torstaina, tammikuuta 03, 2008

Hulluja nuo kiinalaiset















Eilisestä alkaen mieltäni ovat kaihertaneet kiinalaiset. Hyvä kun sain yöllä unta. Yömyssykään ei riittänyt rauhoittamaan ravisteltua mieltäni. Ennen vanhaan kiinalaiset olivat viisaita, zeniläisiä ajattelijoita, yksinkertaisuuden ymmärtäjiä, puutarhaihmisiä. Mutta näinhän ei toki ole enää.

Harvoin saa kokea niin sivistävän myötähäpeällisiä hetkiä kuin televisiota katsellessa, varsinkin eilen (mtv3.doc ke 02.01.Chongqing - maailman suurin kaupunki), ja se oli sentään sykähdyttävin kokemus aikoihin. Joskus jotkut suomalaiset näyttelijät saavat aikaan saman tunteen, mutta nämä aikamme apinoiden planeetan asukit sentään olivat kiinalaisen metropolin mainosmiehiä, kommunistipuolueen kapitalistijäseniä, joiden päämääränä on tehdä Kiinasta maailman mahtivaltio ja tienata samalla hitosti hynää.

Se taitaa kiinalaisilla olla sama juttu kuin meilläkin. Kuulutaan johonkin ihan tavan vuoksi, niin kuin minäkin kirkkoon sentään. Ja vaikka arvomaailma ei nyt ihan natsaakaan perusoppien kanssa, sitä voi aina soveltaa. Nykykiinalainen ajattelee kommunisminsa vissiin sillä tavalla, että kun itse tienaa aivan helvetisti ja kiihtyvällä tahdilla, joku toinenkin voi hei tienata. Ja jos ei, niin se on sit vaa oma moka. Kaikki on vain itsestä kiinni. No niin kuin täällä meillä Blogistaniassa, kyllähän te tiedätte. Tärkeintähän on kuitenkin saada se ökytalo, poreamme ja golfkenttä, kun kaikilla muillakin on. Minulla ei kyllä ole, mutta kiinalaisten mielestä meillä on. Kaikilla. Tuli ihan mieleen apinalauma, jolle on yhtäkkiä annettu puitteet porvarilliseen luxuselämään. Ihan samalla tavalla kuin eurooppalaisille aikoinaan, mutta paljon, paljon yhtäkkisemmin. Aivan kuin seuraisi jotakin nykyaikaan sijoitettua pikakelaustakaumaa, jonka tuhoisat seuraukset ovat tiedossa, mutta jota ei voi pysäyttää.

Kiinalaisten ketjupolttaja-mainosmiesten mukaan me pidämme heitä uhkana, koska emme tunne heitä. Kukaan ei maininnut saasteita eikä ilmastonmuutosta. Vähän niin kuin meillä täällä Blogistaniassa, kyllähän te tiedätte. Eikä mainita sitä ilmastonmuutosta siellä! Mutta 31 miljoonan asukkaan Chongqingin kaupungin yllä leijuvat jo nyt ikuiset saastepilvet. Ja ne vetivät röökiäkin sisällä työpaikalla! Kaikki on nyt mahdollista. Siis siinä ei nyt vain ole mitään vikaa, että kiinalainen rakentaa länsimaisia kulissejaan yötä päivää, tekee kaiken halvemmalla kuin muut, kaksi kertaa nopeammin ja korkeammalle kuin muut ja omien puheittensa mukaan paremmin kuin muut. Kiinalaisista oli myös mukavaa, että ulkomailta asti ollaan oltu Kiinasta niin kiinnostuneita ja toimintoja ollaan sillä tavalla hauskasti sinne päin siirretty ja yrityskauppoja tehty. Kukaan ei tainnut muistaa niitä pieniä kiinalaisia puurtajia, joiden pikkukätösillä tehdään tähän maailmaan kaikkea kivaa. Puhuvat siellä riisipelloillaan jo kännykkäänkin. Kyllä mainosmiestäkin niin nauratti se. Kiinalaisten markkinahapatus oli niin noloa, että Sarasvuokin on vietävä sinne pikavauhtia koulutukseen, jos meinataan mekin pysyä apinoiden planeetan kehityksen kyydissä.

No, ehkä sivistävät puheenvuorot tähän hieman rasistissävyiseen vuodatukseen voisivat ollakin paikallaan, siis sellaiset, että mitä ei saisi julkisesti sanoa, koska se ei ole hienoa käytöstä, mutta minä tiedän sen jo.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin, maapallo ei kestä kiinalaisia. Maapallohan ei kyllä kestä paljon mitään eikä ketään nykyään. Mahoton tuuri kun on säilynyt joten kuten näinkin kauan. Vanhanen vanhemman mukaanhan kiinalaiset on kyllä älykkäitä. Ja aikovat vallata kuunkin, mutta siellä onkin vielä älykkäämpiä olentoja vastassa joo.

Anonyymi kirjoitti...

Länsimaisen elämäntavan apinoimisesta ei ole koskaan seurannut hyvää. Ajatellaanpa vaikka Afrikkaa, jossa tehomaatalous on tuhonnut ruohonjuuritason tuotteliaisuuden. Monessa maassa ei ole tietoakaan omavaraisuudesta, kun länsimaita miellyttääkseen on hylätty perinteiset viljelykasvit ja siirretty viljelemään maasta vietäviä hyödykkeitä, jotka tarvitsevat valtavat määrät lannotteita ja vettä. Lannotteita varten taas on tarvittu länsimaista lainarahaa, ja niin valtiot ovat ajautuneet suoraan maailmanpankin syliin. Ja maailmanpankkihan on itse piruakin pahempi.

Tai miten kävi Neuvostoliiton, kun se rupesi apinoimaan saksalaisten ajattelijoiden ihannevaltiota. Huonosti kävi.

Intiassa eikä Etelä-Amerikassa ei mene sen paremmin. Nyt on sitten Kiinan vuoro. Länsimaat riistävät aikansa kiinalaisia luonnonvaroja ja työvoimaa. Siinä sivussa jotkut kiinalaiset rikastuvat, mutta suurin osa jää nuolemaan näppejään. Koska kiinalaiset eivät osaa vaatia länsimaisilta tehtailijoilta filttereitä tehtaanpiippuihin, länsimaiden pitäisi olla sen verran valveutuneita, että kieltäisivät siirtämästä tuotantoyhtiöitä Kiinaan, mikäli saasteita ei pistetä kuriin.

Joissakin kehitysmaissa on jo herätty vaatimaan länsimaita kunnioittamaan heidän omaa maataan. Toivottavasti Kiinassakin herätään. Samalla tavalla me omassa maassamme voisimme nostaa metelin ja vaatia saasterajoituksia kaikilta Kiinaan vietäviltä tehtailta. Suomestahan matkustaa jatkuvasti insinöörejä tehtaita rakentamaan, meidänkin tuttuja on ollut ja jotkut ovat lähdössä Kiinaan.

Ei muuta kuin kapuloita rattaisiin, Saara! Noustaan barrikadeille vaatimaan kiinalaisille puhdasta ilmaa, koska he itse eivät ymmärrä omaa parastaan, ei ainakaan vielä.

Saara kirjoitti...

Niinpä, Anonyymi. Kiinalaisilla on noita avaruudenvalloitussuunnitelmia myös. Kun maapallo ei enää riitä.

Niin, Celia, mutta kun sitähän ei myöskään saisi sanoa, ettei meitä kannattaisi matkia. Kiinalaiset olettavat, että olemme sillä tavalla heidän hyvinvointiaan vastaan. Lisäksi nämä kiinalaiset olivat vain innoissaan länsimaisten ihmisten paikallaolosta ja hurrasivat jokaisesta firmansa ostotarjouksesta. Näin länsimaiset yhtiöt kuulemma saavat hurjan hienosti jalansijaa Kiinasta. Mikä tietää taas lisää töitä kiinalaisille. Ja rahaa. Ja kaikkea kivaa.

Ei kai me voida ajatella kiinalaisten parasta millään tavalla täältä käsin. Tulee jotenkin kolonisaation ajat mieleen muutenkin koko kuviosta. Niin naiivin pöhköiltä ne mainosmiehet joissain asioissa vaikuttivat. Ja joissakin niillä sitten taas oli kaikki langat käsissään.


En taaskaan saanut unta, vaikkei se kiinalaisista enää johtunutkaan. Nukuin pari tuntia ja heräsin hirveisiin painajaisiin. Nyt tässä on valvottu jo pari tuntia. Taidan lähteä ajoissa töihin. Hauskaa päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Kurjaa tuollainen unettomuus, Saara. Selkäkö sinua vaivaa?

Mielestäni me länsimaalaiset olemme moraalisesti vastuussa siitä, millaisia tehtaita viemme Kiinaan tai minnekään muualle maailmaa. Siksi tehtaanrakentajamaiden asukkaiden velvollisuus on puuttua lyhytnäköiseen kolonialistisia piirteitä saaneeseen teollisuuden ulkoistamishankkeisiin.

Koska tehtaissa pitää olla kunnolliset suodattimet saasteiden varalle täällä Suomessa, näin pitää olla myös Kiinaan rakennetuissa suomalaistehtaissa. Tähän ei pitäisi olla kiinalaisillakaan mitään sanomista. Lakeja pitäisi muuttaa niin, että saisimme viedä ulkomaille vain siistejä teollisuuslaitoksia. - Tästä tietenkin voisi seurata sekin, että suomalaiset yhtiöt huomaisivat, kuinka kannattavaa olisi sittenkin pitää tuotanto Suomessa. Ja taas suomalaisille työttömiksi jääneille tehdastyöläisille olisi töitä.

Maapallon saastuminen, niin maaperän kuin ilmansaasteetkin - ovat kaikkien maapallon ihmisten ongelma! Kiinassa syntyvät ilmansaasteet eivät saastuta vain Kiinassa hengitettävää ilmaa vaan kulkeutuvat maan rajojen ulkopuolellekin. Samoin maaperään kipattu saaste kulkeutuu vesistön mukana lopulta valtameriin.

Näyttää siltä, että kiinalaisilla on vähintäänkin yhtä paljon oppimista länsimaisesta kulttuurista kuin meillä kiinalaisesta elämänmenosta.

Elegia kirjoitti...

Kiitos viihdyttävästä kuvauksesta! En nähnyt ohjelmaa ja nyt harmittaa, etten nähnyt. Näkemättömyys estöö minua kommentoimasta itse aihetta - kaikkien onneksi ;)

SusuPetal kirjoitti...

En minäkään nähnyt ohjelmaa, mutta onneksi se ei estä kommentoimasta asiaa.
Länsimaalaisuus on osoittautunut hyväksi vientituotteeksi.

"Myykää ajatus länsimaisesta unelmasta, vapaudesta, yritteliäisyydestä ja demokratiasta maapallon joka kolkkaan -pitäkää vain huoli siitä, että kolmenkymmenen päivän palautusoikeutta ei sisälly kauppaan"

Dick Doe -washingtonilainen self-made man

Anonyymi kirjoitti...

Rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy. Rikkaat kyykyttävät aina köyhiä. On siis länsimainen utopia ennättänyt Kiinaankin. Luin kyllä ohjelmaesitteestä, että on tuollainen tuntematon maailman suurin kaupunki. Hetken kiinnosti, mutta en jaksanut perehtyä. Minä katselen mieluummin elokuva utopioita. Sääli sinänsä. Suljen silmäni todellisuudelta, missä elämme. Kiina on kaukana, mutta ei niin kaukana, etteikö heidän välinpitämättömyytensä yhteisen Telluksen hyvinvoinnista koskisi myös meitä.

Saara kirjoitti...

Kiitos kysymästä, Celia. En teidä minä minua vaivaa. Vanhuus kai ja parina kuukautena sekaisin menneet yöuniajat. Tosi asiassa olen nähnyt hirveitä painajaisia liki joka yö. Milloin olen pyytämässä ovea auki kuolleitten taloon ja viime yönä sitten isäntä katosi ja pihalammesta naarattiin pienen lapsen pohje. Ei siinä uni sitten oikein tule, kun alkaa miettiä, että mitä tapahtuu kun ihminen katoaa ja miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Olipa ahdistavaa. Mielummin sitä sitten nousee ylös ja lähtee töihin kuin jää vatvomaan turhia asioita. Ihan pari tuntia vatvomista riittää. Ei siinä oikein pääse puusta pitkään.

Ja mitä kiinalaisiin tulee, niin joo, se on ihan hemmetin totta, että moraalinen velvollisuus olisi huolehtia Kiinan ilmatilasta. Sen ei pitäisi Suomessakaan tapahtua vain siksi että on sakon uhalla pakko. Kyllä äiden asioiden pitäisi olla itsestäänselviä, mutta eivätpä vain ole. Koska se raha ratkaisee sinne Kiinaan menemisen, niin tuskinpa siihen sitten satsataan samalla tavalla. Hirveän köyhää ajattelua. Kaikki tuotantonsa Kiinaan ulkoistaneet yritykset pitäisi posauttaa. En tajua,milloin tämä ahneus ihmisiltä oikein loppuu.

Kiitos, Elina. Se ohjelma tuli mulle just hyvään aikaan telkusta. Muutoin olisi kyllä jäänyt näkemättä. Olin ihan romuna ja rojahdin sohvalle. Muutenhan olisin ollut tässä :)

Hah, Susu. Näin just. Mutta hei oikeesti. Eikö Blogistaniassa tosiaankaan ole ollut raflaavampia puheenaiheita? Minä olen ollut maan alla, oikein siis vielä kerrosta alempana koko päivän ja olen ihan pihalla kaikesta.

Saara kirjoitti...

Pantteri, olen itsekin kulkenut näköjään liian kauan laput silmillä, kun sain tämmöisen järkytyksen yksistä kiinalaisista. Mutta totta puhuen, olihan se sivistävää ja niin utopistista, etteivät kyllä elokuvat taida siihen pystyä.

SusuPetal kirjoitti...

Aika köyhä kierros oli. Yritin löytää jotain, mutta ei löytynyt mitään....paitsi siis sinä tietenkin:)

Täällä oli kyllä juttu, josta olisi voinut tehdä etusivun, mutta koska kommentointi vaatii kirjautumisen, niin ei sitten.
Heh, sinänsä minua vähän ihmetyttää diskata kyseinen blogi. Ajattele nyt, jos joku innokas fani on äänestänyt kyseistä blogia? Helpostihan sitä voi tietenkin olettaa, että bloggaja itse äänestää itseään ja omaa blogiaan, mutta oletuksethan ei aina ole totta.
Siis: jos minä äänestän 20 kertaa Saaran blogia parhaaksi asiablogiksi, niin onko se reilua, että Saaran blogi diskataan minun ääliömäisyyteni takia?
Eikö minun äänestämismahdollisuuteni kyseiseltä koneelta pitäisi ennemminkin estää?

No, tulipa se kommentti nyt sitten tänne, mutta ei kai haittaa. Pääasia, että aikaa kuluu.

Saara kirjoitti...

Herranjumala! Tuohan on aivan tavatonta. Todellakin. Helppoa. Näin saat kilpailijat päiviltä spämmäämällä.

SusuPetal kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
SusuPetal kirjoitti...

Liika vihreitä tuli kommenttiin, piti poistaa. Asiaa se kyllä oli muuten, niin kuin aina, joten yritän uudestaan:

jep, jep, arvaa mitä olen tehnyt koko päivän? Töihinkään en kerennyt mennä, kun koko päivä piti spämmätä noita pahimpia, varteenotettavia kilpailijoita, yksi toisensa perään. Kahdeksalta aloitin ja edelleen jatkan, joten siitä voit laskea, kuinka monta kilpailijaa olen eliminoinut. Sitä en kyllä aio paljastaa tässä, ketkä bloggaajat eivät ainakaan voita pystiä.
Sattui kyllä moka, sillä vahingossa spämmäsin sitten itsenikin, kun noudatin jonkun antamaa neuvoa "äänestetään kaikki itseämme".

Saara kirjoitti...

No mutta sittenhän kaikki on hyvin! Kyllä jos kahdeksalta olet aloittanut, niin eiköhän siinä ole tärkeimmät jo poissa pelistä. Eli loppujen lopuksi koko peli pitää perua. Jihuu. Aina paranee.

Saara kirjoitti...

Niin, että kannattikin uskoa sitä hyvää neuvoa :)

SusuPetal kirjoitti...

Kannatti:)

Turha kilpailua on kuitenkaan perua, uskon, että läheskään kaikki eivät ole noudattaneet tätä hyvää neuvoasi.

Saara kirjoitti...

Niin, en muuten ole minäkään. Sori vaan kaikille, etten aio äänestää, mutta mä en nyt vaan aio. Mullon tämän vuoden ja edellisien vuosien parhaita blogeja tossa linkkilistassani ja suosikeissani, enkä aio laittaa niitä parhausjärjestykseen. En suostu.

En. Eivät ne ole toinen toistaan parempia, vaan omalla tavallaan kaikki parhaita. Ja varmasti olisi blogistaniassa lisääkin parhaita, kun vaan olisi aikaa etsiä ja lukea.

Saara kirjoitti...

Ja minä kyllä luulen, että kun sen joku voittaa, niin se ei voita pelkän blogin parhauden takia, vaan laajan ystäväpiirinsä avulla.

Toivottavasti olen väärässä. Mutta harvoinhan minä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ainahan sitä vedetään kaikessa kotiin päin, tietty ystäväpiirin avulla voittoon, höh. Siis toki ne, joilla sellainen on :D...

Saara kirjoitti...

No nimenomaan, Hepoliini. Mitä laajempi piiri, sen parempi. Mutta onko sillä bloggaamisen tai blogin hyvyyden kanssa sitten mitään tekemistä.