Buranaa ja beetasalpaajia

Tänä aamuna herätessä olo oli kuin kunnon kanuunassa, vaikka perjantai hujahti ihan selvistäpäin. Kai minä olen sairas omalla tavallani. Muiden flunssat ovat niin yksinkertaisia. Nousee kuume ja tulee nuha. Minulle ei nouse koskaan kuume ja nuhakin jää usein viikoiksi jäytämään otsalohkoon, niin kuin nuppi olisi turvoksissa ja kaikki nenän käytävät myös. Alaspäin ei paljon parane katsella, kun paine pullistaa silmätkin päästä. Ja kun yritän pitää päätä pystyssä tai makaan raatona sängyn pohjalla, hartiat kipeytyvät ja jumiutuvat, eikä veri kierrä enää mihinkään niskan yläpuolelle. Eipä siinä oikein pysty muuta ajattelemaan, kuin niitä samoja asioita joita siellä aivoissa jo on valmiiksi ollut. Uusia hapekkaita mietteitä sinne päähän asti ei tule tai jos tuleekin, ne tukehtuvat pian.

Parin buranan ja tuntien makaamisen jälkeen pystyin vihdoin lukemaan blogeja ja päivän juoruja, kun vain painoin nenänvartta sormenpäilläni. En tiedä mikä idea siinäkin on, mutta sekin auttaa, kun painaa kovasti molemmin puolin niskan yläpuolelta, siis kallon alareunasta. Parhaassa tapauksessa henki lähtee kulkemaan hetkeksi myös nenän kautta.

Yritin myös lukea Dionysoksen tarinoita, mutta kesken kaiken minua alkoi kuitenkin kovasti huipata ja sain niin hirveitä rytmihäiriöitä, että pitkästä aikaa oli turvauduttava beetasalpaajiin. En mielelläni ota niitä, koska näen niiden vaikutuksesta aivan järkyttäviä painajaisia, siis sellaisia, joista useimmat saisivat lisää rytmihäiriöitä. Olen joutunut aivan nuhtelemaan alitajuntaani, joka on beetasalpaajien avittamana osoittanut pelkästään huonoa makua yöllisine näytöksineen, joissa päähenkilöinä toimivat jonkinlaiset demonit ja joiden juoni liittyy lähinnä naurettavaan kannibalismiin. Ylipäätään on typerää, että lääkkeillä on niin turhauttavia sivuvaikutuksia aina. Eräs sukulaisenikin valitti, että jonkin masennuslääkkeen sivuvaikutuksissa mainitaan sen voivan aiheuttaa masennusta. Kuinka paljon typerämpää enää voisi olla.