perjantaina, heinäkuuta 28, 2006

Nyt pärettää

Katselin tuossa juuri Oprahia, sitä amerikkalaista talkshowta ja sain valaistuksen. Minusta tulee uusfeministi. Vanhat feministit taistelivat sen puolesta, että naiset olisivat miesten kanssa tasa-arvoisia ja miten kävi? Miehet keksivät pian uuden keinon, jolla naista voi alistaa ja kuinka nainen voidaan tehdä päästään pieneksi. Koska entinen feministitaisto ei enää tepsi, niin sitä uutta keinoa vastaan minä aion vastedes purnata. Vaikka koko lopun ikäni.

Ennen vanhaan muijat olivat hellan ja nyrkin välissä, nyt mulkun ja silikonirintojen. On ihan selvää, että naiset ja nuoret tytöt ovat lähteneet tähän esineellistämiskampanjaan mukaan täytetyin rinnoin. Minua on tosin toppuuteltu, ettei tämä ole naisten syytä, mutta kyllä se sitäkin on. Pelko miehettä jäämisestä on niin suuri, että tyttäret tekevät mitä vain ollakseen suosittuja ja haluttuja. Stupid girls biisillään ja videollaan Amerikassa keskustelua herättänyt Pink kertoi tuossa ohjelmassa, että lukiotyttöjen keskuudessa on nyt hottia tehdä oma seksivideo; mitä enemmän näytät, sitä suositumpi olet. Näissä pornopätkissä ei vain ihme kyllä nähdä nuoria miehiä, vaan tytöt kähmivät itse itseään tai toisiaan. Saattaa siellä joku tuleva henry saarikin olla mukana, mutta ylipäätään poikien ei tarvitse osoittaa olevansa seksi-ikoneita, ainoastaan tytöt ovat tarjottimella ja ennen kaikkea kauniit, isorintaiset barbitytöt, jotka muistuttavat erehdyttävästi amerikkalaisia julkkiksia.

Talkshowssa oli mukana joku Dr. Robin ja aikamme sovinistisikatytöistä kirjan kirjoittanut Ariel Levy. Molemmilla puhujilla oli hampaat kovasti valkaistut ja ulkokuori puhtaan muovinen. Voi voi, uskottavuus oli hieman koetuksella, mutta hyvin vakuuttavia he hampaidensa välistä puhuivat. En ole huomannut suomalaisessa mediassa olleen puhetta tästä, miksi tytöt tekevät niin kuin tekevät, miksi he käyttäytyvät sovinistisesti itseään ja muita naisia kohtaan. Tällä kertaa nämä pinnallisiksi haukutut valkohammasamerikkalaiset olivat menneet syvemmälle, tosin nämäkin hienot analyysit jäivät pelkästään toteamuksiksi, ja sitten kaikki taputtivat karvattomia käsiään sekä hymyilivät niin, että hampaat näkyivät. Lopputulemana siinä oli kuitenkin se, että kyllä tämä tyttöjen touhu on valintaa, mutta sitä ei jääty miettimään, miksi yhä useampi tekee sen valinnan, että hävittää minuutensa apinoimalla pornotähtiä. Miksi pelko yksinjäämisestä on naisella niin käsittämättömän suuri. Miksi he eivät luota itseensä? Millaisia miehiä tässä maailmassa oikein on? Mikä mies oikeastaan on? Ystävä vai vihollinen? Miksi se pitää naista pilkkanaan? Mitä se naisessa pelkää?

Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee sen yhteisönsä. Ihmisiä on kuitenkin niin paljon, että luulisi jokaiselle riittävän. Näinhän ei kuitenkaan ole. Yhä useampi ihminen jää yksin ja kokee sen vuoksi olevansa ruma ja kelpaamaton. Mahtavimmat munaskuukkelit omistava tai parhaimman tekniikan hallitseva uros viestii siitä, että hänestä on lauman johtajaksi ja jälkikasvusta tulee tervettä ja riuskaa porukkaa. Siksi jätkät valehtelevat kyvyistään ja kaluistaan. He luovat illuusiota, joka saattaa hyvinkin mennä hetkellisesti läpi. Sillä voi saada muijan, jolla on nuken kasvot ja ihanat, pyöreät, kiinteät rinnat, ja joka siis myöskin tuottaa täydellisiä jälkeläisiä. Aika huvittavaa sinänsä, sillä lapsethan eivät tähän kuvioon enää oikein mahdu. Ja hyvä niin. Mitä tyhmempiä, sen parempi etteivät lisäänny.

On vaikea olla tekemättä vastenmielistä yleistystä aikamme nuorukaisista ja miksei monista vanhemmistakin miehistä, jotka vähät välittävät naisen aivoista, minuudesta, ajatuksista... aidosta ulkonäöstä. En minä pysty tästä muita syyttämään kuin miehiä tai jumalaa tai mitä tahansa, joka miehen on keksinyt. Valmistusvirhe. Päässä. Miehillähän on tapana haukkua kaikkia ajattelevia naisia rumiksi, varsinkin feministejä, koska hehän ovat feministejä vain siksi, että ovat niin luotaantyöntäviä eikä niille ole miesten silmissä muutakaan käyttöä. Onko nainen siis miesten mielestä täällä yksinomaan heitä varten? Kyllä tämä miesten ajatusmallin kehittyminen näin julkeaksi ja naista alistavaksi on näiden kärjistäjien, siis kaiken maailman lokalaitisten suurimpia ja kyseenalaisimpia ansioita. Pilkkaamalla koko ajan aivojaan käyttäviä naisia rumiksi tai lesboiksi, (juuri niin kuin tuolle Oprahillekin on käynyt taistelussaan naisten tasa-arvon puolesta) ja vähättelemällä heidän mielipiteitään sen vuoksi, ettei heitä katsellessa viisari värähdä, he ovat samalla olleet luomassa yleistä sektististä ja esineellistävää ilmapiiriä. Kannattaisi siis vähän miettiä, millaisia singnaaleja lähettää eteenpäin, millaista maailmaa ympärilleen pelkän ironian ja vitsin heiton varjolla rakentaa. Reaktiot kenties miellyttävät silmää ja alapäässä tuntuu hyvältä, mutta ihan totta, siinä ei ole koko elämä. Niinpä toivonkin kaikille lokalaitisille loppuelämäksi sietämättömiä erektiovaikeuksia, jotta oppisivat näkemään naisen arvon muunakin kuin virolaisena seksiobjektina. Hyvä ihme, miettikää millaiseen maailmaan meidän pitää pienet tyttäremme lähettää. Minä otan nyt omat poikani puhutteluun. Kerran tämä esineellistämisasia on jo läpikäytykin, mutta kertaus on opintojen äiti.

Minua on aikaisemmin muistutettu myös siitä, että naiset tekevät näitä valintojaan vapaaehtoisesti, ja mitäpä sanomista minulla siihen voi olla, jos joku rakelliekki puhuu pornon puolesta eikä näe siinä mitään väärää. Kyllä minä aloin väärää nähdä. Kun miehet eivät enää voi pidätellä naisiaan kotona ja ainakin teoriassa naisilla on oikeus valita miten elämänsä käyttävät, nyt on käynyt niin, että miesten on ollut pakko keksiä jokin muu keino alistaa naista ja tässä on se tulos. Jos olet fiksu nainen ja käyt töissä, sinulla on oma elämä ja mitä kaikkea, sellainen ei miehelle kelpaa (voi tosin olla myös toisinpäin, eli naiselle ei kelpaa enää sellainen mies, jolle nainen ei omana itsenään kelpaa). Näistä fiksuista ja työteliäistä naisista ei amerikassa edes puhuta. Palstatilan vievät ne naiset, jotka ovat antaneet parhaita orgasmeja parhaille filmitähdille. Naisen pitää olla kaunis seksiobjekti ja ihan sairaan tyhmä, jotta hänen saavutuksena tulisivat tunnustetuiksi. Älkää siis tulko sanomaan, että tällainen on jokaisen tytön oma valinta. Ei se ole.

Kautta aikain ihminen on pelännyt yksin jäämistä. Videopätkässä rintojaan ja tussujaan humalapäissään vilautelleet tytöt ovat olleet lähinnä onnessaan pienestä palastaan julkisuutta. Kun heiltä kysyttiin, miksi he halusivat tehdä niin, he sanoivat sen olevan refleksi. Siis tämä maailma on rakentunut niin, että nuoret naiset paljastavat itsensä refleksinomaisesti. He vastaavat siihen mitä miehet heiltä odottavat. Se on todella pelottavaa. Naisella ei siten edes tarvitse välttämättä olla päätä. Sen tilalle kelpaisi minkä tahansa vahanuken söpöt kasvot. Kokonainen sukupolvi tyttöjä kasvaa siinä uskossa, että heidän tärkein elin on tussu, seuraavaksi rinnat ja sitten taitava suu, ja he todella uskovat tähän.

Samassa ohjelmassa sivuttiin pikaisesti uutta amerikkalaista kirjagenreä, teinipokkareita. Ne ovat saaneet valtavan suosion ja niissä annetaan ohjeita miten tulla suositummaksi, miten saada valtaa ja miten miellyttää poikia seksuaalisesti parhaiten. Kirjassa annetaan toki muitakin vaihtoehtoja ja tytöt saavat ikään kuin vapaaehtoisesti valita, ovatko koulujensa suosituimpia vai haluavatko kenties olla mitättömyyksiä. Ainahan voi valita. Näistä kahdesta. Vapaaehtoisesti. Nyt täytyy tässä sivumennen sanoen vähän miettiä noita kirjan arvoja uudelleen, eli onhan se hienoa, kun nuoriso lukee... oppivat sitten lukemaan muitakin aikuiselle naiselle suunnattuja meikkivinkkikirjoja ja pysy nuorekkaana -kirjoja.

(Jos nämä kirjat rantautuvat myös Suomeen, ehkä minä voin asialle jotakin pientä tehdä, eikä näitä kirjoja tulla meillä laittamaan kovin edustavasti esille.)

Kun tätä päretystä nyt joku mies vähän tuohtuneena lukee, niin ei kannata hermostua. Suomessa sentään on vielä monia miehiä, joilla on muitakin mittareita kuin stondiksen voimakkuus ja sitä paitsi jo etukäteen voin sanoa, että juuri sellainen fiksu mies myöntäisi tämän edellä olevan todeksi ja olisi valmis tekemään mitä vain poistaakseen tämän naisiin kohdistuneen vääryyden välittömästi. Tasa-arvoon kuuluu se, että naisten pitää saada olla meikittä siinä missä miestenkin, naisten pitää saada olla omia itsejään, saada mahdollisuus oikeaan elämään rumanakin, niin kuin miljardit miehet saavat ilman julkista pilkkaa. Jotkut notkeimmat miehet ovat lähteneet tähän meikkileikkiin ja kasvojenkohtukseen ynnä muihin suurennoksiin mukaan, jotta he itsekin vastaisivat näitä itse luomiaan kauneusvaatimuksia. Halveksittujen metroseksuaalien voidaan siis sanoa olevan ainakin siinä mielessä reiluja naisia kohtaan, ja nythän miehetkin ottavat vihdoin ensiaskeleitaan karvattomuuden vahatulla tiellä. Se ei ole kovin hyvä asia. Tavoitteena on tasa-arvo, ei se, että mies asettuu yhtä huonoon asemaan naisen kanssa.

Lisäys 29.7. kello 13.00: Lukekaa myös Sirenin silmiä ja mieltä hivelevä postaus I wanna suck on your lollipop.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tänään Oprah kyllä kolahti (on se kolahtanut aikaisemminkin). Olen omien kokemuksien kautta ollut jo pitkää huolissani tytöistämme ja nuorista naisistamme. Olen itse ymmälläni siitä mitä voin tehdä asian hyväksi. Niin mielelläni haluaisin auttaa, mutta en tiedä mitä! Onko niin, että minun tehtäväni on opastaa vain veljentyttöjä???

Anonyymi kirjoitti...

Saara, ikävä sanoa, mutta kaikilla amerikkalaisilla on täydelliset, valkoiset hampaat. Se, että menisi telkkariin kahvin kellastaminen vinoine luomuhampaineen olisi sekin jonkinlainen protesti. Se ei vaan kuulu kulttuuriin.

Ja nyt luen postauksen loppuun...

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kyllä ihanimman miehen löytänyt Amerikasta. Toisaalta, se taitaa olla eri ikäpolvea kun nämä MTV:n hip hopparit.

Dr. Robin taisi sanoa myös, että me emme tarvitse enää yhtään lisää tyttöjä, jotka ovat tyhjiä sisältä.

Jos nuorena vilauttelee tissejä kameralle, sitä ei välttämättä tajua, että sitä voi vanhempana katua. Kaikesta mitä teemme, on seurauksia. Se pitäisi tytöille opettaa.

Vai onko se aina ollut noin. Olihan Marilyn Monroe jo aikoinaan Stupid Girl, joka ei siis oikeasti ollut ollenkann stupid, mutta laittoi sen aktin päälle ja se oli söpöä.

On söpöä, että nainen on tyhmä. Miehet jumaloivat Paris Hiltonia ja Jessica Simpsonia.

Toisaalta, naiset esittävät tyhmää senkin takia, että saavat muut tekemään asiat puolestansa, koska ovat vaan pieniä ja yksinkertaisia naisia. Naisten ei kannata miesten seurassa liikaa päteä, koska se on miehille turn off.

Miksiköhän naiset haluavat miellyttää miehiä. Miten ne voi pelätä niin paljon yksinjäämistä. Meinaan vaan, että nuorilla naisillahan on todellinen voima saada miehet tekemään lähestulkoon mitä vaan ilman työtä ja tuskaa. Miksi tämä tehdään miehille helpoksi.

Muistan Ranskassa, kuinka miehet syöttivät ja juottivat vaikka kuinka, eikä ranskalaiset muijat niille mitään antaneet. Ne todellakin sai tehdä paljon duunia naisen saadakseen. Ja ne tykkäs siitä vokottelusta, koska se oli niiden mielestä roamanttista ja sai ne tuntemaan itsensä miehiksi.

Miehet kumminkin haluavat saalistaakin.

Anonyymi kirjoitti...

"Miehet jumaloivat Paris Hiltonia ja Jessica Simpsonia. "


Kerron tässä ihan näin luottamuksellisesti että yllä oleva väite ei pidä paikaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Ai, no ei sitten mitään.

Miksiköhän ne ovat sitten pinnalla? Aivojen ja lahjojen takia varmaan.

Anonyymi kirjoitti...

He ovat "pinnalla" syystä jonka jo alikersantti Hietanen tiesi:

"Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku."

Anonyymi kirjoitti...

Haha.. hyvä vitsi.

He ovat pinnalla siksi kun naiset haluavat tulla heidän kaltaisikseen? Ne sovinistinaiset.

Noh, Suomessa pitäisi vähän alentaa tota koulutuksen tasoa niin eiköhän mekin päästä samaan.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Tää oli hyvä päre. Olen itse ajatellut asiaa hieman samasta perspektiivistä ja tulen varmasti kirjoittamaan siitä jossain vaiheessa.

Mitä muuta Viagran myyntikään on kuin sovinistinen projekti!

Lääketieteellisillä syillä ei sen "lääkkeen" kehittämisessä ole koskaan ollut juuri mitään merkitystä.

En toki sano, että kyseessä on turha keksintö.
Valitettavasti vain sen myynti vaikuttaa taas entisestään lukkiuttavan sovinistisia sukupuolikäsityksiä.

Tämä ei ole itse tuotteen vaan sitä markkinoivan stereotyyppisen machoseksikulttuurin ansiota, jossa naisella on vain yksi vaihtoehto miehen suhteen.

Oleellista Viagra-buumissa on ollut business sekä viihteen tosi-TVeistyminen ja tätä mallia apinoivien ihmissuhdetrendien täydellinen seksistyminen/pornoistuminen.

Pornolla voi hallita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään sekä kulutustottumuksiaan, sillä porno on omanlaatuistaan huumetta.

Vaikka minulla onkin tässä asiassa tavallaan "oma lehmä ojassa", en voi olla ihmettelemättä juuri samaa kuin sinä.

Vaikuttaisi siltä, että USA:ssa kokonainen nuorten (eikä vain nuorten) naisten sukupolvi on valmis hakemaan ja saamaan hyväksyntää sekä kelpaamisen tunnetta vain kuoriutumalla vaatteistaan joka toisen himosta kuolaavan miehen tai miesporukan edessä/kanssa.

Luulevatko nämä - varsinkin nuoret naiset, että kun tosi-TV on nyt hottia, niin myös seksuaalisen käyttäytymisen pitää noudattaa tosi-TV:n vapaata hällä väliä linjaa?

Epäilen syvästi, että pelkkä uteliaisuus ja silkka nautinnon etsiminen voivat tuoda kestävämpää tyydytystä, jonka päämäärä lopulta on yhteenkuuluvuuden tunne - olkoonkin, että avoin ja intohimoinen seksi on sen tunteen biologinen perusta.

Ranskalaiset ovat ärsyttävää porukkaa koppavuudessaan, mutta heillä on se jokin, jota amerikkalaisilla ei ole - he pystyvät yhdistämään aistillisuuden ja henkevän snobbailun.

Tuloksena on erotiikkaa, eli miehen ja naisen välillä vallitsevan jännitteen pelin/leikinomaista ylläpitämistä - piirre, joka esim. usalaisesta "halki-poikki ja pinoon" pornosta puuttuu lähes tyystin.

Pornossakin on selvästi kansallisia eroja, vaikka tietyt - hyvinkin samankaltaiset - äärimmäisyydet käydään läpi joka maassa ja kulttuurissa.

Jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Saara, todella hyvä postaus.

Olen viime viikkoina erityisen paljon ajatellut samoja asioita. Oikeastaan ajattelu alkoi jo kevättalvella, kun kertasin Friedanin Naisellisuuden harhat. Sen 60-lukulaiset amerikkalaiset ajatukset veivät pohdintaani nykypäivään. Seurailin jonkin verran myös uusimman suomalaisen missin blogia. Ja luin eilisestä iltapäivälehdestä tunnetun näyttelijän jälleen uuden lookin!
Pari vanhauutta miestuttua on hiljakkoin kolhinut itsensä ylisuurella menopelillä. Ammoin jäi 250-kuutioinen Jawa kokematta!

Poikaleirini on juuri päättymässä, tänään alkaa tyttöleiri; iät ovat 8 - 14. Hyvin valaisevaa!

Oikeata asiaa Saara. Kiitokset myös Räsäsen pohdinnoista.

Miehellä on oikeus olla miettimättä seksuaalista kyvykkyytään, oikeus olla olematta peniskeskeinen. Naisella on oltava oikeus elää ilman sataa orgasmia päivässä.

Ja milloin alastomuudesta tuli meillä Suomessakin jotenkin tirkisteltävä seksitoiminto?

Nykyisin saa porttivahtina tsekata hautajaistilaisuuden alussa, kenelle on heitettävä ylimääräistä verhoa niskaan.

Juu, ja seuraava miehen trendi on olla RETROSEKSUAALI! Ja naisen?!?

Anonyymi kirjoitti...

10-vuotiaita anorektikkoja.
9-vuotiaita, joiden mielestä leikkiminen on lapsellista.
8-vuotiaita, jotka surevat, kun ei ole poikaystävää.
7-vuotiaita, jotka laittavat koulun kevätjuhlaan läpinäkyvän napapaidan, mikrot ja korkkarit(koska äidilläkin on sellaiset)

Olkoon lapseni gootti, hippi, nörtti, itu, friikki, mitä vaan, kunhan ei pikku-britney.

Siren kirjoitti samaa aihetta sivuten jokin aika sitten.
http://sinsuality.blogspot.com/
löytyy kirjoituksesta I wanna suck on your lollipop.

Keep smiling and the world smiles with you vai miten se nyt menikään...puhtaat hampaat, raikas suu, valkokangas sokaistuu.

Saara kirjoitti...

Silja Orvokki, siis joo, Oprahin kohdalla olen itsekin yllättynyt sen kolahtamisista, sillä kyllähän se amerikkalaisuus on aina ollut jollakin tavalla halveksittua täällä meillä ja voi olla, että Oprah on siten valmiksi ennakkokäsityksillä latistettu amerikkalaiseksi hapatuksekseksi. Enkä yhtään ihmettele. Oprah näyttää aika usein aiheissaan tarttuvan naisiin kohdistuviin epäkohtiin.

No joo, Emmi, ainahan poikkeus vahvistaa säännön ja jenkeissä aivan takuulla on kunnollisiakin miehiä ja ehkä jollakin myös keltaiset hampaat :)

Noin ylipäätään kommenttiasi lukiessa iski helpotuksen hyökyaalto päin näköä. Fiksuja nuoria naisia Suomessa sentään vielä piisaa!

Ja nimenomaan, Emmi, noista seurauksista: Kun ihminen on kuitenkin melko itsekeskeinen otus, niin onhan se selvää, että jos itse kuvittelee saavansa nautinnon tussun ja tissien vilauttelulla, tuskin heitä kiinnostaa yhtään se, mihin se kokonaisuutena johtaa ja millaista maailmaa niillä tuleville naissukupolville rakennetaan. Minusta on käsittämätöntä, että ne pikkulikat kutsuivat toisiaan leikillisesti lutkiksi ja huoriksi. Se voi kuulostaa hauskalta, ja minua voidaan tämän takia pitää huumorintajuttomana kukkahattutätinä (joka sekin on yksi vähättelyn muoto), mutta kyllä se tähän yleiseen ilmapiiriin vaikuttaa ja kasvattaa yhä enemmän sektististä käsitystä naisesta.

"Naisten ei kannata miesten seurassa liikaa päteä, koska se on miehille turn off." Ehkä tässä piilee koko asian ydin.

Sitä minä en käsitä, että nämä tytöt pelkäävät yksinjäämistä enemmän kuin sellaista parisuhdetta, jossa pitää esittää jotakin muuta mitä on. Siis huonokin parisuhde pornolornana on parempi kuin olla yksin oma itsensä.

Emmillä ja Tappisella oli oikein naseva keskustelu tuossa, mutta Tappinen onkin niitä fiksuja miehiä. Ja Rane kanssa oli harvinaisen selkeä tänään. Ja hyvä kommentti. Tosiaan, Viagran markkinoinnilla on saatu paljon vahinkoa aikaan. Sillä on luotu käsitys alati puksuttavasta miehestä, joka pystyy antamaan naiselle tuntikausia kestävän orgasmin, kun tosi asiassa miljoonat miehet olisivat onnellisia siitä, että se edes joskus seisoisi ja jos kerran vielä saisi. Siis ihan normaalia elämää ongelmineen kukaan ei enää näytä ymmärtävän. Me elämme jo illuusiossa.

Saara kirjoitti...

Kyllä, Liisa. Paineet seksuaalikeskeiseen elämään ovat niin kovat jo, että nämä vanhat näyttelijättäret uusine nuorekkaine lookeineen eivät edes tajua, miten irvokkailta ne näyttävät. Kunniallinen vanheneminen on kyllä kadotettu. Sekin näyttelijätär oli kenties puettu vain niitä paria valokuvaa varten tiukaksi prätkämimmiksi, eikä sillä ehkä ole mitään tekemistä Hannele Laurin oikean habituksen kanssa. Siitä minä juuri eilen sattumoisin 11-vuotiaan tyttäreni kanssa keskustelin, joka tuossa samassa yhteydessä kysäisi, että eikö toimittajilla tosiaan ole muuta tekemistä. Voi että minä nauroin. Noh, toimittajat tekevät työtä saadakseen rahaa, mutta juuri toimittajat voisivat vähitellen alkaa miettiä juttujensa seurauksia. Sitä minä en tiedä, miten monet ovatkin niin tyhmiä nykyään, etteivät ajattele oikeastaan mitään. Sekin toimittaja oikeasti piti Lauria ihan pilkkanaan, näillä ulkonäkökeskeisillä narsisteilla kun on niin hemmetin helppo tehdä rahaa.

Saara kirjoitti...

Niin muuten, Susu. Tämä Pink kertoi samassa ohjelmassa 8-vuotiaasta kummitytöstään, jonka haaveena on ottaa silikonit mahdollisimman pian. Suomea on sanottu euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi, mikä tässä suhteessa kyllä todella pelottaa.

Minua voidaan nyt syyttää moraalisaarnaamisesta, mutta siis sitähän tämä ei ole. Ihmisessä on jo valmiina nämä kaikki hedonistiset ominaisuudet, eihän tämä pornoilu ynnä muu olisi niin suosittua, mutta kyse ei ole moraalista, vaan siitä, miten vääristynyt tämä maailmankuva on. Sillä onhan naisella aivot! Pelottavasti näyttää siltä, että jossakin vaiheessa evoluutiota ne tätä menoa tosin surkastuvat.

Saara kirjoitti...

Itse asiassa minullakin oli 70-luvulla napapaita. Tosiaan.

Mutta kyllähän se tilanne on nyt varsin toisenlainen. Se on vakava.

Anonyymi kirjoitti...

Oisko kerrankin mahdollista ajatella, että myös naisista itsestään löytyy vikaa?

Anonyymi kirjoitti...

Joo naisissa on kyllä paljonkin vikaa. He eivät kelpaa sellaisinaan joten tekevät itsestään tyhmiä ja ei-uhkaavia miehille. Kun niin suuri osa ihmisistä kuitenkin sen ihmissuhteen ja rakkautta haluaa. Anonymous, esitit nyt todella yksinkertaistavan kommentin.

Minä olen katsonut Oprah´aa viime aikoina joka päivä koska olen tykästynyt siihen. Toki siinäkin on vikansa mutta ainakin se kiinnittää huomiota tärkeisiin asioihin ja osaa puhua niistä muutenkin kuin ylhäältäpäin ja "täydellisenä" esimerkkinä. Kun on kärsinyt samoista ongelmista, odotuksista, pettymyksistä, hylkäämisistä,jnekuin muutkin naiset, voi minusta herätellä ihmisiä vaikka talk-show´n avulla.

Minullakin oli blogin kommenttilaatikossa keskustelua siitä, kumpi on vaikutusvaltaisin musta nainen, Oprah vai Condoleezza. mielenkiintoista pohdintaa täällä, Saara, tärkeä aihe jota jotkut pyrkivät kommenteissakin vähättelemään...
-minh-

Saara kirjoitti...

Anonyymit harvoin osaavat lukea tai esittävät tahallaan tyhmää (hehe). Toistan, mitä päreessäni sanoin:
"On ihan selvää, että naiset ja nuoret tytöt ovat lähteneet tähän esineellistämiskampanjaan mukaan täytetyin rinnoin. Minua on tosin toppuuteltu, ettei tämä ole naisten syytä, mutta kyllä se sitäkin on. Pelko miehettä jäämisestä on niin suuri, että tyttäret tekevät mitä vain ollakseen suosittuja ja haluttuja."


Joo, seurasin, Minh, sun keskusteluasi. Oprah todellakin yllättää keskustelunavauksillaan. Harmi, kun täällä Suomessa ei niistä asioista puhuta. Eikä meillä kyllä ole niin vaikutusvaltaista naistakaan noissa televisiotädeissä.

Poliitikot aina ovat joidenkin juoksupoikia tai ainakin puolueensa talutusnuorassa. Ja sitten kun pitää olla vähän diplomaattisempi kuin oliskaan. Varmaan Oprahin suutakin on yritetty joskus tukkia, mutta kyllä sillä silti suurempi vapaus on sanoa ajatuksensa julki.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ihmettelen kovast sitä Rakel Liekkiä. Sillähän on oma haastatteluohjelma ja sitä katsoessa huomaa että nainen on varsin fiksu ja verbaalisesti lahjakas, osaa haastatella ja puhua, esiintyä televisiossa ym. Mutta kun se on Porno-Rakel(ei niin että sen tarvitsisi sitä häpeillä mutta voisi siirtyä kokonaan eteenpäin elämässään jakeskittyä vaikka auttamiseen ja tutkimiseen) niin aika köykäiseksi jää tuo nykyinenkin anti.Sillä olisi mahdollisuudet ja kyvytkin vaikka mihin.

Suomeen tarvittaisiin joku Oprah-tyyppinen hahmo enkä tod tarkoita tällä mitään Mirja Pyykköä(inhostani huolimatta Pyykkö toimi mahtavasti Katkolla tulevaisuus-klinikan puolesta) ja sen sosiaaliporno-ohjelmia.
keskustelua tavallisten ihmisten tasolla! Sitä kaivataan!
Ei mitään kuivakan akateemista paneeliohjelmaa jossa yksi kikon edustaja, yksi SETA:n edustaja ja pari muuta vastailevat jäykästi ja puolustavat omaa kantaansa jyrkästi kun vetäjä yrittää saada juttua aikaan. Eikä mitään tanssi-miljonääripeli-show-ohjelmaa jossa ei kysytä yhtään tärkeää kysymystä.
Olisi tärkeää että joku haastattelisi hyvään tv-aikaan kaikenlaisista aiheista; joku joka ei asetu yleisön yläpuolelle eikä myöskään vedä mitään pirtsakkaa pohjanoteerausta ja nolaa itseään.

Amerikkalaisista on sanottava se, että ainakin ne osaavat olla telkkarissa, aina löytyy joku puhumaan omilla kasvoillaan vaikeistakin asioista. Niin ohjelmiin saadaan inhimillisyyttä ja ne tuodaan lähemmäksi katsojia.

Ehkä meitä on täällä liian vähän ja olemme vielä tottumattomia julkisuuteen ja siksi suomalaista Oprah-tyyppistä ohjelmaa ei vielä kannata kauheasti odottaa näkevänsä...
-minh-

Saara kirjoitti...

Joo, siis eihän monikaan jaksa sitä nyökyttelyä ja hymistelyä kuunnella ja katsella kovin pitkään. Suomessa muutenkin on vallalla sellainen ajatus, että puheohjelman pitää olla pitkäveteinen ja haastattelijan tyyni kuin vedenpinta suonsilmäkkeessä, just nämä tastulat ja pyyköt. Toki he ovat ammattilaisia ja miellyttävät monia, mutta se formaatti on ihan peestä, että siinä istutaan rauhassa ja jutellaan niitä näitä. Ja sitten on taas ne toiset ääripäät, eli nämä hytöset ja enbusket, jotka taas ovat telkkarissa enemmän itsensä kuin asian takia.

Ei tule mitään. Ihan selvä markkinarako sähäkämmälle naisihmiselle, joka vetäisi taviksille ohjelmaa, eikä mitään idiottimaista julkkispalvontaa tai psykologisesti moniulotteista keskustelua, jossa katsojan on itse vedettävä johtopäätöksiä.

Minh? Tuo "virtuaalimaailman villiruusu" (lainaus Karpalolta). Alapa tunkea jalkaasi studion ovenrakoon. Sullahan olisi kokemusta vaikka mistä. Näköä ja sanavalmiutta.