On siis kevät?

Tänään se oli oikein kevätpäivä. Helsingin kaduilla litisivät tuhannet kengät ja Stockmannin katolta tippui päähäni vettä. Junamatkalla auringon säteet häikäisivät pitkästä aikaa. Päivä näytti valoisammalta kuin aikoihin. Toki harvoinhan sitä päivää tulee nähtyä muutenkaan näin talvisaikaan, kun on maan alla töissä, mutta sitä kirkkaammalta ilma näyttikin ja elämä kuhisi kaduilla.

Koska en halua kertoa, miten tahmaiselta koti näyttää heti, kun se aurinko tunkee sisätiloihin joka akkunasta ja mihin se sitten johtaa, kerronkin Porkkalasta. Siis siitä, kun se oli naapurimaalle vuokralla. Niin justiinsa. Et olisi ikinä uskonut, että juuri minä alan kertoa jostakin historiallisesta tapahtumasta. Nimittäin eilen oli Porkkalan luovutuksen 50-vuotisjuhla ja Porkkalassakin paljastettiin sen kunniaksi muistomerkki. Silloin minä muistin, että jööses sentään, pari kesää sitten tuossa naapuritontillakin paljastettiin Porkkalan vuokra-ajoilta peräisin oleva rajatolppa. Porkkalan vuokra-alueen raja olisi mennyt tästä meidän talon halki, jos meidän talo olisi ollut olemassa silloin, mutta onneksi ei ollut. Niissä paljastusjuhlissa naapurin ukko oli pukeutunut rajamieheksi ja toitotti torvellaan kaikki tervetulleeksi siihen suurenmoiseen tilaisuuteen. Siinä me seisottiin sen tontin reunalla metsän rajassa ja pällisteltiin kallionkupeessa sojottavaa paalua kuohuviinilasit kätösissämme ja huokailtiin, miten hieno tolppa se oli. Sitten me alettiin ryypätä ja haukkua venäläisiä. Poissaolevista on aina niin mukava puhua pahaa.

Lehdissä kerrotaan siitä ajasta kaikkea hienoa. Huhuilta yritetään yhä katkoa siipiä, ja lehdissä myös kirjoitetaan, etteivät legendat vuokra-ajoilta ole totta, eli ne tarinat, kuinka venäläiset lähtivät täältä käpälämäkeen suomalaisten kodit kainaloissaan. Juu. Kivijalat vain jäivät jäljelle, kun jätkät veivät talot mennessään. Tämän väitetään siis olevan valhetta. Silti tällä alueella on kymmeniä kivijalkoja tyhjillä tonteilla. Kyllähän venäläiset tänne jälkensäkin jättivät ja osasivat itsekin rakentaa, esimerkiksi valtaisan betonisen täisaunan, joka kököttää tuolla Jorvaksen teollisuusalueella yhä, tosin muissa tarkoituksissa nykyään, vaikka voi sille kohta olla käyttöäkin. Täit valtaavat kohta maailman ja hyökkäävät hyvin pian. Mikseihän Disney-Pixar ole tehnyt vielä piirrettyä täitten ja satiaisten riehakkaasta elämästä. Niin, no rakensivat venäläiset talojakin, mutta niissäkään ei käytetty kivijalkoja. Siihen vain lankkua lankun päälle ja pytinki pystyyn.

Mutta se mikä konkreettisesti vaikuttaa yhä täällä ihmisten elämään, on metsissä sijaitsevat piikkilanka-aidat. Niitä ei ole kukaan koskaan kerännyt pois ja yhä ruosteista piikkilankaa kiemurtelee täällä päin pitkin metsiä. Samaten naapuritontilta löytyy vanhoja bunkkeri, jonka seinämät ovat romahtaneet. Bunkkereita löytyy myös pitkin poikin koko Porkkalan vuokra-aluetta. Pururadalta kun poikkeaa vähänkin, niin maasto on täynnä ruostunutta rautaromua, tykinalustoja, vanhoja kaivoja ja mitä kaikkea. Aivan hullua tavaraa metsät täynnä. Näistä ei kukaan koskaan puhu mitään. Vieläkään. Venäläiset jättivät tämän paikan aivan rempalleen. Ne elivät kuin sianporsaat, eivätkä osanneet käyttää ulkohuusseja saati vessoja, vaan paskansivat komeroissa. Ja kun ne vähätkin säästetyt talot omistajilleen vihdoin luovutettiin, ne haisivat karmealle ja niiden seinät oli vuorattu sanomalehdillä tai pinkopahveilla. Kukaan ei kenties edes uskalla ajatella tuon metsän tutkimista, eli mitä kaikkea sinne on kätketty ja mitä ongelmajätteitä sinne on heivattu. Kyllähän me sieltä sienet haetaan ja mustikatkin. Eh.

Ei minulla oikeastaan muuta ollut. Tuli vaan tuossa siivotessa mieleen, että pahempaakin sotkua on ehkä joskus nähty. Mutta ei kovin paljon.