torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Pikkuveli

pysyit aina pikkuveljenä ja
me kaikki rakastettiin sinua
vedettiin turpaan puolestasi
haettiin putkasta

ei poliisikaan uskonut
sinusta pahaa

olit nappisilmä, silmäterä
sait sirpaleenkin silmääsi
ja me kaikki oltiin sairaalassa

pysyit pikkuveljenä
kun menit naimisiin ja tulit isäksi

ehkä me rakastettiin liikaa
kun et kestänytkään elämää
enkä tunnista sinua enää
pikkuveljeni

kun pummaat pää pöhnässä
mesoat mömmöissäsi
ja haiset lasolille
kehut panneesi kylän naisia
ja hakanneesi heidän miehiään

sinä, pikkuveljeni,
nappisilmä, silmäterämme.


Runotorstai, muutos

13 kommenttia:

mediaopettaja kirjoitti...

Raju stoori, koskettava, uskottava, surullinen. Hyvin kiteytetty.

Sari kirjoitti...

En osaa sanoa muuta kuin että pidin kovasti.
(haluaisin kovasti antaa palautetta ja osallistua siten vähän aktiivisemmin tähän runotorstaihin, mutta päädyn joka paikassa vain hymistelemään että tykkään. minkas sille voi, että tykkää!)

Muutoin pidän kovasti kirjoitelmistasi ylipäänsä,esim. edellinen postaus naurattaa ja itkettää kun tulee omat mökkimuistot mieleen. Ja ei nuo otsakkeet nyt niin huonoja ole... :)

Sylvi kirjoitti...

Tämä järkytti aika lailla.

hanhensulka kirjoitti...

Eipä tähän paljoa voi sanoa. Vereslihaa (ymmärrän yhtä aikaisempaa kommenttiasikin paremmin). Kontrasti vedetään hyvin läpi, ei paatosta, toteavan hellä kerronta sitoo kokonaiseksi. Ja lopussa haikeankatkerannostalginen piste.

sikuriFRQSTR=19127583x248188:1:10080|19127583|19127583|19127583|19127583 kirjoitti...

Kurkkua kuristaa. Lämmin ja raju."Ehkä me rakastettiin liikaa" johtaa mielen syyn ja syyllisyyden pohdintaan. Vastausta ei löydy.
"Silmäterämme". Rakkaus ei niin vain kuole, vaikka välillä oksettaakin. Voimakas runo!

itte kirjoitti...

Uh! Sydäntä särkee. Olet osannut keskittyä oleelliseen. Joskus elämä menee näin.

Ei kai tätä voi liikaa kehua, mutta tunne on niin raju, ettei löydä sanoja.

minh kirjoitti...

Fantastinen poikkeus Runotorstain antiin.
-minh-

Saara kirjoitti...

Kiitos Mediaope ja Sari oikein kovasti, Sylvistä, Hanhensulasta, Sikurista, Ittestä ja Minhistä nyt puhumattakaan. Minua nimittäin kovasti arvelutti kirjoittaa tästä liian läheistä aiheesta, vereslihalla, niin kuin Hanhis jo sanoikin.

En ollut vielä itkenyt kovin paljon tätä pikkuveljeni osittaista menetystä, sitä hirveää muutosta, jonka juuri hänessä juhannuksena näin. Olen ollut etupäässä vihainen ja turhautunut. Mutta nyt tapani mukaan liikutuin omista sanoistani tuota runoa kirjoittaessani, enkä oikein vieläkään kärsi sitä lukea. Jotenkin se menetys tulee liian konkreettiseksi. Tosin PMS on myös pahoin päällä :)

theokratie kirjoitti...

Myös minä diggasin. Karua. Tosi no-nonsense meininki.

Tristan kirjoitti...

Kiinnostaa onko viittaus Noitalinna Huraaseen tahallinen vai sattuma?

Jää mieleen ja koskettaa arkirealismissään.

Saara kirjoitti...

Heh,no-nonsense meininki. Kiitos, Theokratie.

Joo, oli se tahallinen viittaus, Tristan. Isosiskoilla on tapana toivoa pikkuveljien jäävän pikkuveljiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Silti kaikkien noiden sanojen jälkeen on olemassa mielikuva välittämisestä. Se ei ole kadonnut, vaikka mieli on paha.

Saara kirjoitti...

Helpompaa kai olisikin, jos osaisi olla välittämättä.