Blogging with a porpoise

Sain tämän ihanuuden aina niin huomaavaiselta Karilta. Brim oli tuon prenikan tehnyt sen toisen 'Bloggin with a purposen' tilalle. Se kun on kuulemma sellainen kristillismielinen merkki. No, mielummin minä pyöriäisten kanssa bloggaankin. On viime aikoina muutenkin viherpiipertänyt päässä sen verran, että biojäteastia on vihdoin tilattu ja lehtikompostikin tehty. Olen myös huomannut tehneeni poikkeuksellisesti ekologisen teon pyöräyttämällä maailmaan tyttäreni. Siis vääryyshän se tietty joidenkin mielestä on lasten tekeminen Telluksen säilymisen kannalta, onhan toki pystymetsä lasta arvokkaampi, mutta luojan kiitos, tuo ipana kulkee perässäni, sammuttelee valoja ja nalkuttaa joka jumalan asiasta, jos vähänkin tulee luonnon varoja tuhlattua. Että oikeastaan voisin ojentaa tuon merkin tyttärelleni, jolla mitä ilmeisimmin on blogi, mutta jonne minulla ei ole osoitetta eikä mitään asiaakaan. Oravamerkkiä odotellessa voisin myös ojentaa porpoise-prenikan Maijalle sekä Janille.

***

Pitkästä aikaa kävin kyttäämässä myös heikkoja signaaleja. Avainsanoista tuli kuin itsekseen ajatelmia. Ihan peräjälkeen olivat siinä kysymys ja vastaus, sen kun vain sieltä napsi.

Sanoma Digital perhana?
Kauhutarina, lihansyöjät!

Blogi, apua!
Oi äiti rautakanki.

Mitä on orgasmi?
Over the rainbow.

Pikku pukki kakki kalliolle?
Mättähältä mättähälle.

Kutiava pillu?
Ruotsin rotuhygienian laitos.

Burn out testaa!
Päällisin puolin terve.

Etsitään impotenttia miestä?
Soivat farkut.

Mitä minä sanon veikolle?
Ollaan niin kuin pääskyset.

Muinaisjäänteitä

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää, tai iltahan se jo on. Tämä idea, Kirjan ja ruusun päivä, ei näytä enää oikein kehenkään iskevän. Kampin Narinkkatorille ei ollut tunkua, eikä kirjakauppakaan vetänyt väkeä, vaikka jaossa oli kirjan ostajille ruusuja. En tiedä onko vika taas minussa, mutta ylipäätään tuntuu, että niin kirjat kuin ruusutkin ovat muinaisjäänteitä. Minäkin sain kyllä kirjan, joten onneksi sattui olemaan takataskussa pari ruusua.

Blogilista sen sijaan näyttää uudistuneen. Ai että, vähänkö on lukijoita hei:


















Muotiblogia ne tekee tästä väkisin. Just shoppailu ja tyyli on mun alaa.

Risuja ja ruusuja

Parnassossa oli tässä joku päivä sitten juttua itävaltalaisen kirjailijan Peter Handken närkästyneestä tokaisusta, ettei hän ole koskaan tavannut kirjakauppiasta, joka olisi lukenut hänen kirjojaan. Tämä on Handken mielestä suuri ongelma, koska kirjakauppiaiden pitäisi osata suositella asiakkailleen kirjoja. Parnasson kommenteissa muutama pasuuna siellä julisti samaa asiaa: Niin, jos haluaa keskustella kirjakaupassa myyjän kanssa kirjallisuudesta, on mentävä anktikvaariseen kirjakauppaan (Tapsa P).

Ei sitä voi nauramatta tuollaista lukea. Tervetuloa vaan. Lisäksi muistuttaisin vielä niistä nimikemääristä, jotka voi tarkistaa tilastokeskuksen erikoistutkijan Rauli Kohvakan tutkimuksesta. Onhan se pöyristyttävää, etteivät kirjakauppiaat lue niitä 2000 kaunokirjaa vuodessa, joita kirjailijat liukuhihnalta syytävät. Ei millään pahalla herra Handke, mutta maailmassa tosiaan on muitakin kirjailijoita.

Handken jäännöskirjoja on muuten ollut pitkään kahdella eurolla myynnissä eräässäkin kirjakaupassa, mutta eivätpä ole kovin monelle kelvanneet. Nyt sitten kipin kapin vain hakemaan Handken Jukeboksista tai Riisuttu epäonni ja lukemaan siitä sitten.

***

Ruusuna säväytti ihanasti J-P Koskisen alulle panema adressi Blogisanomien henkiin herättämiseksi. Lämmöllä ajattelen itsekin sitä lärpykkää yhä. Tosin - miten tämän nyt sanoisi - adressin osanotto ei ehkä ole ylittänyt kaikkia odotuksiani, mutta ajatus oli kaunis. Siitä kiitos myös kaikille peesaajille ja niille yhdeksälle allekirjoittaneelle.

Blogisanomien viimeisen numeron perään on kertynyt nyt liki 700 kommenttia, joista suurin osa on spämmejä. Ongelma on kuulkaa siinä, että olemme Kirstin kanssa unohtaneet salasanan.

Kansalainen osaa viihdyttää

Kuinkahan moni lukee Hesarinsa kannesta kanteen? Lukeeko jokainen tilaaja jokaisen uutisen vai valikoiko mieltymystensä mukaan? Onko neulominen viihdettä, jos siitä julkaistaan Hesarissa artikkeli? Missä menee sanomalehtien viihteen raja?

Kun Hesari julkaisee STT:n levittämän (on soitettu Turun poliisille ja kirjoitettu siitä kaikille tiedote) uutisen siitä, että turkulaisesta kapakasta on löytynyt hirveästi humalaisia, se on uutinen. Kun samasta STT:n levittämästä uutisesta kirjoitetaan blogeissa, siitä ei tule uutista, ei edes kansalaisjournalismia, vaan siitä tulee kansalaisen näpeissä viihdettä. Uutinen se ei myöskään ole Iltasanomissa, koska juttu on 99 prosentin varmuudella dramatisoitu tai viihteellistetty. Uutinen ei ole myöskään se, että joku yksinkertaisesti toteaa blogissaan nähneensä kapakassa kamalasti kännisiä. Siitä tulee uutinen vasta, kun virkavalta on käynyt toteamassa saman asian ja kertonut siitä puhelimitse STT:n toimittajalle.

Mikä siis todella on kansalaisjournalismia ? Kuinkahan monta vastaavaa juoppouutista, kolaria, onnettomuutta, tappelua, ilkivaltaa, varkautta on joku niistä 14 000 bloggarista raportoinut kenenkään valtamedian jengistä siihen sen kummemmin reagoimatta? Moni bloggari on kertonut mummonsa makaavan vanhainkodissa märissä vaipoissa, kertonut huomanneensa, kuinka päiväkodeissa lastentarhanopettajien aika ei riitä kaikille, kertonut vammaisen arjesta. Moni on raportoinut päivistään sairaaloissa, ongelmistaan työpaikoilla, köyhyydestä, lapsilisistä. Moni on arvostellut poliitikkoja ihan fiksullakin tavalla tai yhtä sarkastisesti kuin päivälehtien kolumnistit ikään ja kirjoittanut huomaamistaan yhteiskunnan epäkohdista liki päivittäin. Lisäksi yllättävän moni suomalaisbloggari havainnoi maailman näkymiä muualta kuin Suomesta. Esimerkkejä kansalaisjournalismista riittää kyllä. Mitä siis on Se Kansalaisjournalismi, jota HS:n toimittaja Esa Mäkinen ajaa takaa kirjoituksellaan Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja?

Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.

Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat. (HS 16.3.2008)

Ja tämä visio ei nyt ole toteutunutkaan. Lukijat ovat tilanneet 50 suosituimman blogin listalta vain viihdettä. Kansalaisjournalismiksi oli tuosta joukosta luokiteltu 5 blogia. Blogilistan "levikki" on 35 000. Joka päivä sen kautta päivittyy arviolta muutama tuhat erilaista ja eritasoista kirjoitusta. Tänä sunnuntaina puoleen päivään mennessä päivittyneitä kirjoituksia oli noin 900. Puhumme siis tuhansista eri ihmisten kirjoittamista kirjoituksista joka päivä. Se onkin ehkä liian "iso lehti" yhden toimittajan ymmärrettäväksi. Helpoin ja lapsellisin tapa on todellakin arvioida sitä, kuka bloggari on suosituin, mutta kansalaisjournalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei kukaan toimittajakaan voi luoda päivittäin jotakin syväluotaavaa katsausta journalistisesti huipputärkeästä asiasta, niin kuin Schizo asian jo sanoikin. Mutta kun jostakin tekee juttua, niin asiasta pitäisi ottaa kunnolla selvää. Niitä blogeja pitäisi ainakin lukea.

Jos siis näin kökösti voidaan tehdä arvioita kaikista 14 000 blogista ja 35 000 blogilistalle rekisteröityneiden lukijoiden mieltymyksistä, sillä samalla periaatteella pitäisi kysyä, mitä lukijat oikeastaan lukevat Hesarista? Mitkä ovat Hesarin suosituimmat jutut? Arviolta suurin osa lukee sarjakuvat, mutta kuinka moni lukee journalistiemme kukkeimmat hedelmät päivittäin? Kaikki ulkomaan uutiset? Urheilusivut? Tällä perusteella hyvin usea voisi sanoa ja sanookin, ettei Hesari ei ole lunastanut lukijoidensa odotuksia, koska siinä julkaistaan yhä enenevissä määriin viihdeuutisia, suurempia kuvia tekstin kustannuksella ja mikä pahinta, julkaistaan joutavia viihdekolumneja päivän uutisista. Kaiken lisäksi minusta henkilökohtaisesti on sietämätöntä, että formulasivuja on niin jumalattoman paljon ja kulttuurisivuja niin vähän. Lisäksi Hesari on Aamulehden tavoin aivan hekumallisessa asemassa siksi, että niin SanomaWSOY:llä kuin Alma Mediallakin on molemmilla omat megalevikkiset viihdepläjäytyksensä, jonne epäkuranteimmat uutiset voidaan tyrkätä ja sitten jeesustella valtalehdessä, miten mediamaailma nyt viihteellistyy blogeja myöten.

Tilastokeskuksen mukaan keväällä 2007 Internetiä käytti miltei neljä viidestä 15-74-vuotiaasta suomalaisesta eli yli kolme miljoonaa henkilöä, niistä 33 % luki blogeja. Se on miljoona ihmistä. Eikö sen mukaan blogit todellakaan ole mikään haaste perinteiselle journalismille? On se. Mikä perinteisessä journalismissa sitten on vikana, että yhä useampi lukee blogeja? Tylsyys? Ei, sillä Hesarin jälkeen suosituin sanomalehti on Iltasanomat. Ja mitä johtopäätöksiä pitäisi muka vetää journalismimme tasosta levikeiltään suosituimpien lehtien osalta? Pirkka (1 481 877), Yhteishyvä (1 432 334), joiden levikit perustuvat tosin asiakkuussuhteeseen, Hesari (439 618), Aku Ankka (320 514), 7 päivää (265 437), ET-lehti (265 653), Iltasanomat (186 462), Aamulehti (136 331), Iltalehti (133 007)... (tiedot kerätty osoitteesta Levikintarkastus.fi että SanomaWSOY:n sivuilta.)

On hyvin vaikea hahmottaa, mitä ihmetekoja kansalaisjournalistilta oikein vaaditaan. Kurkottaako siellä nyt toimittajakunta bloggareita kohti odottaessaan heiltä jotain enemmän kuin itseltään - jotakin mediamessiasta, jota Etappisikakin tässä taannoin peräänkuulutti, tai näkyä tai ihmettä Suomen uutiskentällä, kun ministereitten järkkäämien skandaalien jälkeen mikään ei oikein enää tunnu miltään eikä missään tapahdu mitään.

Edit. Aiheesta lisää Haakanan viihdeblogissa. Terv. nimim. Saara Kyrsälä

Ai raivostuin vai?

Kansa raivostui, kirkuu iltapäivämeedia. Voi tätä meidän lehdistökultaa, kun se on niin söpöä. Ensin heitetään herkullinen syötti, että Homo-Mannerheim kohauttaa Ylen ohjelmassa ja että Uralin perhonen herättää hämmennystä ennen ensi-iltaa, kun Marski onkin nyt homo ja korsetti päällä. Sitten vain jäädään odottelemaan, miten kaskustelupalstalle (jääkööt kirjoitusvirhe) tulvii hyperventiloivia viestejä, eikä kenenkään ole tarvinnut nähdä koko ohjelmaa. Kenenkään ei ylipäätään ole tarvinnut nähdä Smedsin Tuntematonta, joka otsikoitiin niinkin vaatimattomasti kuin että Presidentti, Niinistö ja Lenita tuhotaan. Ja sitten kysytään vielä päälle, että hei, onks presidentin ampuminen näytelmässä sopivaa. Eipä ole raivostunut kansa tainnut nähdä monia muitakaan taideteoksia, elokuvia tai lukenut moniakaan kirjoja, mistä se on sokeasti tuon lööppiporukan perässä vaatinut päitä vadille. Alkaa jotenkin kyllästyttää nuo keinotekoiset kohut, joiden arvo ei totisesti ole siinä, että lukevalla yleisöllä on oikeus saada tietää.

Ikävintähän tässä kansan yleistetyssä raivostumisessa aina on se, että annetaan kuva enemmistön raivosta ja hiljaisuuden spiraalissaan otsakurtussa kulkeva oletettuun vähemmistöön kuuluva suomalaisparka ei uskalla sanoa juuta eikö jaata, ettei vain menetä kasvojaan suuren yleisön edessä ja tule sosiaalisesti eristetyksi. Ja se kyllä toimii täällä blogosfäärissäkin erinomaisesti.

"Tuu hei pois sieltä, siellä on peli käynnissä"

Olen hukannut pari päivää lomastani lukemalla näitä ja esittämällä ärsyttäviä ja ilmeisen rankasti henkisille voimille käyviä kysymyksiä täällä ja ollut lisäksi eri innokkaiden todistajien läsnä ollessa aiheuttamatta päänsärkyä täällä. Sen sijaan täällä keskustelu sujui normaaliin tapaan väitellen.

Kysehän on Internetissä leviävän laittoman materiaalin suodatusjärjestelmästä ja sen toimimattomuudesta sekä tapauksesta kansalaisaktivisti Matti Nikki, joka sensuurin rajoja testatessaan joutui lapsiporno.info-sivustollaan poliisien hampaisiin. Suodatinohjelmaa on myös kovin sanoin kritisoinut kansalaisen sähköisiä oikeuksia puolustava ja oikeuskanslerille kantelunsa lähettänyt Effi sekä tekniikan tohtori Jyrki J. Kasvi.

Tietokonelehden viikkokatsauksessa Kasvi ehdottaa, että lapsiporno- ja nettisensuurikeskustelua pitäisi laajentaa valtamediaan, sillä niin kauan kun asia on muutamalla vilkkaalla nettisaitilla, se ei kiinnosta poliitikkoja. Toimittaja Kari Haakanan sanoin, lapsiporno on asia, johon kukaan ei vapaaehtoisesti halua koskea pitkällä tikullakaan ja järkevä keskustelu on näin ollen vaikeaa. Mukaan tulee Kasvinkin mielestä kuulemma liikaa tunteita ja ilmeisesti nyt tarkoitettiin erityisesti naisväen tunnepuolta tai ainakin ns. tavallisen kansalaisen. Siis taviksen älli on jälleen kyseenalaistettu sen vuoksi, että ajatteluun tulee mukaan tunnetta. No, kyllä aika sokea kana on, jos ei näe, millaisen hysterian vallassa myös sensuurin pelätään leviävän. Mitkä ja kenen tunteet näin ollen ovat keskustelussa sallittuja ja mitkä eivät?

Siksi, että keskustelun toivottaisiin laajenevan ja siksi, etten itse tunnekuohuksissani asiasta Internetin sananvapaustaistelijoitten kera keskustellut, eikä siihen sortunut mielestäni kukaan muukaan, päällimmäiseksi tuntemukseksi jäikin pettymys. Kuinka edes keskustella asiasta, kun vähänkin vastapuolen kirkkaan järjenvalon leimahduksen pikkuriikkinen kyseenalaistaminen tai epämiellyttävien kommenttien ja kysymysten esittäminen aiheuttaa punoitusta, kainaloiden hikoilua ja halveksuntaa, mikä sitten näkyy myös tuotetussa tekstissä ja siinä, että kommentteja luetaan jonkinlaisen ennalta opitun stereotyypin mukaisesti. Jos varovainen pitää Kasvin mielestä sanoissaan olla, ettei vaan kenenkään tunteet kuohahda kun lapsipornosta puhutaan, niin kyllä nyt täytyy todeta, että vielä varovaisempi saa olla se, joka yrittää hahmottaa kokonaiskuvaa näiden kaikkitietävien pseudokyynikkojen ilmaisuvapaalla vyöhykkeellä. Kuten Mikki sanoi: Tuu hei pois sieltä, siellä on peli käynnissä ja kuten nimimerkki Janos juuri hetki sitten samassa keskustelussa asian ilmaisi:
Jos muija tulisi sieltä mökistään vähän useammin ulos, voisi valjeta sellainen seikka, että valtaosa maailman ongelmista eivät ole yksiulotteisia, mustavalkoisia ja helpoilla vastauksilla ratkottavia ja paketoitavia.

Keskustelu tuolla saitilla osaltani päättyi siihen, ettei keskustelijoiden mielestä lapsipornografian levittäminen Internetissä todellisuudessa ole edes mikään ongelma, vaan se on poliitikkojen keksimä keino olla esillä mediassa. Ja jos lapsipornoa esiintyykin, niin se on ihan marginaalista.

Sen perusteella mitä noista keskusteluista opin on, että suodatuslistalle on joutunut enimmäkseen sellaisia sivustoja, jotka sinne eivät kuulu. Missään vaiheessa tuskin yksikään ihminen tässä maassa väittäisi, että se on oikein. Ihmetykseni on erityisesti herättänyt suomalaisten poliisien käyttäytyminen. Melko pöyristyttävä on sekin ajatus, ettei poliisi tee mitään, eikä poista listalle aiheetta joutuneita sivuja. Päällimmäisenä tietenkin on pyörinyt kysymys siitä, kuinka vaikeaa se voi olla?:
Siellä [sensuurilistalla] on tuhat sivustoa syyttä suljettuna eikä kukaan pysty tekemään mitään. Eivät siis vain pysty. Niissä on jokin vika. Makaavat selällään lattialla ja syleksivät kattoon. Levittelevät käsiään eivätkä vastaa puhelimeen. Siis siellä on töissä - jos siellä ylipäätään on ketään töissäkään - ihan pelkkiä imbesillejä, jotka kosiskelevat vain äänestäjiä (ketä äänestäjiä? Kuka ylipäätään on enää kiinnostunut lasten suojelemisesta?) Ja poliisikaan ei pysty myöntämään olevansa väärässä?

Kuitenkin se lista sen sijaan sananvapaustaistelijoiden perustelujen mukaan auttaa lapsipornoa haeskelevia löytämään helpommin kiellettyjä sivustoja, vaikka niitä ei siis listalla ole kuin yksi. Toimiiko se siis vai eikö se toimi? Korvaavaksi keinoksi mokomalle sensuurikapistukselle ehdotetaan yhteistyötä kaikkien maailman poliisien kanssa. Toki on valtioita, joissa poliisin kanssa yhteistyö sujuu yli rajojen, mutta kun ajatellaan miliisiä, poliiseja Etelä-Amerikassa tai Aasiassa, voidaan tietenkin kysyä, kuinka paljon pitäisi maksaa lahjuksia, että niissäkin maanosissa alettaisiin pidättää sukulaisia ja kavereita. Siis toimiiko tuo? Miksi sitä ei saa kritisoida, kun se ei selvästikään toimi?

Enemmän kuin mikään, minua todella hämmentänyt se, millaisia ihmisiä tätä maata on johtamassa ja millaisen virkavallan armoilla me elämme. Keskusteluista päätellen tämän maan olisi aikaa sitten pitänyt ajautua johonkin kaikenkattavaan kaaokseen tai vähintään vallankumoukseen. Niin jumalattoman typerää porukkaa tätä maata on johtamassa, että hävetä saa silmät päästään. Miten mökin muijakaan tästä enää kehtaa ulos lähteä. Ja eduskuntakin on vain kalapuikkoviiksien ja minihameväen suojatyökeskus, jonne kuin ihmeen kaupalla on onnistuttu äänestämään yksi ainoa järkevä ihminen, nörttien guru, Jyrki J. Kasvi. Itse asiassa tämä kaikkivoipaisuuden tunne, joka näitä bloggareitamme johdattaa, kattaa niin EU:n kuin koko maapallonkin virkavallan ja hallintoelimet. Ihan totta. Kukaan muu ei voi olla edes vähän hukassa, vähän oikeassa tai edes vähän hiostamassa silloin kun puhutaan Internetin rajattomasta vapaudesta. Eikä sillä pelillä kyllä keskustelu onnistu.


PS. Tästä tuli eri sekavaa kamaa, mutta hei, linkit ovat sitä varten, että niitä painelemalla selviää, mistä minä yritän puhua.

Linkitysmeemi

Ohari haastoi tähän meemiin, jonka säännöt kuuluvat näin:

1) Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla.

1) Perhe
2) Ystävyys
3) Rakkaus
4) Minä itse
5) Mitä tahansa

2) Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään sama. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

1) Iines
2) PeeÄR -mies
3) Varapygmi
4) /MEK
5) Kriisi

3) Lue postaukset ja jätä halutessasi kommentteja.

***

Alun järkytyksestä toivuttuani tajusin, ettei minun tarvitsekaan lukea päreitäni läpi, vaan voin käyttää tuota maanmainiota search widgetiä ja poimia sieltä sitten nopsasti jokin aiheeseen sopiva postaus pelkkää hakusanaa käyttäen. Hitsi. Vähän helppoa. Vaikeampaa olikin sitten lähteä etsimään kahta sellaista blogia, joiden kirjoittajaa uskaltaa näissä merkeissä lähestyä. Blogilistan satunnainen blogi -toiminto on aivan hanurista. Sieltä pompsahtelee esille toinen toistaan lopettaneempia blogeja. Parhain esimerkki siitä lienee tämä Sinisiä sieniä. Lisäksi sieltä tulee sitä muotituubaa ja lapasia jonossa. En minä jaksa. Etsinkin porukkaa tuttujen kommenttilootista, jotta ei nyt ihan mene kovin uskovaisille omaa blogiaan mainostamaan, kun eivät kuulu kuitenkaan kohderyhmään.

Hej bloggen :)

Metro se kansainvälisenä lehtenä ei petä. Samat jutut kierrätetään kaupungista toiseen, oli se kaupunki sitten missä maassa tahansa. Kolumneista sentään kiitos, jotka on ajateltu kotimaisin voimin. Tänään Metrossa (s.9) esiteltiin luonnollisesti Ruotsin suosituin blogi, joka yhtään ruotsalaista tuntematta ei yllätä. Luonnollisesti ruotsalainen, koska esimerkkiä pitää aina ottaa naapurimaasta ensin. Kun kerran Ruotsissakin, niin näin voi olla meilläkin... Blogeja lukematon voi näin Ruotsin kautta paremmin hyväksyä, että sellaista virtuaalisyntiä harjoitetaan myös meillä Suomessa. Sitä paitsi sillä tavoin voi myös kaiken varalta syyllistää ruotsalaiset, vähän samalla lailla kuin aikoinaan pidettiin homouttakin Ruotsista meille kulkeutuneena tartuntatautina.

Miksi juuri Kenzan
blogi on niin suosittu?
– Ehkä syynä
ovat kirjoittamani
asiat, se että
olen malli ja
shoppailen
paljon.
(Kenza Metrossa 8.2.08)


No, siis tämä 16-vuotias ruotsalainen mallineito Kenza tarjoaa blogillaan ylivoimaisen vastuksen kenelle tahansa 50 000 erillisellä lukijallaan per viikko. Edes poliitikkojen jutut eivät kiinnosta likimainkaan niin paljon kuin tuon tyttösen meikkivinkit, päivät asut ja tekstin sekaan ujutetut puffit. Mitähän se kertoo ruotsalaisista? Ehkä siellä ei oikein netti ole vielä vanhemman väen hallussa. Toivottavasti. Tai sitten ruotsalaiset vain yksinkertaisesti ovat iästä ja sukupuolesta riippumatta niin kiinnostuneita mallin pintaelämästä.

Nyt onkin siis aika ottaa lusikka käteen ja katsoa asian positiivisia puolia. Täytyy nimittäin suomalaisena olla ylpeänä sitä mieltä, että mieluummin maan luetuimpana blogina jumankauta vaikka angstinen Turisti ja aiheena arkivitutus, kuin turhakkeista kylläiseksi korruptoituneen pikkumallin päivän pikkuostokset. Turistin niskaan ihquttaa tosin jo Suomen oma muotituuba Focus on Fashion. Vähän on siinä vielä skarppaamista kyllä, mutta noin yhteenvetona voi vain todeta, että muoti on ahmaissut maailman ihmiset ja kohta se varmaan ahmaisee meidätkin.

PS. Mutta on sillä mallineidolla kyllä söötti koira. Sitä voi kantaa kainalossa kuin käsilaukkua.

Make my day and some most powerful tools

Silmät harittaa niin ettei pysty edes Blogilistaa selaamaan. Se lista on muutenkin niin oudon näköinen. Mitä lie touhuavat siellä oikein.

Kirjanmerkkikansionikin tyhjeni itsekseen tässä männä päivänä, siis muuten sinä samana päivänä, kun nettini kaatui... Arviolta sata ihan helvetin tärkeää kirjanmerkkiä on nyt poissa. Etipä tässä nyt sitten kaikenmaailman muistiin merkityt jorinat, sekä blogit, jotka eivät ole listoilla, ynnä muut luen sitten kun on aikaa-jutut.

Kaiken lisäksi blogini laskuri alkoi samaan aikaan toimia vain osittain. Se ei ottanut lainkaan blogilistan kautta tulleita huomioon. Ihan totta. Foliopipottakaa vaikka meikäläinen, mutta näin nyt vaan kävi.

No nyt olen opetellut googlereaderin käyttöä. Taidan pistää ihan tässä joku päivä linkkilistani uudeksi ja ehommaksi. Pitäisi linkata pari uutta blogia muutenkin. Ja jotenkin nyt alkoi tuntua siltä, että on viisainta laittaa omaan blogiin kaikki tärkeimmät linkit. Jotenkin kaikki on vaan mennyt niin hankalaksi, eikä aikaa ole järjestää mitään. Eikä energiaakaan. Sen verran olen tässä uurastanut, että lisäilin outlookiini nyt oikein sanoja, joita sisältäviä viestejä ei sitten enää ladata edes palvelimelta. Että turha kirjoittaa meikäläiselle virallista postia joissa on seuraavia sanoja tai lauseita:
- Use VPXL to add more inches to your willy!
- In just a few short weeks, you`ll watch with amazement as your pen!s
grows into the hardest, biggest, thickest and most powerful tool* you`ve ever imagined
- pen|s
- pen!s
- vpxl
- maximize
- Be really proud, that you are da Man!

...yms. Varmaan tajusitte pointin.

Mulle on käymässä nimittäin sähköpostin kanssa samalla tavalla kuin puhelimenkin kanssa. Olen alkanut inhota molempia. Sähköpostissa minua pidetään joka päivä kymmeniä kertoja miehenä, jonka elämän suurimpana haaveena on saada ihan oma järkky peenis ja yllättää sillä kaikki ilkeät naisihimiset, jotka ovat tähän asti aina pilkanneet male-stickiäni wee-weeksi. So humiliating. Myös puheluistani ja tekstiviesteistäni 99% koostuu ärsyttävistä viesteistä. En jaksa enää edes valittaa. Ettekä te jaksaisi enää lukea. Tuskin kukaan enää uskookaan.

Mutta! Olen kukitetuksi tullut, kiitos Celialle, jolla on uusi blogi Solmukohtia, Allylle, ill.:lle, Wilhelmiinalle ja Helenille. Ojennan tuoreet kukkaset nyt takaisin kaikille kukittajilleni ihan syystä.









Ja sen lisäksi kukitan kaikki kommentaattorini ja kaikki suosikkilistani bloggaajat. En kai minä muuten niiden blogeissa ravaisi, jos ne eivät kaikki jotenkin make my day. Mutta siinä oli jokin raja, että kymmenelle sai vaan antaa kukkia. No mut hei, mulla on varaa. Vai paljonko niistä pitäisi muka pulittaa.

* Most powerful tool?

Mediatalouden erittäin lyhyt oppimäärä

Jatkoa eiliseen. Hs.fi:n kokkareille kutsutut olivat siis edustamassa vain itseään, eivätkä bloggareita yleensä. Olin siis ymmärtänyt tämän kohdan ihan väärin ja myönnän erheeni hyvin auliisti. Se johtui kenties siitä, mitä Kari Haakana sanoi bloggareista sidosryhmänä. Ärsytykseni puolestaan johtui siitä, että asioihin oli herätty vasta jälkijunassa, ja siitä, että kysymyksiä oli jätetty kysymättä ja että jälkeen päin on ajateltu heittää täyslaidallisia, muttei paikan päällä tietenkään.

Lisäksi tänään erityisesti on ärsyttänyt se, että noita karkeloraportteja ei ilmeisimmin olisi saanut kritisoida. Kun et itse kerran ole tullut kutsutuksi, niin pidäpä turpasi kiinni tai minä kerron kaikille, kuinka kateellinen olet, koska kutsuja karkeloihin eivät kaikki tietenkään voi saada. Mutta jälkikäteen voi varmasti kiskoa sitten itse kukin papuja käkättimeensä raportteja lukiessaan. Onhan sekin kai tavallaan kivaa.. Oijoi. Alkaako sananvapaudelle tulla jo rajoituksia tuolta kärkipään suunnalta pikkuruisen häväistyksen muodossa. Hävettää jo melkein kirjoittaa koko aiheesta, mutta kun minulla ei ole mitään hävittävää. Ei se häväistys nyt tänne tehoa. Kun ei ole sitä paikkaa siellä Blogilistalla, jonka nousua ja laskua kytätä, eikä tartte nuoleskella sen takia kenenkään kengänpohjia eikä persettäkään.

No. Eli siis joitakin tämän suuntaisia ajatuksia päässäni on viime aikoina pyörinyt:

Talouden ja tekniikan kehitys on johtamassa siihen, että mainonnasta on tulossa viestintäalan tärkein tulonlähde. Erityisesti sanomalehdet ovat haasteen edessä. Lukijoiden mielipiteet on otettava entistä enemmän huomioon, sillä valinnan varaa on. Internetin joukkoviestintäteknologia on edullista ja helposti saatavilla. Online-palvelut ovat lisääntyneet huimaa vauhtia ja sanomalehtien levikit ovat olleet pitkään laskussa.

Haasteellisinta verkkolehdille on houkutella mainostajia asiakkaikseen, jos lukijoita ei riitä samaa tahtia kuin sanomalehden paperiversiolle. Mediamarkkinoilla tuote myydään ensin tilaajille ja tilaajista koostuva yleisö puolestaan myydään markkinapaikaksi mainostajille. Siten sanomalehtien levikin lasku sekä tv-kanavien lisääntyminen vaikuttavat yleisömäärän pienenemiseen mainostajien saamaan näkyvyyteen. Näin mainonnan hinnat kääntyvät laskuun ja tulot pienevät. Verkkolehdillä onkin edessään raju kilpailu mainostajista. Miten haalia myös Internetissä kyllin laaja lukijakunta, joka kiinnostaisi lisäksi mainostajia? Internetin ilmoitusmyynti ja mainonta ovat nousseet muuta mediaa enemmän, mutta verkon taloudellinen kapasiteetti on vielä hyvin vaatimatonta ja tulevaisuus täysin arvailujen varassa.

Mahdollisuudet yksityisille mainostajillekin kasvavat median sähköistymisen myötä. Mistä paikallinen market tai autokauppa saa parhaan mainostehonsa tulevaisuudessa jää nähtäväksi, mutta mahdollisuudet julkaista päivän tarjoukset vaikka marketin tai autokaupan omalla kotisivulla ovat jo olemassa. Kohderyhmän verkkokäyttäytymiseen voi vaikuttaa helposti myymälän tai ketjun asiakasrekisterin avulla. Kun sanomalehtien levikit pienenevät, myös verkkolehden vetovoima mainostajien silmissä heikkenee. Tämä tietää ainakin maakuntalehdille kovia aikoja.

Eli kaiken kaikkiaan, sanomalehtien levikit ovat laskussa. Tilaustuottoja ei tule enää samaa tahtia kuin ennen. Lehtiä luetaan Internetistä yhä enemmän. Se siis kasvattaa lehtitalojen taloudellista painetta. Mistä mediatalot saavat rahaa, jotta voivat kustantaa verkkolehden ylläpidon? Lukijat eivät halua maksaa verkossa mistään. Se mielletään ilmaiseksi eikä Internetistä luettavissa olevista lehdistä olekaan suostunut maksamaan kuin kourallinen ihmisiä. Loput jättävät lehden lukematta, koska tarjolla on runsaasti ilmaistakin tietoa.

Sanoman enemmistöomistuksessa oleva Sanoma Digital* varautui siis tähän ostamalla Blogilistan, jossa on yli 12 000 potentiaalista ja mainostajille todistettavissa olevaa lukijaa. Lisäksi bloggareista saatavalle hyödylle on vain mielikuvitus rajana. Voimme ainakin kuvitella suuren ihanan yhteisön, jonka jäsenet ovat linkkautuneet hs.fi:n sivulle vähintään Blogilista.fi:n kautta ja lisäksi mahdollisesti Twingly-hakukoneen avulla. On myös kaiketi vain päivän kysymys, milloin ensimmäinen mainos pompsahtaa silmille ja kajahtaa korville ennen kuin pääsee lukemaan omaa suosikkilistaansa.

Sinänsä siinä ei ole mitään väärää, että yhtiö pyrkii tulemaan toimeen. Se on oikeastaan melko nerokasta tässä median murrosvaiheessa. Mutta mitä tästä kaikesta seuraa lisäksi muille sanomalehtitaloille, joiden levikit ovat yhtä lailla laskussa. Kuinka suuren osan lukijakapasiteetista sanomatalo ahmiikaan ja mitä seurauksia sillä on esimerkiksi sananvapaudelle, kun kaikki uutisointi ja tieto kulkee myös Internetissä suomalaisille yhden jättimäisen mediatalon kautta.

*Sanoma Digitalin ”omistavat yhdessä Sanoma, Sanoma Magazines Finland ja SWelcom. Sanoma omistaa yhtiöstä enemmistön.Sanoma Digital keskittyy verkkoliiketoimintoihin Suomessa ja Baltiassa. Sanoma Digitalin tehtävä on kehittää uusia verkkoon liittyviä kuluttajatuotteita ja -palveluja. Yhtiön kehitys- ja myyntivastuulle siirtyvät Sanoman sähköiset luokitellut palvelut, Keltainen Pörssi, Huuto.Net ja Oikotie, sekä mainontaa verkkosivuille myyvä Sanoman Verkkomediamyynti. Sähköisiä luokiteltuja palveluja johdetaan yhdessä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kanssa.”(www.sanoma.fi).

Pahin ohi?

Helvetillistä elämää. Kun yksinhuoltajaviikolla (isäntä työmatkalla) aamuneljän herätykset eivät yksinään vielä riitä, siihen lisätään heti maanantaina PMS, koirien lenkittämiset, kaupassa käynnit, ruuan laitot, kahden juniorin lätkätreeneihin kuskaamiset ja hakemiset siihen aikaan kun pitäisi jo vetää unta palloon täyttä päätä. Kaiken tämän lisukkeeksi vielä opettajan yhteydenotto kesken jumalattoman pitkän kassajonon ja ylitöiksi venyneen päivän jälkeen myöhästynyt soitto takaisin junasta kotimatkalla. Eihän se siinä kassalla hirveästi hymyilyttänyt, kun oli juuri saanut kuulla, että lapsi oli lintsannut koulusta koko viikon, mutta viisaammat tietää, että hymyillä siinä pitää.

Teinix käytti siis meikäläisen väsymyksen ja olemattoman huomiokyvyn aivan sumeilematta hyväkseen. Siellä se on maannut päivät perse homeessa sängyn pohjalla valvottuaan kaiket yöt. Ja niin kuin tästä on puhuttu. Varmaankin se on neljältä pistänyt koneen kiinni ja mennyt sänkyyn esittämään nukkuvaa, koska siellä se aina oli, peiton alla, kun kävin sanomassa heihei ja hauskaa päivää ja ole varovainen, niin kuin joka aamu kaikille lapsille ja koirille. Miten minä voin huomata, jos lapsi lintsaa, kun töissä oli vuoden karmein kiire (joulukortit eivät muuten tee sen enempää kuolemaa kuin mikään muukaan paperille painettu aines). Ne jotka puhuvat perheen ja töiden yhteensovittamisen loistavasta onnistumisesta ovat kyllä aivan hanurista. Sehän on mahdotonta. Jommassakummassa päässä homma ei toimi.

No, nyt on ehkä pahin ohi ja hengissä ollaan. Sillä aikaa Blogoslavian tärkeimmät bloggarit ovat ehtineet käydä hs.fi:n kutsuilla ja ryhtyneet kilvan todistelemaan ulkopuolisuuttaan. Ovat näemmä useimmat pöllähtäneet paikalle ihan pystymetsästä ja äimän käkenä. Ei hyvältä näytä. Olisi hyvä, jos nämä tärkeimmiksi rankatut nyt sitten toimisivat arvolleen osoitetulla tavalla ja pystyisivät vuosien kokemuksen jälkeen muodostamaan myös jonkinlaisia mielipiteitä.

Puun takaa tulleet

Saareloille ero tuli Ollin mukaan puun takaa ja se tuli yllätyksenä meille kaikille. Varokaa siis kaikki viattomat avioparit. Ero voi tulla käymään koska tahansa aviopareista riippumatta, halusivat he eroa tai eivät.

Myös SanomaWSOY tuli puun takaa ja osti mokoma Blogilistan. Joidenkin mielestä olemme nyt tuhoon tuomittuja tai vähintään orjia. Vaihtoehtokulttuuri on tullut näin tiensä päähän. Pahimmissa visioissa tuo mediajätti ulottaa lonkeronsa jokaisen bloggarin mieliin ja aivopesee kirjoittamaan sievää suomea, karsii härskiydet ja sensuroi kirosanat. Jotkut ehkä jopa toivovat sitä. Mutta eihän blogilla ole mitään tekemistä sanomatalon kanssa, jos sillä ei ole. Ei minulla ollut Alex Niemisenkään kanssa mitään tekemistä. Blogilista on lista blogeista. Nimilistoja ostelevat markkinamiehet tämän tästä markkinoidakseen jotakin.

Olisi pitänyt ruveta huoraksi

"...on aika arveluttavaa niputtaa sairaanhoitajat ja lastentarhanopettajat samaan ryhmään kassojen ja siivoojien kanssa. Kassat ja siivoojat, samoin kuin monet vastaavat miesvaltaistenkin alojen duunarit, saavat pientä palkkaa, koska he eivät ole opiskelleet vuosien ajan vaikeita asioita ja heidän työnsä on perustason suorittamista, joka ei valtavasti henkisiä voimavaroja vaadi"

" [sairaanhoitajilla] vastuu on huomattavasti suurempi, stressi ajoittain kova ja työ hyvin vaativaa - sitä ei voi vain suorittaa ja lähteä sitten kotiin keittämään perunoita."

"isojen kihojen mielestä hoitajien, lastentarhanopettajien ja kirjastonhoitajien pitäisi motivoitua siitä, että heille maksetaan yhden päivän ruokakauppareissun verran isompaa palkkaa kuin niille, jotka eivät koskaan halunneet opiskella pitkään ja rankasti." Pazi-J-Dog Jäniksenselkäisen kirjallisuuden seura, Kirjailijan häiriöklinikalla.

Ei kyllä tosiaan ihmetytä, miksi myyjät suomessa eivät ole niin palvelualttiita kuin muualla maailmassa. Suomessa on sen sortin asiakkaat, ettei noilla kommenteilla kehenkään edes kannata ammattitaitoaan tuhlata. Niin metsä vastaa ja niin edelleen. Sellaiset myyjät kuin asiakkaatkin. Huoriakin arvostetaan tässä maassa korkeammalle kuin myyjiä tai siivoojia.

Nuo Kirjailija Jääskeläisen kommentit ovat asiayhteydestään irrotettuja, eli kyseessähän on siis puolustuspuhe sairaanhoitajien palkan nostamiselle. Se tienesti kun ilmeisesti on lähes yhtä huono kuin myyjillä. Ilman muuta se on väärin. Sairaanhoitajien pitää saada parempaa palkkaa ja uskoakseni näin onkin. Tarkalleen en edes tiedä paljonko hoitsut tienaavat, mutta 8 - ääretöntä vuotta myyjänä ollut saa kuukaudessa 1629 euroa, oli se sitten tradenomi tai merkonomi, kouluttamaton tai alalla 40 vuodessa työkokemuksensa hankkinut. Siis se aivoton haulipää, joka ei koskaan halunnut pitkään ja rankasti opiskella ja joka sen jälkeen illalla iloisena on sit vaan hipsinyt töistä kotio pottuja keittelemään, vailla stressiä tai mitään muitakaan oireita siitä, että päässä tapahtuisi jotakin.

Kovin on vaikeaa naisvaltaisille aloille arvostusta saada. Kuusi vuotta kevyitä siivoojan hommia tehnyt höpöliini tienaa peräti 1800 euroa, jos palkkataulukkoon on uskominen. Tuskin niin anteliaita työnantajia kuitenkaan on olemassa, ja kahjoja on muutenkin niin helppo höynäyttää, mutta paremmin ne tienaavat kuin myyjän pahvipäät joka tapauksessa. Se on kyllä hyvä, että pidetään tästä pöljyydestä kiinni, niin ei tartte naisvaltaisten alojen palkkoja nostellakaan. Mitäs ovat niin päästäneet itsensä niin vähällä tässä elämässä.

Nykyisin kyllä myyjiäkin koulutetaan, koulutettiin muuten yli 20 vuotta sittenkin. Mutta pikku juttu se on. Pari vuotta menee nopeasti ja se plaaplaa-jaaritus valuu päästä saman tien pois niin vesi hanhen selästä. Myyjäksi nyt voi kuka tahansa tuulihattu kouluttautua, sillä koulutus on hyvin kevyttä ja helppoa, eikä se vaadi mitään erityistä aivotyöskentelyä. Eikä se työkään mitään vaadi. Palkka tietty maksetaan sen mukaan.

Uran eteneminen arvuuttelujen varassa?

Näin suomalaisen kirjallisuuden päivänä ja noopelia odotellessamme on rapakon takana jaettu huuomorinobelit. Rauhan Ig nobelin sai tänä vuonna ansaitusti homopommi. Kun tämän kemiallisen aseen vihollispuolla räjäyttää, eivät taistelijat saa pidettyä näppejään irti toisistaan. (HS)

Ikkunaiinekselläkin pientä yhteistä päännyökyttelyä aiheuttanut Talent-tuomariston tyly toiminta taannoisessa ohjelmassa pikkutyttöjen päänmenoksi, pisti tänäänkin meikäläisen mietteliääksi. Vähillä vaatteilla pääsee yleensä pidemmälle. Mitä nuorempana aloittaa, sitä pidemmällä aikaisemmin on. Mutta nyt siis ei. Tyttöjen unelma tyssäsikin bikineihin ja musiikkivideolta apinoituun pyllynkeikutuskoreografiaan. En tiedä miten pitkälle olisivat samalla koreografialla päässeet vähän vähemmissä vaatteissa ja pari vuotta myöhemmin. Joka tapauksessa minusta aihetta herättelyyn olikin. Ikävä kyllä tässä maailmassa herätys tapahtuu aina jonkun kustannuksella.

Näinä koleina päivinä olen nähnyt kolme uranaista, joiden vaatetus on puistattanut; reidet säihkyvien sukkahousujen peittelemät, jalassa korkeat korot ja yllä minihame sekä bleiseri. Tietenkin olen kiinnittänyt niihin huomiota siksi, että meikäläistä palelee hemmetti housuissakin. No junassa sitten sellainen viisvitonen nainen, tukka hiustaiteilijan sävyttämä ja raidoittama sekä muotoon leikkaama, nenänvarressa teräväkulmaiset silmälasit, sormusten koristamien käsien ja hoidettujen sormien päässä punaiset ja terävät kynnet, vahvasti meikatuissa silmissä tyhjä katse, harteilla beessi jakku ja yllä siihen sointuva minihame, jossa keskellä niin pitkä halkio, että tavaraan oli hameen loppukohdasta matkaa enää vajaat kaksi senttiä. Vähän jos olisin kallistanut päätäni, niin olisin saanut tietää oliko hameen alla se ajeltu ja hyvin hoidettu pimpsukka vai majaileeko siellä jokin eläin! Onneksi en ruvennut siinä päätäni kallistelemaan, vaikka mieli olisi tehnytkin vilkaista viisvitosen jalkoväliä (ihan siis oppimismielessä, että miten sitten reilun kymmenen vuoden päästä; vai heitänkö saman tien pyyhkeen kehään jo tässä vaiheessa...). Joka tapauksessa nämä kolme minihamenaista, jotka olen eilen ja tänään nähnyt, vaikuttavat erittäin pitkälle päässeiltä. Yksi naisista käveli kahden pukumiehen keskellä ja puhui heidän kanssaan lähekkäin tärkeätä bisneskieltä, jota minä siis en ymmärrä. Yksi naisista oli lääkäri ja sen vaalean takin helmat lepattivat käytävällä piikkikorkojen kopistessa lujaa lattiaa vasten, ja tällä kolmannella oli salkku, jota se ryhdikkäänä ja selkä suorassa lähti kantamaan kohti Pasilan asemaa. Varmasti fiksuja ja opiskelleita naisia siis.

Onko nyt kuitenkin osittain siis niin, että kun emme päästä pikkutyttöjä bikineissä etenemään urallaan, me sorrumme sittenkin kaksinaismoralismiin. Jos minulla ei olisi niin jumalattoman rumat polvet, sitä ei kuulkaa tiedä kuinka lyhyt hame minullakin nyt olisi ja tavara siinä arvuuteltavana sekä ura valmiina etenemään vaikka mihin asti. Jos kouluaikana olisi jo tuon tyylitajun ymmärtänyt sisäistää, niin ei olisi tarvinnut Saksan opettajaankaan suuttua. Olisi vain ottanut mitä annetaan. Ja saanut. Hyviä numeroita.

_____________________________________________________________

Olipa tylsä kysely. Noin tasaväkistä ei voi mitenkään edes olla. 30%, 33% ja 36% vastauksista menivät mille menivät, aivan sama. Joka kolmas haluaa siis muuttaa pois Suomesta ja joka kolmas ei, ja joka kolmas ei ymmärtänyt koko kysymystä.

Kirjailijuudesta ja sen ihanuudesta

Kuulostan varmaan julmalta muistuttaessani joka välissä miten kirjoja julkaistaan liikaa. Muistuttaisin kuitenkin, että tämän elämän lainalaisuudet eivät aina noudata niitä ihania teitä, joissa lopulta jokainen saavuttaa sen onnen ja autuuden.

Kirjailijuus sinällään on tässä maassa jostakin syystä aivan järkyttävän tavoiteltavaa. Jokainen haluaa jollakin tavalla valtaa, julkisuutta ja rahaa. Kirjailijoiksi toivovilla on siten samat päämäärät kuin kenellä tahansa julkisuuteen pyrkivällä susannalla tai susanilla: kirjoittaa kirja, menestyä ja saada ihmiset heräämään. Herätyksen syyt vain poikkeavat toisistaan: Susan halusi oikaista lööppitehtailijoiden luomat käsitykset itsestään, Susanna kertoa siitä, miten teltta tulee prinsessan läheisyydessä pystyttää aina kun vain mahdollista. Joka toinen kirjailija haluaa ravistella pumpulissa kasvaneita ja joka kolmas taas herättää keskustelua omasta mielestään yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista, joita mediassakin päivät pääksytysten puidaan. Suurin osa haluaa samaan aikaan myös viihdyttää.

Yleisö on siis se, johon omilla kirjoituksillaan halutaan vaikuttaa ja parantaa maailmaa siihen suuntaan kuin missä se itsestä parhaalta näyttää. Toisille se maailman hyvyys on siinä, että kunhan tulee itse kirjoittamalla toimeen, toiselle siinä, että me tuntosarvettomat myös heräisimme huomaamaan, miten lehdet esimerkiksi pursuavat pedofiiliotsikoita. Ilman kirjaahan me emme olisi sitä vielä huomannetkaan...

Joka tapauksessa kirjoittamisen motiivit pitäisi kaivaa sieltä kirjallisuuden alkulähteiltä. Että olisi se tarinankertomisen halu ja kirjoittamisen intohimo ja että yksikin lukija silloin riittää. Sillä vaan ei elä, niin valitettavaa kuin se onkin. On monia muitakin mukavia asioita joita tekemällä ei elä. Ja vaikka väitetään, että kirjoittaminen on kovaa työtä ja se vaatii vahvat perslihakset, on monta muutakin työtä joka on vielä raskaampaa eikä silläkään meinaa elää. Sitä paitsi kirjoittaminen ei ole niin paskamaista puuhaa mitä ne väittävät. Miksi niin moni edes haluaisi kirjailijaksi, jos se olisi. Eihän siivoojaksikaan ole mitään hinkua kenelläkään.

Media elää murrostaan muillakin kuin kirjallisuuden alueella. Sanomalehtien levikit laskevat ja kohta tv-kanavia on niin monta, että yhteiset puheenaiheet jäävät historiaan. Päiväjärjestyksestä ja kahvipöytäjuoruista pitävät huolen enää iltapäivälehtien lööpit, jotka kirkkaan keltaisina vielä aikansa jokaisen suomalaisen silmään pistävät, kunnes niidenkin kulmat alkavat surumielisesti roikkua sateen piiskatessa shokeeraavaa tekstiä unohduksiin. Kaupungistuneissa maissa iltapäivälehdetkin ovat alkaneet menettää lukijoitaan verkkolehdille, jotka päivättävät uutisiaan reaaliajassa.

Ei tässä murroksessa voi olettaa, että kirjallisuus säilyttäisi saman palvonnan kuin tähän asti tai että eliitti edes säilyttäisi saman asemansa kuin aiemmin. Ei portinvartijoidenkaan eteen enää polvistuta samalla tavalla. Niin kuin kaikki muutkin viestintäalat, myös kirjallisuuden ja sen tekijöiden pitäisi alkaa miettiä tervehdyttäviä toimenpiteitä. Kustantamoiden pitäisikin tutkailla kohderyhmäänsä tarkemmin ja erikoistua. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten kustannusyhtiöiden markkinointikoneistot alkaisivat huutaa:

- Osta meidän dekkari, se on parasta kirjallisuutta!

- Herätys! Näe yhteiskunnan mätäpaiseet kotimaisen kertomakirjallisuuden avulla. Vain meiltä kotimaista proosaa!

- Takuuvarmaa rakkautta lukuhetkiin meiltä!

On siis väärää kustannuspolitiikkaa, että kaikki kustantamot pitävät riveissään kaikkia kirjailijoita. Kohdistamalla markkinoinnin määrätylle segmentille kustakin genrestä olisi helpompi nostaa esille uusia tekijöitä.

______________________________________________________________

Sivupalkissa kysyttiin, missä kukakin on. Kolme vastaajaa kehui olevansa Turun kirjamessuilla ja loput 80% vastaajista väittivät näidenkin kolmen valehtelevan.

Signaaleja tuntosarville

Eiköhän se ole tunnustettava, että lääkäri pisti meikäläisen kotiarestiin pariksi päiväksi ja asetti samalla ulkonaliikkumiskiellon. Eilen tuli vähän mokattua töissä. Hyvä keino jollekulle, joka haluaa rikkoa selkänsä on arvioida samankokoiset laatikot saman painoisiksi. Sen jälkeen toinen laatikko rempaistaan samalla volyymillä lavan päältä pois kuin se ensimmäinenkin laatikko. Ja sitten sitä ihmetellään melekein kuset housussa, että mitä tapahtui ja mennään itkemään lääkärille, miten hemmetin tyhmä ihminen voi vielä nelikymppisenäkin olla. Näin tyhmä.

Tuota Anja Snellman-Orman kirjoitusta Häiriöklinikan kommenttipalstalla lukiessani, tuli mieleen montakin asiaa. No ne tuntosarvet esimerkiksi. Nyt olisi korkea aika hieraista sarvien päästä pölyt ja alkaa seurata vähän "signaaleja ajassa". Kun kuitenkin miljoona ihmistä jo lukee blogeja, niin eikö se ole melko jälkeenjäänyttä patistaa yleisöä lukemaan korkeakirjallisuutta blogien sijaan. Täytyy sitä paitsi olla ylpeä niistä bloggareista ja lukijoista, jotka pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Tässä muuten linkki, josta löytyy 473 kirjallisuusaiheista blogia siltä varalta, jollei signaali kiillottamisesta huolimatta yllä ihan tuntosarvien perille asti.

Opiskelut alkavat olla loppusuoralla. Nyt sairaslomalla ja viikonloppuna yritän valmistautua tenttiin ja sitten se on ohi. Median murros on ollut siellä kovasti tapetilla ja viihteellistyminen on yksi sisältöjen merkittävimmistä muutoksista. Siihen on varmasti syynsä. Yhtä tässä olen pyöritellyt mielessäni ja olen kyllä sitä mieltä, että juuri se vakava syvämietteisyys on tämän infoähkyn ohella aiheuttanut ihmisissä vastareaktion. Milloinkaan aikaisemmin emme ole saaneet näin paljon tietoa kerralla. Yhdessä työntäyteisessä päivässä pitää suodattaa sama määrä uutisia kuin korkeakirjallisuuden kulta-aikana kuukaudessa. En tosin tiedä milloin on sellainen kulta-aika ollut. Onko sitä edes ollut?

Onko koskaan aiemmin luettu yhtä paljon kirjoja kuin nykyisin? Onko koskaan aiemmin kirjoitettu kirjoja yhtä paljon kuin nykyisin? Ja huom! Onko koskaan ennen kirjoitettu vähälevikkistä kirjallisuutta yhtä paljon kuin nykyisin? Onko niitä myytykään koskaan niin paljon kuin nyt? Ei. Se että kirjoja kirjoitetaan ja julkaistaan enemmän kuin koskaan ennen saa aikaan vääristymän ihmisten kuvitelmissa. Ei ennen luettu enemmän hyvää kirjallisuutta, vaan raskassoutuisia kirjoja kirjoittavia oli vähemmän valittamassa siitä, ettei heidän kirjojaan lueta. Kyllä niitä silti luetaan. Ei tämän maan naiset siinä klassikoiden lukemisen ohella työnnä liukuhihnalta uutta ja ehompaa lukijasukupolvea tulemaan sitä tahtia kuin nämä viihteen vaikutuksesta huolestuneet kirjailijat ovat vailla. Enkä usko, että mökin muijakaan siinä lypsyn ohessa luki useampaa kirjaa. Missä ajassa nämä valittajat siis oikein elävät? Ikuisella 60-70 -luvulla, kun musiikki tuli vinyyliltä, tv-kanavia oli kaksi ja vastuulliset vanhemmat kasvattivat lapsiaan punaviinihuuruisessa henkevän keskustelun ilmapiirissä ja tainnuttivat uneen tupakansavulla ja suitsukkeilla. Silloinko oli siis paremmin ja ihmiset viisaampia?

Suomi on lukijakansaa niin kuin olen monta kertaa aikaisemminkin tolkuttanut. Jostain syystä nämä erinomaiset tuntosarvi-ihmiset jättävät tämän päivänselvän faktan aina huomioimatta. Tässä linkki tilastokeskuksen sivuille. Sieltä löytyy paljon luettavaa muutenkin, mutta tuossa tuoretta tietoa julkaistusta kotimaisesta kirjallisuudesta ja käännöskirjallisuudesta vuosina 1980–2005.

__________________________________________________________________

Päivänpolttavassa kyselyssä aivan ylivoimaisesti eniten ihmiset haluaisivat olla Arno Kotroja. Hahaaa.... voi yhen kerran teijän kanssa. Ihan kaheleita koko porukka. Vesa Keskinen on kuulkaa sentään rikas, mutta vain 5 haluaisi olla se "maailman vanhin murrosikäinen". Alpo Rusinana olo ei kiehtonut kuin kolmea ja mikä sykähdyttävintä: Vain kaksi vastaajaa olisi halunnut Matti Vanhaseksi Matti Vanhasen paikalle.

Se on syksy

Kännissä olen ääliö.













Mutta ah, blogosfääri on herännyt eloon! Ihanaa. Kaikkialla kuhisee jonkin sortin keskustelua känniääliöistä ja roskablogeista. Joka toisesta blogista pääsee joka toiseen ja sieltä vielä vaikka minne (sori, menin ihan sekaisin noiden linkkien kanssa, ei siis niin mitään logiikkaa) Ei tartte paljoa blogilistaa käyttää näinä aikoina, eikä kyllä blogatakaan, mikä on vielä ihanampaa.

Noh, känni on ollut aina suomalaiselle pyhä asia, eikä roskablogeistakaan eroon pääse samalla tavalla kuin ei pääse eroon sisällöttömistä radio- tai telkkariohjelmistakaan. Ei ne vaan millään voi olla kaikki uutisia tai dokumentteja, ei vaan voi.

Kotikylä

Ei ole edes PMS

Yöunet jäivät parin tunnin mittaisiksi, niin kuin aina sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Painajaiset olivat sairaita. En voi edes kertoa. Pitäisi vissiin pyhänäkin alkaa herätä ennen kuutta, että rytmi säilyisi ja voisi reilusti olla kuoleman väsynyt, päivästä toiseen. Tänään on ollut aamusta asti se vehje otsassa. Mitä se sitten tarkoittaakin. Ottaa niin päähän tussata töissä jotakin askartelua, jota viikonloppuna eivät olleet taas vaivautuneet tekemään. Seinät taas lappuja täynnä, Saara: tahtoisin toukokuun sen ja sen päivän vapaaksi, ja kesäkuun kolmannen, kuudennen ja kymmenennen, ja heinäkuussakin viidestoista ja ai niin neljäs kans, ja jos elokuun listaa teet, niin olisin silloin iiron käkkärässä; ja minä hevon kuusessa; ja minä haluaisin päästä festareille. Joo mut siis kyl mä niin tota noin kesätöitä haluisin niin paljon kun vaan on tarjota- me kaikki halutaan. ÄÄÄÄÄ!

Vaikka seittemältä singahdin kaupalle tekemään töitäni, että saisin yhdeksältä ovet säällisen näköisenä auki, niin ei; tukka pystyssä ja naama mustana sinun pitää ovesi aukaiseman. Kahvi palaa pohjaan ja jalkapohjatkin ovat tulessa jo puoli kymmeneltä.

Sitä paitsi minä konahdin yhdelle mummollekin tänään. Jos kone tyssää edellisen asiakkaan kohdalla, niin ettei pääse eteenpäin kuin sammuttamalla ohjelman ja käynnistämällä uudestaan, niin eikö siinä ole joku muori naama rutussa känisemässä, että kun aina saa odottaa. Ja on se sitten kumma. Minä kyllä lähden, jos se ei kohta toimi... minua alkoi kerrankin suoraan sanoen vituttaa. Posket kuumottivat jo muutenkin, kun ei toimi niin ei toimi, vaikka minkä teet. Aikaa oli mennyt ehkä pari minuuttia. Eikö tästä nyt pääse jo... aina saa odottaa, minä kyllä lähden ...mummo jatkoi mutinaansa.
- Eiköhän se ole sillä tavalla, ettei kauppaan kannata lähteä ollenkaan, jos on niin kova kiire.
- No ei ainakaan tähän kauppaan, mummo sanoi ja jäi odottamaan kiltisti vuoroaan.

Junassa se samperin kännykkään kälkätys kävi totaalisesti hermoon. Sormi korvassa yritin lukea taas yhtä täysin käsittämätöntä tenttikirjaa: ... legimitaatioprosessi on kontekstisidonnainen, ei niinkään absoluuttinen, ihanteellinen tai abstrakti kuin oikeustieteissä yleensä legimitaatio määritellään (Beetnam 1991, 14). Legimitaatiossa on kyse sekä moraalisesta että normatiivisesta näkökulmasta valtasuhteisiin, jotka konstituoituvat yhteiskunnan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sormi oli melkein aivoissa asti, kun samaan aikaan vieressä istuva purkkaansa lätkyttävä ja säärtään seksikkäästi heilutteleva nuori nainen avautui kännykälleen Tallinnan ristelystään ja miten oli niin löytänyt just samaa sarjaa korvikset, kun mikä se kaulakoru on... ja hei, vitsit mikä hytti. Telkkarista näky kaikki kanavat.

Pää meinasi haljeta. Pakko pitää vapaailta lukemisesta. Lupasin vielä laittaa tyttärelle raitoja sen metrin mittaisiin hiuksiin. Jäi jotenkin kroonisesti päälle tämä nillitys. Ei ole edes PMS, tarkistin jo kalenterista, turha yrittää.

Birdy älyttää

Olen aika helvetin kypsä tuohon Birdyn touhuun.

Ensinnäkin kyse on ollut ja on yhä siitä, mihin poliitikkojen lupausten tulisi suuntautua, kun tulonsiirroista on kyse. Väitetään siis, että Suomelle on kertynyt hieman ylimääräistä, eli nyt ei ole kyse siitä, että pitäisi ottaa joltakin pois. Mutta ennen kaikkea nyt ei ole kyse Birdystä. Ei vaan ole. Kun ollaan puhumassa lapsilisän korotuksesta, ei olla puhumassa lapsettomuutta vastaan. Siis kyse on ihan muusta kuin jonkun henkilön lapsettomuudesta. Minulla ei todellakaan ole mitään lapsettomia vastaan, noin yleensä, mikäli arvot eivät ihan täysillä törmää.

Näistä mukaköyhien äitien voihkinnoista valitettavasti hohkaa välillä sellainen "minä tahtoisin ylimääräistä rahaa kaikkeen kivaan ITSELLENI" -ajatus. Siinä ei ole mitään väärää: niin me kaikki tahtoisimme vähän väljää talouteen, kivoja asioita ja pientä luksusta. Käsitys, että perheettömillä sitä ylimäärää piisaa, on jotensakin puusilmäinen. Tapa perustella ja oikeuttaa minäminän haluja "lasten parhaalla" on kevyesti sanottuna tekopyhä ja vastenmielinen, sanoo Birdy.

Ja olen sanonut tuolla keskustelun aikana ihan suoraan, ettei minulle ole kolmenkympin korotuksella mitään merkitystä ja että se raha tulisi suunnata siten, että se auttaisi juuri niitä lapsiperheitä, jotka sitä eniten ovat vailla. Keskustelua voi käydä lukemassa, jos kiinnostaa.

Ja mikä ihme siinä on, että aina kun kohtaan lapsiperheellisten ahdingosta voihkivan äidin, hän on Se Tyyppi? Se Tyyppi = nainen, jonka mies tienaa hyvin, jolla on hyvä koulutus ja taustalla hyvä duuni (josta oli varaa jäädä vuosiksi kotiin), joka asuu isossa omistuskodissa, jonka kotona on uudehko auto tai kaksi ja jonka lapsilla on kännykät, pleikkarit ja lasketteluvälineet, hän jatkaa.

Niin, tuollaisen älvänän kanssa en olisi kyllä silloin jaksanut vääntää yhtään mitään, kun lapset olivat pieniä ja ahdinko ajankohtainen. Itse asiassa senkin kyllä kerroin jo tuolla ihan keskustelun alkuaikoina. Enpä usko että kovin moni muukaan pienen lapsen vanhempi jaksaa tai viitsii. Enkä minäkään enää tämän jälkeen, vaikka ahdinkoa ei enää olekaan.

Mutta jumalauta, ajatelkaapa, että alunperin kyse oli vaivaisesta lapsilisän korotuksesta, jota siis käsiteltiin ihan teoriassa ja takaraivossa kuitenkin se tieto, ettei sitä edes tule, niin eikö vaan Birdy saanut senkin käännettyä itseensä. Kun häntä tässä ollaan loukattu lapsilisän korotusta puolustettaessa. Hei haloo.

Halusin nyt vain oikaista nuo älyttömät vääristelyt mitä se siellä blogissaan taas sormistaan päästelee. Älkää nyt herranjestas uskoko niitä höpinöitä.