perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Kaunis, huora ja kyltymätön

Minhin pornopäreen ja NONOn Stay Chic - ole sairas -jutun takia minulla on ollut porno mielessä koko päivän. Pornossa on se huono puoli, että siihen kyllästyy aivan, mutta kyllä se aina kielenkannattimet kirvoittaa. Nyt kun porno on messuistettu ja katukuvassa joutuu katselemaan pissivän (tai kakkivan) naisen kuvaa, lähes paljaita rintoja ja pintoja, minuakin kyllästyttää. Onhan se varmasti ikä- ja ulkonäkökysymys, sekä ainainen puute, kun meikäläiselläkin vain painaa päälle, mutta ei se mikään puolustus sille ole, etteikö minullakin saisi olla asiasta mielipidettä. Enhän minä pidä minkään tyrkyttämisestä, en Jeesuksen enkä Tupperwaren muovikippojenkaan ja näitä tyrkyttäjiähän riittää. Sitä omaa pornon ilosanomaansa jakaa muun muassa pitkään Raunoa riivannut Rakel, jonka pornolle pyhitetty elämä on ihan yhtä vääristynyttä kuin minkä tahansa tavaran palvominen ja pikku evankeliuminsa levittäminen kaikelle kansalle. On sitä paitsi ihan turha vedota pornon kohdalla mihinkään reiluuteen. Ei ole kovin uskottavaa, että pornoteollisuudessa ja mallimarkkinoilla nännit sojossa koikkelehtivat ylimuotoiirikset ajattelisivat edes itse sitä minään reiluna touhuna. Eivät kehu rakelit kanssasisariaan, miten hienosti ne levittivät jalkansa ja miten ihanasti se heppi sinne pimspukkaan solahti, eivät kehu tissimallit toisiaan siitä, miten ihanat nännit niillä on, eivätkä läpsäytä pikkuhenryt toisiaan olalle, että vähänks sulla on hei hirvee heppi ja potenssi. Kyllä se on pelkkää kateutta ja kilpailua. Jokainen niistä tahtoisi olla keskipisteenä ja ihailun kohteena ihan yksin. On turha tulla väittämään, että pornon avulla yritetään vapauttaa liian kauan kirkon kahleissa ollutta seksiä, no ei, kyllä siinä yritetään vain maksimoida omaa onanointia. Ei mitään muuta. Pornon kyllästämä maailma aiheuttaa itse vastaavia kahleita; pitäisi olla aina kaunis, huora ja kyltymätön.

Minun sukupolveni miehille tämä pornoistuminen ja eroottisten mainosten lisääntyminen on ollut vain kivaa. Se on ihan varmasti mukavaa, kun on pieni vire veitikan päässä jatkuvasti. Hymyssä suin uroot kulkevat tissimainoksen ohi ja painavat huomaamattomasti kämmensyrjällään alapäätään hellästi kuiskaten: maltapas nyt, kunhan päästään kotiin niin tehdään jotain kivaa yhdessä. Sitten on kaivettu se vanha Jallu ja otettu ilo irti synkästä elämästä. Nyt nettiajalla on ollut mahdollista saada jopa hieman tuoreempaakin kuvaa. Jotkut onnekkaimmat ovat päässet ihan oikeasti pukille.

Näinhän ei nykynuori enää toimi. Siinä pitää jo olla botoxbarbien kaikki huulet livenä töröllään ottamassa makupalaa vastaan, ennen kuin edes värähtää, tuskin edes pimpsan kuva screenillä aiheuttaisi verenkierrossa muutoksia. Niin turtuneita ne jo ovat tähän mediakylläiseen seksiin. Tällaisen tulevaisuuden me olemme tuleville sukupolvillemme tehneet, ja sitä tulevaisuutta ovat olleet rakentamassa niin naiset kuin miehet. Naisille pornotähtenä ja tissimallina oleminen on mielestäni siis pelkkää itsetyydytystä, johon miehet ovat innolla osallistuneet. Kauniin naisen on niin hävyttömän helppo käyttää miehiä hyväkseen. Ainahan jätkillä on ollut naisten alastonkuvia työmaakoppien seinällä, jota kahvitauoilla on sitten ihasteltu oikein ajatuksen kanssa: tuota kun pääsis panemaan, niin kyllä siinä sais akka kyytiä. Niin varmaan. Suomalainen mies on perinteisesti jylkyttänyt sen kaksi minuuttia ja sanonut sori, kun tuli jo ja mökin muija on huokaisten laskenut helmansa alas. Miten herranpieksut sentään tähän yhtälöön on saatu myytyä vetyperoksidihymy ja ooh fantastic, that was great -huokailu? Jonkin verran voisi sanoa, että on porukalla otsaa, saatana.

Kun media tarjoilee lähestulkoon yksinomaan amerikkalaista pornoidentiteettiä ihanien suomalaisten samastumiskohteeksi, niin eikö jumalauta tämä pimeässä kasvanut tuima ja persjalkainen kansa mene ja samastu siihen amerikkaiseen identiteettiin! Siis tätä vartenko suomalainen nainen sai ensimmäisten joukossa äänioikeuden? Tätä vartenko ne historian vahvat naiset taistelivat? Siellä ei haudoissa enää edes kääntyillä, siellä kieriskellään. Ehkäpä sitä tasa-arvoa onkin ollut näiden pornotähtösten mielestä ihan tuhlattavaksi asti. Itsehän ovat seksiä hyväkseen käyttämällä rakentaneet maailmasta paikan, jossa millään muulla ei ole väliä, kuin seksuaalisella kiihottumisella. Pornovaltakunnan lapset eivät ole vielä mitään, vanhukset eivät ole enää mitään. On vain se kykenevä, kyltymätön seksikansa, joista joka kolmas haluaa pikkujouluissa seksiä vieraan kanssa. Ja mitäpä sillä on väliä, jos se puoliso on myös joka kolmas. Kaikki ovat tyytyväisiä ja elämä varmasti hymyilee, kun on saanut vieraan kanssa orgasmin. Tätä orgasmin ylimitoitettua palvontaa minä tuskin tulen koskaan ymmärtämään. Yhden helvetin orgasmin ympärille on luotu kokonainen markkinakoneisto, teollisuudenhaara, vaikka orkun voisi saada sen Jallunkin kanssa siellä kotona ihan yksikseenkin. Minusta tuntuu, että meitä on huijattu aika pahasti.

19 kommenttia:

setäs kirjoitti...

Ja kuukauven piästä ihmettelet (muistis kun on mikä se ei ennee ole) että kuka helevetti tänne on tullu haulla 'kaunis, huora ja kyltymätön', eh. - Pukille? nyt puhu pukille, kuule, tässä hintiks ruveta, tuli jolu eli molu tahi ei. - Muuten sinänsä, an sich, noh, jääköön Ransulle jämät.

Hb kirjoitti...

Niin, porno on niin kaupallista, moraalitonta ja sivuvaikutteista. Musasta saa kans fiiliksiä ja helpommin. Kuuntelee vaan vaikka Kinks/Juicen Paperitähtiä D lol prrr ikinä en opi tosin hymiöitä.

Saara kirjoitti...

Totta, Setä. No voit sitten kuukauden päästä sanoa, että mitäs mää sanoin :)


Mutta tämä taas ei voi olla totta. Hubis on varmaan kipeä tai jotain. Minä ajattelin, että sinä alat puhua pylvässängyistä ja siellä iloisesti kanssasi leikiskelevistä alastomista naisista.

Anonyymi kirjoitti...

NO joo jotenkin en ole saanut kehitettyä pornoa mihinkään, se on jäänyt seisomaan paikalleen `>zzz>_:;*ä*^^?=??=)(

Hb

Saara kirjoitti...

No sen mä kyl uskon :)

Prospero kirjoitti...

Mitä eroa on Saaran päreellä ja Karrina Hazardin kolumnilla? Hazardille maksetaan palkkaa sen kirjoittamisesta. Saarallekin pitäisi.

Saara kirjoitti...

Hehheehee, kiitos vaan, mutta mä en olekaan koskaan ollut oikein rahan perään :)

erkki kirjoitti...

No, vaikka sinä et koskaan olisikaan ollut rahan perään, saati periesi kanssa sitä hankkimassa, niin älä silti unohda rahan mahtia. Se pornobisnestäkin pyörittää, eikä kyse ole pienistä summista.
Sitä paitsi miksi ottaa kaveriksi kivaan se vanha Jallu, jos voi saada tuoreempana elävääkin lihaa?

Saara kirjoitti...

En ihan ymmärtänyt kysymystä. Siis liittyikö se johonkin? Eihän siinä normaalissa seksuaalisessa kanssakäymisessä ole mitään epäluonnollista minunkaan mielestäni, vai saitko, Erkki, siitä väärän kuvan vai rehvastelikto vain :)? Tarkoitus oli ihan verrata orgasmia ja orgasmia, ja onko sillä eroa.

Ja juu-u, nimenomaan. Markkinakoneisto ja pornoteollisuus liittyvät rahan tekemiseen. Vai pitääkö vielä antaa aakkosetkin?

erkki kirjoitti...

No minä nyt lähinnä ajattelin tuon tuoreen lihan kohdalla kommenttiasi pikkujouluista ja siitä kuka siellä saa ja mitä saa, jos siis saa.
Aakkosia ei tartte antaa - Susu on jo antanut ne taannoin blogissaan, kiitos.
Enkä minä koskaan rehvastele, kun ei ole tarvetta. Ihan tosiasioista vaan.

minh kirjoitti...

Taas ois voinu jättää ihan sun kirjotettavakses koko homman. Mun säälittävä rähinä tuolla alkaa olla surkuhupaisa näiden perustelujen ja näkökantojen jälkeen...:/
-minh-

Saara kirjoitti...

Okei, Erkki :)

Minh, elä höpsi.

Jussi kirjoitti...

Lauantai-aamupäivänä en osaa sanoa muuta kuin, että olipa helvetin hyvä kirjoitus.

Saara kirjoitti...

Kiitos, Jussi :)

palava mieli kirjoitti...

Missäs mää olen täältä oikein lusmunnut?! Onneksi tulin, kun oli taas takuuvarmaa Saara-laatua :) Pakoilen täällä opiskeluvelvollisuuksia ja käyn blogeja läpi.

Nyt on niska kipeä nyökyttelystä!

P.S. Sen sijaan, että olisin lukenut "Siellä ei haudoissa enää edes kääntyillä, siellä kieriskellään.", luin "Siellä ei haudoissa enää edes kääntyillä, siellä piereskellään." Tunsin olevani taas oma itseni <3

Saara kirjoitti...

Moi, Palava mieli. Pitkästä aikaa. Mukavaa kun kävit kääntyilemässä :)

Sun äitis kirjoitti...

Äh, mähän en halua puhua näistä asioista. Mutta rajansa se on ihmisen puhumattomuushaluillakin! Kun ensin käy Minhillä ja sitten täällä, niin millään ei malta olla kommentoimatta:hyvin kirjoitettu ja asiaa (bägge två).

Saara kirjoitti...

Moi Sun äitis! Vau, hauska nähdä sinua täällä. Luinkin tuon linkkaamasi "paljastuksen" jo silloin ilmestyessään. Se oli kyl jooh, kerta kaikkiaan :)

Anonyymi kirjoitti...

(en muista, miten ihmeessä tälle sivulle eksyin, mutta:)

Hyvä teksti! Miksei tällaisia julkaista Nyt-liitteessä, Imagessa tai Iltasanomissa?? Toi on niin totta, mitä kirjoitit. Ja kotona runksuttelevat äijät syyttävät näistä asioista kitiseviä naisia tiukkapipoisiksi rekkakuskilesboiksi.

Japanissa on iso osa nuorista miehistä sellaisia, joilla ei edes seiso tavallisen naisen kanssa, koska elävät niin sarjakuvapornowhateverhentai-maailmassa, ja haaveilevat niistä animetähtösistä koko elämänsä. Ihanaa.