perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Se siitä kansanjuhlasta sitten

Olen idiootti. Mitäpä tähän voi lisätä. (No lisäyksen tuonne alemmaksi, tietenkin.)

- Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan?
Sitä ehdinkin miettiä tuossa taksilla kotiin tullessa. Mutta kun ne olivat niin innoissaan. Kuopus kökötti reppuselässä sen pari tuntia ja tytär ja sen ystävä pääsivät kumpikin vuorollaan pitkän ja kohteliaan miehen olkapäälle hetkeksi. Kaikki odottivat Lordia innoissaan. Hymyilivät, vaikka pöhöttyneet, hampaattomat ja rumat keski-ikäiset naiset tönivät niitä eniten. Muutama nuorukainenkin siinä tuuppi lapsia, niin kuin ne olisivat eläimiä. Mutta kun Lordi tuli, lasten silmät loistivat, vaikka eivät paljoa nähneetkään. Vähän jostakin monsterista vilahduksen, vähän tulisuihkua. Lauloivat mukana ja nauroivat. Kunnes kolahti.

Kuopus sai kaljapullosta päähänsä. Minä tärähdin. Kuopus parahti itkuun ja minä otin sen pipoa (jossa lukee PAHVI) pois päästä. Kädet tärisivät velttoina siitä reppuselässä pitämisestä ja sitten kahta kauheammin järkytyksestä. Ei kuitenkaan verta. Terävä kuhmu suoraan takaraivossa. Poika pyysi kotiin. Minä huusin takana oleville:
- Kuka idiootti sen kaljapullon heitti? Ja niin siihen sitten vastattiin:
- Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan.
- Pitäis olla vähän varuillaan, jatkoi eräs huonohampainen naismonsteri ilman naamiota.
- Varuillaan? Että silmät niskassa? Miten voi varoa, ettei sieltä lennä kaljapulloja takaraivoon?
- No älä sitte tuo niitä pentujas tänne!

En tuo enää. Pullo oli heitetty korkealta, käsittääkseni kaupungintalon ikkunalta, jossa seisoi väkeä ikkunalaudoilla. Joku mieskin oli kuulemma lyyhistynyt polvilleen saatuaan pullon päähänsä, väitti tytär. Minä en sitä nähnyt. Matka vellovan ja itsepäisen ihmismassan läpi kesti ikuisuuden. Tilaa tuli vain anomalla:
- Voitteko väistää, mun poikani sai pullon päähänsä, ihan totta. Joku nuorukainen kehoitti meitä kaikkia pitämään toisiamme kädestä. Eräs valtavavatsainen nainen ei olisi päästänyt meitä ohitseen ollenkaan, jollen olisi karjaissut. Minä todella jouduin huutamaan ja vetämään lapsikatrasta perässäni.

Kun päästiin vähän syrjemmälle, kysyin poliisilta lähintä ensiapupistettä, mutta se ei oikein tiennyt. Kaksi hurmaavaa, rokkarin näköistä nuorta miestä, toinen pitkässä mustassa nahkatakissa ja pitkässä mustassa tukassa, yrittivät lohduttaa itkevää lastani. Lordi soitti Would You Love A Monstermania siinä vaiheessa.
- Eihän satu enää?
- Vähän.
- No sä olet jo isomies. Hyvä meininki, eikö?
- Joo, poika sanoi vaisusti ja minä kiitin. Ihania nuoria miehiä.

Kysyin sitten joltakin järjestysmieheltä, jolla oli keltaiset liivit päällänsä, että missä on lähin ensiapupiste. Ei sekään tiennyt, mutta haukkui samaan syssyyn poliisit, jotka eivät olleet hommanneet sitä ensiapupistettä sinne, mistä sitä ensin kysyin. Neuvoi sitten jonnekin tonne päin. Lordi alkoi soittaa Hard Rock Hallelujaa juuri silloin. Poika vain itki ja minä vedin lapsia perässäni jotakin katua pitkin, jossa en ollut koskaan ennen kulkenut.

Ei siellä tuolla päin ollut ensiapupistettä, mutta taksitolppa oli. Me hypättiin sitten taksiin ja kuultiin, kuinka lavalla vielä räjähteli. Taksikuski oli hiljaa ja puikkelehti kävelyteitä pitkin väljemmille vesille. Pihassa se kertoi, että sen oma 10-vuotias tytär oli myös yleisön joukossa äitinsä kanssa. Äsken soitin lääkärille. Poika pitää herättää kahden tunnin välein ja siltä täytyy kysellä kuka se on ja kuka minä olen. Jos se ei tiedä, niin sitten pitää soittaa ambulanssi, mutta jos se vain oksentaa ja valittaa pääkipua, niin on annettava särkylääkettä.

Meillä on Lordi-innostus nyt vähän alamaissa. Eipä siihen taida paljon mikään auttaa, vaikka eihän se niiden syy ollut. Ei Suomessa voi lapsia viedä noihin tilaisuuksiin. Eikä suomalaisista voi olla kovin ylpeä. Kaikki sen tiesivät, että siellä on paljon lapsia, mutta mitäpä millään on mitään väliä.

Tosi hieno kansanjuhla.

***

Lisäys nyt viimein 27.5. , kun tämä blogger alkoi taas yllättäen toimia ja huolii jopa kuvia. Nimittäin tämähän on se todellinen näkymä, minkä pienet ihmiset (alle 165 cm, siis kääpiöt) yleisön seasta ylipäätään näkivät. Lava suunnilleen tuossa kohdassa, missä on isänsä olkapäillä istuvan tytön valkoinen takki. Ehkä hieman vasemmalla. Screenin kuvasta en saa itsekään selvää, enkä muista ketkä siinä juuri esiintyvät, olisivatko PMMP:n tyttäret vai itse örkit. Ei siis erota kaunottaria hirviöistä. Oli muuten vähän hankalaa ottaa kuvia yhdellä kädellä ja pitää toisella poikaa reppuselässä.

41 kommenttia:

Sonjuska kirjoitti...

Perkelettos noiden ihmisten kanssa. Ehdin jo zetan kommenttilootassa kirota samaa. Mulla onnetteeks kuuppa ehjänä - ehkä sen takia, että sain minimaalisen paniikki-attakin heti alkuunsa ja poistuin vikkelästi.

Hitto, että oli kyllä kansa alenustilassaan taas. Ihan hirveetä meininkiä. Kiinnitin erityistä huomiota tuollaisten yli kolmevitosten järkkyyn kuosiin. Ja siihen, kuinka agressiivisella tuulella porukka oli.

Hyi yak. Mulle riitti Lordi-innostus kans. Toivottavasti teillä kaik on hyvin.

kervå kirjoitti...

Jup. En ollut itse paikalla, kun massat ahistaa, mutta Kauniimpi kertoi poistumistilanteesta: jotkut nuorehkot miehet olivat auton katolla huutaneet ohjeita ihmisille, että älkää ryysikö, varokaa lapsia! Poliisisedät olivat tulleet ajamaan pois nämä ohjeistajat. Ei mene mun kaaliin. Pitää ehkä kysyä "mitä vittua", ja olla iloinen ettei tullut ruumiita (eihän).

Anni kirjoitti...

No se siitä sitten tosiaan. Harmittaa lapsen puolesta, ja vanhempienkin tietty.

reiska kirjoitti...

Siitähän oli juttu joskus, seinäjokelaisten työntekijöitten vinkkelistä. Provinssirockin porukka oli ihan ok, mutta Tangomarkkinat yhtä öykkäröintiä, örvellystä ja sikailua. Ja tästä kaiken irtaimen lennättämisestä on tullu oikein vitun kansantauti.

tinka kirjoitti...

Ei hellvetti! en paremmin sano tässä taas itku silmässä. Ottaa niin päähän lukeakaan tuomosta ja kiukuttaa, ko senhän melkein arvas, että sinne joukkoon mahtuu niitä Ääliöitä!

Onneks ei käyny pahemmin, vaikka jo tuossaki oli ihan nokko. Ihania rokkipoikia tuli teitä vastaan, mutta noin niinko muuten... ei prkl!

Kattelin sitä lähetystä telkkarista ja olin onnellinen, että sain olla kotona telkkarin ääressä. Ahistavan paljon ihmisiä. Ja just sitä manasin, että entäs sitte, jos sattuu jotain tai pitää lähteä vaikka vessaan - miten sieltä pääsee pois. Ei ainakaan pääse takasin.

Ja näytti kyllä osa väestä olevan niin "kunnossa" taas, mitä kuvasivat, että hei hallelujaa! Suomeen vaan kansanjuhlaa ja tervasaarelaisia, kymmeniä tuhansia ihmisiä ja muutama kymmenen järkkäri. Homman luulevat hoituvan sillä.

Toivottavasti laps ja äiti on nyt kunnossa.

mediaopettaja kirjoitti...

Voihan paska. Pistää vihaksi. Toivottavasti kaikki on ok.

Saara kirjoitti...

Juu, kaikki OK. Poika tiesi nimensä läpi yön ja että mä olen äiti. Vähän sen on pää vielä kipeänä, mutta muuten menee hyvin. Kyllä sitä jo naurattaakin.

Saara kirjoitti...

Mutta mä en ymmärrä vieläkään, miten joku voi olla niin idiootti, että heittelee kaljapulloja yleisöön. Tai siis että mitä kicksejä siitä voi muka saada. Että jos joltakin vaikka menisi silmä tai pää halkeaisi todella. Eikä koskaan jäisi kiinni. Kaikki ymmärtäisivät vain, että sehän kuuluu asiaan.

Mä en tajua miksi sen muka kuuluu kuulua asiaan. Että tärkeämpää on saada heitellä kaljapulloja ja örveltää kuin päästää tilaisuuksiin lapsia.

Mä olen varsin vihainen näköjään vieläkin. Lapsia olen lohduttanut sillä, että ne ovat kuitenkin selkeästi edeltävää sukupolveaan viisaampia, eikä niistä koskaan tulekaan tuollaisia idiootteja.

Miss Foxy kirjoitti...

ääääh kuinka tylsää, tommosesta jää vähintäänkin paskan maku suuhun.
80 000 ihmistä samaan paikkaan sulloutuneena on liian paljon ja vaarallista.

Saara kirjoitti...

No mä odotin lähinnä sitä tuuppimista ja pelkäsin eniten, että se vellova massa litistää meidät alleen, joten siksi etsin paikan siitä sivummalta ja katsoin, että vieressä on riuskoja miehiä pelastamaan lapset. Niin kuin siinä olikin. Se kohtelias mies kerran meidät pelastikin meidät litistymiseltä ja minä kiittelin kovasti. Mutta ei sitä pulloa vaan osaa odottaa. Onneksi oli se pipo.

--KATA-- kirjoitti...

Kuvottavaa, suorastaan saatanan oksettavaa. Olen niin pahoillani puolestanne.
Katselin juuri netistä kuvia ja jotain videota "kansanjuhlasta" ja sitä se taas oli, agressiivisiä juntteja, just niitä välinpitämättömiä isomahaisia naisia jne. Olipa odotettavissa.
Onneksi oli pipo. Onneksi ei käynyt pahemmin. Onneksi onneksi, mitä helvettiä, pistää niin vihaksi. Ja miksi se poliisi ei tiennyt missä on ensiapu? Miksi ihmiset ovat noin typeriä? Miksei suomessa voi järjestää yhtään mitään ilman lentäviä kaljapulloja?
Blaah. Yöks.
Voimia ja paranemista pikkutyypille!

Kaura kirjoitti...

Muistin taas, miksi ahdistun väkijoukoissa. Voih :-(

Saara kirjoitti...

Kiitos, Kata. Onhan tämä taas oppimisen paikka. Ei pitäisi niin kovin aina innostua kaikesta.

Kaura, minähän en yleensä myöskään kestä väkijoukkoja, mutta ajattelin, että pääsen siitä hetkeksi yli ja että lapset jotenkin oppisivat olemaan ahdistumatta näissä tilaisuuksissa. Ne kestivätkin ihmeen hyvin. Hymyilivät aina kun katsoin. Ihan niin kuin se väkijoukossa oleminen olisi jotenkin normaalia ja kivaa.

Hestia kirjoitti...

Ei voi mitenkään ymmärtää pullojen (eikä minkään muunkaan) heittelyä väkijoukossa. Onneksi ei käynyt pahemmin. Ikävää että teidän kokemuksenne torilla oli noin ikävä.

Meillä taisi sitten vain olla uskomaton tuuri, ehdimme jo mieheni kanssa ihmetellä miten epäsuomalaiseen tapaan kaikki olivat hymyileviä ja hyväntuulisia, antoivat lastenrattaille tietä ja juttelivat ystävällisesti vieraidenkin kanssa.

Sääli että se ei ollutkaan yleinen ilmapiiri :(

Saara kirjoitti...

No nyt olen saanut kuulla, että yksi pullojen heittelijä olisikin poliisin huostassa, koska jollekin oli sitten sattunut pahemmin.

Minusta monet nuoret ja vanhemmat miehet olivatkin hyvin epäsuomalaisia. Jopa tuo ipana sanoi tänään niistä rokkareista, että "mutta ne olivat hyvin ystävällisiä", niin kuin olivatkin. Eli kyllä ne möhömahanaiset (minäkin) olivat kai kaikkein ikävämpiä ihmisiä siellä.

Monet tosiaan juttelivat, minullekin pari nuorta naista siinä edessä ja se mies siinä vieressä. Ja ne rokkarit. Mutta yleisesti ottaen ilmeet olivat minusta suomalaisen happamia ja jopa vihaisia.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Luin myöhään yöllä tämän ikävän uutisen ja tuli tosi paha mieli.
Hyvä ettei käynyt pahemmin.

Ne pullonheittäjät (jos kiinni saadaan) pitäisi panna torille jalkapuuhun ainakin viikoksi.

Pullojen heitto väkijoukkoon jostain katolta ei nimittäin ole ihan mikä tahansa "käytännön pila".
Pahimmassa tapauksessa siitä seuraa pysyvä vamma tai jopa hengen meno.

Ohari kirjoitti...

Hitto että suututtaa tuommoinen. Ja etenkin tuommoinen "Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan?" -asenne. On se ny perkele, että pennut ei saa olla tuuppimata ja kolhimatta aikuisten joukossa. Kai lapsetkin ovat kansaa, joka saa juhlia?

Jouduttiin tytärlasten kanssa litistyksiin Bulgariassa lentokentällä ja oli palaa käämit. Siinäpä nousi itsellekin semmoinen raivo, jota en tiennyt mussa edes olevan ja kerrankin HUUSIN niin että seinistä rappaukset lensivät ja tuuppijat kuulivat kunniansa. Sain kyllä pahoja silmiä selkääni, mutta siitäs saivat saatanan umpiot :-)

Väkijoukot ovat helvetistä, kun ihmiset jotenkin aina unohtavat olevansa ihmisiä, jos niitä on kasassa enemmän kuin ~8.

Saara kirjoitti...

Joo, Rauno, kyllä se kävi mielessä, että todella huonostikin olisi voinut käydä. Se ei sitten ollut kaupungintalo, josta ne pullot lensivät, vaan seuraava lavalle päin. Tarkistin kuvista, kun oli vähän vaikea hahmottaa, miten alas sitä lopulta oli valunut (vajonnut).


Ohari, ei muakaan ne pahat silmät selässä yhtään haitanneet. Nyt oikein ottaa päähän, etten sanonut pahasti. Mulla on yksi nuoruuden ystävä, joka aina tullessaan kaltoin kohdelluksi, sanoi: ruma ihminen. Miks mä en saanut sanottua edes sitä? Palveluala karistaa musta pois kaiken spontaanin. Todellisuudessa mun olis pitänyt huutaa jostain vastaavaa, kuin sanavalmis Silvia Knight.

Saara kirjoitti...

... siis jotain vastaavaa...

Voi miten tämä bloggeri on taas umpiunessa! Herää!

Rauno Rasanen kirjoitti...

Ohi ammuttu kirjoitti ihan nappiin: "Väkijoukot ovat helvetistä, kun ihmiset jotenkin aina unohtavat olevansa ihmisiä, jos niitä on kasassa enemmän kuin ~8."

Tätä tosiasiaa vasten "Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan?" oli tietysti ihan oikein sanottu, vaikkei sanoja varmaankaan olisi myöntänyt olevansa yksi niitä kusipäitä, joiden tyhmyys tiivistyy suuren joukon keskellä.

Itse olen aina varonut ja ehkä jopa inhonnut suuria joukkotapahtumia.
Se ei ole fobiaa, vaikka nykyään esim. näihin Lordin kemuihin meneminen meikäläisen jaloilla ja liikuntakyvyllä olisi ollut ilmeinen terveysriski.

Istuin viimeksi isomman porukan (yli 10000:n ihmisen) joukossa katsomassa John Fogertya viime vuoden maaliskuussa Areena-hallissa, mutta on toki ihan eri asia istua turvallisesti ison hallin katsomossa kuin seistä jumalattomassa tungoksessa, jossa ei voi välttyä tuuppimisilta.

Kymmenien tuhansien ihmisten keskellä bailaaminen herättää osallistujassa tietysti melko ainutlaatuisia fiiliksiä, mutta jotain "pahaenteistä ja uhkaavaa" ("sinister") noihin fiiliksiin kaiken hurmoksen ohella liittyy.

Luulen tosin, että nimenomaan tuo suurten väkijoukkojen synnyttämä "sinister state of mind" osaltaan toimii useimmille ihmisille tiedostamattomana kiihokkeena hakeutua tällaisiin tilaisuuksiin - ei ainoastaan musiikki ja kuuluisa esiintyjä.

..."kauhutarina miellyttää lasta ja aikuista lupauksella paluusta tavanomaiseen todellisuuteen." (Kemppinen)

Esimerkiksi Lordi miellyttää mm. tästä syystä.

Kauppatorin väentungoksessa velloi kuitenkin aivan todellinen kauhuelementti, vaikkeivät ihmiset sitä "transsitilassaan" kammoksuneetkaan - päinvastoin.

Mutta kun kaiken lisäksi väkijoukon niskaan alkoi sataa pulloja, niin silloin olivat kaikki suurkatastrofin ainekset koossa.

Sillä jos ihmiset olisivat yhtäkkiä menneet paniikkiin, niin syntyneessä kaaoksessa ainakin pienimmät olisivat ruhjoutuneet kuoliaiksi.

Pullonheittäjiä tuomitessa on syytä muistaa myös tämä mahdollisuus.

*
Suuret joukot voi suggeroida kuten yksilötkin, ja saada ne tekemään ihan mitä tahansa.
Hitlerin järjestämät valtavat joukkokokoukset ovat "hyvä" esimerkki tällaisista "koulutustilaisuuksista".

Saara kirjoitti...

Niin, Rauno. Tuolla Tinkalla (Kirjoituksia kellarista) jo siitä olikin puhetta, että voiko nämä onnettomuudet pistää sen piikkiin, että koossa on kamalasti väkeä. Sama tapaus, siis jos torilla on kaksi ihmistä ja niistä toinen heittää lasta pullolla päähän, on ilmiselvä rikos. Kun sen tekee suuren joukon keskellä, se on jopa sallittua. Eli syyllinen on se, joka menee paikan päälle, ei se, joka heittää pullon.

Ja tätä mun on helvetin vaikea niellä. Lapset tykkäävät Lordista. Ovat suurempia faneja kuin nämä, joille väkivalta on ilo. Siksi lapsilla ei siis ole oikeutta juhlia idoleitaan, koska aikuisille (niin kuin Ohari osuvasti sanoi), on jotenkin tarpeen ja hyväksyttävääkin ilakoida heittelmällä pulloja ihmisten päihin, kunhan on tarpeeksi päitä mihin heitellä.

Louhi kirjoitti...

Voi kurja! Että osaakin olla mänttejä ihmisiä! Kaiken huippu oli se, ettei edes poliisit tienneet, missä ensiapu on. Eivätkä ne sedät huomanneet, että niillähän on viestintäkapulat vyötäröllä. Olisivat pirauttaneet jollekulle ja kysyneet, kun eivät itsekään tienneet.

Onneksi ei lapselle käynyt kuinkaan. Ja lapsesi jaksavat olla iloisia ja löytävät myönteisiä asioita.

Olin ajatellut vilkaista tapahtumia televisiosta, mutta vietettiinkin aikaa terveyskeskuksessa ja sairaalassa lapsen kanssa. Äsken näin ruotsalaisista uutisista pienen pätkän. Ei tee mieli suuriin väkijoukkoihin.

Kaljapullot pitäisi kieltää lailla! Huolellisesti valmisteltuihin konsertteihin ei ole saanut tuoda omia pulloja. Ja konserttitiloissa on myyty vain sellaista tarjoiltavaa, jolla ei ole saanut loukattua ketään.

Päätelmä: Kauppatorin tilaisuus oli huolimattomasti valmisteltu!

Saara kirjoitti...

Joo, huomasinkin, että sun lapsellasi on ollut keuhkokuume. Paranemista sinne. On tämä ihmiselo kyllä aika raskasta näiden lasten kanssa. Suurtapahtumat kutistuvat pieniksi kaikilla tavoilla.

Minä en oikeastaan edes odottanut, että se poliisi olisi tiennyt mitään, mikä ei ole kyllä kovin hyvä merkki. Kohautin vain hartioitani ja lähdin eteenpäin. Sitä jotenkin on oppinut siihen, että itse se pitäisi kaikki tietää. Siinä ihmismassassa se olisi kuitenkin ollut mahdotonta, niin kuin luultavasti koko ensiapupisteeseen pääseminen olisi ollut. Kuulin kyllä, kun Pelkosen Jaana kiljui lavalla, että "ensiapupiste on tuolla päin. Näettekö?" No, mutta kun en nähnyt koko Pelkosta sieltä niskojen takaa, niin vaikea oli sanoa, mihin päin se näytti.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Tarkoittanet syyllisyydellä nyt sitä, että paikan päälle menijä saa itse kantaa vastuun siitä, jos esim. pullo lentää päähän, eli että hän on vastuullinen tapahtuneesta, vaikka pullon heittäjä olisikin syyllinen tekoon.

Tällaisten joukkotilaisuuksien ja suurtapahtumien järjestyssäännön yhtenä periaatteena tietysti on, että osallistujan pitää ottaa tietynasteinen vastuu itsestään.
(Muuten näitä tilaisuuksia ei kai voisi edes järjestää.)

Mutta samalla osallistuja ottaa myös riskin siitä, että jotain ikävää saattaa omalle kohdalle sattua.

Tämä on aika tyly periaate.

Kuitenkin se kommentti - "Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan?" oli kyllä minunkin mielestäni aika törkeä ja lähes vahingoniloinen.

Yhtä hyvin se pullo olis voinut kalahtaa sanojan päähän.
Mutta ei kai tällaisilla tyypeillä ole pätkääkään empatian tajua.
Kunhan öyhöttävät omassa puoli-debiilissä narsismissaan.

Tää on vaikea juttu. Ihmiset on paskoja ellei peräti pahoja, lait monesti epäoikeudenmukaisia, ja joka puolella piilee riskejä.

*
(Mautonta?) Itseironiaa

Tyypillisen, maailmoja syleilevän, Kaikkitietävän ja Kaiken ymmärtävän nojatuolifilosofin tavoin voisin tähän lopuksi todeta raivostuttavan itsetyytyväinen hymy huulillani kuten Eino Grön (ja joku muukin) aikoinaan: "Sellast se elämä on!"

(Tätä lausetta ovat pilkkakirveet kuten Petelius ja Ruonansuu kyllä "raaasti" imitoineet).

Saara kirjoitti...

Kyllä, siis sitä juuri tarkoitin. Tämä liippaa läheltä sitä oletusta, että nainen on myös itse syyllinen raiskaukseen, jos kulkee yöllä puiston läpi tai kulkee vähissä vaatteissa. Raiskaus tosin vielä sentään on rikollista, mutta noin ylipäätään on ällistyttävää tajuta, että yleisesti väärinä pidetty toiminta tulee hyväksyttävämmäksi, kun ihmisiä on paljon, vaikka niitä väärintekijöitä olisi paikalla vain yksi. Miksi se saa samasta rikkeestä anteeksi silloin, kun se riehuu väkijoukossa, mutta ei silloin, kun väkijoukkoa ei ole.

Siis ymmärrän kyllä, että väkijoukossa tapahtuu, siitä ei ole kyse. Kyse on nyt ihmisten ajattelusta, eli miksi ne suovat yhdelle eri vapauden silloin, kun porukkaa on paljon, vaikka muutoin olisivat valmiita lynkkaamaan saman tyypin samasta syystä.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kemppinen osaisi vastata tähän paljon paremmin kuin minä, mutta ongelma liittyy varmasti muun muassa sekä näytön hankaluuteen että poliisin resurssien puutteeseen.

Mutta silti...Ehkä todellakin on niinkuin sanot.

Suuressa väkijoukossa väkivaltaisen teon tekijän syyntakeellisuus ikäänkuin laskee, kun taas yksittäisissä rikostapauksissa ajatellaan, että murhaaja on suunnitellut kaiken etukäteen ja toteuttanut tekonsa mitä korkeimman harkintakyvyn/syyntakeellisuuden vallassa.

Väkijoukossa uhrin ja syyllisen välillä näyttäisi vallitsevan miltei "kanssarikollisuus": molemmathan ovat tulleet "sikana" bailaamaan, ja silloin voi sattua kaikenlaista.

Sitäpaitsi poliisin on vaikea kontrolloida kymmeniä tuhansia ihmisiä (näytön ongelma).

Samalla tavoin raiskaustapauksissa ajatellaan, että naisen ei pidä mennä lenkkeilemään pimeille kujille, koskapa hän saattaa itsensä silloin saaliin/uhrin asemaan.

Mutta eikö laki sitten suojaakaan kaikkia ihmisiä yhtäläisesti eli anna heille oikeutta liikkua vapaasti - lainsuojan siitä heikentymättä - ihan missä vain?

Jo ei, niin siinä tapauksessa mainittu oletus "itsensä alttiiksi tekemisestä" raiskaustapauksissa on lainsäätäjän törkeää sovinismia, jolla tämä koettaa kääntää näytön vaikeuden raiskaajan eduksi - mikäli saan taas hieman kärjistää.

Mutta mikä laki se sellainen on, joka vaihtelee eri tilanteissa, eri paikoissa ja sukupuolesta riippuen?

Vastaus: "Murphyn laki" - ainakin Lordin konsertissa pullosta päähänsä saaneelle tai iltalenkillään raiskauksen kohteeksi joutuneelle.

Saara kirjoitti...

"Mutta mikä laki se sellainen on, joka vaihtelee eri tilanteissa, eri paikoissa ja sukupuolesta riippuen?"

Eikä pelkästään sukupuolesta, vaan myös iästä riippuen. Ei parane mummojenkaan lähteä iltasella liipanteeseen. Joskaan ei pappojen eikä lastenkaan. Ihmeen paljon sitä hyväksytään, että kaikenlaista tapahtuu heikoimmille ja pienimmille, jos olosuhteet ovat mitä ovat.

Minä ny puljaan tätä, vaikka minua jo sähköpostissa hieman toppuuteltiin, etten saisi sydäriä. Lupaan, etten ole yhtään hysteerinen. Kunhan puljaan.

Niin, kyllä sitä pitäisi voida massatapahtumaankin lähteä, mutta eihän se niin ole. Se "joukossa tyhmyys tiivistyy" on niin uskottava sananparsi tai mikä lie, että se on jostakin syystä iskostunut ihmisiin ihan kybällä. Minäkin olen tänään miettinyt tuota käkeä, joka kukkuu kukkumasta päästyään, että onko minulla todellakin vielä elinvuosia jäljellä sata, ja sitten pieni tauko, jonka jälkeen elän taas sata vuotta, niin kuin vanha sananparsi väittää. Miksi kaikki tällaiset pitää nielemättä hyväksyä? Ovatko ihmiset oikeasti niin ajattelemattomia, että tyhmyydet yksinkertaisesti pitää hyväksyä? Miksi toinen puoli sitten ajattelee eikä hyväksy? Miksi toisille annetaan joko kauhalla tai lusikalla ja toisille ei yhtään?

Niin kuin tässäkin blogissa on nähty, ajattelevia ihmisiä on pilvin pimein. Tiivistyykö tyhmyys muka joukossa? Alammeko viskoa kaljapulloja ihmisten päälle, jos joku tekee niin ensin? Onko se todellakin ihmisen perimmäinen luonne? En oikein osaa kuvitella, että lähtisin esim. Oharin kanssa heittelemään kaljapulloja yleisön joukkoon, koska Tinka heitti pullon ensin.

Typeryys(=ajattelemattomuus) on niin jumalattoman hyväksyttävää, että välillä se vaan pistää ihmettelemään.

Poliisin resursseista tuskin on ollut kyse aikojen alussa, kun tyhmyys on tiivistynyt, mutta kyllähän tämä hyssyttely, että "kaikki sujui rauhallisesti" on ihan perseestä. Toki se antaa kuvan siitä, että poliisilla on kaikki hallinnassa, vaikka todellisuudessa sillä ei ollut hallinnassa yhtään mikään. Jos jotakin sellaista olisi tapahtunut, että kaljapulloja säikkyvät ihmiset olisivat panikoituneet, poliisi olisi voinut vain seurata sivusta, mitä tapahtuu. Eihän se olisi sekaan mahtunutkaan. Vähän niin kuin jo perjantaina junassa mennessä kondari lopetti lipunmyynnin ja kuulutti tarjoavansa loppumatkan Helsinkiin, koska ei mahtunut ihmisten sekaan niitä lippuja myymään.

Itse asiassa siinä vaiheessa ounastelin, ettei tästä hyvää seuraa. Mutta ne lapset olivat niin innoissaan.

Saara kirjoitti...

Luettelin just tuossa kuopukselle jokin aika sitten teidän kaikkien nimet ja nimimerkit, jotka olette olleet hänestä huolissanne. Se tuli siitä kamalan onnelliseksi.

Ehkä se luottamus ihmisiin ja ihmisjärkeen säilyy näin paremmin.

Saara kirjoitti...

Mutta onko se sitten hyvä vai paha... tämä on vähän näitä käytännön kasvatusongelmia.

sea kirjoitti...

Ja niin kun ne radiossa toitotti loputtomiin ottamaan rauhassa kun tilaisuuteen oli tulossa perheitä lapsineen. Joka paikassa toitotettiin lapsista ja perheistä, lehdissä neuvottiin kasvomaalaukset ja kaikki. Eikös lapsilla ollutkaa oikeutta tulla paikalle? Kyseessä olikin keski-ikäisten ja teinien ryyppyjuhla? *mur*

Saara kirjoitti...

Niin, just, Sea. Tämä muakin päähän otti, että kun sen piti olla, mutta ei se sitten ollutkaan. Voisihan sitä yhden kerran olla vaikka heittämättä niitä pulloja tai ärjymättä lapsiperheille, mutta kun ei voi, niin ei voi. Niinpä.

Sedis kirjoitti...

Pullojen heittely on tämän hetken idiotttitrendi. Keskustan alueella niitä lentelee koko ajan. Ehkä jonkun pitää kuolla, ennen kuin asia otetaan vakavasti.

Nuorempana olisimme vieneet pullojen ihmisjoukkoon heittelijän saunan taa. Nykyään naapurit siellä joukossa eivät tee mitään.

Itseäni heitettiin kahdella pullolla kaksi viikkoa sitten.

Kuljin Hakaniemen sillalla yksin taksiaseman suuntaan kun metrin päässä ja kahden metrin päässä takanani räsähti.

Nuoret pitkissä nahkatakeissa olevat idiootit asialla. Etäisyyttä 20 metriä. Oli heillä hauskaa, kun vaihdoin tien puolta varmistaakseni tuntomerkit poliisi-ilmoitusta varten.

Trendi alkoi kaikkien pullojen rikkomisena keskustassa yli 10 vuotta sitten. Nyt niitä on sitten alettu rikkoa ihmisiin satunnaisperiaatteella. Miksi idiotia on niin suosiossa? Relativismin vuoksi?

Saara kirjoitti...

Hyvä kysymys, Sedis. Tuntuu käsittämättömältä, että niitä pulloja heitellään noin suin päin ihan huvittelumielessä ilman suuren väkijoukon suomaa "turvaakin". Onneksi ei osunut.

Kuinkahan pitkälle relativismissa ollaan valmiita menemään? Luolamiehen tasolle, kenties. Oliko se niin, että taide näyttää suunnan, kuten relativistitaiteilija Teemu Mäki asiasta on ajatellut ja ilmeisen onnistuneesti.

Moraalisääntöihin kyllästyneet nuoret ovat nyt lopullisesti vapautuneitten seksi-ilottelujen jälkeen päättäneet vapauttaa myös sisäisen idiotisminsa. Ihmisen primitiivinen tarve ajaa muut pois valtaamaltaan reviiriltä onnistuu varmasti pulloja heittelmälllä kätevästi, sillä ne pullot kulkevat aina niin kivasti mukana ja niiden tyhjentäminen on hauskaa. Ihminen on ilmeisesti alkanut taantua takaisin todelliseksi vaistojensa varassa eläväksi eläimeksi, mikä voi tosin olla kaiken tarkoituskin.

Kulttuuriperimän ja yhteisön sääntöjen romuttaminen ei kuitenkaan johda kuin toisiin uusiin ja erilaisiin sääntöihin eli aika lyhytnäköistä on tämä nuorison kapinointi.

Sansku kirjoitti...

... Olen aivan samaa mieltä noiden monien muiden kirjoittajien kanssa. On ehdottomasti väärin heitellä kaljapulloja suuressa ihmismassassa, olisi voinut käydä todella pahasti. Onneksi teille ei käynyt sen pahemmin! :)

Mutta täytyy sanoa, että onneksi teille ne rokkipojat sattuivat vastaan. Itsekin olen todella nuori, mutta tiedän, että nuoremman polven rokkarit ovat varsin huomaavaisia ja auttamassa. Monesti kun on pyörätuolin kanssa ollut suuressa väkijoukossa, niin kyllä ne parikymppiset helpommin ja mieluummin väistelevät kuin ne kaljamahaiset sedät ja tädit.

Mutta kaikkea hyvää teille ja toivon, että lapsesi saisivat toiste nauttia lisää hyvästä suomalaisesta hevistä turvallisemmin kuin viime kerralla. :)

Liisa kirjoitti...

Miksi muuten jossain muualla koko perheen karnevaalit ovat iloisempia kuin Suomessa? Viimeksi olin nyt helmikuussa karnevaaleilla, joissa oli nimenomaan paljon perheitä ja lapsia.Sain rauhassa taputella ja kuvata ja kehuskella isien ja äitien naamiopukuisia taaperoita ja pikkuprinssejä ja -prinsessoja.

Onnistuin juuri ennen Halosen virkaanastujaisia antamaan joillekin espanjankielisille huiveja, joissa oli Tarja-logo. Yksi tomaattilapsen äiti juoksi perääni ja opeteltiin yhdessä lausumaan Tarja ja Suomi.
(Olen ollut siis sekä Riossa että Kanarialla näissä jokavuotisissa karnevaaleissa muutaman kerran.)

Karmee tää suomalaisten lapsiviha. Vai mitä tää oikein on? Ei muuten Suomessa voi enää paljon puhutellakaan lapsia, kun ne on niin peloteltu vierailla pahoilla sedillä ja tädeillä.

Saara kirjoitti...

Mukava kun kävit täälläkin, Sansku. Eihän näitä mitään voi tietenkään yleistää, mutta rokkipojat olivat kerrassaan hurmaavia. Tosin se joka huusi "mitäs vittu tuota pentus...", oli myös nuori mies. Mutta ylipäätään jos jossakin on toivoa, niin onhan se siellä nuorisossa. Ne keski-ikäiset kaljamahat ovat kyllä hyvän fiiliksen suhteen menetettyjä.

Liisa, no just se, että lapsivihamielisyys on tässä maassa aika tapissa. Nuoret eivät enää muka muista koskaan olleensa lapsia ja lapsettomat keski-ikäiset ja sitä vanhemmat eivät todellakaan muista olleensa lapsia. Ja se yleinen oletus, että juhlat kuuluvat vain tietynikäisille ihmisille, on minusta myös aika ikävää. Ei kai ole ihme, etteivät suomalaiset osaa iloisesti juhlia, kun niitä ei ole voinut lapsesta saakka tässä maassa siihen opettaa.

Sansku kirjoitti...

Joo, niinhän se vähän on, ettei tietenkään voida yleistää, mutta... Aina löytyy jokin huonompi mansikka hyvien mansikoiden keskeltä. Kannattaa vain yrittää pitä positiivinen asenne elämään, niin kyllä se siitä. :)

Saara kirjoitti...

Niinpä niin. En tiedä sitten, löytyykö se asenne siten, ettei lapsia voi ottaa minnekään mukaan. Eihän niitä huolittaisi nykyään edes busseihin ilman, etteikö katsota karsaasti. Ei nyt enää näitä mun muksujani, kun ovat jo kouluikäisiä, mutta monia pienempiä kyllä.

Sikäli ihan hyvä tapahtumahan se oli, että lapsia siellä oli pilvin pimein ja paljon pienempiäkin kuin nämä mun muksuni, joten tämä meidän vesseli taisi olla ainoa, jolle kävi huonosti. Että siinä mielessä meilläkään ei ollut mitään hätää, kun oltiin muka hyvässä turvassa isojen miesten vierellä ja melko lähellä sitä kerrostaloa, jos joukkopaniikki olisi iskenyt, massaa olisi tullut takaa vähemmän päälle. Mutta sitä pulloa en älynnyt ottaa huomioon ja se kai tässä eniten ottaa pattiin.


Muistin muuten juuri tänään, kun siinä tietä tungoksesta ulos raivasin samalla selittäen, että lapsen päähän tuli pullo, voisitteko väistää, niin yksi nuori mies tiuskaisi, ettei se kyllä siltä näytä, eikä sitten väistänyt. Se oli kyllä outoa. Olisi varmaan pitänyt olla lääkärintodistus esittää, että tietä olisi tullut.

Sammy kirjoitti...

Ehkä tähän pullojenrikkomis-trendiin on osasyyllisenä Duudsonit, Jackass, Dirty Sanchez yms. ohjelmat, joissa sikailu ja itsensä ja toisten satuttaminen tarkoituksella ja kokeilumielessä on vain hauskaa. En kyllä ymmärrä yhtään, en en. Pikaista paranemista pikkuihmiselle!

Saara kirjoitti...

Kiitos, Sammy. Kyllä täällä ollaan jo hyvässä kunnossa.

Siinä voi olla hyvin perääkin tuossa mitä sanoit. Eivät ne varmasti ihan kylmäksi ole ketään jättäneet.

eis kirjoitti...

Sammylle, duudsonit jotenkin jo kouluajoilta tunteneena ja muutenkin tietävänä uskallan kyllä sanoa, etteivät he toisten (muiden) ihmisten satuttamista ole kyllä ikinä kannustaneet eivätkä tee sitä vieläkään. Päin vastoin. :) Sen sijaan toisiaan ja itseään ovat kyllä senkin edestä, niinkuin tiedettyä on. Vaikka rajat ovat erilaiset, ne ovat olemassa kuitenkin.

Esimerkiksi kun Antti Tuiskua heitettiin pullolla niin että taustatanssija vietiin sairaalaan, tekijänä oli ihan teinityttö. Nuori ja kokematon. Yleistän tässä nyt varmaankin pahasti, mutta tuntuu että pahimmat riehujat yleensä ovat nimenomaan ilmaiskonserteissa ja muissa tapahtumissa, joihin pääsee vapaasti ja helposti ihmiset, jotka eivät normaalisti vastaavissa tapahtumissa käy. Tällaisissa tapahtumissa järjestäjienkin kokemattomuus tulee usein valitettavalla tavalla esiin, ei osata valmistautua, ei ole suunniteltu miten ongelmista selvitään. Mut surkea juttu, kaiken kaikkiaan.