Viime päivien kiire on imenyt minut kuiviin. Sormenpäät ovat halkeileet. Pieniä tulehtuneita haavoja on joka sormessa, niin ettei näpeissä pysy enää mikään. Kolikoiden kaivaminen kassalaatikosta pistää vaikertamaan ja kirjat karkaavat otteestani lattialle putoillen. Tietokoneen naputtelua ei ole voinut enää vapaa-ajalla edes ajattella. Ruokakauppojen kassoilla näyttävät nykyisin pitävän hansikkaita. Kaipa sitä pitää alkaa vakavasti harkita tai ainakin kokeilla.
Samalla kun tekemättömien töiden suma purkautuu toisesta päästä, ne alkavat kasautua toisaalle. Uuden tytön piti huomenna aloittaa työt, mutta eilen se laittoi sähköpostia, ettei tulekaan. Positiivista oli sentään se, että edes ilmoitti. Hommasin kyllä jo uuden ihmisen kesäkuun alusta töihin. En jaksa alkaa kysellä ympäriinsä, kuka nyt näin lyhyellä varoitusajalla töihin pääsisi heti huomenna. Kaipa se on ruvettava tekemään seitsemänpäiväistä työviikkoa itse nyt toukokuun ajan, kun ei tähän hätään ehdi ketään enää opettamaankaan. Omat opiskelutehtävätkin ovat kasautuneet suureksi pelottavaksi möykyksi, jolloin niiden aloittaminen vaatii yliluonnollisia ponnistuksia. Ehkä en enää koskaan ehdi bloggaamaan, mikä näillä postauksilla ei liene suuri vahinko.
Ollaan puhuvinaan; mitään ei sanota
7 tuntia sitten
9 kommenttia:
No hö. Mut et kyllä ala kuluttaa itteeskään puhki, ihan oikeesti. Voivoivoi, harmittaa ihan sun puolesta, luotetaan nyt siihen kuitenkin että kaikki järjestyy.
Ei teillä firmassa ole lainkaan sitten reservejä olemassa? Kuinka homma voi noin toimia, vai voiko?
Joo, Lumi, mua siis niin alkaa nyppiä tää nykyajan touhu. Pitäisi olla enemmän sellaista japanilaista mentaliteettia, että samassa duunissa ollaan vuosia, mutta nykyään ne ne eivät ehdi edes aloittaa. On tää vaan niin nopeatahtista touhua. Ja sit siinä on tällaisten ikäloppujenkin pakko pysyä samassa tahdissa. Ja olihan se yksi joulu tässä, kun uutta työntekijää ei kuulu eikä näy. Kun sille soitettiin, se sitten vasta sai sanottua, ett sori hei, mä en muistanu sanoo, ett mä olen saanu toisen paikan.
Enska, ei toimi, kun se reservitaho on niin ylhäistä, eikä ota osaa näihin matalantason ongelmiin. Mulla ei oikeastaan ole enää muuta keinoa kuin alkaa kusipäiseksi pomoksi. Ei näitä juttuja näköjään hellyydellä ja hyvällä sydämellä hoideta.
Asiasta toiseen:
Onko muuten tuossa kuvassa riehuva valjastettu skotti, toisen omaan selvästi ryhtymäisillään oleva henkilö kirjoittajatar itse, nuoruuden vuosilta?
Kiitos kysymästä. Nimenomaan tuo riehuva, toiseen omaan ryhtymäisillään oleva valjastettu skotti olen minä niiltä villeiltä rilluvuosiltani. Olisiko peräti 1966.
Et sinä enää kyllä millään hellyydellä pärjää, hanskat käteen, kusipäisyys päälle ja hyvä tulee!
Reserviläisiä toisista myymälöistä?
Olipa kivasti tehty työntekijältä taas kerran...
-minh-
Öö, Minh, ei niitä reserviläisiä taida oikein olla. Kun ongelmahan on siis siinä, ettei listoilla voi pitää henkilöitä, jotka eivät ole talossa töissä. Ja kuka nyt haluaisikaan olla käytettävissä kerran pari vuodessa. (Tai minä kyllä voisin, sitten kun en ole enää töissä :), mutta yleensähän ihmisillä siis on työpaikat ja tullakseen tuonne viikonlopuksi duuniin, sehän tarkoittaisi kuusi-seitsemänpäiväistä työviikkoa joka tapauksessa jollekulle toiselle.
Ja toisista myymälöistä ei voi vakituista työntekijää lainata samasta syystä. Meillähän ei sitäpaitsi ylitöistä makseta, vaan ne täytyy pitää vapaina. Siten sen työntekijän panos on jostakin myymälästä joka tapauksessa jolloinkin pois. Se on ikäänkuin vahingon kierrättämistä toisen myymälänhoitajan kontolle.
Nythän on kaikki extratkin aika buukattuja, kun kaikki kaupat saavat taas olla sunnuntaisin auki. Se vaatii aika paljon väkeä, kun pitää olla viikonloppuisin aamu- ja iltavuoroissa väkeä molempina päivinä.
Mutta joo, siis kai tässä pitää alkaa kovistella.
Mutta kuinka ihmeessä tuo voi pidemmän päälle toimia: lyödään operatiivinen vastuu jollekin henkilölle myymälätasolla (siis käytännössä nyt ilmeisesti sinulle) ja edellytetään että homma nyt vaan skulaa niinkuin pitää? Ei hyvä. En tiedä onko jotain työlainsäädäntöön tai ties mihin työaikaa jne. alakohtaisia asioita määrittäviin sopimuksiin perustuvia rajoituksia, mutta tuo ei tunnu kovin hyvin organisoidulta. Ja kyllä vanhastaan on niin, että mikäli jotain rajoitttavia tekijöitä (alkujaan työntekijöiden parhaaksi kai ajateltuja) olisikin, ne pystytään käytännössä kyllä ohittamaan, jos niin halutaan.
Juu, siis PAM on ihan perseestä. Niiden suosituksia ei tarvitse oikeasti kenenkään noudattaa ja väliaikaisesti saa rikkoa ihan mitä tahansa lakeja. Tällainen vastaavanrääpäle on vieläpä niin pahassa välikädessä, ettei suojaa oikein tule miltään suunnalta. Minun pitää siis suojella työntekijöitä pahoilta työnantajilta, mutta kukaan ei suojele minua.
Mutta niin kuin Minh sanoi, hanskat käteen ja niin edelleen. Kyllä tässä väkisin alkaa kusipäiseksi tulla.
Lähetä kommentti