Top 6

Tämä tulee taas vähän jälkijunassa, mutta Karpalo heitti musameemilla ja taisi heittää Mocakin, ehkä, siitä kun ei aina ota selvää. Muistin meemin, kun lykkäsin Pendolinossa kuulokkeet korville. Mietin kuumeisesti kuutta biisiä koko matkan Jyväskylään, mutta ei se oikein onnistunut. Popin puolelta ainoastaan Cat Stevensin Wild Worldista olen varma. Siihen en kyllästy ikinä. Mutta tässä pitää olla tarkkana. Jos kumarran jollekin, pyllistän toiselle. Kyse on taas vain siitä, millaisen illuusion tahtoisin itsestäni luoda. Kuuntelen lähes mitä vain ja laulan aina mukana, vaikka kyse olisi numibialaisesta kansanlaulusta. Musiikin pitämisessä tarkeintä on mieliala. Matti ja Teppo laulattavat minua aika ajoin kamalasti. R-a-k-a-s on ihan vastustamaton. Ei sille vaan mitään voi. Vivaldin Talven allegro non molto taas saa minut taivaisiin, Albinonin Adagio kyyneliin, 80-luvun discobiisit panevat joraamaan. Jouluna kuuntelen eestaas Loirin Tähden, tähdistä kirkkaimman eikä joululaulujen jatkuva virta vaivaa minua lainkaan. Tulkitsen myös hyvin tunteikkaasti Hopeisen kuun.

1-vuotiaana tanssin pöydällä Kaikki joukolla jäätä särkemään tahdissa. Pikkutyttönä ostin Beirutin torilta sellaisen myrkynvihreänkukertavan singlen ihan ulkonäkönsä perusteella. Se oli jotakin arabialaista laulua. Ja hyvää. Kuuntelin sitä päivät pääksytysten.Vähän vanhempana sain Italian tuliaisina singlen. Sen nimi oli Per Chi tai jotakin sinne päin. Kuuntelin sitä kuukauden päivät yhtä soittoa. Vuosia myöhemmin tämä biisi on noussut kerran jos toisenkin soittolistojen kärkeen ja meille suomalaisillehan sen tulkitsi niin kovin populaarisydämeenkäyvästi ikinuori turkulainen käännöksellään "hei älä mee". Kuuntelin vaatekomerossa myös Tom Jonesin She is a ladya, koska kukaan muu ei jaksanut enää sitä kuunnella.

Nuorena fanitin tietty Hurriganesta. Nojasin Ainolan tanssilavan backstagella Ile Kallion olkapäähän. Idioottimainen hymy kesti naamalla viikon, yhtä pitkään kuin Ilen nimmari kämmenselässä. Sitä ennen Helsingin serkku tartutti Alvin Stardust -kuumeen. Yritettiin kuunnella kesämökillä molemmat omilla mankoillamme yhtä aikaa samaa Alvinin biisiä (You, You, You, My Coo-ca-choo... ) stereoina, mutta eihän se mitenkään onnistunut, kun toisen nauha vouvasi ja toisen patterit olivat väsyneet jatkuvasta parhaimpien palojen kelaamisesta. Marc Bolankin oli aika kova sana. Vähän rajumpaa tuli sitten perässä. Smoke on the water piti ihan opetella kitarallakin soittamaan. Landola meni kyllä myöhemmin rikki, kun Jönni löi sillä Köpää päähän.

Sitten keksin jostakin ELO:n ja Santanan. Ja sadat muut perässä. Ei tee oikeutta mainita edes noita kahta, kun niin moni jää mainitsematta. Ne vain tulivat ensimmäisinä mieleen. Keksin sitten ne kuusi biisiäkin, mutta siitä toisesta päästä eli mitkä biisit saavat kuulokkeet lentämään korvilta.

Ällötyksien Top 6.

1. Save The Last Dance For Me/ The Drifters
2. Dirlandaa/ Kai Hyttinen
3. Ikkunaprinsessa/ Rauli Badding
4. Pretty Woman/ Roy Orbison
5. Vuonna '85/ Eppu Normaali
6. Born In The USA/Bruce Springsteen


Kunniamaininnan antaisin Eppu Normaalien liki koko tuotannolle lukuunottamatta paria hyvää osumaa. Irwiniäkään en ole oikein koskaan kestänyt kuunnella, Baddingista puhumattakaan. Roy Orbison on kerta kaikkiaan kamala. U2:n suosio on minusta jokin suuri erhe. Ihmisillä täytyy olla jotakin vikaa päässä tai korvissa. Varmaan sanomattakin on selvää, että hirveitä kappaleita on miljoonittain. Tuo lista ei tietenkään tee oikeutta mainitsematta jääneille. Yleensäkin suomalaiset ovat kyllä sanoituksen kökkömestareita. Anna Erikssonin lauluja ei oikein uskalla kuunnella ettei mene hermot. Jore Marjarannan sanoitukset ovat niin kamalia, että kuunnellessa alkaa hävettää. Tampereen paikallinen yleisradio soitti perjantaina noin kello 17.00 ihan hirveän kappaleen. En voi ymmärtää että joku on sellaisen tehnyt ja että joku sitä ihan soittaa. Luulin että se on vitsi, mutta ei. Tai sitten tämä on niitä biisejä, jotka ovat niin huonoja, että ovat sen takia ihan älyttömän hyviä. Se alkoi jotenkin niin, että kävin suihkussa, on perjantai ja kello on seitsemän, ei ole kiire minnekään..." mutta johonkin tansseihin se oli menossa ja puki siinä päällensäkin sitten. Jösses, mikä tsipale.


Jaa niin, muuten menomatka menikin oikein hyvin. Näin kesän ensimmäiset lehmät. Ihan syömmestä otti. Tulomatka olikin sitten ihan perseestä. Vieressä istuvan naisen hajuvesi oli ehkä eltaantunutta, junan lämpötila tavoitteli neljääkymmentä ja vauhti hetkittäin kahtasataa. Oli hiki, huimasi ja migreeni tuli liki.