla kokemuksia. :) Ja Barbiesta ja Kenistä.
Hahhahhaa... voi Reiska, sä olet niin söpö aina.
Musta Jyväskylässä on parasta se, että kun on niin ainutlaatuinen tilanne, että keskusta sijaitsee aivan järven rannalla, niin laitetaan siihen keskustan jä järven väliin yksi nelikaistainen tie ja vitunmoiset rampit ja sitten se loppu kaistale rantaa vuorataan betonilla, niin saadaan viihtyvyys lähelle maksimia. Kuka siihen nyt esimerkiksi mitään puistoja olisi halunnut?!
Ceausescu beach, sillä nimellähän kaupunkilaiset kutsuvat tuota mainittua betoniparatiisia, kaupunkisuunnittelun kukkasta.
Hahha. Ai hitto, että oli hyvin sanottu.Mutta sillat on komeita.
Ihan ensin.
Jyväskylä on sisämaan kaupunki, joka tarkoittaa lähtökohtaisesti perseestä.
Kuitenkin kaikista Suomen sisämaankaupungeistä Jyväskylä on paljon vähemmän syvältä kuin muut sisämaan kirkonkylät, kenties Porvoota lukuunottamatta.
Porvoossa on osattu mielenkiintoisella ja ainutlaatuisella tavalla yhdistää sisämaan kaupungin ummehtuneisuus meren rantakaupunkiin, niin että on saatu aikaan merenrannalla oleva sisämaan kaupunki.
Jyväskylässä asuu huomattava osa Suomessa vaikuttavista omaisistani, ja sitä kautta matkattiin lasna ollessani kohden Kokkolaa.
Mitä kummituksiin tuli niin aikoinaan meillä oli kummitus, joka tiskasi ja järjesteli tavaroita. Kohteliaasti se kerran etsi minulle kynän, kun tarvitsin sellaisen heti.
Porvooko perseestä? Voi hyvinnii olla. Kerran olen käynyt.
Siinä ummehtuneisuudessa on perää. Kiitos, Petja. Sammutit orastavan koti-ikäväni. Muistin äkkiä selkäänpuukotukset, juoruavat miehet ja kateuden, jolle ei koskaan ollut mitään syytä.
Sellainen kummitus olisi kyllä ihan ehdoton. Voi hitsi. Nyt tuli kademieli.
Joskus kaihoilen Keski-Suomen suuntaan, jossa äitini suku on kotoisin ja itsekin syntyisin ihan siitä läheltä.
Erikoistumisopintojen kanssa tuli kaupungissa vietettyä useita viikonloppuja tässä muutama vuosi sitten. Siksi lämpimiä ajatuksia puhtaimman suomen kielen kehtoon :)
Ja Porvoo on kaunis, vanha kaupunki; isän kotipaikka. Kuinkas sattuikaan.
Niin ja kiitos kommenteista tätäkin kautta :) Kylhä myö pärjätään...
Juu, Marleena, kylhä myö, jos ketkä. Sen kun pistetään menemään vaan.
Ei meidän kummitus puhdasta saanut.
Mutta kolisteli astioita, valutti välillä vettä niille, pisti ne toiseen järjestykseen ja sellaista.
Joskus se pisti haarukat toiseen altaaseen tai järjesteli pikkulusikat tiskipöydällä.
Mitään ei koskaan näkynyt, mutta kuului sellainen rahina ja kilinä, paitsi sen kerran kun kummitus ojensi minulle kynän.
Piti heti ottaa yksi numero talteen ja katselin hätääntyneenä pöytääni, että missä siinä on kynä, niin kummitus huitaisi paparit sivuun kahtapuolen ja sieltä vieri kynä esiin.
ufgazelj
Niin, joo, ne taitavat olla enempi sellaista aikaansaamatonta porukkaa nuo kummitukset. Tai ainakin stereotyyppiset haamut mielummin kalisuttelevat kuin tiskaisivat oikeasti.
Pulivälissä 60-lukua olin siinä tiilitalossa töissä Henriksonin radio- ja tv-liikkeessä. Särjin melkein selkäni rahdatessani painavia toosia ahtaissa ovissa.
Myöhemmin kävin siinä galleriassakin.
Nyt asun maalla sopivalla etäisyydellä Jyskälästä. Muistojen paikkoja ovat edelleen Tourujoki, Harju, Ainola (menetetty).
OOh, Tourujoki! Sepä vasta jotain. Onko Ainolakin menetetty? Voi voi. Sinne oli metkaa vesibussilla tansseihin matkustaa...
Lähetä kommentti