sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2006

Avara luonto -osuus




















Vaihdoin veden siihen pihalammikkoon (jos muistatte), koska se oli täynnä pajun höttösiä sekä siitepölyä. Vettä ei enää seasta erottanut. Paljonko sekään operaatio sitten hyödytti. No siinä uutta siitepölyä ihmetellessäni huomasin, että lammikossa ui jokin. Se polskutteli onnessaan puhtaassa vedessä pitkin nautinnollisin potkuin ja minut nähdessään se alkoi esittää kuollutta ja rupesi vajoamaan liikkumattomana kohti pohjaa. Sitten se liukui taidokkaasti sukeltaen kiven koloon piiloon. Yhtäkkiä minulle tuli mieleen, että tulikohan keväällä pelasteltua vesiliskoa hukkumakuololta... No, nauroinpahan aikani itselleni... aina tähän asti, kunnes huomasin, että olihan se itsetuhoinen sisilisko sitten kuitenkin. Siltähän oli häntä poikki ja hyvänen aika, eihän salamanterin pyrstö niin vaan katkeilekaan. En ole ikinä ennen päässyt kirjoittamaan salamanteria. Minustahan voisi isona tulla salamantereitten puolustaja. Salamanteri-Saara sarjassamme Elämäni eläimet. Oletteko ikinä miettineet eläindokumentteja katsellessanne, miten jotkut ihmiset kerta kaikkiaan pyhittävät elämänsä hyeenoille, sammakoille, kilpikonnille... asuvat erakkoina hökkeleissä, käyttävät kaikki rahansa kilpikonnien laserleikkauksiin ja roikkuvat puussa monen kymmenen korkeudessa katsomassa miten sammakot parittelevat; sepä muuten onkin niljakasta ja intohimoisen näköistä. Ne takertuvat toisiinsa amplexusotteella tuntikausiksi ja toden totta, ne näyttivät hymyilevän siinä, kaksi päätä päällekkäin. Että onhan se puussa roikkuminen riskinsä väärtti.

Tämä vesilisko on vielä kovin pieni, ehkä häntineen päivineen viisisenttinen ja luultavasti naaras. Se voi elää kahdeksanvuotiaaksi. Me jäädään nyt odottelemaan sille sulhoa.

16 kommenttia:

reiska kirjoitti...

Ja et viittiny ettiä kuvaa siitä amplexusotteesta, höh!

Saara kirjoitti...

Reiska, hei. Sullon aina ne visiot, käytä niitä.

reiska kirjoitti...

Ei mun visioissa näy ne! Eikä ne saatikka ne tai ne.

Saara kirjoitti...

Yritä nyt edes ennen maata panoa. Sammakon koipien tiukkaa syleilyä, kynsillä nipistelyä, kurkkupussien paisuntaa, kurkkuäänähdyksiä.. kyllä sä osaat.

Kauniita unia.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Yhtäkkinen(?) kiinnostuksenne sisiliskojen, salamanterien ja sammakoitten paritteluotteisiin viestii ilman muuta joistain hyvin voimakkaista viettielämän/hormonaalisen toiminnan muutoksista.

Nämä hormonaaliset muutokset saattavat aiheuttaa tahattomia reaktioita, mikä naisille tyypillistä onkin.

Mutta nyt näyttää olevan tapahtumassa jotain aivan erityistä.

Tarkkailkaa siis itseänne and just be careful out there!

Muistakaa etenkin seuraava Friedrich Nietzschen terävä oivallus.
"Orkku (ei orkko; - Nietzschen alkutekstissä Ajatus) tulee, kun Se tahtoo, ei silloin kun minä tahdon."

T. Eläin- ja ihmistieteitten vanhempi voyeristi - RR.

Saara kirjoitti...

No eihän se nyt mun hormoneitteni syytä ole, jos takapihan lampeen muuttaa salamanteri tai jos samaan aikaan Avarassa Luonnossa mieshenkilö kapuaa puihin tutkimaan sammakoiden intiimipuuhia. Kaikkea sitä kuuleekin.

Tuo nyt oli Raunolta jokin tahaton reaktio reaktioon, mikä kyllä miehille onkin aika tyypillistä hormonitasosta johtuvaa pullistelua.

minh kirjoitti...

Mä olen aina ihaillut niitä avara luonto-naisia(naisia on musta enemmän), gorillanaisia, hyeenanaisia ja mitä niitä onkaan. On joskus tullut jopa kirjoitettua siitä, kuinka ne on raikkaita ja maanläheisiä ja elää joidenkin petojen kanssa koko ikänsä ja vanhoina ne puuhastelee itselleen ja pedoille yhteisen vanhainkodin jonnekin Afrikan luonnonpuistoon. Sellaiseksi voisin haluta.
Noi sun liskot on tosi symppiksiä.
-minh-

Rauno Rasanen kirjoitti...

Toki limainen lisko tekee vaikutuksen myös miehiin.

Onhan lisko sitäpaitsi esi-isämme, sillä alunperin ihminen oli kala, josta kehittyi lisko.

Lopulta liskon munasta kuoriutui evoluutiobiologi, joka alkoi tehdä sukututkimusta.

Vanha sananlaskukin sanoo viisaasti(?), että samanlaiset muistuttavat toisiaan - ja tuntevat siten myös vetoa toisiinsa...(hmm..?)

Anna kirjoitti...

Luonto-ohjelmien parhaaseen antiin kuuluu kyllä mielestäni urheiden selviytyjäyksilöiden lisäksi myös se vakaa, luotettava kertojanääni, joka luotsaa katsojan paitsi parittelukohtausten myös eläinelämän raadollisempien tapahtumien läpi. Samat tyypit vuodesta toiseen! Paitsi jossain Animal Planetilla, jossa ollaan alettu siirtyä entistä enemmän hassunhauskaan eläinten kanssa pelleilyyn ja huumoriselostuksiin joka toisessa ohjelmassa, koska muuten nykyihminen ehkä kyllästyy.

Etappisika kirjoitti...

Sanoo Anna:

"Luonto-ohjelmien parhaaseen antiin kuuluu kyllä mielestäni urheiden selviytyjäyksilöiden lisäksi myös se vakaa, luotettava kertojanääni, joka luotsaa katsojan paitsi parittelukohtausten myös eläinelämän raadollisempien tapahtumien läpi."

Sivuttaen raadollisemmat tapahtumat ja keskittäen katsantoni parittelukohtauksiin totean, että Anna on nyt nähdäkseni asian ytimessä. Kuinka olisin koskaan tajunnnut parittelukohtausten sisintä olemusta ilman Pekka Tiilikaisen tai Anssi Kukkosen vakaata kertojanääntä:

" Hyvät kuulijat: täällä Afrikassa, savannin hehkuvassa sydämessä, missä siniritilippu ei koskaan vielä ole liehunut teräspäisellä suomalaisesta teräksestä lihaksikkain käsivarsin taotuin nupein varustetussa koivutangossa, musta neekerimies siinä kuvassa oikealla, liaanilla kotiin päivän banaaninkeruutehtävistään tultuaan ja kaislaverhottua etumustaan juuri raottettuaan lähestyy silminhavaittavasti selkeästi tulkittuna ilmiselvin aikein höyryävän padan ääressä kaislamekkoon puettua puolisoaan, jonka pikimusta olemus ei Pohjolan routaisella hangella ilvestä pyytänyttä teräsjäntereistä Suomen ikiroudan poikaa varsin juuri lisääntymismielikuvin herätä, muuhun ankaraan metsänkaato- ja tukinparkkaustyöhön selvästi soveltumattomaan Afrikan huolettoman pojan velttoon ruumiinrakenteeseen verrattuna melkomoiseen, kylläkin tosiaan melkomoiseen ulokkeeseen, joka tälläkin nyt kuvassa koko valkoisella hammasrivillään hymyilevällä kaislahameroomeolla on mitä melkoisin, näyttää tekevän luokseenkutsuvan vaikutelman, joka täällä viidakossa perustunee asukkaiden alkukantaiseen tapaan pelkkään hajuaistiin, sillä ei tohdi tätä bambumetsän Afroditeä juuri ulkonaiselta olemukseltaan kauniiksi kutsua. Ja nyt, hyvät kuulijat, todellakin, hyvät kuulijat, olemme täällä Suomen sinivalkoisten värien edustajina todistamassa tapahtumaa... hyvät kuulijat, Vode katsoo kiikareilla... tämä ei olisi tosiaankaan mahdollista hangen ja havumetsien maassa, jossa karhu temmeltää ja teeri puhaltaa.. hyvät kuulijat, Vode, tämä kiikarihan on tyhjä... päätämme lähetyksemme tähän. Uljaana täällä pimeimmässä Afrikan viidakossa sojottaa Suomen sinivalkoinen salko! Pasila, Porilaisten marssi. "

Saara kirjoitti...

Voi tuota Tappista. Se pitää viedä hoitoon. Jonnekin.

Minh, onhan se kyllä pirun yksinäistä puuhaa. Jos kuitenkin pitäisi elää telttaelämää sademetsässä, niin voi olla, että meikäläisellä menisi vähintään pupu pöksyyn, soisi mennä kyllä isompikin eläin. Ehkä tällainen puutarhatarkkailu riittänee minulle, toistaiseksi. Lisko ei ole kylläkään näyttäytynyt tänään.

Rauno, ei minusta varsinaisesti tunnu mitenkään liskomaiselta. Nämä salamanterisukuiset elukat nyt vain sattuivat kohdalle. Nimittäin kyllähän minä pidän kaikista eläimistä. En yleensäkään ymmärrä, kuinka joku voi muka pitää koirista mutta ei pidä kissoista. Aito eläinrakkaus ei tunne rajoja.


Anna, tuo on totta. Niihin kertojaääniin voisi vaikka rakastua, kuten Tappinenkin on tehnyt. Tuollaista ei kirjoiteta kuin suurella rakkaudella. Mä palvon sua E-tappi.

reiska kirjoitti...

Niinpä, aito eläinrääkkäys ei katso raajoja. Ei tarkkaile persettä tai kokeile sukupuolta.

Saara kirjoitti...

Enhän mä eläimiä rääkkääkkään.

Saara kirjoitti...

Mää rääkkään Reiskaa.

reiska kirjoitti...

Hah hah, niinpä, senkun rakastat vaan!

Saara kirjoitti...

Mitä tohonkin nyt sitten vois enää sanoa... hmph.