sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Ihailijat

Tyttärelläni on ollut ihailija ensimmäisestä luokasta lähtien. Jo viisi vuotta sama nappula on ilmaissut ihastumisensa muun muassa ystävänpäivän discossa ojentamalla ruusun ihailemalleen neidolle ja pyytänyt tanssiin. Tytär on kyllä ottanut ruusun, mutta antanut aina rukkaset. Poika on kuulemma toivoton typerys.

Myös äidilläni on ihailija. Uskollisesti tuo iäkäs mies tuo äidilleni pyytämänsä kalan aina kun on onnistunut Päijänteestä saalista saamaan. Mies käy myös tekemässä talvisin lumitöitä ja antaa poskisuudelman aika ajoin. Äitini saa siitä puistatuksia ja pyyhkii irvistäen poskensa. Mies on niin kamala.

Myös entisellä työntekijälläni oli innokas ihailija. Nuorukainen kävi kaupassakin ihastustaan katsomassa ja sai tytön punastumaan harmista joka kerta. Vaikka tyttö kertoi, että oli menossa naimisiin ja odotti jo lastakin, tämä ihailija kertoi olevansa valmis odottamaan niin kauan, kunnes tyttö eroaisi. Tytön mielestä pojassa ei ollut mitään varsinaisesti vikaa, mutta ei vaan kiinnosta.

Näitä uskomattomia tarinoita ihanan uskollisista ihailijoista on maailma täynnä. Vaikka pakit tulee, nämä rakastuneet urokset palaavat aina takaisin. Omakohtaisia kokemuksia ei valitettavasti ole. Niinpä olenkin ollut pöyristynyt varsinkin tyttäreni ja äitini kielteisestä kannasta. Mikä oikeastaan voisi olla sen mairittelevampaa, kuin kaikki esteet ylittävä ihailija, vaikka se este olisikin itse ihailtu. Toisaalta tiedän tapaukset ja ymmärrän kyllä, miksi kemia ei toimi. Kyse ei ole ulkonäköseikoista, vaan siitä jostakin, jota ei osaa selittää. Joskus näitä touhuja seuratessa ei tiedä, kehen se myötähäpeä oikein kohdistuu.

Myös Mäkkäri on yllättänyt minut viime päivinä. Sillä on kaksi ihastuttavaa tyttöystävää, joiden kanssa se kyllä heiluttaa häntäänsä, mutta asia ei koskaan tule etenemään sen pidemmälle. Ihastuttava kultainennoutajaneitokainen käy tielle makaamaan, eikä suostu liikahtamaankaan, kun näkee Mäkkärin olevan tulossa. Mäkkärin mielestä narttu on laiska ja se nuuhkiikin mielummin neidon jälkiä kuin neitoa itseään.


















Naapurissa on myös toinen ihailija, joka valppaasti odottaa Mäkkäriä saapuvaksi joka päivä. Sille Mäkkäri on ollut todella tyly. Hyvin usein Mac katsoo ylväänä kaukaisuuteen vaikka tämä terrierityttö hyppisi tasajalkaa sen kuonon edessä. Silti tyttö jaksaa huokailla Mäkkärin perään vuodesta toiseen. Mäkkäri on sitä mieltä, että tyttö on hupakko.















Mutta nyt naapuriin on muuttanut uusi neiti. Kaikkien ihmetykseksi juuri tämä neitiyksilö on vienyt Mäkkärin sydämen. Eilen Mäkkäri ulvoi kaihoisasti sen perään pihalla ollessaan, ja joka päivä on yhä vaikeampi saada Mäkkäriä kulkemaan sen koiraneidin talon ohi ilman, etteikö Mac istahtaisi tienvarteen odottamaan, josko näkisi vilahduksenkin tuosta viisi kertaa itseään pienemmästä unelmiensa daamista.

















Sen täytyy olla rakkautta.

15 kommenttia:

Louhi kirjoitti...

Joo, sellaista se rakkaus on, arvaamatonta, eikä aina tule sitä vastarakkauttakaan, mutta silti kaiho vain nävertää sydämessä, niin koira- kuin ihmiskoiraissakin. : )

Saara kirjoitti...

Voi hyvä ihme. Se on kaksipuolista rakkautta! Tellu karkasi juuri meidän pihaan. Se oli kerta kaikkiaan.

Silja Orvokki kirjoitti...

Ihanaa, että rakkautta löytyy, oli se sitten yksipuolista tai kaksipuolista!

Tappinen, Ensio Veijo-Kalevi "Veke" kirjoitti...

Jos sinnikästä ihailijaa on siunaantunut äidille sekä tyttärelle, jopa vähäpätöistä nakkivaraskoiraa myöten, kuinka sitten olisit Saara itse tältä välttynyt? Ettei vain kenkälooran kanssa joku ole ulkona siellä?

Saara kirjoitti...

No niin, Silja Orvokki. Olen tähän asti kivenkovaan väittänyt, ettei rakkautta ole, vaan ehkäpä sitä jossakin on.


Tappinen, ainahan sitä voisi toivoa, että se kenkämies siellä luuraisi, vaan eipä tuo ole ilmoitellut itsestään, enkä minä harmikseni ole mikään teletappi :)

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on ollut ihailijoita, tunnustan, ei tosin viime vuosina enää muita kuin se koinsyömä, kutistunut äskettäin edesmennyt papparainen, mutta tässä iässä ei ole itselläkään enää varaa valittaa ihailijoiden ulkonäöstä, sitä vaan toivoo ettei ne haisis kovin pahalle eikä niiden pissapussi halkeis sun autoon... Toi teidän Mäkkärin valinta ihailun kohteeksi on oikein söpö. Mikä siinä on, että miehet tykkää aina pienistä ja muodokkaista?'-ruu

erkki kirjoitti...

Totta kai rakkautta on olemassa. Yleensä sen kohteet vain vaihtuvat, eikä tunne useinkaan osu molempien kohdalle yhtä aikaa. Tai sitten valitettavasti osuu.
Joka tapauksessa sitä ei pidä väheksyttävän - ja mikä vika tuossa koirasi valitussa nyt sitten muka on? Naisethan nimenomaan aina suureen ääneen kuuluttavat miten miehet ovat pinnallisia, jos katsovat pelkkää ulkokuorta sen sijaan, että arvostaisivat kuulua Sisäistä Kauneutta.

Saara kirjoitti...

"...tässä iässä ei ole itselläkään enää varaa valittaa ihailijoiden ulkonäöstä, sitä vaan toivoo ettei ne haisis kovin pahalle eikä niiden pissapussi halkeis sun autoon...", voi Ruu, niin, hyvä kiteytys.

No Erkki, tarkoitin, että näköjään onkin sellaista rakkautta, joka ei yllättäen vaihdakaan kohdetta, van pysyy ja pysyy... toki olen tuosta vaihtuvaislaatuisesta rakkaudesta hyvinkin tietoinen. Ja hei, minähän sanoin myöskin, että sen täytyy olla rakkautta, kun Mäkkäri on kerran tuohon ruttunaamaan rakastunut.

Oletko nyt ihan varma, Erkki, että ne Susun aakkoset ovat riittävät? Tai hei, ehkä vika on mun ulosannissani, kun tuntuu, että sinä ymmärrät kaiken ihan väärinpäin mitä minä tarkoitan :).

erkki kirjoitti...

Ei huolta Saara, minulla on ihan yleisesti ottaen naisten kanssa kommunikointiongelmia - siis juuri näitä keskinäiseen ymmärtämiseen liittyviä, vaikka kuinka samaa kieltä yritettäisiin puhua. Ikään kuin katsoisin maailmaa jotenkin eri suunnalta, sekä asioita.
Et siis ole ainoa asiasta tuskainen, vaan meitä on kaksi.

Jussi kirjoitti...

Jutusta tuli mieleeni Marquezin Rakkautta Koleran aikaan romaanin miespäähenkilö ja hänen ikuinen rakkautensa, joka kesti pitkälle vanhuuteen hänen sadat muut naisensa ja lukemattomat sukupuolitautinsa.

Tosin kun yritän palauttaa mieleeni kirjan tarinaa ei muististani löydy muuta kuin siinä esitetty väite, että kun mies alkaa kusta istualtaan, hän on lopullisesti luovuttanut.

Tarina, tämä sinun tarinasi, oli kuitenkin kaunis.

Saara kirjoitti...

Ei siinä, Erkki, mitään pahaa ole, jos se ei ole tahallista :)

Niin, Jussi, se Raukkautta Koleran aikaan. Minähän siitä just pari pärettä sitten sanoin, etten usko niin "onnellisiin" loppuihin, vaikka se kirja kyllä muuten on aivan lumoava. No mutta nyt eilen taas näytti siltä että voisin uskoakin, mutta toisaalta, mitä Ruu sanoi, niin se pisti kyllä miettimään :), varsinkin jos pissii jo istualtaan.

Tappinen, Ensio Veijo-Kalevi "Veke" kirjoitti...

Ei tuo istualtaan kuseminen niin lopun merkki tarvitse olla, sitä sattuu itse kullekin. Minullakin kun oli ristiselässä kovia kipuja (ne välilevyt) taannoin ja lääkäri kielsi etten saa nostaa mitään raskasta niin mikäs auttoi...

Saara kirjoitti...

Hah hah haa.

on se ikuista kirjoitti...

kuule saara. mää teen sut nyt kateelliseksi. mulla on ollut sellainen rakas, joka sanoi mulle, 17 wee, ettei ikinä unohda mua. sanansa on pitänyt. naimisiin siis mentiin muualle vuoskymmeniä sitten. mut aina se muistaa, ja mää sitä.
- yks joka ei sano muuta kuin että mää täällä

Saara kirjoitti...

Niinpä niin. Ei ihme että musta on tullut kyyninen paska. Snif. Kateutta, kateutta.

Mutta oikeesti... aika herkkää.