En tiedä, kuinka moni on jo ehtinyt parahtaa tästä sisäministeri Anne Holmlundin (kok) aivopierusta asettaa ikärajoja nettisivustoille. Mutta parahdanpahan nyt kuitenkin.
Tuolta Arkadianmäen laelta kaiken näkee ehkä jotenkin niin kirkkaasti, aivan toisin kuin täältä loskan ja paskan seasta, ja varsinkin näillä netin hämyisillä kujilla kulkiessa...
Hän [Holmlund] ehdottaa harkittavaksi, että nettisivustoille luotaisiin ikärajoja ja asetettaisiin tarvittaessa järjestyksenvalvojat. (Hs.fi)
Habbo Hotellissa ikärajahan on jo 10 vuotta ja alle 15 vuoden ikäisiltä vaaditaan maksullisiin palveluihin vanhempien suostumus. Irc-Gallerian ikäraja on 12 vuotta. Molemmissa palveluissa on myös moderaattorit, joita järjestyksenvalvojiksi voidaan myös kutsua. Eli Holmlundin pitää siis tarkoittaa joitain muita virtuaalimestoja, keskustelufoorumeita ja sen sellaisia, ehkä jopa blogejakin tai sitten hän vain yksinkertaisesti ei tiedä mistä puhuu. Kyllähän netissä paljon pahaa on, sitä ei tosiaankaan käy kieltäminen.
Olisipa silti mielenkiintoista nähdä, millä tavalla otettaisiin selvää, minkä ikäinen nettichattaaja siellä koneen toisessa päässä oikein keskustelee. Ehkä foorumille päästäkseen voisi tehdä vaikkapa triviaalikyselyn, jonka perusteella voisi päätellä keskustelijan iän. Väärästä vastauksesta IP-osoite joutuisi sulkulistalle. Siinä on se ongelma, ettei koneelle tenavan perässä tullut isosisko pääsisi samalle sivustolle ihquilemaan tai äippä chattiyhteisön vauvapalstalle revittelemään ja niskoja taittelemaan stressaantuneelta mammaväeltä.
Toisaalta voisi myös luoda kaikille nettikortit, vähän niin kuin ajokortit. Olisi teoriakoe ja sitten ajokoe (tekisi muuten monelle poliitikollekin hyvää). Lisälaitteella päästäisiin sitten kaikki suomalaiset nettiin iän sallimille sivustoille ja meitä voitaisiin muutenkin holhota helpommin. Tietenkään sillä ei voisi estää ulkomaisten palvelimien kautta toimivien foorumien toimintaa. Meidän esikoinenkin se vain juttelee joidenkin vierasmaalaisten kanssa kaiken yötä ja päivääkin, niin ettei kouluun enää meinaa malttaa lähteä. Onhan siitä se hyvä puoli, että englanti on aina kymppi, ja kaipa se hauskaakin on, mutta hauskuutta ei suomalaisilla parane koskaan liikaa olla. Kaksi tuntia nettiä tai teeveetä päivässä max. Ylimenevä aika on epätervettä, sanoo tuore tutkimuskin. Milloinkahan tehdään tutkimus siltä pohjalta, että klassikkojen lukemista pitäisi rajoittaa vähintään kahteen tuntiin päivässä... tai miksei niille ehdoteta ikärajoja? (Ja siitä muuten tulikin mieleen, että kun elokuvissakaan eivät näyttelijät saisi enää tupakoida, niin miksi kirjoissa henkilöt tai tauluissa hahmot ja taidevalokuvissa ihmiset sitten saavat? Entäs taidevideoissa? Teemu Mäki?! Miksei kukaan koskaan puutu näihin räikeisiin epäkohtiin? Ai niin, hitto joo, nehän ovat taidetta.)
Ylipäätään minusta monesti tuntuu siltä, ettei monikaan poliitikko taida nykypäivänä tietää Internetistä paljoakaan eikä ymmärtävän laisinkaan sen toimintaperiaatteita. Tuossa taannoin luin parin vuoden hallituksen Tietoyhteiskuntaraportit, joissa pääpiirteittäin tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset aktiivisiksi netin käyttäjiksi. Nyt tämä toiminta mitä nämä poliitikot yhtenään netissä roikkumisen torjumiseksi tutkimuksineen ja lausuntoineen tekevät on usein kovasti ristiriidassa tuota tavoitetta vastaan. Siis että harmittaahan se, että kun annetaan pelit ja vehkeet, muttei sitten osata olla siivosti siellä saatana!
Okei, tämän nettisivuston alaikäraja olkoon nyt kiroilun takia sitten vaikka 15 vuotta. Omat lapset saavat kyllä lukea, moraalikoodi kun on sieltä löysimmästä päästä. Välimerkkinä vitun käyttöä ei kukaan kestä, ei kestäisi vaikka joku käyttäisi välimerkkiä joka toisena sanana. Mitä välimerkkiä tää nyt välimerkki on? Eli ihan jokaiseen vittuun ei meillä siis takerruta. Toisin teki kuopuksen (10 v.) liikunnan opettaja tällä viikolla, kun luokkakaveri muodosti suullaan vittu-sanan, joten opettajasetä kävi käsivarteen kiinni ja puristi mustelmille. Hienoa. Mutta kumpi siis pahempi? Kumpi siis oikeasti loukkaa enemmän, ruumiilliset kuritukset vaiko se pikkupojan lausuma äänetön vittu? Vaiko netti? Ja pitäisikö kouluunkin asettaa ikärajat silloin, kun opettajat alkavat käyttäytyä yhtä harkitsemattomasti kuin apinat netissä konsanaan?
Sama alkutalven valo
14 tuntia sitten
11 kommenttia:
Kuule Saara, kyllä niin on, että poliitikot ja muut päättäjät & viestinnän tutkijat ovat niin kiireisiä, että ovat kaikkein eniten ulkona virtuaalista.
Heitillä on ihqunsa maailma. Voisin marssittaa esiin eräitä, mutten enää jaksa.
Sitten ihmetellään, kun ollaan tiputtu tietoyhteiskunnan kehityksessä sijalle "Ukraina". Miksei me oteta mallia Tanskasta ja Ruotsista, joissa osataan tehdä jotain selvästi huisan paljon paremmin? Suomi on tällainen kieltojen ja suodatinten maa ja sitten ihmetellään, kun ihmiset eivät ole innovatiivisia.
Jenni, kyllä sitä Ruotsissakin osataan kieltää vaikka mitä, nettitouhusta en tiedä.
Ministeri se puhui vaikuttaakseen ryhdikkäältä ja huolestuneelta. Vaikea olisi valvoa. Kuinka mahtavat alaikäiset saada tupakkaa ja alkoholia?
Kyllä meillä hyvät ministerit on, ja meidän etujamme he siellä väsymättä ajattelevat ja valvovat.
Vähänkö tätä oli ihana lukea, kun on koko päivän ollut kireänä ja kärttyisenä. Ihana, oikea ja kipakka kannanotto!
Tämähän on kireälle sama kuin porno (ikärajaton sellainen) puutteessa olevalle!
Hm jaa ehk täs riit mul mun vakiokant melkke turu murteel et mä vastust ain ministereit ja EU. Ei se voi kovi vääri men ku ne on nii pönttöi tai lahjottui tai jotai.
keu
Noniin! Nyt heräsin tokkurastani. Pari kannua kahvia töiden jälkeen, Sydämen asialla ja Emmerdale ja pään ravistus, niin eiköhän vaan tässä uskalla jo blogiinsakin tulla.
Liisa, no niin, sinähän sen sanoit. Eihän ne siltä ihquilultaan mihinkään nettiin ehdi.
Just, Jenni. Tuo mun piti lisätä tuohon juttuun, mutta UNOHDIN sen, vaikka siltä pohjalta niinku lähdin liikenteeseen. Ja varsin muuten julkisella puolellahan siinä tutkimuksessa väitettiin Suomen olevan jo ihan kujalla koko nettihommista.
Niin joo, Sylvi. Vahdittavaa kyllä riittää aivan varmasti. Ja sellaista johon pitäisi puuttuakin. Ja johon olisi mahdollistakin puuttua.
Enska on ihq!
Ally, mä olen itekin koko ajan takakireä, eikä tuo juttu auta yhtään :) Täytyy lähteä muiden blogeihin tästä kohta. Eräs voisi pian jo päivittääkin, vai mitä?
Joo, Keuhun voi aina luottaa näissä asioissa. Ne on pönttöi. Kuka hitto ne sinne äänestää, mitä?
Eduskunnassa on muutama ihminen jtka ymmärtävät internettiä ja on niillä myöskin asiantuntijoita käytettävänään, mutta kuka nyt viitsisi kuunnella sellaisia ihmisiä jotka pilais hyvtä otsikoihin pääsy mahdollisuudet?
Mulla muuten on koko Hellsing sarja devareina.
(Hmm, läppärin omalla näppiksellä kirjoittaessa näkyy tulevan luvattoman paljon typoja)
Siis tossa videopätkässä esiintyy lopussa Alucard. Haaska juttu sinällään kaveri on digannu Hellsingistä usiamman vuoden ja se ei missään vaiheessa ennen kuin minä sen kertoa pläjäytin ollu tajunnu sitä että Alucard on Dracula takaperin. Sama kaveri ei ollu tajunnu et alkuperäisen CSI:n tunnarimusassa hoilotetaan huu aaarrr juu ja se hoilotti tunnarin kuullessaan et: whhuuaarrrggh ja kuulemma mä pilasin hauskuuden kertomalla mitä siinä lauletaan.
Sitä mitä tekemistä tällä kommentilla on minkään kanssa en tiedä, mutta opittepahan jotain yhdestä (Tai kahdesta jos mut lasketaan mukaan) animesarjan fanista ja CSI:in tunnarista.
Oppia elämä kakki.
Nyt minä syön silakkapihviä.
Sama kai se on kuka ja ketkä sinne äänestetään. Sisäpiiris kaik o samaa mielt mik o Bryssel ukaas.
keu
Hihhih, ihan paras kommentti, Johannes. Piti lukea monesti, että meni perille :)
en usko, että olisin tajunnut tuota Dracula-juttua ilman sua. Ei sitä vaan ala väännellä kirjaimia. Ei vaan ala. Ja hitto niin, huuaaarrrjuuu ei munkaan mielestä ole lähellekään niin hyvä kuin tuo whhuuaarrrggh. Ei vaan ole.
Keu, niin. Ollaan aika onnettomassa pisteessä. Pattitilanne. Aina menee pieleen,äänesti ketä hyvänsä.
Lähetä kommentti