keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2005

Lapsia ja puberteettipoikia

Loma lähestyy ja töitä on enemmän kuin koskaan. Tuntuupahan sitten loma lomemmalta. Justiin. Kolmen viikon lomassa on se vika, että ensimmäinen viikko menee totuttelussa, seuraava hyvällä onnella lomaillessa ja kolmas viikko sitä kiroillessa, että kohta se loma loppuu. Mutta silti sitä yhtä lomaviikkoa on niin hemmetin mukava pihistellä syksyyn.

Pienimmät lähtivät maananataina junalla Jyväskylään veljen vaimon ja sen jo aikaisemmin tutuksi tulleen The Undercover-vauvan kanssa. Vauva oli lukenut turvaistuimessaan koko matkan kirjoja ja keskustellut aiheesta "gaagaa". Meidän kuopus oli Pasilassa kysynyt, että joko me ollaan Tampereella. Siitä pitäen veljen vaimo oli saanut juosta ravintolavaunusta hakemassa meidän lapsille pikkupurtavaa, sipsii, limsaa, jätskii... Vauva oli vähän kohotellut kulmiaan ja jatkanut lukemistaan. Haluan kuitenkin muistuttaa, että meidän lapsemme ovat kullanmuruja, eivätkä mitään lomaterroristeja. He eivät möykkää yleisillä paikoilla eivätkä hauku muita ihmisiä blogeissaan niin kuin olisivat ainoita, joilla on oikeus elää, eivätkä järjestä kohtauksia, mistä tulikin mieleen, että

onhan täällä vähän outoa olla tuon puberteetin kanssa. Se ei paljon huuda, jos sille ei puhu mitään, eikä katso siihen päinkään. Ruokapöydässä yritän olla niin kuin en huomaisikaan koko jätkää, mutta jos vähänkin silmä eksyy sinne päin, niin se karjaisee, että MITÄ? Se ei enää pysty puhumaan normaalisti. Kaikki mitä sen suusta tulee, tulee karjaisten tai näsäviisastellen. Mutta onhan se hirmu söpö muuten, niin kuin kaikki murrosikäiset miehet. Meillä on todella pitkä talo. Puberteetin kaaosmaiseen luolaan on kolmekymmentä askelta matkaa, joten ei siitä paljon muuten meteliä lähde kuin silloin, kun osutaan kohdakkain. Ongelma on oikeastaan siinä, että se on koko ajan vähän raivona. Mutta kun ihmisellä on diabetes ja jos veren sokeri laskee liian alas, diabeetikosta tulee kokonaan raivopää. No minä sitten siinä vaiheessa ryntään verensokerimittarin kanssa sen luokse, että mitataanko josko se on liian matalalla, niin jumalauta, siitä se raivokohtaus vasta tuleekin. Ei siihen paljon auta enää mennä neulaa sormenpäähän tyrkkäämään. Yksi päivä en saanut kurkkusalaattipurkkia auki ja työnsin sen niine hyvineen pöytään. Jätkä veivasi sen auki tuosta vain. Niin että en minä enää uskalla sille enää mitään sanoa. Kieriskelkööt puberteettituskissaan rauhassa. Näin ne äidit pannaan ojennukseen. Uskallan minä sille aamuisin käydä toivottamassa mukavaa päivää ja käsken sen olla varovainen ja huolehtimaan syömisistään, kun on tällä viikolla päivät maalivahtikoulussa. Ei se mitään siihen sano. Nukkuu vain.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko kaikki murrosikäiset miehet tosiaan söpöjä? Minusta se alkaa siinä viidenkympin tietämissä kyllä söpöys vähitellen haihtua.

Kirsti

Saara kirjoitti...

Noh, tilalle tullee hyvässä lykyssä charmi. Mutta pointin tajusit erinomaisesti. Juuri tuota ikähaarukkaa tuossa puberteettiudessa tavoittelin.

Anonyymi kirjoitti...

Karen Blixenin mielestä pienet pojat olivat mukavia ja sitten taas vanhat höppänät miehet. Kaikki miehet siltä väliltä olivat hänen mielestään sitten vähemmän viehättäviä. Tuli vaan mieleen.

Kirsti

Saara kirjoitti...

Heh. No ei se minua hirveästi ihmetytäkään.

Vt kirjoitti...

Lapsiperheisiin kohdistuva ärtymyshän on lähestulkoon aina vihaa itseä kohtaan; mitäs menee sellaisiin paikkoihin, joissa nämäkin viihtyvät.

Mutta... Silti! (Lapsiperheet meinasivat jäädä kirjoituksesta kokonaan pois ihan vain sen takia, kun lapset yksinäänhän ovat vallan veikeitä tiettyyn rajaan asti. Mutta kun kirjoituksesta olisi tullut liian lyhyt. Ja onhan niitä lapsiperheitä, niitä... Kyllä sellaisia on!)

Saara kirjoitti...

Niin muuten.

Minä en niissä paikoissa taida käydäkään. Enkä käykään. Hyvänen aika. Enhän minä edes tiedä, vaikka lentokenttä olisi räjähtänyt tuon tuostakin.

Anonyymi kirjoitti...

Elämää ja suuria tunteita, oikein sitä tuntee elävänsä. Vanhakin ihmeesti herää, kun puberteettipoika murahtelee ja sanavarsto koostuu äännähdyksistä "häh", "MITÄ???",
"huh", "MITÄ VIÄL?????".

Esipuberteettityttö ääntelehtii paljon monipuolisemmin, mutta naisethan nyt tunnetusti ilmaisevat itseään (korjaan: vanhempiaan) runsaimmin adjektiivein: "Tyhmä", "Enkä", "Pimeetä", "Epistä" jnejne.

Jep, eläkäämme ja tuntekaamme.

Petra

Kaura kirjoitti...

Ihanaa, että on jotain, mitä odottaa 1- ja 7-vuotiaiden kanssa. Never a dull moment.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvällä onnella toiselle viikolle sattuu kesä, riippuu vähän siitä mille viikonpäivälle se tänä vuonna osuu. Tyypillisellä onnella toisen viikon sataa. Se junatouhu oli varmaan "The Undercoverista" (mustat lasit päässä ja handussa Tractatus Logico Philosophicus) GAGAa, vähän styrkempi versio DADAsta.
eki

jk. koskahan se jokakesänen mies-naiskeskustelu muuten alkaa ja missä, mm. nää shortseista roikkuvat mahat ja naisten polvisukat. se alkaa olla jo myöhässä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan helpotti, kun luin kuvaustasi murkustanne. Samanlainen on meidänkin poika. Olen jo välillä ajatellut, että se on vähän epänormaali, mutta ilmeisesti ei olekaan syytä huoleen.

Se on onneksi nyt kesätöissä, niinkuin toinenkin teinimme (siis ajatelkaa, kaksi murkkua yhtäaikaa, joskus meinaa hermo pettää, kun kuulee muutaman kerran päivässä olevansa "saakelin idiootti".)

Kun ne nimittelee oikein pahasti, vastaan, että "minäkin rakastan sinua". Sen jälkeen ne ovat yleensä ihan hiljaa.

Silti... ne on oikeesti ihania. Ovat kesätöissä (onneksi) ja hoitavat kuulema hommansa hienosti.

Kiitos päivän piristyksestä Saara.

Anonyymi kirjoitti...

Siis se olin minä tuo äskeinen
Niitti

Anonyymi kirjoitti...

Otin vähän itseeni Kirstin kirjoituksesta. Ettäkö muka viidenkympin tietämissä olisi söpöyteni alkanut haihtua. Onneksi alan olla höppänä.

Charmia en taida tavoittaa. Se vaatinee kypsyyttä. Ja minusta ei koskaan tulle aikuista.

Aake, kuuttakymmentä lähestyvä puberteettipoika

Anonyymi kirjoitti...

Niin, varmaan minunkin mieleni muuttuisi kun näkisin Aaken livenä, vaan eihän minulle sellaista onnea suoda.

Kirsti

Saara kirjoitti...

Puberteettihan on ihan pakollinen juttu. Tyttöäkin komensin tuossa vastikään kapinoimaan minua vastaan, mutta se polkaisi jalkaansa ja tiuskaisi, että enkä kapinoi! Siitä se lähtee.

Olen vähän ylihuolehtiva äiti. Mitä kamalammaksi lapset käyvät, sitä helpompi minun on ne päästää maailmalle, sitten kun se aika koittaa. Eli onhan sillä tarkoituksensa molemmin puolin.

Niitti, hei! Mäkin olen just IDIOOTTI monta kertaa päivässä. Käytän tuota samaa taktiikkaakin. Yleensä sanon, että voi kun olet söpö. Se kyllä korpee sitä aika pahasti. Keskisormi on hirveän herkässä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen myös ylihuolehtiva. Vaatii melkoista totuttelua valvoa rentona puolille öin viikonloppuna. Mutta prkl, pakkohan niitä on vahtia. Varsinkin sen jälkeen kun yhtenä lauantai-iltana tyttö soitti poliisin hoivista. Vähänkö säikäytti. Hämmästytin itseäni, en nimittäin ottanut pultteja.

Niitti

Saara kirjoitti...

Uih. Tuohon minulla on vielä onneksi vähän aikaa. Sen diabeetikon menot voivat olla mulle ylivoimaisia kestää. Tulen olemaan aina ihan varma, että nyt se on taju pois jossakin ja saan lopullisen vatsahaavan.