torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Hei, se on vain yksi novelli

Aamulla luin junassa oikein uutislehti Satasesta, että

"Veijo Meren sensuroitu seksinovelli julkaistaan vihdoin. Ensimmäinen kerta -novelli ilmestyy Parnasso-lehdessä tänään.
Vuonna 1954 kirjoitettu kertomus jäi pois Meren esikoiskokoelmasta sen sisältämän seksikuvauksen johdosta."

Odotin tietenkin kovin malttamattomana, että pääsisin pian kotiin ja Porno-Parnasson kimppuun ja pikaisesti lukemaan tämän jo ennen ilmestymistään pienen hypetyksen uhriksi joutuneen seksinovellin. Kädet täristen sitten avasin tämän salaperäiseen kelmuun käärityn lehden ja aloin lukea. Minun piti palata heti alkajaisiksi kaksi kertaa alkuun, että ymmärtäisin mistä on kyse; selkeästi tarinassa oli joitakin kaivinkoneen kuljettajia, mutta sitten tajusin, että ei, ne ovatkin asvalttimiehiä ja novelli muuttui heti paljon seksikkäämmäksi, koska asvalttimiehet ovat tunnetusti älyttömän seksikkäitä. Mutta kuinka ollakaan, olin ymmärtänyt väärin, ja ne heput kaivoivatkin niljaista turvetta ja kantoivat klönttejä saappaissaan. Muuta minä en sitten ymmärtänytkään, joten yritin lukea novellin toiseen kertaan. Ei, ei se siitä tekstistä luettavampaa saanut. Siinä oli jotakin, mikä sai minut töksähtämään jokaisen lauseen kohdalle ja palaaman jatkuvasti alkuun ymmärtääkseni, kuka puhuu ja mistä se puhuu.

Papinniemelle tämä novellilöytö oli pyhä. Hän kertoi siitä pääkirjoituksessaan.

Minusta se oli sekava ja vaikeasti ymmärrettävä novelli. Seksiä siinä oli saman verran kuin Oharin unessakin:"... suoraan rautatieasemalta - puf - rautatieasemalle". Ei sillä että olisin jotenkin pettynyt. Alkoi vaan pirusti naurattaa tuo Satasen ja Parnasson hehkutus.

Kaikkea ne keksii.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No täytyyhän niiden yrittää myydä lehteä. Mutta mihin ihmeeseen on sitten juuttunut minun Parnassoni, ei mulle mitään tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Papinniemi tekee kuten Kirsti tuossa kertoo, lisäksi hän on melko papillinen noin ylimalkaan, mikäli blogia on uskominen.

Juudas ja Meri - tekstit palautuvat päivänvaloon pätkittäin.

Säästäkää itsenne ja läheisenne Parnasson ostamiselta ja lukekaa sen asemesta Meren kirja Jääkiekkoilijan kesä, siihen Meri on juuri tuon turvetyömaan seksijutun tuikannut, ilmeisesti melkein sellaisenaan. Minusta kuvaus oli aivan validin tuntuista seksuaalisähläämistä sodanjälkeisesssä Hämeenlinnassa, ei se -50-luvullakaan niin helppoa ollut.

Saara kirjoitti...

No kai mä ny sen tiedän, että ne yrittää myydä lehteä. Naurattaa vain nuo keinot ja mediat.

Anonyymi kirjoitti...

Juu Kirsti, ne pihtaa lehteä siveyssyistä meiltä susirajantakaisiltä, ettei mene pääsiäinen aivan pornoillessa. Ei meinaan tullut lehteä mullekaan ja olen ollut siitä vähän nyreissäni koko päivän. Varsinkin kun luin eilen JP:n blogista, että Meri itse oli ollut sitä mieltä novellistaan, ettei hän ole koskaan kirjoittanut sen rennommin ja paremmin kuin siinä, tai jotain sinnepäin. Niin tokihan se kiinnosti.

Saara kirjoitti...

Oi voi. Taas mä mokasin enkä osannut kumarrella oikeassa paikassa. Vieläkö mä voin sanoa, että se olikin tooooosi hyvä novelli. :(

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoista lukea se novelli ton sun arvostelun perään ja tehdä sitten omat päätelmät siitä.

Kohta Parnassoakin ruvetaan myymään lööpeillä, luulen ma.

Anonyymi kirjoitti...

Äh, jotenkin ihan latistavaa. Ei tee mieli lukea mitään, kun kaikessa on kuulemma seksiä, mutta ei sit olekaan. ihanhanurista tollanen. Sulla on tosi viehättävä kuva tuossa, nyt vasta huomasin. Mutta mähän olenkin hidas.
-minh-

Saara kirjoitti...

Joo, kyllä tämä minustakin lööppejä enteilevää vahvasti on.

Minh, kyllä siinä jotakin tapahtui, mutta seksinovelliksi sitä ei tähän maailman aikaan voisi nimittää hurskainkaan munkki. Enkä minä sitä, eihän tässä seksiä ole muutenkaan nähnyt vuosikausiin, mutta siis minusta se ei ollut kovin hyvä novelli muutenkaan. Ihan vaan novelli. Ei yhtään hyvää lausetta, kaikki epäselvää ja niin edelleen.