Hesarissa oli tänään pikku-uutinen saksalaisesta 9-vuotiaasta tytöstä, joka oli menettänyt hermonsa, koska äitinsä oli käskenyt neitokaisen siivoamaan huoneensa. Tyttö pisti ikkunaan kyltin, jossa pyysi soittamaan poliisit. Ja poliisit tulivat, käskivät tytön siivoamaan huoneensa ja ihme tapahtui, tyttö siivosi. Minunkin jälkikasvuni on vastaavassa tilanteessa uhannut ottaa yhteyttä mannelheimin lattentuojeluliittoon. Mikä näitä nykyajan lapsia oikein vaivaa? Niin ovat pilalle lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Vanhemmilla on aina niin kiire, töitä vain tehdään, eikä panosteta lapseen lainkaan. Mitä lie niistäkin tulee mokomista, kun poliisia tarvitaan jo komentamaan lapset kotitöihin. Minkäänlaista auktoriteettia kun ei vanhemmilla ole. Minäkin täällä selkävaivainen ihminen, eikä kukaan ole sen koommin tehnyt yhtään mitään, kun jäin sairaslomalle. Entinen himosiivooja on vähän niin kuin alkoholisti. Lattialle kerääntyneet koirankarvat, hiekka ja roiskeet ovat kuin houkutuksia. Melkein jo tartuin vapisevin käsin imurin letkuun, sydän hakkasi rajusti, mutta minulla on selkärankaa, joka nyt varsin muistuttaa olemassaolostaan.
Noh, aloin etsiä valokuvatorstaihin sopivaa otosta ja siinä penkoessani silmiini osui isältäni jääneitä lehtileikkeitä, jotka vastikään tulivat tänne veljeni jäämistön mukana. Otsikolla Lapselle kuuluu oikeus kotiin ja rakkauteen on Keskisuomalaisessa juhlistettu YK:n lapsen oikeuksien julistuksen 12-vuotista olemassaoloa marraskuussa 1970. Laittaisin sen tähän, jos skanneri suostuisi toimimaan. Mutta koska se ei suostu, jatkan naputtelua. Yhtenä tärkeimmistä pointeista on nostettu kohta, jossa sanotaan: Lasta on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuden, kansojenvälisen ystävyyden, rauhan ja yleismmaailmallisen veljeyden hengessä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään. Vähintäänkin epäilyttävä pointti. Lehdessä haastatellaan myös Oikeusneuvosmiestä (?) ja sosiaalitoimiston osastosihteeriä sekä kerrotaan kahdesta lapsesta. Joista toinen olen minä:
S. siivoaa syntymäpäiväksi
Seitsemänvuotias S. on demokraattisen perheen jäsen. Hänen äitinsä sanoo, että S. on itsenäinen lapsi, päättäväinen ja omatoiminen. Esimerkiksi nukkumaanmeno on sellainen asia, ettei siihen vanhempien vaikutusvalta tehoa. S. menee nukkumaan silloin kuin itse haluaa, silloin kun häntä väsyttää.
S. on aloittanut koulun viime syksynä. Hän sanoo, että aamulla ei ole mukava mennä kouluun, mutta siellä on mukava olla [...] Vanhempien käskyt ja kiellot eivät ole S:lle ehdottomia, niistä joudutaan aina tilanteen mukaan tinkimään. S.:n äiti sanoo, ettei jokapäiväisissä asioissa tule sellaisia tilanteita, joista ei voisi hiukan tinkiä.
S. joutuu olemaan päivällä paljon yksin kotona, sillä hänen molemmat vanhempansa ovat työssä kodin ulkopuolella. Joskus yksinolo tuottaa vaikeuksia ja S. soittaa äidilleen monta kertaa ennen työajan päättymistä. Kuitenkin useimmiten aika kuluu niin, ettei vanhempien poissaoloa huomaakaan.
S.:lla ei ole velvollisuuksia hoidettavanaan. Hänen äitinsä sanoo, ettei S.:n tarvitse korjata edes lelujaan lattioilta. Silloin kun on syntymäpäivävieraita tulossa, S. omatoimisesti etsii pölynimurin ja siivoaa.
Mikä oikeastaan on muuttunut 35 vuodessa?
How to Survive November 2024 – 4
20 tuntia sitten
Tekstit
8 kommenttia:
Hyvä idea! Pitääpä käydä liimaamassa lappu pojan ikkunaan verhojen taakse. Saavat tulla poliisivoimin kertomaan siivoamisen tärkeydestä.
Minä nostan kädet pystyyn ja pistän maate.
Mun serkun lapset oli kerran soittanut numeroon "ykti-ykti-kakti" (oli opetettu päiväkodissa) että heillä on hätätilanne. No, sieltä hätäkeskuksesta soitettiin takaisin, että mistä mahtaa olla kyse, ja puhelimeen vastasi mummi joka kertoi, että ongelma varmaa oli siinä että mummi oli käskenyt lapset nukkumaan.
Missä demokratia, missä oikeudet? Ja missä vaiheessa ne pitää lapsille opettaa?
Soon laittettava ikkunaan lappu:
KUTSUKAA MANNELHEIM TAI S.!
Hah, älkkää kutsuko puliisia, sikäli että se on turhaa. Kutsukaa S. Ei, älkää kutsuko. Kutsukaa Enska.
Ally, nuo poliisit olivat hyvin ajantasalla. Nehän ovat siis järjestyksenvalvojia.
Helen, mä luulen, että se pitää opettaa siinä maailmaantulovaiheessa jo. Muuten taitaa olla liian myöhäistä.
Täytyy sanoa, että jossain vaiheessa Poika on oppinut! Nyt hän kälättää isälleen (siis Äxälle), että tämä ei siivoa eikä tiskaa. Hän tiskaa uudelleen isänsä tiskaamat asiat - mutta vain itselleen! Hän myös siivoaa toisinaan koko Äxän residenssin, kun Äxällä on tärkeämpää juotavaa tms. Minun luona ei tarvitse kuin auttaa kantamista vaativissa tehtävissä ja verhojen ripustamisessa. Eli aikanaan sellaisen sotkun keskellä, että taisi lopulta inhota itsekin sitä... eli kun herää mätä päärynä tyynyn alla, voi siivoushinku kasvaa oudolla tavalla! (tämä tarina on tosi)
Hahhah, Polgara. Mä en enää usko onnellisiin loppuihin :) sitä paitsi näyttää siltä, ettei täällä ainakaan riitä yksi mätä päärynä. Toisilla on vähän kovempi pää kuin toisilla.
Ikävä visio
(Hieman fiktiivinen ja kärjistetty tosin)
Kun kaikilla on yhtäläisesti oikeuksia, kenenkään vaatimuksilla - vaikka niillä saattaisikin vielä olla tehoa - ei ole enää uskottavaa rationaalista perustettta.
Olen toistanut tätä Nietzscheltä modifioimaani toteamusta useasti.
Tämä on eräs 'täydellisen' demokratian umpikujia, joista sitten yritetään selvitä rakentamalla sellainen täydentävien lakien ja asetusten loputon verkosto, josta ei lopulta ota selvää kuin lakimies - helvetin kalliilla hinnalla.
Pitäisi muistaa, että kun kaikilla on yhtäläiset oikeudet, kenellekään ei enää jää eettistä velvollisuutta olla 'luonnollisena' auktoriteettina missään tilanteessa - ei edes perheessä.
Tottakai tämä on kärjistys, mutta siinä missä ennen vanhaan perheen 'päällä'/'päillä' oli sekä luonnollinen että lakisääteinen moraalinen vastuu ja auktoriteetti prheestään, niin nyt vanhemmat ovat joutuneet tai joutumassa tilanteeseen, jossa heidän luonnollisen rakkautensa, joka on heidän holhoamisoikeututensa ja -velvollisuutensa aito, ei-juridinen, perusta, ainakin osittain korvautuu sinänsä oikeudenmukaisilla lasten juridisilla oikeuksilla vanhempiensa liialliseen auktoriteettiin ja kurinpitoon nähden.
Tämä sitten yleistetään varhaisnuorten ja nuorten keskuudessa koskemaan kaikkea vanhempien auktoriteettia.
Näin syntyy ikäänkuin auktoriteettityhjiö, jossa vanhemmat saattavat kokea olevansa pelkkiä 'lisääntymis- ja hoivaamiskoneita', joilla ei ole mitään oikeuksia lastensa moraalisen kasvatuksen ja kurinpidollisten interventioiden suhteen: - hoitakoon koulu kaiken kasvatuksen.
Samoin lapset kokevat voivansa elää niin vapaasti kuin heitä huvittaa, koska he tietävät olevansa lakien suojaamia, mutta eivät minkään luonnollisen auktoriteetin rajoittamia.
Kiitos, Rauno, syvällisestä analyysistäsi. Olet oikeassa, näin on käynyt eikä tämä ole edes kovin kärjistetty visio. Selvisi illalla lyhyen haastattelukierroksen jälkeenkin jo.
Eräillä tutuilla lähiympäristön lapsilla on kova kuri, ja he tuntuvat kärsivän siitä. Lasten itsetunto on aika huono, ja he ovat aina napit vastakkain jonkun kanssa. Turvautuvat kieroiluun ja sen sellaiseen, jotta saisivat suosiota. Monet lähipiirin lapset tajuavat tämän ja yrittävät sitten säälinsekaisesti ymmärtää, vaikka hermot välillä menee yhdeltä jos toiselta.
Kultainen keskitie taitaa siis olla paras, mutta sen löytäminen tämän maailman sekamelskasta on aivan mahdotonta. Ollakseen fiksu vanhempi pitäisi olla kokemusta, mutta kokemus kasvaa vasta eletyistä tilanteista. Virheitä ei ole enää myöhemmin helppo korjata.
Lähetä kommentti