Lepotilassa

Jahka olin eilen syönyt mahan täyteen, katsoin ihanat Muumit. Näkymätön Ninni tuli Muumilaaksoon hoitoon, että tulisi jälleen näkyväksi. Kuopus pompotteli palloa ohi mennessään ja sanoi lempeästi: Muumilaaksossa aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Sitten hän juoksi pallonsa kanssa ulos ja minä jäin koiran kanssa sohvalle. Nukuin parin tunnin päiväunet, heräsin joksikin aikaa haahuilemaan. Tuntui siltä, että aivot jäivät peiton alle jatkamaan unosiaan. Siinä minä sitten ilman aivojani läksin lukemaan blogeja läpi. Ei mitään muistikuvia niistä, paitsi Kirstin kissa syöpyi takaraivoon, koska ajattelin sitä vähän väliä vielä katsoessani 24:sta. Näitä uusia tunteja en olekaan vielä seurannut, mutta hyvin se sujui ilman aivojakin. Yhtään en tiedä miksi virus matkusti metrolla ja miksi sillä presidentin ex-vaimolla oli lääkepurkki selkään teipattuna ja miksi toinen täti sen ampui ja sitten itsensä. Mutta hirveästi siinä tapahtui kaikkea, joka oli ehkä hirveän jännittävää.

Heräsin juuri. Tänään onkin hyvä päivä lähteä iltavuoroon maan alle töihin, sillä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lupiinit ovat auenneet ja kaikki puut ovat yhtä aikaa kukassa. Se täällä etelässä on hölmöä, että omenapuut, sireenit, pihlajat, kirsikkapuut ja hernepensaat kukkivat yhtäaikaa, kun ihan hyvin voisivat kukkia vuoronperään. Kesä tulee muutenkin liian nopeasti ja yhdellä kertaa taas. Ja kohta se on ohi.