Omituisuusmeemiin kyselin neuvoa tyttäreltä, ja se sanoi, että minä ajattelen liikaa ja tuossa junassa istuessa yhtäkkiä tajusin, että minä tosiaankin mietin liikaa. Koen sen olevan jonkinlainen välitila, vaikka sitä on jatkunut siitä asti, kun aloin ajatella. Nuorena en ajatellut koskaan mitään. En pohtinut syitä enkä seurauksia. Nyt ajattelen niitä lakkaamatta. Ei ole tapahtumaa, ei pienintäkään tapausta, ettenkö ajattelisi miksi. Ja nyt olen kuullut, että on typerää kysellä miksi. Se ei johda mihinkään. Vaikka tietää syyt ja seuraukset, niihin ei yleensä voi vaikuttaa. Nyt olen ajatellut, että tähän se ajattelemisen välitila nyt sitten päättyi. Miksi vaivata päätään kaikilla ongelmilla?
Satasen kolumnissa pähkäiltiin tänään sitä, että ennen sentään oli idealisteja, joilla oli näkemystä. Ja että näistä heidän unelmistaan on nyt moni käynyt toteen. Enää ei juuri sellaista idealistia ole, joka ei osaisi kyseenalaistaa omia idealistisia ajatuksiaan, mikä taas johtuu näistä realisteista, jotka voivat vetää kaikelta idealismilta maton alta pelkästään vetoamalla realismiin. Unelmat paremmasta ovat pelkkää haihattelua, koska aina tulee olemaan asioita, jotka ovat huonosti, joten miksi niille sitten pitäisi mitään tehdä. Aina tulee olemaan köyhiä, aina tulee olemaan lapsia, naisia, miehiä, vanhuksia, eläimiä, homoja, lesboja... joilla asiat eivät ole niin kuin pitäisi olla. Parempien olojen eteen tuskin kannattaa ponnistella, sillä siellä on jo seuraavat jonossa. Ajattelisin tätä ehkä lisää, jos en olisi päättänyt lopettaa ajattelemista. Sen sijaan minä alankin laihduttaa. Kannan kuntopyörän autotallista olohuoneeseen ja alan polkea. En jaksa enää olla läski. Ahdistaa.
Omituisuusmeemejä lukiessa minut valtasi aikamoinen helpotus. Ihmiset ovat ihan normaaleja. Paitsi en kyllä ihan tajua yhtä, joka hokee Ihan yliveto outo.
How to Survive November 2024 – 21
1 päivä sitten
Tekstit
8 kommenttia:
Tää on kyllä ihan totta, että kaikkien omituisuudet on ainakin mulle ihan normaaleja juttuja. Siis pidän niitä normaaleina. En löydä itsestänikään mitään omituista, mutta kysyinkin meemiä varten mieheltä. Hänellä niitä kyllä piisaa- siis minun omituisuuksiani. Se varmaan listaa niitä..
Kuntopyörä olis kiva. Siinä polkiessa voi keksiä kaikkia mielenkiintoisia juttuja ja ajatella ihmisistä pahaa. Se on parasta. Pyöräilyn jälkeen pahat ajatukset on fillaroitu läskien mukana taivaan tuuliin ja on hyvä mieli. kannattaa laittaa se johonkin telkkarin eteen tmv.Mäkin hankkisin kuntopyörän, jos olis varaa.
-minh-
Joo, siis itsekseen puhumiset ynnä muut, eivätkö kaikki tee niin? Minä puhun kävellessäkin ja se on kamalan noloa, jos joku kuulee. Tai siis olen niin ajatuksissani, etten välttämättä huomaa edes, ennen kuin joku jää tuijottamaan. Siis minulta vain karkaa joitakin sanoja tai lauseita. Mutta minh, minä en tietääkseni vääntele käsiäni unissani. Enkä kävele. Nuorempana olen siivonnut nukkuessani, mikä oli minusta hirmu kätevää, kun siitä jälkeen päin kuulin. Harmi, etten enää siivoile öisin.
Se samperin rakkine on niinpainava, etten saa sitä kammentua itsekseni tuolta autotallista. Kaikki hyvät ideat aina siirtyy ja siirtyy ja sitten ne unohtuvat. Television lähelle minä sitä ajattelinkin. Muutenkin se on hyvä idea, kun olen jaloillani kaiken päivää enkä jaksaisi enää talsia enempää kuin mitä koiran kanssa pitää kävellä. Mutta siellä se on, kylmässä autotallissa yhä ja minä tämän läskimahani kanssa tässä.
"Ihan yliveto outo."
Tuo oli ehkäpä kauneinta, mitä minulle on koskaan sanottu! ♥
Kyllä mä sitä kauniisti ajattelinkin!
Ahaa siis näiden superkirjoittajien kuten Saara ja kumppanit mielipideautomaatio ym. laadukas tuotteliaisuus johtuukin ajattelusta. Yksinkertainen selitys on paras, joskaan ei anna juuri toivoa meikäläiselle. Patenttikonsteja ja oikoteitä tai siis kiertoteitä ei siis sittenkään ole.
tv Moca
Niin Saara. Ehkä sun oli pakko aloittaa tuo ajattelu kun aloit bloggaamaan. Olis varmaan aika vaikeeta pitää blogia jos ei koskaan ajattelis mitään tai pohtis.
Kuntopyörän polkemiseen tulee addiktio. Tosin kestää kauan ennen kun sen addiktion saa. Ja liikut kai työssäsi niin paljon, että jaksaisiko enää töiden jälkeen.
Tuosta muuten tuli mieleen, että eikö ole kummaa että entisaikoina kun työ oli fyysisesti kauhean raskasta niin ihmiset huvittelivat vielä menemällä tansseihin raskaan työpäivän jälkeen. Ajattelin tätä kun tuli elokuva Vihan Hedelmät telkkarista ja niillä ihmisillä vielä kauhean raadannan jälkeen oli energiaa tanssia. Toisaalta niillä oli kai niin rankkaa, että niiden piti purkaa sitä stressiä jotenkin. Minä kai olisin vaan mennyt pehkuihin mutta olenkin laiska.
Vitsi, jos mäkin siivoilisin unissani! Se olis todella hienoa ja kätevää ja pointsini nousisivat miehen silmissä suuresti. Se ei varmaan olisi enää omituisuus-listalla vaan hyvät ominaisuudet-listalla:)
Minä olen jumpannut ja tehnyt vatsa- ja selkälihasliikkeitä tällä viikolla joka aamuja nyt olen niin raihnainen, etten pysty kunnolla kävelemään villasukissa ja pyjamassa huoneesta toiseen.Selkäsärky on saanut aika käsittämättömät mittasuhteet ja säteilee takareiteen niin, ettei jalkaa voi suoristaa. Kiva, kun ihminen alkaa tekemään itselleen jotain, niin kohta onkin jo haudan partaalla.
Tilaa lapset ja mies kuskaamaan kuntopyörä sulle telkun eteen, lahjo, uhkaile, kiristä, painosta!
-minh-
Joo,ajattelu on kaiken a ja o, mutta silti turhaa. En jaksaisi vieläkään ajatella. Mukava nähdä Mocaa. On ollut ikävä.
**
Kyllä mä aloin ajatella kauan ennen bloggaamista. Itse asiassa juuri niihin aikoihin, kun se keinojuuri asennettiin siihen hampaaseen. Merkillistä. Toinen syy voi tietty olla se, että odotin silloin lasta, joka tuli kesken pois.
Eikös ne tanssit olleet aina lauantaisin, kun oli vähemmän töitä ja sauna.
***
Voi minh. Äääää... kohta sä olet simpsakka pimatsu ja mä vaan tällainen läski, joka ei jaksa vatsalihaksiaan rääkätä. On se siellä autotallissa vielä, mutta kun kaikilla on aina niin kiire.
Ja se on just niin, että kun jotakin toista paikkaa alkaa korjailla, niin jokin toinen prakaa. Tää on ihan jo tuttua täällä.
Lähetä kommentti