Vaikka yökköjen kikatus venyttää nukahtahtamista jokaisena yönä, aamuherätys ennen kuutta ei haittaa lainkaan. Olen herätessä aina aivan pirteä. Yritän välttää laitostumista ja toimia oman pään mukaan, mutta antibioottitippaa asettemaan tullut hoitaja pakottaa painumaan takaisin sänkyyn. Taas kämmentä kirvelee. Nyt kipu ylittää jo sietokynnyksen. Katson kättäni. Se on turvonnut palloksi. Lääke on mennyt kudokseen. Soitan kelloa ja se sama lääkkeet mokannut hoitaja tulee nopeasti. Sanon, että nyt sattuu ja turpoaa. Hoitaja huokailee ja ottaa neulan irti. Se sanoo, ettei laita uutta, koska "sössisi sen kuitenkin". . . Päivävuorolainen saisi sen tehdä.
Tippa jää kokonaan laittamatta. Ketään kolmesta hoitajasta ei huvita yrittää ja sitä paitsi se on vain "varotoimenpide", jonka lääkäri on määrännyt. Ehkä kirurgi on "sorkkinut sitä niin paljon tai jotain".
Lääkäreitä käy aamukierroksella kymmenkunta ja yksi niistä kysyy:
- Mites jalka?
- Ihan hyvin, minä sanon. En viitsi puhua mitään selästä, kun ei kerran kysytä.
- Jaahas. Hyvä. Tänään tähdätään sitten kotiin lähtöön.
- Okei... Mites ne lääkkeet? En aio ottaa kolmiolääkkeitä kotiin, jos en saa pahoinvointilääkkeitä, minä jatkan.
- No Buranaa sitten.
Yksi lääkäreistä katsoo kansiotani. Leikkaava lääkäri on vartavasten kieltänyt buranat.
- Mitä ihmettä?
- Niin, se on sellainen verenhyytymisjuttu. Buranat saattavat estää veren hyytymisen, mutta ei se haittaa. Ihan hyvin voit ottaa buranaa, nuori lääkärinalku sanoo.
- Ai voin vai.Vaikka lääkäri X sanoo etten saa.
- No se hölisee omiaan. Jokaisella on vähän oma mielipide näistä asioista.
Kaikki lääkärit ja lääkäreiden pienet alut myhäilevät toisilleen salaperäistä, tietävää hymyään.
- Just.
Mieshoitaja, jolla on kirkkaanvihreäksi värjätty raita keskellä tummaa päätä - mikä tekee siitä hieman ötökän näköisen - tuo vaatteeni ja kysyy epäilevästi, aionko laittaa farkut jalkaani. Sanon, että älysin kyllä ottaa verkkarit mukaan. Käyn suihkussa ja vaihdan omat vaatteet päälleni. Identiteetti muuttuu silmänräpäyksessä. Omissa kuteissa en näytä lähellekään niin sairaalta.
Pääsemme kaikki kolme huonetoveria yhtä aikaa kotiin. Jokaista käy neuvomassa eri fysioterapeutti. Kahteen kuukauteen ei saa tehdä oikeastaan mitään. Kävellä saa sen verran kuin jaksaa: Ei kumarrella, ei kierrellä eikä kurkotella. Ei nostoja, ei äkkiliikkeitä, ei pyörällä ajoa eikä koirien kanssa ulkoilua puoleen vuoteen. Lappilainen lähtee jo aamulla pihalle. Sanoo vetävänsä pari tupakkaa, ennen kuin hänet haetaan.
Alan kasata kamppeitani, mutta ne ovat niin sekaisin, etten tiedä mistä aloittaisin. Lukemattomat lehdet, yksi sairaalan kirjahyllystä lainattu kirja ( jonka nimen olen jo unohtanut kuin myös kirjailijan), suklaalevyjä, syömättömiä leipiä, tyhjiä vesipulloja, muistiinpanovälineitä, käsilaukku täynnä tarpeetonta tavaraa pienen yöpöydän uumenissa... selailen lehdet läpi ja päätän viedä osan niistä käytävän pöydälle. Geo-lehdessä oli mainio artikkelisarja kauneuskirurgiasta. Siinä kerrottiin, miten ihmiset ovat iänajan sekoilleet kauneusihanteiden takia. Onpa ollut aika, kun kalpeat kasvot ja mustatut hampaat ovat näyttäneet hyviltä. Olin lukenut lehden jo alkukesällä, mutta se tuli nyt uusimman lehden kanssa kylkiäisenä. Vein pöydälle myös Annan. Sen taso on laskenut järkyttävästi siitä mitä muistan kymmenen vuoden takaa. Nyt se näyttää ihan tuontilehdeltä, jonka sekaan on laitettu pari henkilöhaastattelua tuomaan kotimaista vaikutelmaa. Joutava.
Ruoka maistuu jo paremmin. Pääsisin kotiin heti lounaan jälkeen, mutta minua ei pystytä hakemaan ennen kahta. Kärvistelen pari tuntia jotenkin. Hinku kotiin on kova ja käytävällä odottaa jo uusia potilaita huoneisiinsa pääsemistä. Käyn aikani kuluksi vessassa istumassa, jos jotakin tapahtuisi, mutta mitä vessassa nyt ylipäätään voisi tapahtua. Istun siinä pöntöllä, kuuntelen sairaalan kolinoita ja samassa käytävälle johtava ovi avataan.
- Onko rouva xxx-xxx täällä? miesääni kysyy. Huudan pöntöltä "joo". Ovi käytävään on koko ajan auki. Kuulen ihmisten kulkevan, hoitajien menevän ja tulevan, potilaita noutamaan tulleiden vieraiden nauravan.
- Täällä olisi nyt reseptit ja sairaslomalaput valmiina. Voit tulla hakemaan milloin vain, miesötökkä jatkaa.
Voi herranjumala.
Kysyn kanslian ohi mennessäni, voisinko saada laksatiivia.
- Ehei, ei sitä kotimatkalle voi antaa.
Menen huoneeseeni ja joku aivan vieras ennen näkemätön lääkäri tulee antamaan kotiohjeet ja reseptit. Resepti on kirjoitettu Panadolille ja Buranalle sekä vatsansuojalääkkeelle. Sairaslomalappu käskee olla kotona kaksi kuukautta. Ei muuta.
Hyvästelen huonetoverini. Samalla huomaamme, että jälkitarkastusaikamme on samana päivänä ja peräkkäisinä kellonaikoina. Nainen ehdottaa treffejä.
- Käydään jossain syömässä vaikka.
Lupaan harkita asiaa. Olo on vaivautunut.
__________________________________________________
Kiitos että jaksoitte lukea. Itseäni alkoi totisesti ällöttää jo kakkososan jälkeen, mutta muutakaan tekemistä tässä ei minulla juuri ole ollut. Tein kyllä myös reportaasin journalistikurssiani varten valmiiksi. Taustatyön ja muistiinpanot olin tehnyt jo ennen leikkausta. Siitä tuli varsin hyvä, joten innostuin lähettämään sen erääseen paikallislehteen. Eivät ilmeisesti kuitenkaan kiinnostuneet, eivät ainakaan ole vastanneet pariin päivään. Se juttu on ihan oikeasti hyvä. Nyt on. En valehtele. Harvoin kehun itseäni mutta minusta siitä tuli hyvä. Sitä paitsi se on täällä meillä päin hieman kuuma perunakin.
Aion joka tapauksessa tehdä nyt kurssin loppuun samantien. Enää yksi opintoyksikkö ja jonkin tapahtuman selostus sekä tyhjänpäiväisen, ajattoman ja human interest-tyyppisen featurejutun kirjoittaminen. Ideoita otetaan vastaan.
How to Survive November 2024 – 23 / Saturday Classics 23112024
7 tuntia sitten
11 kommenttia:
Kiitä sie onniais ettet sie muslimi oo, nyt lähtis sielu helvettiin just kun ei kumarrella saa. Pystypäin vaan kun luteraani.
Minulla olisi oma arvaukseni kenen kirja se oli josta et muista nimeä etkä tekijän nimeä etkä sisältöäkään, mutta olkoon nyt.
Ai olisiko? Annapa tulla, Enska!
Joo, ei mekkaan päin eikä mihinkään muuallekaan saa kumarrella ollenkaan. Kaik nöyryys on mennyttä tässä.
Muistetaanpa sitten ottaa siellä rauhallisesti vaikka aika tuleekin pitkäksi.
Onpa hyvä, että olet toipumaan päin. Päättelen sen siitä, että kotona on tylsää. :)
Kiitos itsellesi hyvinkirjoitetusta kertomuksesta! Nyt sitten jaksamista ja toipumista, sorry etten ole aiemmin ehtinyt kehua ja kiittää.
Kyllä, mainio on ollut kertomus. Kiinnittyi huomioni yökköihin, koska tyttäreni hyvin pienenä sairaalassa oltuaan mainitsi "kun yököt mekasti".
Joo, Celia, hetkittäin vajoan niin suureen tylsyyteen, ettei sitten huvita edes lehtiä lukea saati kirjaa.
Helen, kiitos, kyllähän tämä tästä. Kun vaan nuo niitit eivät ärsyttäisi...
Niin,Sylvi, meillä oli huoneessa siitä puhetta. Mua se ei vaivannut, mutta kylä siellä oltiin enimmäkseen sitä mieltä, ettei se "ole yhtään sopivaa tollanen metelöinti keskellä yötä."
Oi kiitos, tämähän oli vallan oivaa siedätyshoitoa takaisin Tautisten Taloon lomalta palaamista varten!
Kun nyt muistat vaan varoa, ettei koirat keilaa kumoon, tai jotain yhtä odottamatonta.
Ja eikö sitä sanota, että vasta sitten on toden totta pitkästynyt, jos on ensin ehtinyt liimata kaikki vanhat valokuvat albumiin?
Parane nyt kuitenkin. Sieltä selästä siis.
Sulla se on sana hallussas, oli kiinnostavaa lukea ja helppo eläytyä, kun olen itsekin k.o. sairaalan palveluja nauttinut, vaikken samasta syystä. 'Potilasnäkökulmat' olisi jotenkin saatava hoitoväen luettavaksi, antaisi ehkä potkua siihen touhuun! sanoo nimimerkki entinen hoitaja ittekki..
Tienpäällä, tuo oli loistava idea! Valokuvia on laatikoittain joka puolella.
Kiitos, Ellinoora, välillä tosiaan tuntui, että huhhuh, parasta olisi lähteä kotiin, jos on yhtään itsesuojeluvaistoa vielä jäljellä, mutta kyllähän siitä sitten selvittiin kuitenkin :)
Oli hyvä kertomus. Varmaan tekisi sairaalahenkilökunnalle hyvää lukea juttu. Eihän tämä paha ole, mutta nuo loputtomasti vaihtuvat lääkärit ja hoitajien omat viritykset ovat kyllä sellaisia, jotka sillä puolella olisi hyvä ymmärtää.
Jaa jaa, Kari, on vähän hankala tilanne siinä mielessä, että yleensä sairaalassa on ollut hirveän hyvä hoito niin mulla kuin lapsillanikin. Tuo Töölö ny oli aika kauhistus, mutta varmaan jokin poikkeus kuitenkin.
Lähetä kommentti