Voiko maisteri olla läski?

Onpas taas ollut mielenkiintoinen tutkimus meneillään. Minulla on sellainen muistikuva, että olen tämän vuoden aikana vastannut johonkin Kelan ruokailutottumuskyselyyn. Tai sitten vain luin sen läpi, enkä tapani mukaan lähettänyt sitä eteenpäin. Tai sitten lähetin.

No, tutkimuksessa siis kävi ilmi, että vaikka suomalaiset syövät nykyään erityisen terveellisesti ja ovat vähentäneet tyydyttyneiden rasvojen sekä suolan syöntiä, ne ovat järjestään läskejä kaikki tyynni. Tai ainakin puolet suomalaisista. Huonosti koulutetut eritoten. Siis lihottaako terveellinen ruoka?

Parhaiten koulutetuilla on matalin verenpaine ja pienin painoindeksi. Kannattaa siis kouluttautua, hyvä nuoriso. Pääsette vähemmillä paineilla, eikä tarvitse mussuttaa suruunsa. Tai vastaavasti tulette nipoiksi, jotka laskevat jokaisen suupalansa, mutta toisaalta on aikaa myös sitten nukkua hyvin, kuntoilla ja vahdata itseään herkeämättä. Mahdollista on myös ostaa vähärasvaisia fileitä arkiruokapöytäänkin tai käydä ravintolassa syömässä keveitä salaattilounaita, kunhan rutiköyhänä opiskeluaikana olette lihottaneet ensin itsenne hampurilaisilla, tonnikalalla ja makaronilla muutamia vuosia. Siitä se sitten lähtee. Kilot karisevat, kun paperit on kourassa.

Ihan erillisenä ihmettelynä: Ketkä siis ovat parhaiten koulutettuja? Lääkärit? Professorit? Vai riittääkö FM? Voiko maisteri olla läski?

Olen syönyt joka päivä lounaaksi salaatin entisen kahden reissumiehen sijaan. Olen tehnyt niin jo heinäkuusta asti enkä ole laihtunut grammaakaan. Enkä ole jatkanut mussuttamista toisesta päästä päivääkään. Suoraan sanoen vituttaa. Eläessäni en ole syönyt suklaalevyllistä kerralla, enkä muutenkaan pysty mässäämään. Ei meillä ole kaapissa koskaan mitään mässättävää, kun lapset ovat aina ehtineet vetää kaapin tyhjäksi. Tai sitten siellä on niin vähän, etten äitinä kehtaa ottaa, ettei kukaan lapsista vaan jää ilman.

Olen pitänyt nyt kolmena päivänä peräkkäin askelmittaria töissä. Kevyenä työpäivänä (7,5 h) tulee sellaiset 10 000 askelta, vähän rankempana 12 000 ja rankinta päivää ei tällä viikolla vielä ole ollutkaan. Askelten lisäksi sylissä on jatkuvasti jokin kuorma tulossa tai menossa jonnekin. Kyykin myös ylös alas pitkin päivää, kurottelen korkealle ja ryömin hyllyjen alle. Tätä olen tehnyt nyt viisi vuotta.

Herään normaalisti puoli kuusi, nyt marras-joulukuussa puoli viisi, käyn koirien kanssa ulkona, juoksen junalle ja säntään töihin. Tulen kotiin neljän kieppeissä ja laitan ruuan perheelle. Kello 17.00 alkaa vapaa-aika ja pääsen hetkeksi istumaan. Kun otan sukat pois jaloista, nilkkojen ympärillä on puolen sentin vahvuiset painaumat. Noin seitsemän kieppeissä alan järjestää paikkoja, pesen pyykkiä tai lakaisen lattioita. Lataan astianpesukoneen ja käytän koiria pihalla. Sen jälkeen olen valmis sänkyyn. Uni tulee siinä kymmenen maissa, vaikka seitsemän tunnin yöuniin pitäisi nukahtaa jo yhdeksältä.

Ymmärrän hyvin, että olen läski. Enhän minä voi millään laihtua, koska en ole hyvin koulutettu. Hyvä ihme sentään. Kaikkeni olen tehnyt, mutten vielä laihduttamismielessä ole älynnyt lukea maisteriksi.

Olen mittaillut verensokeriani tässä parin kuukauden ajan. Ei kovin hyvältä näytä. En kuitenkaan uskalla mennä lääkäriin, sillä tinttaisin sitä turpaan, jos se kehottaisi liikkumaan enemmän.

Kuivakka läski

Kun minulla nyt on tämä läskiongelma, niin lueskelin netistä tietoa aiheesta. Eli pitäisi välttää läskin kertymistä vyötärölle. Se siis saa kertyä mihin muualle tahansa, mutta ei keskivartaloon. Perseläski ei nimittäin ole terveydelle haitallista, eikä se aiheuta metabolista oireyhtymää. No ja miten minä nyt käsken niitä läskejä kertymään sinne perseeseen? Rakkaat läskini, katselkaa vähän maailmaa myös perseestä käsin.

Tein sitten testin, jonka mukaan minulla ei elämäntapojeni perusteella kuitenkaan ole kuin 5 % mahdollisuus sairastua sukuamme riivaaviin sydän- ja verisuonitautiin ja diabetekseen. En syö enkä juo rasvaa, ja käytän pelkästään kevytlevitteitä tai vähärasvaisia leikkeleitä leivän päällä. Kolesteroliarvoni ovat alle viiden. Verenpainettakaan ei ole. En käytä sokeria kahvissa, enkä mässää karkkejakaan. Liikunnan puutteesta en todellakaan kärsi, melkeinpä päinvastoin. Jalkapohjat ovat niin arat iltaisin, että kevyen untuvatäkin kosketus tuottaa tuskaa. Ainoaksi lihottavaksi tekijäksi jää leipä ja ehkä siideri ja olut, mutta niistä luopuminen tarkoittaisi aika tylsää elämää.

No, siis testinkin mukaan: ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä” - Aku Ankan klassista sarjista siteerataksemme. Testin perusteella kuulut siihen ihmisryhmään, joka kantaa maailman vastuuta harteillaan. Mutta ohje: pysähdy joskus miettimään, oletko jo vähän liian huolissasi, vai vain järkevä maailmaa riittävästi nähnyt konkari. Joskus liika huolenkanto, johon olet taipuvainen, voi johtaa stressivatsaan tai verenpaineeseen.

Jos olisin kouluruoka, olisin

Näkkileipä ja maito
Kannan maailman vastuuta harteillani.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin siis varsin kuivakka otus. Sinänsä hupaisaa olla näkkileipää, koska koulussa söin enimmäkseen juurikin näkkileipää, kun olen niin pirun nirsokin ollut iänkaiken. Ehkäpä ihminen sitten on sitä mitä se syö. Mää en syöny pinaattikeittoa, enkä mää syöny kiusauksia. Sit mää en syöny tillilihaa, enkä mää syöny makasalaatikkoa. Hernekeittoa söin kyllä ja jotakin muuta varmaan, mutta ei tule nyt mieleen mitä. Näkkileipä oli kyllä hyvää suolakurkun kanssa.

Toivottavasti saan tämän läskiasian mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.