Jahka olin eilen syönyt mahan täyteen, katsoin ihanat Muumit. Näkymätön Ninni tuli Muumilaaksoon hoitoon, että tulisi jälleen näkyväksi. Kuopus pompotteli palloa ohi mennessään ja sanoi lempeästi: Muumilaaksossa aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Sitten hän juoksi pallonsa kanssa ulos ja minä jäin koiran kanssa sohvalle. Nukuin parin tunnin päiväunet, heräsin joksikin aikaa haahuilemaan. Tuntui siltä, että aivot jäivät peiton alle jatkamaan unosiaan. Siinä minä sitten ilman aivojani läksin lukemaan blogeja läpi. Ei mitään muistikuvia niistä, paitsi Kirstin kissa syöpyi takaraivoon, koska ajattelin sitä vähän väliä vielä katsoessani 24:sta. Näitä uusia tunteja en olekaan vielä seurannut, mutta hyvin se sujui ilman aivojakin. Yhtään en tiedä miksi virus matkusti metrolla ja miksi sillä presidentin ex-vaimolla oli lääkepurkki selkään teipattuna ja miksi toinen täti sen ampui ja sitten itsensä. Mutta hirveästi siinä tapahtui kaikkea, joka oli ehkä hirveän jännittävää.
Heräsin juuri. Tänään onkin hyvä päivä lähteä iltavuoroon maan alle töihin, sillä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lupiinit ovat auenneet ja kaikki puut ovat yhtä aikaa kukassa. Se täällä etelässä on hölmöä, että omenapuut, sireenit, pihlajat, kirsikkapuut ja hernepensaat kukkivat yhtäaikaa, kun ihan hyvin voisivat kukkia vuoronperään. Kesä tulee muutenkin liian nopeasti ja yhdellä kertaa taas. Ja kohta se on ohi.
Saturday Classics – 14122024
4 päivää sitten
18 kommenttia:
"Että olisi Eki-sedällekin jotain raportoitavaa", höh. Yhäkö se on minusta kii, eikö täältä saa edes vuosilomaa, häh? Täällä Aarne Tanninen, vosinkton!
eki-seta
Pitää jättää loma-anomus, joka sitten käsitellään täällä ja katsotaan, josko se jotenkin onnistuisi.
Ja kolmena kappaleenakö? Kelpaako jos yhden repii kolmeen osaan? Miten pitkiä lomia yleensä on myönnetty, vaikka sä mitään muuta myönnä kuin korkeintaan Mököttäjä-piiskan, saako sen lakerikenkien kera?
eki-onkel
Kelpaa kyllä, jos siitä saa selvää. Loman tarpeessa tässä ollaan itse kukin. Onneksi on enää ensi viikko töitä ja sitten kolmen viikon pätkä lomailua. Tiedä vaikka reissuun tässä innostuisi lähtemään. Saareen ainakin pitää päästä ongelle.
Voisi tosiaan piiskata jotakuta muuta välillä, mutta mököttäjät ovat ansainneet kroonista piiskaa joka tapauksessa. Sehän voi olla tuossa vaikka iäti.
Siitä sun Pietarin saaliista on jo ehtiny Aamu-Sanomiin juttukin: nainen sala kuljetti kaloja hameen alla.
eki
Nämä ovat selviä epäkohtia, ehkä ymmärrettävissä, tehtiinhän homma urakalla 7. päivässä. Ehdotan että valtuutamme Saaran soittamaan paaville (Vat 69), sitä kautta reklamaatio meneneepi parhaiten vintille. Saaran pitäisi muistaa (kirjoita ylös Sara!) ainakin kolme (3) kohtaa:
1. puut, risut ja muut karhit kukkivat aivan liian epämääräisesti, kukintaan saatava selvä aikataulu!
2. Puut eivät saa kasvaa sekaisin (niitä orgioita ei kestä katsoa) vaan koivut koivujen kanssa jne. ja hyvässä järjestyksessä, mieluiten ruoduissa, käännös aurinkoon päin!
3. Linnut eivät saa laulaa sikin sokin, kukaan ei voi sellaista esitystä arvostella, jossa kaikki kiekuu yhtä aikaa, vaan järjestys siihenkin, ja lauluvuolot niin kuin Euloviiluisha!
Saara miettinee tykönänsä, (missä se sitten Saarassa lieneekin), jos hantaakissa roikkuessa pälkähtää muita hyviä parannusehdotuksia kuden esim.
4. Itikat (ei se lihafirma) eli yttyset on tarpeettomina deletoitava niin kuin todetaan jo maineikkaassa kansalliseetoksessamme VLinnan Tuntemattomassa soldaatissa.
Ja mitä ikinä muutansa siinä hantaakissa jne. jne.
meidän erkki
Miten on ajateltu Syöppöhullun päiväkirja osa II:n ilmestyminen? Toivoisin ettei se menisi päällekkäin uuden Hally Pottelin kanssa. Saako täällä muuten esittää toivomuksia suhteen?
eki
Erittäin osuviin epäkohtiin on tarttunut Eki! Hyvä Eki.
Pyrin ottamaan kaikki toivomukset huomioon. Varsinkin Ekin toivomukset. Lupaan, ettei syöppöhullu kakkonen mene päällekkäin Pottelin kanssa, kuka se sitten ikinä onkaan.
Minä luotan, me luotamme Sinuun Saara!
Että viet näitä asioita nyt eteenpäin! Ovela ryöstäjätyöantaja Te olette kyllä, yritätte kehuilla muka selvitä siitä loma-anomuksesta. Törkeää!
eki
Eki on selvästi järjestysmiehiä.
Kirsti
Da horosoo, nimen omaan, kirjoitetaan yhteen! Ilmastostakin voisi Sara samalla reklamoida, ja kansasta, se pitäisi kanssa vaihtaa parempaan!
eki
mutta ekiä ei varmaan vaihdeta.
Kirsti
Ei se auta. Aina on kansassa jokin vika vaikka se olisi minkälainen.
Oonksmä muka Turun Sinappia? Mä olen kova Mököttäjä, miten olis kunniapiiska?
eki
Kyllä! Olet kunniapiiskasi ansainnut!
Ja lähetetään tietysti Postiennakolla, otaksun. Kiitos siitäkin vähästä.
eki
Eki-kulta, hymyile nyt vähän edes. Jooko.
:/)
eki-kulta (CV mm. Saaran Kunniapiiska Mököttäjille vuonna 2005)
Lähetä kommentti