Köyhyysmuistelo

Jaa, se on Blog Action Day tänään ja teemana köyhyys. Sehän sopiikin hyvin tähän uutiseen:

T-median vasta valmistuneesta tutkimuksesta käy ilmi, että kaikkein hyväpalkkaisimmat (yli 7000 euroa kuussa ansaitsevat) ovat tyytymättömimpiä omiin tienesteihinsä. Onhan se ongelma, kun painaa pitkää päivää eikä saa siitä mielestään riittävää korvausta. Olo tuntuu niin köyhältä, kun on uurastettava 7000 euron eteen niin hirveästi töitä. Sääliksi käy.

Merkille pantavaa tässä tutkimuksessa on se, että alle 2000 euroa tienaavat olivat palkkoihinsa kaikkein tyytyväisimpiä, mikä taas mielestäni on todella outoa. Alle 2000 euroa tienaava on kyllä nykymittapuulla köyhä. Ei sillä rahalla varsinaisesti rällästetä, varsinkin jos on elätettävänä jokunen lapsikin siinä vielä.

***

Näissä talodellisen taantuman tunnelmissa olen monta kertaa kauhuissani muistellut 1990-luvun lama-aikoja. Olin juuri jäänyt äitiyslomalle, kun tuli ilmoistus siitä, että äitiysraha alenee 20%. Eli kun luvattu oli palkasta 80%, siinä samassa kuussa kun sain ensimmäisen äitiysrahani se oli pudonnut 60 %:iin palkasta. Myyjän tienesteistä se ei ollut kovin paljon. Samaan aikaan siippa jäi työttömäksi eräästä suoramyyntifirmasta. Provisiopalkka oli jo pitkään ollut vankassa alamäessä ja niinpä työttömyyskorvausta kertyi sen minimimäärän verran. Niin sitä oltiin sitten vauva kainalossa sosiaalitoimiston luukulla äkkiä ruokarahan perään itkemässä. Äitiysrahalla ja korvauksilla saatiin juuri asunnon vuokra maksettua. Talon alakerrassa oli kapakka ja takapihalla tapeltiin öisin. Yläkerrassa yksinäinen pianisti pimputti pianoaan kaiken päivää ja alakerrassa yksinäinen beagle ulisi aamusta iltaan.

Loput rahat elämiseen, vaippoihin ja laskuihin saatiin kerättyä sieltä täältä, lähinnä äidiltäni ja anopiltani. Veronpalautuksilla ostettiin ensimmäinen pyykinpesukone. Istuin kylppärissä monta päivää ihailemassa, miten isomummun virkkaamat nutut pyörivät pesurummussa. En tosin muista tuosta ajasta kovinkaan paljon. Pesukoneen muistin, koska olin ottanut siitä valokuvan.

Siinä samassa lamassa isäni joutui tyhmyyksissään entisen ihastuksensa miljoonavelan takuumiehestä lainan maksajaksi, menetti vähäisen omaisuutensa, sai merkinnän luottotietoihinsa ja kuolikin umpiköyhänä. Minulle ja veljelleni jäi Takuusäätiön kanssa vielä setvimistä isän viimeisten maksuerien takia. Tämän isäni entisen ihastuksen pojat sen sijaan opiskelivat ulkomailla ja rikastuivat. Heidän äitinsä voi edelleen tavata päivittäin Jyväskylän taiteiljaravintoloista syömässä, juomassa ja pitämässä hauskaa. Mikäpä siinä, kun tässä maassa rikkaiden ei tarvitse omia velkojaan maksaa. Rahaa jääkin sitten kaikkeen muuhun mukavaan. Kuulostanko katkeralta? Sitä se onkin. Tavallaan olen jollakin sairaalla tavalla mielissäni siitä, että pystyn tuntemaan ihan oikeaa vihaa jotakuta kohtaan ja pystyn sitä myös ilmentämään. Tuo isäni entinen ihastus oli ilmoittanut tulevansa isäni hautajaisiin, mutta välitin silloin viestin eteenpäin, että niskaperseotteella lähtee ihan näistä meikäläisen omista käsistä se ämmä pihalle, jos paikalle uskaltaa tulla. Ei tullut. En minä sillä vihallani enää mitään tee. Minusta se on vain pikantti lisä tähän muutoin niin tunneköyhään elämääni.

En todellakaan tahdo enää koskaan olla köyhä. Lamasta voi seurata hyviäkin asioita ja jotkut väittävät, että silloin arvot asettuvat kohdalleen ja lähimmäisenrakkaus kukoistaa. Ehkä niin, mutta kyllä minä omalla kohdallani rakastan tai ainakin ajattelen lähimmäistäni nyt enemmän kuin silloin. Minun verojani voitte korottaa, koska minulla on mielestäni siihen varaa. Maksan mielelläni terveyskeskusmaksuja, jos jonkun köyhemmän ei silloin tarvitse maksaa ja blaablaablaa...

Korulauseissa myös väitetään, ettei raha merkitse mitään. Sanotaan myös, että köyhän lapset voivat olla onnellisia, koska köyhät vanhemmat rakastavat lapsiaan enemmän ynnä muuta soopaa. Köyhät äidit kutovat lapsilleen vanttuut itse ja heräävät joka aamu viideltä leipomaan limppua. Köyhä ja onnellinen perhe kiertää tekemässä upeita löytöjä vauraiden taloyhtiöiden roskiksista ja harrastaa yhdessä kynttilöiden tekemistä, joita lapset sitten käyvät ovelta ovelle myymässä, jotta joulupöytään saadaan tänä vuonna kinkku. Tuo kulissi-idylli on kuollut jo kauan sitten. Sen taustalla on aina myös vihaa ja katkeruutta, joita köyhyys tuo väistämättä tullessaan.

...raapaistaan vähän pintaa

Olin tänään lääkärillä puoli tuntia. Mielestäni selitin asiat ihan niin kuin ne ovat. Niska on niin jäykkänä, ettei sopivaa asentoa löydy millään. Ei voi istua, ei maata, ei jaksa kävellä, seistessä ei pysy pystyssä kovin pitkään ja istuessakin huippaa. Päässä on painetta ja kun lääkkeen vaikutus hiipuu, alkaa se jäytävä vihlonta. Korvat ovat lukossa, mutta nuhaa ei ole. Kuumettakaan ei ole. Verenpaine mitattiin ja alapaine hipoi sataa. Juu ei se ole vakavaa. Stressireaktio. Lepää nyt vielä pari päivää. Kyllä se siitä. Napsi lääkkeet loppuun ja ota vielä vähän lisää.

Kai tässä pitää vain ryhdistäytyä ja alkaa ajatella elämää suurempia asioita, niin kuin vaikka Susan Kurosta, jota tituleerataan lehdessä kuin lehdessä pelkkien kansien julkistamisen jälkeen kirjailijaksi. Miltähän kirjailijoista mahtaa nyt tuntua olla kirjailijoita. Ennen vanhaan piti olla kolme kirjaa tehtynä, ennen kuin pääsi kirjailijakastiin. Nyt riittää jo pelkkä kirjan kansi, ja kaiketi ne hurmaavat chattailutaidot ovat toimineet todisteina oivasta kirjoitustaidosta. Harva sitä netistä pokaa pääministerin, perkele.

Pääministeritentti oli yhtä tyhjän kanssa. Gallupin mukaan Vanhasen suosio on huikea. Toki, kun vastassa olivat vain Heinäluoma ja Katainen. Tässä asetelmassa Vanhanenkin näyttää hyvältä. Kaikkein eniten tuossa tentissä ärsytti se, kun kaikki puhuivat kaikkien päälle. Miten jumalattoman vaikea oikein on kuunnella toista ihmistä loppuun asti, vai eikö poliitikolle tule sitä loppua koskaan, jos sitä ei keskeytä. Mikä formaatti tämä tentti oikein on, jossa kenellekään ei anneta aikaa ja jossa kukaan ei joudu kunnolla kuseen. Riittää kun raapaistaan vähän pintaa. Kataisen mielipuolinen hymy tosin säväytti moneen kertaan. Taitaa olla kokoomuslaisille jotenkin ominaista se.

Tämä politiikkapuoli oli nyt vain tämmöistä esittämistä. Ikään kuin kiinnostaisi. Tosi asia on se, etten jaksanut vaihtaa edes kanavaa ja olen katsonut telkkaria tuntikausia putkeen. Olen katsonut jopa Salattuja elämiä. Tunnen edelleen suurta myötähäpeää niin käsikirjoittajia kuin näyttelijöitäkin kohtaan. Monta kertaa piti hautautua tyynyn taakse piiloon, kun hävetti. Hävetti, että tällaista todella tehdään. No, lapset sitten herättivät minut todellisuuteen.
- Äiti hei, tää on komediaa.
- Aaa, camphuumoria.