Järki ja tunteet

Katsoin tänään jälleen kerran Järki ja tunteet. Kuljin television ohi ja se oli siinä. En vaan mitenkään voi vastustaa kirjailtujen nenäliinojen hypistelyä, en poskipäitten nyppimisiä, en syviä niiauksia, en liian pieniä katseita, en synkeällä niityllä valkoisissa mekoissaan juoksentelevia neitokaisia, en herrasmieselkeitä, enkä varsinkaan tukahdutettuja tunnekuohuja.

Tukahdutettujen tunnekuohujen seuraaminen on ihan parasta. Se voittaa minkä tahansa äxönin mennen tullen. Ja varsinkin kun kuohahtaa niin että pyörtyy tai purskahtaa onnesta vuolaaseen itkuun. Ja entäpä kun eversti meinaa tulla hulluksi puhtoisen ja spontaanin rakkaansa sairastaessa. Mie oon myyty. Tilanne on silloin se, että meikäläisen silmät alkavat vuotaa. Ja se hävettää niin paljon, että jos joku on kotona ja kulkee ohi, alan epämääräisesti yskiä, koska myös yskänpuuskat nostavat vedet silmiin. Ja sepä tässä on niin omituista. Pidän itseäni hyvinkin realistisena ihmisenä, enkä tarvitse tällaisia tunteita kuin television katseluun. Jotenkin näinä hetkinä sitä alkaa uskoa sielunvaellukseen ja entisiin elämiin. Tässä elämässä tällaiset tunteet eivät vain voi olla mahdollisia - jo pelkästään empiirisen kokemuksen kautta ja toisaalta, eihän kukaan usko tällaisiin hömpötyksiin. Jostakin (ehkä Uutislehti satasesta) luin, että 75% miehistä ja 70% naisista eivät usko mihinkään hömppyyteen. Se kuuluu vain kirjallisuuteen ja rakkausviihteeseen. Eli ihmiset kykenevät erottamaan todellisuuden saduista. Siis todella nämä reaktiot on tarkoitettu vain tarinoiden kuuntelemiseen, lukemiseen ja katselemiseen.

Etappisian blogissa on ollut puhetta rakkaudesta. Sikäli miten minä rakkauden olen ymmärtänyt on luettavissa sieltä, mutta alan aina epäillä omia käsityksiäni näitä hömppäelokuvia katsellessa. Mikä siinä on, että valkoisella ratsulla mustaan viittaan pukeutuneet miehet tulevat joka kerta jotenkin puun takaa. En edes erityisemmin pidä hevosista.

_________________________________________________________________

Ehkä minultakin kuten monelta muultakin odotetaan kommenttia Vuoden blogit tulosten johdosta. Luultavasti kaikki meni niin kuin piti, koska Blogilistan topkymppejä ei porukassa paljoa näkynyt. Kulttuuriväen onkin aika ottaa huomioon kyynisten kansalaisten tukahdetut tunnekuohut. Mutta Mari Koo ja Kemppinen saivat siellä useampia voittoja, jotka minusta olivat turhia. Susu olisi voinut voittaa ihan yksinään koko kakun ja vuoden sosiaalisin blogi olisi kuulunut Ikkunaiinekselle. Ei missään muualla käydä niin kiihkeitä keskusteluja. Sosiaalisuus blogeissa ei minusta ole sitä, että tavataan livenä, vaan sitä, että se sosiaalisuus tapahtuu juuri netissä.