Tässä sitä taas ollaan puhtaan paidan kanssa

Tuli sitten oltua häissä, joo. Pohojalaasen jäyhät häät, täytynee sanua.

Inhoan ihmisiä, jotka aina myöhästyvät ja olen itse aina ajoissa paikalla, paitsi silloin kun olen perheen kanssa liikenteessä. En voi ymmärtää, mitä tapahtuu, mutta olemme myöhässä niin häistä kuin hautajaisistakin - aina. Viimeksi oli mullatkin heitetty kun me pyyhällettiin takariviin pituusjärjestykseen. Ja joo, nyt sitten häämarssi oli alkanut ja me ohitettiin hääpari rynnäköllä. Ei pitänyt myöhästyä, mutta eihän sitä ikinä arvaa, mitä kaikkea voi lähtiessä tapahtua.

No, me oltiin jo ihan lähtövalmiita, ja ajallisesti just sopivassa saumassa jos oltaisi siltä seisomalta lähdetty, kun puberteetti alkoi valittaa, että tukka on huonosti. Sen pää muistuttaakin nykyisin enempi moppia. Ala siinä sitten väkertää kiiressä herralle siedettävää ponihäntää. Kun se sitten oli valmis, alkoi se otsatukan harominen kun tää ei ny vittu pysy mitenkään. No sillä tavalla. Minä sitten siinä vetimissäni aloin ilmakihartimella vähän vääntää sitä tukkaa siitä silmiltä pois ja suihkuttelin siihen jotakin näitä ihmeaineita, kun jokin alkoi kärytä. Koko talo alkoi haista kärvähtäneelle paskalle, enkä tänä pänä vielä tiedä ihan varmaksi mistä se lemu tuli. No, tukka saatiin kuntoon, mutta yhtäkkiä tajusin, että minähän haisen het jumalauta niin omituiselle kun ihiminen nyt vaan voi haista. Minun kaunis tunikani haisi, kädet haisi, kaikki haisi - ja hajuvesi kotona. Mukana oli jotakin rexonaa roll-onissa, jota sitten yritin levitellä joka puolelle. Eihän siitä mitään tullut. Perhe alkoi huutaa, että kohta haisen pahemmalle kuin se kärvähtänyt paska. Yritin siinä kiireessä sitten märällä pyyhkeellä ja sitruunantuoksuisella saippualla pyyhkiä sitä tunikaa ja pestä käsiä, mutta haju oli tiukassa. Mikään ei auttanut. Pakko oli lähteä pahanhajuisena menemään. Autosta juostiin täysillä kirkkoon ja osuttiin just siihen h-hetkeen. Harmi vaan, että pojilta unohtui takit autoon.

Tämä Unescon suojelukohde oli jääkylmä sisältä. Morsianparka avonaisessa asussaan seisoi koko seremonian läpi värisemättä. Me muut (paitsi pojat) voitiin sentään kääriä villatakkia tiukempaan ja silti teki pahaa. Lieneekö kymmentä astetta enempää. Minä ehdin vähän tuulettua siellä kyllä, semmoinen saakelin hollitupa se oli.


Puu-ukkeli ja muita kirkollisia koristeita.



Yksityiskohta Petäjäveden puukirkosta. Itse asiassa siinä oli hämähäkinseittejä, joita yritin kuvata.



Hääjuhlasta päästiin sitten ajoissa kotiin äidin luokse hajuhaittoihin vedoten. Ehdittiin hyvin katsomaan kaikki kamalat kappaleet ja Lordin isänmaallinen esitys. Kyllä oli tippa linssissä. Oli onnea, ettei missattu sitä. Tänä aamuna soittivat asematunnelin Anttilan levyosastolla non-stoppina Hard rock hallelujaa. Kyllähän se hymyilytti. Kunnes kaksi jäi sairaslomalle ja yksi otti lopputilin. Siinä se sitten päivä menikin työntekijöitä metsästäessä. Eikä naurata enää yhtään. Itku pitkästä ilosta (tästä kyllä Etappisika tykkää...)