torstaina, elokuuta 28, 2008

Sairaalakertomus 4

Herään aamulla siihen, että yöhoitaja tuo aamulääkkeet pöydälleni ja laittaa antibiootin tippumaan. Kämmenestä kirpaisee kovaa. Olo on yhä huono. Myös haavaa kirvelee ja selkä tuntuu siltä, kuin joku olisi potkinut sen kasaan.
- Ei taida tänään tulla kotiin lähdöstä vielä mitään?
- Ei.
Kerrankin tunnen rajani harvinaisen selvästi.
Tutkin lääkekuppia pitkään. Siinä on viisi erilaista nappia. Saan jakaa ne itselleni tarpeen tullen ja ominpäin iltaan asti. Yksi lääkkeistä on oudon värinen. Soitan hoitajan takaisin ja kysyn mitä ne napit ovat. Panacodia ja buranaa, myös vatsansuojalääke on mukana. Kohautan olkapäitäni ja nappaan kaksi lääkettä, panacodin ja sen oudon. Kohta hoitaja juoksee huoneeseen ja kysyy:
- Et kai ottanut niitä lääkkeitä vielä?
- Otin tietenkin.
- Voi ei! Ne olivat toisen potilaan lääkkeet.
Menen aivan mykäksi.
- Ei siinä ollut kuin yksi ylimääräinen antibiootti. Tuota samaa ainetta, jota saat suoraan suoneen koko ajan. Haastatko nyt mut oikeuteen?
En tiedä onko hoitaja tosissaan vai ei.
- Yksi antibiootti sinne tänne. Samapa tuo, minä sanon ja vaihdan puheenaihetta. Muistutan katetrista. Kohta toinen hoitaja tulee ottamaan sen pois ja pyytelee anteeksi. Katetrin letkun teipit on vedetty osin pimppikarvojen päälle. Hoitaja sanoo, että saan samalla brasilialaisen vahauksen. Se nykäisee myös leikkaushaavan päältä siteen pois ja pyytää sitäkin anteeksi. Se nauraa ja sanoo, että siellä on hakaset. On outo ajatus, että vaaksan mittainen leikkaushaavani on todellakin niitattu kiinni. Lääkkeeni mokannut hoitaja tulee pian sen jälkeen nostamaan minut sängystä ylös. Päästä heittää hilpeästi. Minut saatetaan vessaan. Selkä vertyy sen verran, että jään suihkuun.

Järsin aamupalaa vähän. En saa sitä alas. Kahvi on kuumempaa nyt. Apuhoitaja tuo lasin mehua ja vie syömättömät leipäni pois. Hyvä ettei itku tule. Olisin voinut syödä ne myöhemmin. Joku uppo outo lääkäri käy kysymyssä, miten selkä voi. Sanon että ihan hyvin. Se sanoo että hyvä ja siirtyy seuraavan potilaan luokse. Käännän hitaasti kylkeäni. Olen kuin haavoittunut valas. Tunnun täyttävän koko sängyn ja jalkani ovat yhtä hyödyttömät kuin evät kuivalla maalla. Kiertoliekkeet on kielletty.

Huoneeseen tulee uusi potilas. Nainen puhuu lakkaamatta tummalla äänellään, kiroilee kuin lappalainen ja kaipaa alati tupakkaa. Pidän hänestä. Pian selviää, että nainen tosiaan on käsivarren lapista kotoisin ja äkkiä muistan, että olen nähnyt hänet ennenkin.
- Miten helvetissä sä voit mut muistaa?
Muistan sen kirjankin, mitä nainen kävi kysymässä. Mieleenpainuva ihminen, kerta kaikkiaan. Nainen viedään leikkaukseen. Töölössä on kuulemma meneillään "ruuhkanpurkupäivät". Kutsut ovat kaikille tulleet lyhyellä varoitusajalla ja leikkauksia tehdäänkin nyt kolmessa vuorossa. Ilmankos lääkäri oli hätistellyt "huomenna kotiin".

Olympialaiset ovat pyörineet televisiossa kokoa ajan. Aamupäivällä tihrustin Sydämen asialla, mutta väsyin siihen niin, että päätin unohtaa koko television. Ruoka tuodaan. Räävin kananpalasen suuhuni, mutta en voi niellä. Nousen huokaisten ylös ja laahustan pyytämään pahoinvointilääkettä. Odotan, että se alkaa vaikuttaa ja räävin sen jälkeen toisenkin kananpalasen suuhuni. Luovutan pian ja piilotan ruuan mukana tulleet leivät yöpoöydän laatikkoon. Yöpöydälläni on yhä kasa lukemattomia lehtia ja yksi täyttämätön ristikkolehti. Mihinkään en jaksa keskittyä. Nousen välillä ylös, käyn makuulle, käännän kylkeä ja nousen ylös. Käyn vessassa ihan lenkkeilymielessä. Vatsakaan ei ala toimia. Huonetoverini lähtee suihkuun ja takaisin tullessa se läväyttää oven auki, levittää kätensä kuin marionetti ja huutaa:
- Tadaa!
Sillä on uuden värinen pyjama. Sairaalahuumoria.

SusuPetal käy katsomassa ja hihkuu, miten kummassa olen niin reippaan näköinen. Ehkä olisikin pitänyt ruveta näyttelijäksi. Minä puhun ja puhun, tuntuu että puhun lakkaamatta ja Susu kuuntelee kiltisti. Tunnen oloni paremmaksi. Myöhemmin myös isäntä käy vierailulla. Hätistän sen seitsemältä tiehensä. Huoneeseen on tullut hoitaja, joka selvästi tietää jotakin asioista ja minä teen sen kanssa treffit sänkyni vierelle myöhemmin illalla.

Vastaleikattu vierustoverini kärrätään takaisin huoneeseen. Se alkaa heti valittaa nälkäänsä ja saatuaan mehukeittoa lasillisen eteensä, se käy sopan kimppuun riemusta kiljuen. Sen selkäleikkaus onkin tehty mikrokirurgisesti. Kohta se jo istuu sängyllään lotusasennossa. Minä, valas, nousen ylös, laskeudun makuulle, kääntyilen ja ähkin tuntitolkulla.

Hoitaja tulee epikriisini kanssa puoli kymmeneltä ja alkaa kertoa.
- Sinulle on tehty tilaa sinne selkään. Kolme nikamanväliä on korjattu. Sinne on laitettu luusiirrettä ja
- Kenen?
- Tässä ei sanota, mutta yleensä se otetaan potilaalta itseltään tai sitten se on synteettistä siirrettä.
- Ahaa.
- Ja sen jälkeen sinne on laitettu tahnaa sekä
- Mitä tahnaa?
- Semmoista mönjää.
- Ahaa.
- Ja sen jälkeen sitten sinne on pujotettu verkko, joka pitää ne kasassa.
- Ei ruuveja?
- Ei. Tämä on varmaan jokin uusi hieno menetelmä.
- Ahaa.

9 kommenttia:

Ensio E. ex officio kirjoitti...

Teit viisaasti kun laitoit leivät piiloon ennen Susun tuloa, olivat sitten sen lähtiessäkin vielä tallella.

Toivottavasti et sitten kotiin tullessa ollut pelkkää luuta ja tahnaa?

Saara kirjoitti...

Joo, niin tein. Söin ne sitten yöllä.

Ei kyl mussa on vielä ihan reippaasti läskiäkin vielä. Hyvin tässä sen suhteen sujuu. On varaa muutaman päivän olla syömättäkin.

SusuPetal kirjoitti...

Siis, minähän toin suklaata, miksi sitä ei mainita? Enkä syönyt siitäkään yhtään.
Olen minä niin kiltti.

Saara kirjoitti...

Hahhaa, sain monta levyä suklaata, enkä voinut syödä niistä yhtään :)

Ehkä se oli niin hirveä muisto, että halusin unohtaa sen. Tosin nyt kyllä pystyn taas syömään suklaatakin ihan sujuvasti...

Karpalo kirjoitti...

Toi on ihan huippu toi, Mitä tahnaa? Memmosta mönjää. :)

Parane hyvin.

Karpalo kirjoitti...

Voi helvetti tätä npäyttelyhäiriötä.

Roosa kirjoitti...

Mielenkiintoista luettavaa. Lisää, kiitos.

Almamaria kirjoitti...

Kiemurtelen häpeästä. Väärin jaettuja lääkkeitä, ei tietoa siitä mitä leikkaus pitää sisällään...olen taas vaihteeksi sitä mieltä, etten halua enää olla koko alalla kun kuulen näitä kauhutarinoita. APUA.

Saara kirjoitti...

Juu, mönjää, Karpalo. Kai se jotain erikeeperiä oli :)

Kiitos, Roosa.

Almamaria, älä häpeä. Ne kaikki todella olivat joitakin sijaisia ja hirveän nuoriakin. Ja se lääkemokailija teki kaksi vuoroa putkeen.