perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Rakkauden jälkeen mitä jää?



Pari viikkoa takaperin huomasin, että naapurin eronnut lääkärisrouva oli löytänyt itselleen uuden miehen. Ne kävelivät aamujunalle edelläni toisissaan kiinni kuin teini-ikäiset, sitten lääkäri puristi miestä perseestä. Minua olisi naurattanut ihan kamalasti. Sen jälkeen mies leikkasi kerran lääkärin nurmikon, sen jälkeen ne lähtivät Italiaan lomamatkalle ja eilen huomasin lääkärin sormessa sormuksen. Onnittelin vuolassanaisesti. "Voi hyvänen aika, onnea nyt oikein kovasti!". Nyt se mies ajaa taas lääkärin laaja-alaista nurmikkoa, siinä menee toista tuntia, kun se pärisee tuossa viereisellä tontilla. Se on nykyaikaista reviirimerkintää. Kenen nurmikon ajat, sitä naista sinun tulee paneman.

Naapurin lääkärin pihalla kasvaa kaunis omenapuu.

Rakkaus on minuakin mietityttänyt viime päivinä. Tai lähinnä sen puuttuminen. Kuulin tuossa juuri autolla ajaessa Yö-yhtyeen rakkauden voimistaman. Meinasin tikahtua nauruun. "Hän on nainen vaan, mutta mutta sydämeni saanut on sijoiltaan."Miten niin muka nainen vaan? Mikäs sitten sen paremmin saisi sijoiltaan? Mies? Eläin? Ruohonleikkuri? Kaksikärsäinen porsas? Jeesus-teippi? Kirurgi? Luulisi niidenkin jätkien jo olevan sen verran iäkkäitä, etteivät ääni väristen jokeltaisi jotakin niin typerää kuin "rakkaudesta hän voimansa saa, uupumaton sellainen on, sen jos menettää, hävittävää ei jäljelle jää."

Ihan jos totta puhutaan, niin miten tällaista rakkaushallusinaatiota oikein pidetään yllä? Kuinka raavaat miehet voivat päivästä toiseen laulaa rakkauslauluja tekemättä itseään naurunalalaiseksi? Ihan sivujuonteena tuli mieleen, ettei naisten kirjoittamia rakkauskirjojakaan oteta vakavasti, mutta mies voi valloittaa miljoonia sydämiä jauhamalla paskaa vaikka hirveällä vibraatolla, möreällä karjunnalla, seksikkäästi kähisten, kumeasti kajahtaen... whatever.

Koko rakkaus pitäisi kyseenalaistaa, ettei sen jälkeen sitten tuntuisi siltä, kuin olisi kaiken menettänyt ei mistään.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on just tää vanha vitsi et rakkaus on ikuista mut kohde vaihtuu. Pitää vaan pitää huolta. Pavehan teki sen virheen. Tai no siis pitää huolta sitten et niit kohteit riittää. Yö on surkeeta viihdeiskelmää Porista. Sitä kukaan mies kuuntele. Nyt on Idols. Siinä on hirveetä teennäistä toi laulu koska se on jotain popkaavaa, jos ei oo säestystä. Toista se on kun Petra laulaa.
Moka

Anonyymi kirjoitti...

Ihan pakko poiketa tänne tunnelia pitkin. Siis, Moka, mä tiesin, etten laulanut turhaan.
Lovesongs sucks. Varsinkin YÖÖÖÖÖK. Mutta kalma-Morrison kun vetää come on baby light my fire, niin sittenkin ehkä...
Hyvä päre, Saara.
Nyt takas boksiin.

Petra

Saara kirjoitti...

No joo, mä tarkoitin kyll silleen ihan yleisestikin, enkä pelkästään Yötä. Ainahan ne kaikki laulaa rakkaudesta. Tai no ei ihan aina. Mutta kamalasti kuitenkin. Eikä sitä edes ole. Pelkkä illuusio. Sama kuin laulaisivat niistä mitä ne nyt on... hobiteista.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Sina Saara osaat kirjoittaa "sattuvasti" - siis niin, että "sattuu" ja tuntuu hyvältä yhtä aikaa.
Se on merkki (lukijan /siis minun/ tulkinta - toki toki) kirjoittajan lahjakkuudesta.

Mutta tosiaan - miksi vain miesten "vonkuminen" otetaan "vakavasti."
Naiset sen sijaan yhä(?) aina vain odottavat prinssin saapumista. Eivät ne/he "vongu kiimaansa ääneen" kuten uroskollit.

(Panu on kyseenalaistanut tämän vanhakantaisen näkemyksen ilmeisen osuvasti ja perustellusti.
Panulle "löpaktiga tjejer" ovat varsinaisia "petoja.")

Mutta jos jätkät edelleenkin laulavat rakkauslaulut, niin, mikä tässä nyt sitten muuttunut vuosien kuluessa (paitsi se, että naiset ovat vapaampia ja siten vaikeampia - ei saavuttaa vaan - kontrolloida).

kzoeowq

Saara kirjoitti...

Prinssi olisi toki aina tervetullut piristys ihan samalla tavalla kuin uusi ihmelääke laihdutukseen. Molempia voi toivoa tulevaksi, vaikka tietää, ettei niin koskaan käy. Minä en laihdu eikä prinssi saavu. Toki nämä voi vetää yhteenkin, mutta prinssi on aina prinssi, eikä sitä muutama liikakilo häiritse.

Prinssi tulee ja päihittää kaikki vastukset, tekee vastarinnan olemattomaksi ja tukkii änkytyksen. Prinssille mikään ei ole mutku eikä mahdotonta. Se on vähän kuin jumala, jota sitäkään ei ole ja silti siihen uskoo helvetin moni mieskin.

Prinssi on uskon asia ihan niin kuin rakkauskin. Toiset uskovat, että sellainen jossakin on, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja rakastaa sinua silti elämäsi loppuun asti. Aikamoinen rakkauden McGyver se.

Kyllä mäkin hei sellaista odotan.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Before we confront McGyver`s charism I must say.

Sinussa on jotain jota minä rakastan.
Sovitaan, että tämä ei ole henkilökohtaista...

ELI - HOLD ON! Tässä toki oli yli puolet reoriikkaa. Mutta se toinen puoli...

NO - McGyver tulee ja selvittää...itsekin pidin siitä sarjasta silloin, kun vielä telkkaria katselin.

*
Mutta se, mitä sinä odotat on unelma - kuten minun unelmani.
Jospa osaisimmekin tyytyä "vain" noihin (unelmiin).

'
ANNA KARENINAn tarina on liian karmea ja aivan liian LOISTAVA esimerkki siitä, miten rakkaus - ilman perustetta, jolla voisimme oikeudenmukaisesti syyttävällä tavalla osoittaa yksilönä syyllikseksi ketään koko tässä draamassa, jonka ydinajatus on RAKKAUS ja KUOLEMA ;- siis miten sellainen rakkaus voisi olla tuomittavaa ihmisen oman sisimmän rehellisyydsen kannalta.

Valitettavasti tätä ei yleensä (puhun nyt kirjan ajan moraaliennakkoluuloista) - ole myönnetty.
Tarkoitan - Annan valintaa pidettiin hänen omana askeleenaan omaan tuhoonsa..

EI EI EI! VASTUSTAN!

JOS RAKKAUS VIE TUHOON - se on pyhää!

Saara kirjoitti...

Voi rakas Rauno-herra, juttuhan on nyt niin, että kolmen kuukauden päästä Anna Karenina olisi itsekin ajatellut, että olinpas hoopo. Ja että miten minä hyvänen aika semmoista edes ajattelin, herra siunaa ja varjele... kaikkea sitä... ja olisi sitten vähän leyhyttänyt lieri(kukka)hattuaan kasvojensa edessä ja painanut päänsä poikalapsensa kiharoihin ja ajatellut, että miten minä ikinä saatoin edes kuvitel... oh ja sitten hän olisi vähän pyörtynyt.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Anna Kareninasta ja paljon muustakin.

Viimeiset 150 sivua (930:n sivun kirjasta) on vielä lukematta. Kerron sitten.

Mutta yx on fakta. Tällaista tarinaa ihmisten tunteista säädyn ja säätyjen murtumisen aikana ei enää kyetä kirjoittamaan, koska naisen tilanne on nyt aivan toinen.

"Sisäinen periaate" on mielestäni kuitenkin aivan sama, vaikka olemmmekin länsimaissa (muka) vapautuneet suku-/kauppa-avioliitoista.

EI EI!

Suku, koulutus, arvoasema, tärkeät suhteet jne. Mihin niistä on päästy? Ei mihinkään.

Toki sääty-/luokka-lähtökohdat on nykyaikana paljon helpompaa ja itsestään selvempää heittää ikäänkuin "entisajan piikkiin" eli että NIITÄ EI muka OLE, mutta samalla on mielestäni täysin varmaa, että, että ne vaikuttavat parisuhteessa ja avioliitossa kuin bourdieuläinen distiktio (sosiaalisten erottelujen psykologinen dynamiikka).
(Eivät ennaltamääräävästi mutta silti koko ajan taustalla.)

*
Rakkaus ei nähtävästi riitä tai se ajaa ihmisen helvetilliseen asemaan 1) ainakin silloin, jos (mikä on nyt harvinaista) päädytään Anna K:n dilemmaan tai 2) ei kyetä tunnistamaan sitä, mitä todella puolisossaan rakastaa ja kunnioittaa (tähän Anna ja Vronski henkilökohtaisesti kykenivät!), vaan etsii puolisoonsa turhautumisen jälkeen jatkuvasti uutta kiihotusta (mitä tietysti varsinkin miehet ovat aina etsineet - jopa ilman turhautumista - nuo seksipedot!...(huokaus).

(Lisättäköön tähän jälleen myös Panun kritiikki kiimaisia nuoria naisia kohtaan!)

*
Joh Fogerty jätti perheensä vuonna 1971 ja kirjoitti tästä sieluaan riipovasta tapauksesta yhden hienoimmista lauluistaan: "Someday never Comes".

Mutta John palasi takaisin perheensä luo (toisin kuin isänsä) ja eli vastuullisena perheessään niin pitkään, että kolme lasta olivat jo 18-19 vuotiaita.)

Ero tuli vasta sitten, ja uuden vaimonsa Julien hän tapasi erostaan riippumatta vuoden - 86 kiertueellaan.

Kuitenkin tämä suhde lopulta merkitsi Johnille hänen elämänsä "pelastusta" ja vapautumista, mutta se on jo toinen juttu...

Sylvi kirjoitti...

Mainio kirjoitus, Saara, ja hyviä muutkin mietteet.

Tuli mieleeni kuinka hieman alle kouluikäisenä minulla oli tilaisuus oleskella paljon yhdessä kuppilassa pitkän tiskin takana ja reunamilla levysoittimen äärellä. Aina silloin tällöin elämäni varrella muistan levyjen valjut miesäänet jotka kaipasivat armasta (joka oli eri kuin Armas-enoni) ja muutaman metrin päässä olevat elävät, arkiset miehet pilsneriä juomassa.

Mukava kuulla Raunon tuoreita havaintoja Anna Kareninasta. En olekaan lukenut sitä pitkään aikaan. Miten kirja voi ollakaan ihana ja osoittaa samalla miten heikoilla Anna on kaiken aikaa. Maksaa kovaa hintaa siitä, että on mennyt avioliittoon ilman rakkautta.

Saara kirjoitti...

Niin joo, tässä säätyajattelussa just päädytään näihin "suuriin" rakkauskertomuksiin. Nykyäänhän miljonäärit lähinnä pokailevatkin eräänlaisia "prostituoituja" kasvattaakseen näsitä kauniita nukkevaimoja itselleen. Omilla aivoillaan ajattelevat naiset ovat miehille liian pelottavia. Ei sitä prinssiäkään siksi koskaan tule. Naisen pitäisi olla heikko, pelastettavissa ja jumalaisen kaunis.

Vapaus on aika häilyvä käsite sekin. On vapaus valita, mutta mikä? Voi valita joko oman hyvänsä tai yhteisen hyvän. Voi valita kahden ihmisen tulotason tai sitkuttaa yksin. Voi valita keskiluokkaisen kodin tai vuokralähiön lastensa kodiksi. Vapaus on vain yksilönvapaus tehdä päätöksiä muitten pään menoksi tai niiden hyväksi. Perheentyneitten naisten valinnat eivät koskaan ole niin vapaita kuin annetaan ymmrätää.Eikä miestenkään.

Seksiin addiktoituneiden nuorten naisten tilanne on erilainen. Heidän ei tarvitse ajatella muita kuin itsejään. Mutta rakkaudella ei siinä ole seksin kanssa mitään tekemistä. Muulla kuin täydelllisellä itserakkaudella. Siis sellaisella, jossa ei ole todella tilaa muille, vaan partneri on olemassa vain miellyttävien ominaisuuksiensa kautta.

Siitä tulikin yhtäkkiä mieleen, miten nuoruuden kaikki valinnat kuitenkin vaikuttavat myöhemmin aikuiselämään. Sitä ei siis voi edes sanoa miten ne vaikuttavat, mutta sillä on suuri merkitys elämälle mitä nuorena touhuaa. Siksi nuorten naisten valinnat eivät välttämättä olekaan niin vapaita kuin luullaan. Joskus sitä huomaamattaan rakentaa itselleen vapaudestaan eriskummallista vankilaa myöhempää käyttöä varten.

Kirsti kirjoitti...

Olen muuten kiinnittänyt huomiota tuohon samaan lauluun "hän on nainen vaan" ja ajatellut, että se ehkä kuvaa hyvinkin joidenkin miesten ajatusmaailmaa. Siis sitä kuinka he ihan oikeasti hämmästyvät että niinkin mitätön olento kuin nainen voi saada heidät niin pois raiteiltaan . Ja nimenomaan joku tietty nainen, vaikka kaikilla on jaossa suurin piirtein samaa tavaraa. Jotkut miehet ajattelevat että oikeastaan heidän pitäisi mennä tolaltaan vain uusimpien tieteellisten mullistusten vuoksi tai poliittisten valtapelien vuoksi.

Saara kirjoitti...

Niin, aivan. Ei se loppujen lopuksi ole mikään ihme, että joka toinen avioliitto päättyy eroon.

Kirsti kirjoitti...

Ei se ihme ole, mutta surullista kumminkin. Mutta kun miehet niin usein sanovat, etteivät he ole kiinnostuneita ihmissuhdehömpästä ja mitäpä muuta avioliittokin sitten olisi kuin sitä ihmissuhdehömppää.

Saara kirjoitti...

Niin no, ainahan siinä se vaara on, että tulee vaadittua liikaa, vaikka vaatisikin vain sen minimimäärän.

Anonyymi kirjoitti...

Mainio ketju. Se että nainen saattaa miehen sijoiltaan, on poikkeuksellista. Tavallisesti miehen vie sijoiltaan auto tai muu tekninen vempain, tietokone, uusi ohjelma tai peli, urheilutapahtuma, mikä tahansa idea, ideologia, hanke tai harrastus, jonka hän kokee omakseen. Miehet eivät kuitenkaan sepitä lauluja näistä kenties siksi, että ne mahdollistavat selväpiirteisen toiminnan. Ei jää laulamista. Nainen on nyrjähdys tässä normaaleiden innostuksen kohteiden sarjassa, jollakin tavalla keljumainen yhdistelmä välttämätöntä, tarpeetonta ja hankalaa. Ei oikein tiedä mitä sille tekisi ja miten suhtautuisi. Siksi ei auta kuin hoilata ääneen epätietoisuuttaan.

arvelen, Tiina

Saara kirjoitti...

Voi Tiina! "Nainen on nyrjähdys tässä normaaleiden innostuksen kohteiden sarjassa, jollakin tavalla keljumainen yhdistelmä välttämätöntä, tarpeetonta ja hankalaa."

Ihana! Toki se myös on totta. Nainen on totisesti hankala, mutta ei se näyttäisi miestä tekevän yhtään helpommaksi.