Nyt se juoppo sitten viimeisen temppunsa teki ja otti kännipäissään loparit, eikä suostu enää tulemaan töihin. Onhan sillä irtisanomisaika, mutta kaipa joku puoskari sairasloman sille kirjoittaa. Jo eilenhän se soitteli.
- Khjolmet pjikhujoulut mjullaaah on ollluh. Mää... en tuu tjöihin hjuomenna.
- Tuletpas.
- Enhä mää näin khännisshä voi tulla.
- Et niin. Mene nukkumaan ja tulet vähän myöhässä, mutta tulet.
- Njoh. Een..
- Kyllä. Nyt nukkumaan ja huomenna töihin.
Aamulla se sitten laittoi tekstiviestiä, että ei tule töihin, kun on saanut kohtauksen. Kysyin, että minkäköhän kohtauksen. Verenpainekohtauksen. En epäile ollenkaan. Vastasin, että minäkin saan nyt kohtauksen ja käskin lääkäriin tai vaihtoehtoisesti töihin, jos lääkäri ei yllättäen kiinnostaisikaan ja verenpaine äkillisesti laskisi. Ei kiinnostanut kumpikaan just sillä hetkellä. Ehkä oikein pitkä putki kiinnosti enemmän, kun soitti sen sijaan johtajalle, että se on loppu ny. Paska duuni, ei pää kestä. Mutta työpaikassa ei kuulemma ole mitään vikaa, mikä tietenkin lohduttaa meitä kaikkia.
Aika monta kertaa minä sitä ryppyytouhua katselin läpi sormien ja hyssyttelin. Ei kerrota. Kyllä se tästä. Ja nyt et enää. Ja tämä oli sitten viimeinen kerta. Ja tämä. Ja vielä tämän kerta, mutta sitten ei enää. Mutta kun ei. Pahimmalla hetkellä sitä saa sitten enää syyttää itseään, että mitäs katselin niin pitkään.
No se meni sitten tämä joulunalus aivan perseelleen. Päässä ihan humisee. Kyllähän siellä muut työntekijät olivat silmät pyöreinä koko päivän. Että voi kauheeta. No onhan se kauheeta. Kaikille, mutta eniten sille itselleen. Yksi siellä hiljaa mennessään mutisi, että kyllä kaikki järjestyy, kyllä kaikki järjestyy... kyllä, järjestyy.
How to Survive November 2024 – 22
2 tuntia sitten
Tekstit
9 kommenttia:
toihan on sinänsä positiivista, toi mutina
että pidetään jotenkuten kiinni edes (valheellisesta) optimismista
ei ole yksi eikä kaksi entistä työpaikkaa, jossa työntekijöiden yhteinen mantra aamupalavereissä on mennyt enemmänkin latuja tapa, tapa , tapa...
sen jälkeen en ole enää pomonhommia tehnytkään
Niinhän se olikin, -äs, sitä paitsi tilanteeseen nähden, hyvinkin liikuttava mutina.
En minäkään kyllä kohta. Eiköhän se pian alla päitä putoilla.
Mää muuten ottaisin sut Wiltsu heti töihin. Mutta kyllä minä mielummin silti kirjastossa olisin :)... siis töissä. Niinku moni muukin. Siks niitä ei löydäkään, kun ne on kaikki kirjastoissa. Ja täällä sityssä on niiiiin hirveesti noita kirjastoita.
Nukkumaan mentävä. Neljältä herätys. Mä en tajua, miksen yhtä hyvin samalla heräämisellä alkaisi jakaa sanomalehtiä ja olis loppupäivä vapaata.
Niin, mikset tekisi niin? Ryhtyisi lehdenjakajaksi? Päivä vapaata.
(muuten, tuo otsikko on virheellinen -en tiedä ketään, joka olisi tullut viisaammaksi viinaa juomalla. Nih.)
Niin, miksen tekisi? Onkohan kenelläkään kokemusta, että miten pelottavaa se todella on? Mähän olen aika säikky tuolla pimeässä, mutta asia voi korjaantua niitten rillien myötä :)
Kohta kyllä menee sähköt. Täällon ainakin myrsky. Nyt peiton alle.
Täälläkin myrskyää kohtalaisesti.
Ei kai se lehdenjakajan homma vaarallista ole -en ainakaan ole lukenut lööpeistä, että niitä tapettaisiin.
Selvin päinhän sitä hommaa tehdään.
Ja usein tullaan tapetuksi juovuksissa. Ei syytä siis pelkoon.
Oikeasti ihan varteen otettava vaihtoehto.
Hyvä idea! Sähän voisit lehdet jakaa ihan hyvin ennen Hesan junaa. Illoiks sulle kyllä pitäs keksiä jotain, ettei sun tarttis blogeissa roikkua tai roipekaappien hämähäkkien ja kännisten ampiaisten kanssa jutskaa. Vaikka nyt helmikoruja tai tumppuja. Panes kuule kattoon niitten blogeja!
On kokemusta: palkkaa ei paljon saa, uudet joutuu jakamaan huonoiten palkatut ja vähimmälle kellotetut piirit. Tai palkka on suhteellista, jos työaika on kolme ja puoli tuntia päivässä, turha odottaa koko päivän palkkaa. Tosin mulla on vanhaa tietoa, nyt Hesassakin posti jakaa, mä olin Leijonajakelussa.
Keväällä ja syksyllä olet hereillä sen ainoan pimeän ajan. Jurppii. Päivänukkumiset ovat aina vähän hunningolla ja tuurin lopussa jo itku herkässä. Ainakin silloin oli seitsemän yötä töitä ja sitten vapaa. Sateeton kesäyö on kiva. Niitä jakajilta kadehdin. Mutta töitä pitää tehdä syksyn myrskyissä, kesäsateissa, talven liukkailla ja pakkasissa. Sekin juokset paljoissa vaatteissa portaikoissa. Tai vähemmissä otat lehtiä kylmässä ulkoviimassa. Kompromissi on huonosti löydettävissä.
Tapasin myös ihmisiä, jotka olivat tehneet sitä kymmeniä vuosia. Joillekin työ sopii.
Tässä sulle oiva linkki jakajakeskusteluun. http://www.voimahali.fi/vh/showthread.php?t=56754
Mun kokemukseni lehdenjaosta on muutaman kesän takaa, jolloin ajelin koko kesän öisin pyörällä pitkin kaupunkia. Työ sinänsä on ihan mukavaa sateettomina kesäöinä. Talvella en ole jakanut, enkä syksylläkään. Tiedän kuitenkin ihmisiä jotka on tehneet sitä jatkuvasti kymmeniä vuosia.
Sen verran on kokemusta talvella pyöräilemisestä, että onhan se auraamattomilla teillä ihan pirun raskasta ja jakajahan ajaa öisin ennen aura-autoja, se on selvää. Sitten kun siinä on vielä pyörän päällä hyvin tasapainoitetuissa laukuissa ainakin 30 kg lehtiä, niin voin kuvitella ihan kamalaksi hommaksi pahimmillaan.
Jatkuva yötyö tekee ihmiset vähän omituisiksi, mikäli minä nyt olen oikea ihminen kenenkään omituisuutta mittaamaan. Palkka vaihtelee kunnittain mutta voi olla siellä etelässä yölisineen noin kympin kieppeillä/tunti. Yölisä on lehdenjakajalla 15% peruspalkasta. Lisäksi tulee erilaisia liitelisiä ja sellasia. Päiväpalkaksi tulee siis tollanen maksimissaankin 35 euroa josta pois verot. Ei ole paljon se.
Mikäli jakajalla on vain yksi piiri (se lienee normaalein käytäntö) työaika/yö on 3-3,5 tuntia. Tämä on siis laskennallinen työaika ja piirin opittuaan voi hyvällä kelillä suoriutua lenkistään huomattavasti nopeamminkin.
Itselleni oli raskainta se että en toipunut koko päivänä kunnolla siitä yövalvomisesta. Tulin kotiin kuudelta, kävin nukkumaan ja heräilin sitten kahdentoista kieppeillä ihan tokkurassa. Illalla kasilta olin jo täysin kypsä sänkyyn. Muistan olleeni jatkuvasti älyttömän väsynyt, eikä puhettakaan, että olisin nauttinut niistä päivävapaista. Äkäinen olin kuin herhiläinen.
Yötyö joko sopii tai ei sovi. Lyhytunisille se voisi olla oiva ammatti, mutta mulle, jolle optimaalinen unen määrä on 10 tuntia/vrk, se ei sopinut ollenkaan.
Palkassahan sä häviäisit hurjasti, mutta toisaalta taas jäisi opiskeluille aikaa, mikäli siis se yötyö sopii, eikä vie ihmisestä niitä viimeisiäkin mehuja.
Työ ei ainakaan pikkukaupungissa ollut kovin pelottavaa, vaikka se meinasikin olla kynnys koko homman ryhtymiselle. Välillä on joku juoppo ruinaamassa tai varastamassa lehteä, mutta yleensä kenestäkään ei ollut häiriötä. Kerran pakenin rappukäytävään, kun näin etäältä humalaisen miehn joka piti niin aggressiivistä mölinää että katsoin paremmaksi ennakoida tilanteen ja annoin hänen mennä ohi.
Eniten olen pelännyt eräässä rappukäytävässä portaan päällä lepäilevää rottaa. Se taisi pelätä yhtä paljon minua.
Hahha, Setä. Vai helmikoruja ja tumppuja tässä vielä.
Niin, siis mähän en, Itte sekä Karpalo, ole lainkaan sen rahan perään. Kehtaa edes sanoa, miten vähän nyt tienaan ja miten paljon siitäkin vähästä menee esimerkiksi työmatkoihin.
Ja toisekseen, mähän olen jo outo ja herään neljältä muutenkin. Siitähän täää lähti. Mutta sinnittelen silti hereillä tänne asti. Vaikka kyllä tää aika takkuista on. Tulitikut silmillä ja sitä rataa.
Sitä paitsi mun pitää kai ryhdistäytyä ja alkaa vähän... hm... olla pomo.
Lähetä kommentti