Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Joskus osuu omaan nilkkaan

Muistatteko kun valittelin, etten saa haasteltavia. Tulipa sitten niin oiva tilaisuus ihan vahingossa, etten voinut olla käyttämättä sitä hyväkseni. Aihe oli kyllä aika kulunut, mutta nyt on kevät! Kaikkihan silloin siivoaa, niin että kun siivousfirman essu vilahtaa, kannattaa pyytää pikainen haastattelu. Jutusta tuli sitä paitsi aika kiva näin spontaanistikin tehtynä. Opettaja saa olla mitä mieltä hyvänsä, mutta minä kyllä tykkäsin.

No, tänään kun lähdin töistä ja kiirehdin junaan, minut pysäytti rautatieasemalla kolmen kopla, yksi kuvaa kameralla ja yksi työntää mikrofonia eteen, että:

"Saiskos haastatella - tää ei kyl tule mihinkään. Me ollaan tosta toimittajakoulusta ja harjoitellaan videohaastattelujen tekemistä
."

Eipä ollut varaa kieltäytyä, ei. Sikäli ikävää, etteivät ne tienneet, miksi minua hymyilytti niin kovin heti alkuunsa.

Ensin ne kysyivät kuinka paljon kuljen junalla ja sitten tiedustelivat mielipidettäni junien myöhästelystä. Jotenkin ne pettyivät, kun väitin, etteivät junat oikeastaan myöhästele.
-Eivätkö myöhästele? Mutta kun niin paljon puhutaan siitä, että junat ovat aina myöhässä.
- No ei ne kyllä niin paljon myöhästele, minä sanoin.
Muistelisin, että junien myöhästelystä kysyttiin vielä kertaalleen:
- Siis junat eivät mielestäsi myöhästele?
Meitä kaikkia alkoi jostain syystä naurattaa. Sitten ne joutuivat kuitenkin esittämään jatkokysymyksen, että mitä haittaa junien myöhästelystä on. Sanoin, että onhan siitä se haitta, jos junaa ei tule, kun tuolla Kirkkonummella sitä odottelee ja töihin pitäisi päästä.
- Totta. Että tämmöistä on siis sattunut?
- Joo, kerran.
- No mitä hankaluuksia siitä oli?
- No kun ei töihin päässyt!
Minua hymyilytti tämä haastattelu kyllä vielä junassakin. Se oli hauskaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Kuka haluaa haastattelun?

Nyt on pakko tehdä tunnustus. Niin kuin minäkin itseäni pidän muka hyvänä opiskelijana, niin katin paskat. Joulun alla aloitin kurssin, josta olen yhden vaivaisen opiskeluyksikön saanut suoritettua. Toiseen lykkäsivät heti haastattelut ihme ehtoineen (ei kukaan julkkis, mutta kuitenkin jollakin tavalla ansioitunut) ja toinen haastattelu ajankohtaisine asioineen. No minä teinkin haastattelun ansioituneesta melkein julkkiksesta, mutta hukkasin sen ensitöikseni koneeltani. Ikinä en tiedä tehneeni mitään niin typerää. Se tapahtui samoihin aikoihin, kun koneeltani katosi mystisesti kaikkea muutakin. No kuukauden päästä kehtasin pyytää haastateltavalta uudestaan vastauksia ja haastattelusta tulikin ihan kelpo. Mutta siihen meni puolitoista kuukautta, siis yhteen human interest -haastatteluun. Mä oon journalistipeto.

Samoihin aikoihin suunnittelin myös sitä ajankohtaishaastattelua ja ajattelin tietenkin luonnosta kiinnostuneena ihmisenä tehdä sen linnuista ja ilmaston lämpenemisestä. Tutkin taustoja ja hahmottelin kysymyksiä, ennen kuin otin haastateltavaan yhteyttä, sillä pidin häntä niin helppona nakkina siksi, että asuu tuossa lähellä. Yhtenä iltana televisiosta tulikin juuri sen helpon nakin haastattelu linnuista ja ilmastonmuutoksesta. Se siitä sitten.

Hieman masentuneena ajattelin jättää asian muhimaan. Se muhi viikon, ja kaksikin, ellei jopa kuukauden. Ja eräänä päivänä tajusin, että se oli tässä silmieni edessä. Olin jo kaivanut asiasta kaiken mahdollisen tiedon ja keskustellut asiasta netissä useiden ihmisten kanssa. Niinpä panin toivorikkaana eräälle kansanedustajalle, joka on myös tekniikan tohtori, haastattelupyynnön ennakkosensuurista ja sananvapaudesta. Suunnittelemani kysymykset olivat kerrassaan häikäiseviä, niin kuin nyt voitte kuvitella. Kansanedustaja ei koskaan vastannut.

No, tänään päätin kaikesta huolimatta tehdä haastattelun kasveista. Tein hirveästi taustatöitä tutkiakseni Suomeen kutsumatta tulleita uusia eläinlajeja ja kasveja. Lisäksi tutkin Viron ja Tanskan ilmastoja ja ekosysteemejä ja tein niiden perusteella yhteenvetoja ja kysymyksiä. Sen jälkeen lähetin haastattelupyynnön eräälle dosentille, jonka 9 vuotta vanhan haastattelun luin eräästä lehdestä ja tuo dosentti vaikutti aivan ihastuttavalta henkilöltä. Olen silti vastauksen suhteen melko skeptinen.

Koska nämä haastattelut menevät ensin kurssin opettajalle, en edes voi luvata niitä mihinkään lehteen. Ketä muka kiinnostaa jollekin helvetin kurssilaiselle vastailla kysymyksiin, kun oikeitakin kysyjiä on olemassa pilvin pimein ja haastateltava pääsee sitten patsastelemaan lehtien sivuille. Tämä on minulle niin kiusallista, että lopetan kohta koko kurssin, jos kukaan ajankohtainen asiantuntija ei nyt tällä punaisella sekunnilla itse ilmoittaudu, että haluaa esittää pelkästään hyviä vastauksia juuri minulle ilman minkäänlaisia kysymyksiä ja ilman minkäänlaisia takeita siitä, pääseekö juttu koskaan lehteen vai ei. Ihan saa olla aihe mikä hyvänsä. Teen siitä sitten väkisin ajankohtaisen. Ja kyllähän minä ilman muuta kysyn sitten niiltä lehdiltäkin löytyykö kiinnostusta.

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Ohi on














Nonniin. Nyt on vihoviimeinen tentti ohi ja viestinnän perusopinnot plakkarissa. Hyvä tuuri kävi tenttikysymysten kanssa, joista yksi liittyi olennaisesti juuri kirjoittamaani esseeseen. En nyt ala ennustaa, mutta kyllä sen läpi pitäisi mennä. Eli nyt sitten täksi illaksi sohvalle koirien kanssa elpymään. Ja kuten kuvasta näkyy, meitä ei saa häiritä. Pää on jokseenkin tyhjiin pumpattu.

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Vihreä meri














Valokuvatorstain haasteena saaste.
________________________________________________________________

Mulla on muuten blogitauko meneillään, jos joku ei ole huomannut vielä. Keskiviikkona viimeinen tentti. Siihen asti yritän vältellä teitä, rakkaat ihmiset. Sitten kun se tentti on ohi, alan häiriköidä blogeissa oikein urakalla ja päivitän omaani ihan järjettömillä jutuilla päivästä toiseen.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Kuinka selvisin verenmyrkytyksestä viime tingassa

No tänä aamuna heräsin kun varvasta sykki aivan sairaasti, sillä se oli hyvin sairas varvas. Viikko sitten käytin hienostellessa yksiä kävelykenkiä, jotka noin periaatteessa ovat ihan normaalit nilkkurit, eivät siis mitkään piikkarit. Kärjessä on tilaa vaikka kuinka ja korkoa vain nimeksi. No eikö jumankauta minun käyrät varpaani hinkkautuneet niin toisiinsa, että rakko tuli keskivarpaaseen. Olen sitä siitä asti hoidellut, desinfioinut ja pitänyt jos jonkinlaista tuppoa varpaan välissä. Mutta ei tämä hellyys auttanut. Tänä aamuna se oli kuin grillattu prinssinakki siinä oikeiden varpaiden välissä. Ja sykytti niin, että heräsin ennen viittä. Enkä saanut unta, kun aloin kuvitella miten se legendaarinen punainen juova sieltä nousee nousemistaan ja viideltä olin aivan varma, että nyt se on myrkky sydäntä lähellä ja kuolo kohta korjaa. Siltä ainakin tuntui. Minä siitä nousin sitten jo aika kauhuissani ylös ja valot panin päälle äkkiä, että missä se juova jo on menossa. Ei sitä missään ollut. Varvas kyllä näytti niin rumalta, että hetimiten ryntäsin nettiin ja varasin ajan lääkäriltä aamuksi. Kenkien kanssa oli vähän ongelmaa, että mitkä mahtuivat jalkaan niin ettei tarvinnut joka askeleella ähkäistä. Junalle lähdin kymmenen minuuttia etuajassa.

Ja kas vain, niin oli fiksu nainen ja sanoi, ettei tämmöisiä näin pitkään saisi itse yrittää. Vielä tuohon antibiootti varmaan auttaa, se sanoi. Että ihan viime tingassa menin niin. En yhtään turhaan ollut taas hysteerinen. Sairaslomaakin olisin saanut, mutta nyt alkaa omastakin mielestä olla kiintiö täysi. Tulin sitten kotiin tekemään töitä ja laskemaan palkat. Ja tässä sitä ollaan onnesta soikeana, kun varpaassa on käärö, työt on tehty ja esseestäkin tuli vitonen!

_________________________________________________________________
Sivupalkissahan siis utelin, että josko joku jo olisi valmis robottia naimaan. No joo-o, yksi ei kyllä halunnut semmoiseen ryhtyä, mutta kyllä vastaajista 45 % piti sitä ihan hyvänä vaihtoehtona nykyiselle käytännölleen. 40% puolestaan ei ole nähnyt puutetta sen vertaa, että osaisi hyvää robottia arvostaa. Kahta koko kysymys pelkästään huvitti.

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Signaaleja tuntosarville

Eiköhän se ole tunnustettava, että lääkäri pisti meikäläisen kotiarestiin pariksi päiväksi ja asetti samalla ulkonaliikkumiskiellon. Eilen tuli vähän mokattua töissä. Hyvä keino jollekulle, joka haluaa rikkoa selkänsä on arvioida samankokoiset laatikot saman painoisiksi. Sen jälkeen toinen laatikko rempaistaan samalla volyymillä lavan päältä pois kuin se ensimmäinenkin laatikko. Ja sitten sitä ihmetellään melekein kuset housussa, että mitä tapahtui ja mennään itkemään lääkärille, miten hemmetin tyhmä ihminen voi vielä nelikymppisenäkin olla. Näin tyhmä.

Tuota Anja Snellman-Orman kirjoitusta Häiriöklinikan kommenttipalstalla lukiessani, tuli mieleen montakin asiaa. No ne tuntosarvet esimerkiksi. Nyt olisi korkea aika hieraista sarvien päästä pölyt ja alkaa seurata vähän "signaaleja ajassa". Kun kuitenkin miljoona ihmistä jo lukee blogeja, niin eikö se ole melko jälkeenjäänyttä patistaa yleisöä lukemaan korkeakirjallisuutta blogien sijaan. Täytyy sitä paitsi olla ylpeä niistä bloggareista ja lukijoista, jotka pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Tässä muuten linkki, josta löytyy 473 kirjallisuusaiheista blogia siltä varalta, jollei signaali kiillottamisesta huolimatta yllä ihan tuntosarvien perille asti.

Opiskelut alkavat olla loppusuoralla. Nyt sairaslomalla ja viikonloppuna yritän valmistautua tenttiin ja sitten se on ohi. Median murros on ollut siellä kovasti tapetilla ja viihteellistyminen on yksi sisältöjen merkittävimmistä muutoksista. Siihen on varmasti syynsä. Yhtä tässä olen pyöritellyt mielessäni ja olen kyllä sitä mieltä, että juuri se vakava syvämietteisyys on tämän infoähkyn ohella aiheuttanut ihmisissä vastareaktion. Milloinkaan aikaisemmin emme ole saaneet näin paljon tietoa kerralla. Yhdessä työntäyteisessä päivässä pitää suodattaa sama määrä uutisia kuin korkeakirjallisuuden kulta-aikana kuukaudessa. En tosin tiedä milloin on sellainen kulta-aika ollut. Onko sitä edes ollut?

Onko koskaan aiemmin luettu yhtä paljon kirjoja kuin nykyisin? Onko koskaan aiemmin kirjoitettu kirjoja yhtä paljon kuin nykyisin? Ja huom! Onko koskaan ennen kirjoitettu vähälevikkistä kirjallisuutta yhtä paljon kuin nykyisin? Onko niitä myytykään koskaan niin paljon kuin nyt? Ei. Se että kirjoja kirjoitetaan ja julkaistaan enemmän kuin koskaan ennen saa aikaan vääristymän ihmisten kuvitelmissa. Ei ennen luettu enemmän hyvää kirjallisuutta, vaan raskassoutuisia kirjoja kirjoittavia oli vähemmän valittamassa siitä, ettei heidän kirjojaan lueta. Kyllä niitä silti luetaan. Ei tämän maan naiset siinä klassikoiden lukemisen ohella työnnä liukuhihnalta uutta ja ehompaa lukijasukupolvea tulemaan sitä tahtia kuin nämä viihteen vaikutuksesta huolestuneet kirjailijat ovat vailla. Enkä usko, että mökin muijakaan siinä lypsyn ohessa luki useampaa kirjaa. Missä ajassa nämä valittajat siis oikein elävät? Ikuisella 60-70 -luvulla, kun musiikki tuli vinyyliltä, tv-kanavia oli kaksi ja vastuulliset vanhemmat kasvattivat lapsiaan punaviinihuuruisessa henkevän keskustelun ilmapiirissä ja tainnuttivat uneen tupakansavulla ja suitsukkeilla. Silloinko oli siis paremmin ja ihmiset viisaampia?

Suomi on lukijakansaa niin kuin olen monta kertaa aikaisemminkin tolkuttanut. Jostain syystä nämä erinomaiset tuntosarvi-ihmiset jättävät tämän päivänselvän faktan aina huomioimatta. Tässä linkki tilastokeskuksen sivuille. Sieltä löytyy paljon luettavaa muutenkin, mutta tuossa tuoretta tietoa julkaistusta kotimaisesta kirjallisuudesta ja käännöskirjallisuudesta vuosina 1980–2005.

__________________________________________________________________

Päivänpolttavassa kyselyssä aivan ylivoimaisesti eniten ihmiset haluaisivat olla Arno Kotroja. Hahaaa.... voi yhen kerran teijän kanssa. Ihan kaheleita koko porukka. Vesa Keskinen on kuulkaa sentään rikas, mutta vain 5 haluaisi olla se "maailman vanhin murrosikäinen". Alpo Rusinana olo ei kiehtonut kuin kolmea ja mikä sykähdyttävintä: Vain kaksi vastaajaa olisi halunnut Matti Vanhaseksi Matti Vanhasen paikalle.

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Rakkaudesta ja muista riiviöistä

Lauantain kuulumiset täältä Kyrsälästä, hyvää iltaa. Puck kasvaa vauhdilla ja Mac on vihdoin löytänyt sisäisen lapsensa. Riehumissessiot kestävät tunteja, joiden jälkeen jätkät sammuvat toviksi. Puck pitää samanlaista ääntä kuin elokuvan gremlins-riiviöt. Sitä paitsi se muistuttaa niitä muutenkin. Jos sille antaa vettä tai ruokaa, se tulee hulluksi. Saas nähdä milloin se pistää paikat remonttiin.


Äitini oli täällä viikon hoitamassa näitä älvänöitä ja piti huushollistakin huolen. Sain tehtyä esseen loppuun, kun raapustin sitä töiden jälkeen tauotta joka päivä puoleen yöhön asti. Ja joka aamu pomppasin ylös viiden jälkeen juoksemaan Puckin perässä. Kertaakaan en silti ehtinyt heittää sitä pihalle ennen pissaa ja kakkaa. Ensi viikolla tuo aivoton kaheli pitäisi jättää Mäkkärin hoiviin. Tästä ei ehkä hyvää seuraa.
_______________________________________________

No niin! On mukava huomata, että 20% porukasta uskoo koko elämän kestävään yhteen tosi rakkauteen ja suurin osa uskoo jopa kolmeen... 33% vastaajista suhtautui asiaan vähintäänkin nuivasti.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Tärkeimmät tänään


















Kurjet lähtivät ja ruska orastaa. Paljon ei ehdi sanomaan ja siinä ne oikeastaan tärkeimmät tänään. Katsoin venezuelalaista telenovelaa telkkarista ja nyt tekisi hirveästi mieli ruveta b-luokan näyttelijäksi. Aivan ihania! Se käsillä selittämisen audiovisuaalinen kokonaisuus espanjan äänteiden kanssa on lumoavaa. Ah ja oih, Orestes, mikä hurmuri! Juonikin on Runousopin kanssa kasaan kyhätty ja oikein kaksin verroin. On viljalti vastoinkäymisiä, paljastumisia ja tunnistamisia. Ihan niin kuin netissäkin aina. Vastapainoksi kaikelle tälle ihanuudelle luin Laatikaisen Erkin pääkirjoituksia Keskisuomalaisesta, mutta samanlaista sohimista se oli sielläkin. Erkki sättii Lipposta, Lipponen Erkkiä ja keskustelijat toisiaan.

Esseen taustatiedot ovat hajallaan kuin kellastuneet koivunlehdet pihamaalla. Leikkasin valtavasta paperirullasta kunnon papyruskäärön ja yritän saada tilastotaulukot oikeisiin kohtiin, samaten sitaatit neljästä eri kirjasta ja vuosikertomuksesta sekä omat perustelut johonkin väliin tietenkin. Paljon vaikeampaa kuin luulin. Täytyy varmaan kokeilla aasinhäntätekniikkaa.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Jotain nappia varmaan

Kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat, sain banneriapua - Annilta. Kiitos! Tosin tuo kuva nyt sitten suttuuntui aivan. Se siis näkyy joko IE:lla puoliksi tai sitten kaikilla selaimilla kokonaan, mutta huonosti. Toisaalta 85% kävijöistä käyttää Firefoxia. Hmm... mitähän me tehtäisiin sen 15 %:n kanssa?

Multa loppui vaan nyt aika tämän blogin kanssa säätämisessä. Essee jumalattomine taustatöineen kutsuu ja tenttikin jo takaraivossa vaivaa. Töissäkin tapahtuu taas mullistuksia, mutta ei enää oikein tunnu missään. Olen varmaan elänyt mullistusten keskellä liian pitkään, ikään kuin mullistukset olisivat se normaali olotila. Saa nähdä, miten sitä osaa reagoida enää, jos mitään mullistavaa ei hetkeen tapahdu. Jotain nappia pitää varmaan ruveta vetämään.

Okei okei, nyt lukemaan.

Ai niin! Pinserin Riitta mainostaa päivittäin löytämiään nettivinkkejä Metrossa. Yleensä ovatkin aikamoisia, mutta tämä on kyllä hulluuden huippu: LEPO. Netissä kuluu helposti liikaa aikaa surffailuun, sähköposteihin, bloggaamiseen... yms... Kommunikaatioähkyn uhatessa "Noso" lupaa auttaa. Rekisteröidy, varaa aika "No Social" -palveluun ja irrottaudu oravanpyörästä yksin [virtuaaliselle] puistonpenkille. Session aikana ei saa kirjoittaa tai lukea tekstareita tai vastata kännykkään.

Siis miksi ei vain voisi mennä peiton alle?

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Vauvoja, vauvoja, lisää vauvoja

On tullut taas katsottua televisiota hyvin vähän. Sen sijaan mainoskatkot katson useinmiten. Kun muut menevät mainoskatkolla jääkaapille, minä menen aina kuin vain voin, ja kun vihdoin istun alas, alkavat mainokset. Ei se haittaa. Mainokset ovat sitten hyviä, elleivät ole huonoja, tai peräti surkeita. Sitä Liberon mainosta ryntään katsomaan vaikka roikkuisin kuinka jääkaapin ovessa tai olisin tässä. Sen lisäksi katson sitä netistä ("elokuva") aina kun vähänkin alkaa hampaita kiristää. Olisi pitänyt tehdä neljäs vauva.



























Tämäkin pikkuhurmuri. Voi miten veikeä! Kännyllä on vaan niin vaikea kuvata liikkuvaa kohdetta, joka pysyy ruudussa sen sekunnin murto-osan. Kamera on taas reissussa, mutta minä en.


No niin. Ja takaisin maan pinnalle . Ei enää vauvoja. Kun olen vähän kokematon näissä opiskelujutuissa, niin onko kenelläkään kokemuksia siitä, kuinka pitkään opettajan myöhästyneitä arvosanoja voi odottaa, ennen kuin asiasta voi mainita? Edelliset arvosanat ovat jo kuukauden myöhässä ja seuraavatkin pari viikkoa. Itse asiassa kurssi loppuu tänään, eikä palautteita ole tullut. Ymmärrän kyllä, että akateemisilla on aina kiire ja tärkeämpiäkin asioita kuin yksien kurssilaisten läpirääpiminen, mutta minua kiinnostaisi noin muuten vain.

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Tauon paikka

Ei hitto kuulkaa, nyt otti ohraleipä. Jopa on kurssi. Pitäisi kirjoittaa kolme tehtävää, liuska per tehtävä. Tulostin eilen ja tänään ensimmäistä tehtävää varten annetun lukuosuuden. Joo. Ehken olisi millään jaksanut sitä netistä lukea. Sitä tuli reilusti yli viidensadan arkin verran. Tiedän siitä, että koko riisi meni ja vähän päällekin. Minusta tämä on vähän kohtuutonta, mutta mikäs minä olen arvostelemaan. Aika tavalla pitää siis tiivistää, että saa ne viisisataa arkillista siihen yhteen liuskaan mahtumaaan. Jos tästä urakasta selviän ja pääsen joskus niihin toisiinkin tehtäviin, eikä paperi lopu tästä kaupungista ja väri tulostimesta, niin minusta tuntuu, etten vähään aikaa ehdi bloggailemaan.

Muistakaa nyt kuitenkin, että huomenna on Kirjan ja ruusun päivä. Olemmekin varautuneet siihen kirjoin ja ruusuin, kuten viime vuonnakin. Täytyy myöntää, että se oli aikamoinen suksee.

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Isommat fontit ja vähemmän sivuja, kiitos

Minulla on huomattava vika, joka on käynyt ilmi paineen alla lukemisessa. Luen ja luen tiiviisti, luen pitkällekin ja teen tarkkaan muistiinpanoja, mutta aina kun kirjasta on jäljellä noin yksi neljäsosaa, menetän mielenkiintoni siihen täysin. Minusta asiaa on ollut siihen mennessä jo aivan riittämiin. Kaikki loppu on vain joutavaa hapatusta. Heitin taas kirjan seinään. Ei hitto soikoon voi samasta aiheesta löytyä tuhat eri teoriaa. Tai siis näköjään voi, mutta on tämä nyt jo vähän liikaa. Mistä minä tiedän missä auktoriteetin voi kyseenalaistaa, vaikka opettaja niin käskikin tehdä ja pisti sitten viime tenttiin niin älyttömän kysymyksen, jonka aihetta en ollut pitänyt mitenkään tärkeänä, eikä moni muukaan. Siinä sitten oltiin ihan öönä, kun ihan alusta asti piti lähteä aihetta ajattelemaan.

Nyt on kuitenkin vaihdettava kirja kesken kaiken. Ja siitäkin tulee jäämään se yksi neljäsosaa lukematta. Sen jälkeen otan sen ensimmäisen kirjan loppuosan lukemistooni ja lopulta olen varmaan aivan sekopäinen, että mikä häntä kuului millekin kirjalle.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Minä se sitten aina viittin

Tässä se taas nähdään millainen sekopää minä olen. Neljä päivää olen hulluna tankannut tämänpäiväiseen tenttiin, siis sillä tavalla, etten erota enää kissaa koirasta. Ne pitää ensin analysoida monelta kantilta ja miettiä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä, että mikä tekee niistä kissan ja mikä koiran, ja tutkia niitä niin pitkään ja niin läheltä, että ne alkavat näyttää samalta. Kummastakaan ei saa enää mitään tolkkua. Ei tiedä mihin kissa loppuu ja mistä koira alkaa.

Nyt on päässä aimo sekamelska subjektia, identiteettiä, kansallisidentiteettiä, etnosentrismiä, rodullistamista, luonnollistamista, feminismiä, fetisismiä, queer-teoriaa, mainontaa, mediakulttuuria, digitalisoitumista, politiikkaa, kulttuurintutkimusta ja valtaa, milloin kenenkin valtaa, mutta valtaa. Sitä riittää. Ja sinne kaikki johtaa.

Olen myös orjuuttanut erään ystäväni lukemaan yhden tenttikirjoista kanssani ja painostanut häntäkin tässä muka kiireessä selittämään ja taas selittämään, ja toinen sieltä sängyn pohjalta on yrittänyt flunssaisena selittää. Olen myös heittänyt kirjan seinään täysin vittuuntuneena siitä akateemisesta sössötyksestä ja sen saman sössötyksen toistamisesta ja toistotoistamisesta.

Sitten lopulta luovutin ja olin yhtäkkiä ihan rauhallinen. Aloin hissukseen odotella tentin alkamista. Menee miten menee.

No se onkin näköjään vasta huomenna.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Uusi sisäinen kauneus

No niin, asiaan. Anna-Stina Nykänen kirjoittaa tuoreimmassa Nyt-liitteessä mainoksista:

Onko mainosten naiskuva muuttunut? Ehkä ei. Edelleen naisten oletetaan pyrkivän täydellisyyteen, se vain tuntuu olevan entistä vaikeampaa. Uhkat tulevat nyt naisen sisältä: bakteerit, hormonit, eritteet. Niitä vastaan on taisteltava, jotta vaikuttaisi täydelliseltä. Satumaiselta.

Mainokset ohjaavat katsojan jokaisella tauolla tarkkailemaan itseään; milloin päätä, milloin alapäätä, milloin ihoa, hampaita, suuta, huulia, hengitystä... koko ajan saa olla tarkkana, ettei mitään täydellisyydestä poikkeavaa vain ole päässyt tapahtumaan. Silloin kun minäkin harvoin katson televisiota, niin eikö siellä ole heti kohta joku kysymässä oletko yksi niistä monista naisista, jotka kärsivät pahanhajuisista vuodoista? Kai sitä tulee vilkaistua alapäätään siinä sohvalla, että olenko minä ja mitä tuo sitä kyselee. Toinen pahakas on se mainos, missä ne screenille heijastetut riehakkaat bakteerit hengailevat jonkun suussa hammaslääkäreiden seuratessa tilannetta jotenkin friikkimäisen epäilyttävästi. Sen jälkeen kysytään vielä onko sinulla hilsettä (onneksi ei sentään täitä) ? Oletko lihava? Särkeekö jalkoja? Ei kai vain jokin sieni muhi siellä myös? Kipeytyvätkö hartiasi? Syötkö epäterveellisesti? Närästääkö? Lirahtaako pissa? Ettet nyt vain haise sitten? Ja kuinka muuten on deodoranttisi laita? Lienee pettänyt? Ja entäpä se korvavaikku? Kuuluuko huonosti? Jätä kuule vanhat keinot, äläkä työnnä sitä vaikkua pumpulipuikolla! Ja sitten vähän animaatiota, että miten se vaikku sieltä korvasta oikein otetaan. Jokin aika sitten kärsimme kaikki tietämättämme couperosa -ihosta. Nyt tietämätöntä korvennetaan pahanhajuisella hengityksellä. Oletko sinä juuri se, joka saa hengityksellään pleksinkin takana istuvan palveluhenkilön kavahtamaan järkytyksestä? Käsi ylös, kuka ei työnnä kättään suunsa eteen siinä vaiheessa?

Anna-Stina Nykänen näkee tämän koskevan vain naisia, mutta kyllä siellä yhtälailla erektion ponnettomuudesta huomautellaan parhaimpaan actionaikaan. Ja samastu siinä sitten Brosnanin Pierceen, kun puhe mainoksessa kääntyy kaljuuntumiseen ja takaraivossa sykkii muistutus virtsasuihkun kaarevuustason huolestuttavasta hupenemisesta.

Vaikuttaisi siltä, että kun ulkonäköhommelit alkavat olla kondiksessa ja jokainen trenditietoinen kuluttaa muotiin sekä kauneuteen kahisevaa ylenmäärin, niin katse on kohdistunut nyt myös siihen sisäiseen kauneuteen. Sama ilmiö on muuten poliisi- ja lääkärisarjoissa. Sykähdyksittäin sukelletaan ihmisruumiin sisuksiin, ikään kuin olisimme kaikki todella uteliaita näkemään mikä sieni tai tauti ketäkin kalvaa ja miten se kalvaa. Luotiakin esitellään ruumiin sisuskaluissa niin kuin sitä vakuutusmainoksen hirveä tuolta se tuli ja tuonne se meni. Sitä jotenkin toivoisi, että sitten kun aika jättää, ei sentään pyydettäisi kameraryhmää paikalle (oho, fakta ja fiktio meni nyt vähän sekaisin, mutta kenelläpä ei tätä nykyä menisi).

Totta kai mainostajilla on tarve saada tuotteitaan kaupaksi, mutta niiden kokonaisuudesta muodostuu rasittava tietoiskujen suma. Ja kun samaa informaatiota tunkee illasta toiseen, se alkaa kuulostaa jankutukselta. Ei ole yhtään ihme, että porukka viettää mainostauot mielummin jääkaapilla.

***
Linkkilistan muokkaus haamupäivityksen syy.

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Kansalaisjournalismi kukkii...

Hämppinen on kuollut. Se oli meidän kotihämähäkkimme, joka asui eräässä nurkassa oven takana ainakin kaksi vuotta. En häirinnyt hämppistä koskaan, en edes imuroinut sen kotia, vaikka se näytti kovin törkyiseltä tyhjiin imettyine kärpäsenraatoineen ja läpikuultavine sääskineen. Vanhat sananlaskut pitänevät paikkaansa ainakin osin. Uskon siihen, että se tietää huonoa onnea jos hämähäkin tappaa. Se perustuu kuitenkin faktoille. Hämppikset syövät tuholaiset, muun muassa turkis- ja ihrakuoriaisten toukat, jotka taas söisivät vaatteetkin, mikä olisi aika ikävää. Se oli hyvä hämppis. Ja nyt hämppinen on kuollut, luultavasti vanhuuttaan meni. Siihen se oli kotiinsa kellahtanut ja raajat koukkuun kangistuneena se siinä seitissään makasi. Imuroin sen juuri. Hyvästi hämppinen.

Palkatkin on taas tältä kuulta laskettu. Mäkkäri makasi kolme tuntia jaloissani ja piereskeli. Nyt sitten pitäisi käydä esseen kimppuun, mutta vielä eivät ajatukset ole täysin koossa. Odottelen, että se tapahtuisi itsekseen, vaikka eihän se tapahdu. Minulle ei koskaan käy niin, ettei jonkin asian eteen tarvitsisi tehdä töitä, kuten että unessa saisin vastauksia minua arveluttaviin kysymyksiin. En ikinä. Aina niitten eteen pitää tehdä jotakin.

Joka tapauksessa sen esseen aihe (journalismin tulevaisuus) on kiinnostava sinällään, ettei siihen ole oikeata vastausta. Journalismin osittaista kuolemaa ennustetaan tapahtuvaksi kaikissa alan kirjoissa. Digiaika ja Internet pienentävät yhteistä julkisuutta, kun jokainen voi itse valita, mitä haluaa katsella tai lukea tai mistä haluaa keskustella. Ei ole enää kuin yksittäisiä asioita, jotka saavat massat kiinnostumaan. Kaikki muu kiinnostus hajoaa ympäriinsä. Julkisuus siis polarisoituu. Blogistaniassakin on jo omat julkkiksensa ja iltapäivälehdet puolestaan pitävät huolta niistä kirjoitustaidottomista julkimoista, jotka eivät osaa blogia pitää, mutta joilla on kuitenkin joitakin hyviä ominaisuuksia, kuten valkoiset, tosin tylsät hampaat ja vetävä ulkokuori sisällöttämässä varressa.

Myös tiedon alkujuurille on pääsy jo kenellä tahansa. Kansalaisjournalismi kukkii virtuaaliteiden penkereillä. Jokainen voi pyrkiä olemaan vallan vahtikoirana tai rakkikoirana tai minä tahansa koirana, mutta koirana kuitenkin. Toisaalta miten käy vallan, kun julkisuus kapenee? Pitääkö meidän alkaa lukea poliitikkojen blogeja, jotta tuntisimme olomme edes hieman alistetuiksi. Kaikenlaista sitä pitääkin ajatella. Entä miten käy toimittajien, jotka tähän asti ovat ovelasti pitäneet yhteiskuntaa pystyssä arvodiskursseillaan. Kun kansalainen ei usko enää mitä sille sanotaan, se lasettaa sanomansa ulos vaikka mitä kanavia pitkin ilman diskurssin häivääkään. Kääk. Koko asetelma muuttuu. Hierarkia romahtaa. Kielenkäyttö muuttuu. Aikakäsitys muuttuu. Miten käy mainonnan, kun yleisö onkin eriytyneenä omissa loosseissaan harrastamassa itse viestintää eri muodoissa. Siinä pistetään ulos videopätkää tai pidetään yllä jotakin hölmöä blogia, jolla on tuhansia lukijoita...

Ei ole oikeasti ihme, että journalistit ovat olleet kusessa. Bloggarit ovat todellinen uhka siinä missä kaikki muukin Internetin tarjonta. Journalisteilla kun on sellainen käsitys itsestään, että juuri he pitävät yhteiskunnan käynnissä ja ainoastaan he ajattelevat yhteiskunnan hyvää paljastamalla valtaapitävien hämäräpuuhia ja pitämällä tietyntyyppistä arvoasetelmaa uutisoinneillaan yllä. Ihan niin kritiikittömästi ihmiset kuitenkaan eivät ole lehtiä lukeneet ja uutisia katselleet kuin mitä toimittajat uskovat. Mutta ei kerrota sitä niille. Monesti on parempi olla autuaan tietämätön totuudesta.

Tutkimusten mukaan toimittajat kuitenkin siis uskovat ajattelevansa ensimmäisenä yhteiskunnan hyvää ja toimivat meidän kansalaistemme parhaaksi. Meidän on pitänyt siten luottaa siihen, että toimittajat todella tietävät mikä on yhteiskunnan hyvä ja varmasti toimivat siis oman etiikkansa mukaisesti, eivätkä missään tapauksessa vaikka työnantajansa toiveitten mukaisesti, jonka ensimmäisenä toiveena on luonnollisesti saada toiminnastaan voittoa, joka taas puolestaan ilman muuta on yhteiskunnan hyväksi sekin.

Kun nyt sitten näiden kauhukuvien mukaan kansalaiset aktivoituvat, niin journalismin kenttä hajoaa ja koko yhteiskunta kärsii. Ikään kuin toimittajilla ei itsellään olisi osaa eikä arpaa tämän kauhuskenaarion synnyssä. Jenkeissähän irtopäistä ja suolenpätkistä nauttiville suunnattu Shock -lehti tarjoaa värikuvaa mätänevistä ruumiista, verestä, luista ja muista mielenkiintoisista reaalimaailman asioista tiiviissä muodossa: Tämä on täydellinen lehti niille, jotka haluavat viihteensä sekunnissa. Ja nauttivat siitä sekunnin ennen kuin haluavat taas toisen sekuntinsa viihdettä. Amerikkalaiset haluavat tietoa pieninä, nopeina annoksina ja kunnon asenteella, sanoo päätoimittaja Mike Hammer. Britit nostavat otsikoihin jo niinkin tärkeitä asioita kuin My sister loves my mans's killer tai My best friend raped a baby, I cannot forgive her... (HS, Nyt-liite 4.8.2006) Suomessa ei olla vielä näin pitkällä, mutta eivätköhän nämä 7 päivää -lehti ynnä muut alan julkaisut pian ala kehittyä samaan suuntaan. Joka tapauksessa kyllä näkyvin journalismi on (osittain) pitkään ollut sellaista paskaa ja läpinäkyvää markkinapeliä, että kansalaisten vastaisku on ollut koko ajan vain ajan ja tekniikan kehittymisen kysymys. No nyt se on tässä käsillä, joten turha vinkua.















(Nyt-liite, sivu 49, 4.8.2006)

On toki niitäkin, joille Internet on fantastinen utopia, jonka puitteissa maailma on yhteinen demokraattinen kyläpahanen, mutta tähän ei moni usko. Pahimmillaan tutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntarakenteet romahtavat Internetin takia. Luottamus kansalaisiin ei siis ole kovin luja. Toimittajan toimenkuva onkin ilmeisesti jumalasta seuraava. Kehitystä vastaan on kuitenkin aika hassua alkaa enää tässä vaiheessa harata, siksi kai mediataloilla on jo omat blogitkin, etteivät vallan vallan kelkasta putoa. Jonkinlainen jalansija on pystyttävä hankkimaan, ennen kuin esimerkiksi bloggamisella voi alkaa tienata. Tienesteille tuskin kuitenkaan muut pääsevät kuin mediatalot, joten veikkaan, että vallan rakenteet tulevat pysymään ihan ennallaan.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Tentti meni miten meni

Eka tentti on nyt sitten ohi ja tietenkin siinä kysyttiin myös sitä, mistä jo jäsennellessä ajattelin, että voi kun ne eivät kysyisi tätä, enhän mä saa tästä mitään tolkkua. Sinänsä jännä tunne, että olisi luullut nyt helpottavan, mutta paniikki onkin entistä isompi. Ei auta. Meni miten meni.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Opiskelupäiväkirjaa

No terve. Tämän viikonlopun pyhitin kokonaan siivoamiselle ja tenttiin valmistautumiselle. Hyvä kun uskalsin selainta vähän tökkiä, etten olisi jäänyt kiehtovien blogien koukkuun. Sähköpostin uskalsin käydä lukemassa ja ihan pikkuisen vilkaisin... no niin.

Nyt on tenttikysymyksiin tehty höyrypäisiä vastauksia. Tentti on siis keskiviikkona ja se kestää kolme tuntia. Siinä ajassa pitäisi kirjoittaa kaksi tenttivastusta kahdesta kirjasta, mikä ei meikältä tule onnistumaan alkuunkaan. Joka tapauksessa koska aikaa on vain kolme tuntia, on tenttivastauksien oltava lähes valmiita. Ei siinä ajassa ehdi tehdä kuin tarkistuksia ja joitakin lisäyksiä, jos sattuu tulemaan vielä mieleen. Tenttikysymykset annettiin etukäteen, mutta niitä annettiin kustakin kirjasta kuusi. Eli kaksitoista parin arkillisen vastausta on pitänyt kirjoittaa ja niiden lisäksi neljä esseetä sekä pari kannanottoa on tullut tussattua. Nyt koittaa luojan kiitos rauhallisemmat ajat. Yksi tehtävä on enää tekemättä ja sen jälkeen tammikuuhun asti on luettavana kaksi kirjaa ja naputettava vain kaksi esseetä per viikko.

Ynnäsin nämä tiedot kiduttaakseni itseäni ja puin sanoiksi sen tosiasian, että työssä käyvälle perheenäidille tässä on mielestäni liikaa. Olen siis vähän kiikun kaakun jatkon suhteen, koska en näillä näkymin ehdi tekemään vapaa-aikoina mitään muuta, kuin opiskelemaan ja hätäisesti siivoilemaan. Toisaalta, mitä muutakaan tekemistä minulla nyt voisi olla? Ei kai mitään.

Huomenna alkaakin sitten kello puoli viiden aamuherätyksien sarja jouluun asti, kun aukioloaika pitenee molemmista päistä tunnilla. Luulisi ihmisten ehtivän klo 8-22 välillä kirjaostoksille melko helposti ja minun olevan unessa jo alkuillasta.