sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Ihanaa olla kotona!


Tämä juhannus oli niitä juhannuksia, joita ei olisi pitänyt viettää ollenkaan, vaikka kaiken aikaa ei ikäviä asioita tapahtunutkaan ja jotkin ikävät asiat olivat melko pieniä, kuten se, että kusiainen pisti minua uimarannalla hyvin arkaan paikkaan ja näin kun orava putosi korkealta männystä. Tosin sille ei käynyt kuinkaan, vaan vähän säksättäen se kipusi takaisin. Lisäksi kuuloni kärsi vaurioita ja korvani kipeytyi, koska meidän koira huusi suoraan korvaani. Ihoni on nyt sitten myös palanut auringosta, vaikka en aurinkoa ottanutkaan ja suojakertoimiakin oli runsaasti. Minä vain kuuntelin vastentahtoisesti erästä minulle tuttua juoppoa ja paloin siinä samalla. Mutta elämässä pitää tehdä asioita, joita ei haluaisi tehdä. Alkoholismi on sairaus, jonka aiheuttaa katkeruus. Elämähän on ankeaa jokaiselle, mutta jotkut eivät sitä voi tai jaksa hyväksyä.

Kukaan ei voi välttyä kärsimyksiltä ja elämälle katkeroituminen sen takia on hukkaan heitettyä elämää. Omaa valintaahan se on. Ihminen saa tehdä elämälleen mitä haluaa, se saa jämähtää katkeruuteensa yrittämättäkään kehittyä, mutta kun yleensä näistä toilailuista kärsivät monet ihmiset siinä ympärillä. Ensinnnä lapset tietenkin, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia paeta katkeraa ihmistä, eikä ylipäätään monella aikuisellakaan ole mahdollisuuksia paeta näitä elämältä avokätisesti saamiaan kärsimyksiä samalla tavalla alkoholiin ja lääkkeisiin, koska jonkun on aina otettava vastuu, vaikka se olisi kuinka vastenmielistä ja raskasta tahansa. Jonkun on aina jaksettava, mutta nämä juopot pitävät niitä ihmisiä kovina, joitten on pakko jaksaa, joitten on pakko hoitaa työnsä ja lapsensa, vaikka kuinka itkettäisi yöt läpensä. Juopot väittävät olevansa itse niin herkkiä, etteivät pysty ottamaan vastaan tätä elämää tällaisenaan. Ne eivät kestä vanhenemista, työpaineita, arkea... eivätkä lopulta enää pysty tupakoitaankaan maksamaan. Kumminkohan päin se lopulta on. Toisten ihmisten hellämielisyyttä hyväksikäyttävät alkoholistit eivät minusta ole kovin herkkiä ja sen hyväksikäytönhän alkoholisti kyllä oppii nopeasti. Vaikka kuinka yrittäisi hyväksikäytöltä välttyä, lasku tulee lähipiirille kuitenkin eteen jossakin muodossa.

No, se siitä juoposta sitten. Minulla on kylliksi omissakin ongelmissani ja omassa perheessäni. Jos ei juopon motivaatio riitä ottamaan elämästään vastuuta, niin sitten se ei vain riitä. Pahahan sitä on katsoa ja niitä pieniä ja isoja kärsiviä ihmisiä siinä. Sydäntäsärkevää. Ei minusta kovin paljon ollut, mutta ripset jäi räpsymättä ja aika suoraan tuli sanottua. Johan se olisikin ollut hullua käyttäytyä pyynnöistä huolimatta niin kuin olisi hyväksynyt sen kaiken. Kyllä se juoppo olisi siitä vain enemmän innostunut itseään kehumaan. Juopoilla on muuten helvetin tyhmät jutut. Ihan totta. Ne jotenkin taantuvat lapsen tasolle ja alkavat kehua mieskunnollaan ja juoppojen välisillä tappeluilla. Hirveän mielenkiintoista.




Kokkokin meni ihan ohi. Ehdin siitä kuvan kyllä ottaa, mutta mikään keskikesän tunnelmallinen tapahtuma se ei ollut. Yleiselle kokolle oli kerääntynyt paljon väkeä, aikuisia ja lapsia, vanhuksia ja koiria. Niin mekin. Juoppo vietiin samantien nukkumaan ja oma koira jätettiin kyllä sisälle, sillä sitä ei voi yleisille paikoilla päästää, koska se on ihan liian innokas sellaisiin. Se vöyhöttää ja vinkuu vain, eikä kukaan voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen koiraan sitten.

Palomestari olikin juuri sytyttänyt tulen, kun vieressä toisten ihmisten koirat alkoivat nahistella. Asetelma oli hieman epäreilu. Husky tarrasi hampaillaan mäyräkoiran kurkusta kiinni, eikä sitä saanut kukaan irti. Eräs muori nojasi mäntyyn ja huitoi kävelykepillään murisevaa huskya, ja samaan aikaan huskyn omistaja huitoi kämmenellään muoria. Jokunen punttiantti siinä kävi samaan aikaan huskyn leukoja vääntämässä, mutta ei sitä kukaan irti saanut. Mäyräkoira roikkui kuin raato huskyn suussa parin minuutin ajan. Sinä aikana lapset ehtivät järkyttyä jo toistamiseen saman juhannuksen aikana ja kuopuksen jalat alkoivat täristä. Lopulta mäyräkoira pääsi irti ja niinpä vuorostaan koirien miespuoliset omistajat kävivät toistensa kurkkuun kiinni naispuolisten omistajien jäädessä koiriensa kanssa shokkiin. Sen sijaan että huskyn kanssa ollut neitokainen olisi tarjonnut mäyräkoiran omistajalle minkäänlaista apua, se alkoi puolustautua ärhäkkäästi ja huutaa, että oli kieltänyt mäyräkoiran omistajaa päästämästä koiraansa liian lähelle. Husky heilutti häntäänsä vierellä ja oli ilmiselvästi ihmeisssään, koska sehän oli juuri pelastanut omistajansa tuolta karmealta tappajamäyräkoiralta ja toiminut niin kuin huskylle on ominaista toimia. Minun kävi sääliksi molempia koiria. Mäyräkoira alkoi tehdä kuolemaa. Sen silmät verestivät ja kaulasta pulppusi verta. Aloimme sitten siinä soitella eläinlääkärille, mikä oli juhannusaattona erittäin vaikeaa. Myöskään taksia ei saanut eikä kukaan paikalle tulleista vajaasta sadasta ihmisestä myöntänyt olevansa ajokuntoinen. Taksikeskuksessa jopa sanottiin, että turha luulla taksin tulevankaan, koska koira valui verta. Niinpä koira käärittiin pyyhkeeseen ja lopulta yksi ihminen koko saarivaltakunnasta löytyi, joka oli ajokunnossa! Koira lähti hoitoon, enkä tiedä kuinka sille kävi. Lapset halusivat pois. Ja minä.

19 kommenttia:

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Voi mäyräkoiraparka... ei ihme että juhannustunnelma siitä sitten latistui. :(

No, onneksi juhannus on nyt pulkassa ja ensi kerralla edessä vasta ensi vuonna. Ehtii vähän toipua.

Saara kirjoitti...

Moi, Wiltsu. Ehkä ensi vuonna voisi olla ihan kotona. Liottelisi vadissa varpaita ja pelaisi lasten kanssa laiva on lastattua. Niin mä taidankin tehdä... jos lapsia vielä kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota... sehän oli kohokohta sitten se puusta pudonnut orava. Luin jostain joskus, että oraville sattuu aika paljon kohtalokkaita putoamisonnettomuuksia. Niin että tällä kertaa oli onni mukana matkassa kurrella. Ja aika ainutlaatuinen luontohavainto.
Juopoista samaa mieltä. Ei auta ryhtyä tyynypöyhijäksi, siinä hukkaa itsensä eikä kovin paljon auta juoppoakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nythän on aloitettu sellainen eläinambumalanssi ainakin Helsinginseudulla. Se olisi voinut olla hyvä ratkaisu mäyrikselle. Toivotaan nyt että se siitä huskysta selvisi.
Siellä missä on paljon ihmisiä ja alkoholia ja kansallinen juhlapäivä, on yleensä myös yksi tai muutama sivustakatsoja joka observoi ytimeikkäästi ihmisten touhuja ja juttuja joita katselee hieman sivummalta. Niinkuin sinä nyt.
-minh-

Saara kirjoitti...

Helou, Anni. Olihan se kummaa nähdä oravan putoavan puusta. Aikaisemmin olen nähnt vain läheltä piti tilanteita, mutta että ne todella putoilevat. Se oli vähän niin kuin piirretystä elokuvasta, kun putoaa korkealta ja jatkaa sitten menoaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Niin, Minh, olin itse ottanut vain pari siideriä koko päivänä, mutta en kuitenkaan uskaltanut ajaa. Olen sen suhteen vähän hysteerinen. Ja itse asiassa minä kyllä tyrkytin apuani, mutta se mäyräkoiran omistajamies käski minun "painua vittuun siitä". En kuitenkaan painunut, koska ne olivat niin sekaisin eivätkä saaneet itse edes sille eläinlääkärille soitettua saati käärittyä sitä koiraa siihen pyyhkeeseen.

a kirjoitti...

Karmea tarina Saara. Tuli baska fiilis. Turha kuvitella, että ensi yönä(kään) saan nukuttua. Mielessäni vain kiiluvat apua anelevina mäyräkoiran verestävät silmät. Julkinen kokko. Kunpa koko jäljellä olevan elämänsä pystyisi niiden läheisyydeltä välttymään. Hyvää normaalia kesää kuitenkin! Nyt se jussi on kärsitty, ja voi taas alkaa odottamaan ensi huhtikuuta. Ja onhan tässä onneksi syksykin välissä. Hilipati.

Saara kirjoitti...

Niinpä, Juha. Jos julkisissa tapahtumissa olisikin aina ympärillä näitä tuntevia ja empaattisia ihmisiä niin kuin sinäkin, jotka täällä blogissakin kommentoivat, niin niissä voisi huoletta käydä.

Nyt näillä eväillä minusta nimittäin rupeaa vahvasti tuntumaan siltä, että alan erakoitua.

Saara kirjoitti...

Hei leitka. Ei kaikki oo helvetti, mutta maan päällä se kyl on.

Saara kirjoitti...

Se pitänee paikkansa.

Saara kirjoitti...

Ihme jänkä taas. Ei panna 95%.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ilmeisesti kovin hauska juhannus. Kuvaus kylläkin hyvä, toi mieleen Salaman Juhannustanssit, siinähän kaikki meni järjestään kanssa pieleen. Tuli ruumiitakin, tässä ei onneksi sentään.

Kuis sen kusiaisen kävi...? Toivottavasti et pikaistuksissasi surmannut sitä raa'asti ja erityistä julmuutta osoittaen?

Saara kirjoitti...

Hyvä kysymys, Tappinen. Nimittäin paha sai palkkansa ja kusiainen koki luonnollisen kuoleman, mikä ei tietenkään aiheuttanut minulle minkäänlaista mielihyvää... pikaistuksissani tietenkin aloin ravistella housujani siinä vesirajassa ja kusiainen tipahti sieltä jostakin rantahiekalle, jonka jälkeen aalto tuli ja pyyhkäisi kusiaisen mukaansa. Hukkumakuolon koki kusiainen näin yllättäen ja minä sanoin, että siitäs sait.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kusiainen kuoli vaieten ja onnellisena.

Pienenpienten jälkojen lopetettua veden polkemisen, kyynelten täyttämien kusiaisensilmien kadottaessa haikeana näkyvistään kaukana horisontissa siintävän rannan (siis sinnepäin mistä on tullut) ja kusiaisemme tajutessa että "tässä se nyt oli, se elämä" ja suolaisen meriveden täyttäessä voipuneesti happea halajavat keuhkot, kusiainen tekee tiliä itsensä kanssa, hyräillen Frankie-boyn äänellä "... I did it my way..." ja toteaa tyytyväisenä: "Tekisin sen kuitenkin uudestaan, sain olla tuon ohikiitävän hetken Saaran housuissa - sitä ei minulta kukaan voi ottaa poies!"

Ahvenet peittävät pohjaan vajonneen sankarikusiaisen hennon ruumiin merilevällä ja mirhalla.

Saara kirjoitti...

Hahha, Tappinen. Kaunista.

Anonyymi kirjoitti...

Osuit muuten ihan ihan helkutin oikeaan tolla "Alkoholismi on sairaus jonka aiheuttaa katkeruus" Siinä on koko jutun ydin myös silloin kun alkoholisti yrittää irti viinasta. Vihasta, kaunasta ja katkeruudesta on päästävä jollakin keinolla eroon, vasta sen jälkeen voi kuvitella pysyvänsä kokonaan viinasta erossa. Tämä on mun näkemykseni ei välttämättä totuus, mutta mielestäni olet täysin oikeassa tässä alkoholismin syy asiassa.

Saara kirjoitti...

Karpalo, joo, kun kuuntelin sitä vuodatusta miten just sitä juoppoa elämä oli kohdellut niin väärin, niin väärin, ei oikein voinut tältä johtopäätökseltä välttyä.

Kunpa ihmiset eivät odottaisi aina elämältä jotakin paraatikohtelua. Tai edes kohtelua. Ja kunpa kaikki tajuaisivat, että elämä kohtelee kaltoin jokaikistä jossakin vaiheessa. On turha kadehtia muiden elämää ja verrata sitä omaansa. Ja katkeroitua.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta tuskin kukaan haluaa katkeroitua. Siihen vain juuttuu.

Saara kirjoitti...

Sekin on kyllä totta. Mutta ehkä kyse on just siitä motivaatiosta, että haluaako juuttua vai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Tai niin, että mutakin alkaa tuntua kodikkaalta, kun siihen on kerran juuttunut.