Suomessa palaa kirkko kerran kahdessa vuodessa
Ja nyt sitten minä en ymmärrä, mitä järkyttävää on kirkon polttamisessa. En siis tarkoita, että niitä saisi polttaa, ei tietenkään saisi. Kuka hullu nyt kirkon polttaa tai talon tai ihan minkä vain. Mutta nämä julkkisten kommentit Porvoon kirkon palamisen johdosta sen sijaan ovat
a) järkeenkäypiä
b) jokseenkin käsittämättömiä
c) vitsejä
- Mä en meinaa uskoa tätä juttua. Miten tää on mahdollista? (Remu, Iltalehti 30.5.)
- Voi kauheeta, ihan kauhee juttu. (Erja Häkkinen, Iltalehti 30.5.)
- En tiedä kuka pystyy tuollaista tekemään. En voi kyllä ihmiseksi kutsua, jos pystyy kirkkoa häpäisemään noin. (Vanessa Kurri, Iltalehti 30.5.)
Suomessa poltetaan kirkko joka toinen vuosi ja hautakiviä kaadellaan harva se viikonloppu, niin kuin täällä meillä Kirkkonummella viime viikonloppuna. Eipä siitäkään voi kovin ylpeä olla. Mutta että miten tää on mahdollista ei mielestäni oikein sovi tähän kirkonpolttotahtiin. Ei sen puoleen ihan kauhee juttukaan, sillä kukaan ei loukkaantunut. Ja mitenkähän on sen ihmisyydenkään kanssa sitten. Noinkohan eläin lähtisi kirkkoa sitten polttamaankaan ja mitkähän olisi motiivit. Tai humanoidit? Jösses. Mistä näistä tietää. Jokin kädellinen se kuitenkin varmasti oli, sanoi silminnäkijä.
***
Saatanasta ja Jumalasta
Saatanaan uskovat uskovat yhtä lailla Jumalaan, sillä ilman koko uskontoa ei olisi mitään Saatanaa, jota palvoa. Sikäli huvittaa tuo äärimmäinen vihakin. Kirkon polttelut ja hautakivien kaadotkin vain osoittavat, että he uskovat jonkin sellaisen hyvän olemassaoloon, jota vastaan pitää taistella.
Kirkkonummen kirkko yritettiin polttaa v.1992
Myös uskovaisilla on suuret kuvitelmat itsestään. Heidän mielestään vain uskovainen voi noudattaa jonkinlaista moraalia. Ateisitit ja muut epäuskoiset ovat vain irstaita synnintekijöitä ja paholaisen palveluksessa. Perusteluja tällaisille luuloille sen sijaan harvoin näkee. Karjalohjan seurakunnan pastoria lainatakseni: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin...Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0. Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0. Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 – 0. Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen.
Mikä Saatana voitti minkä? Olivatko euroviisut vain Jumalan ja Saatanan välinen laulumittelö? Hitsi. Vähän paranoidista.
Tuosta lainauksen sisällöstä voisi silti melkein vaikka suuttua. Minusta pitäisi alkaa jo vähän hikoilla tämän maailman kanssa eikä antaa sen revetä näiden kahden, Jumalan ja Saatanan, sekä heidän vainoharhaisen seurakuntansa käsissä kaiken päivää. Vai onko tämä jonkun mielestä sellainen maailma, ettei sen parantamisen eteen tarvitse tehdä enää mitään? Hallelujaa ja Herra taistelee. Selkäsaunan sietäisivät kaikki.
Hedelmättömyyttä ja hyvänlaatuisia
1 päivä sitten
18 kommenttia:
Oranssi teksti sinisellä pohjalla rasittaa näköhermoja pahasti
Voi raukkaa. Ei voi mitään kuin olla pahoillaan. Onneksi sitä ei ole niin kovin paljon.
Se johtuu paljolti siitä, että tähän bloggerin pohjaan ei voi erikseen määrittää tekstin väriä tuon sidebarin kanssa, vaan se on sit sama kuin siinä.
Mää ny kumminkin kuuntelisin tota Remua. Tiätää porvoolaisesta polttouhriperinteestä.
Ai että sääkään et sit niinku meinaa uskoa tätä todeksi, ett kirkko niinku palaa, kun sen sytyttää?
Eikunnääs toi Remu tietää kielipelit. Se osaa puhua kun miljonääriurheilijan vaimo jos tarvitaan vaikkei se ole.
Se on tosi viisautta, mörisee ortodoksi.
Ja talonpoltosta Remu tietää enemmänku vanessahäkkiset.
Kyllä mää ny uskon et kirkko syttyy kun sytytetään, vaikka palokuvat ottaa niimmaanperusteellisesti näköhermoon, tummalla taustalla viälä. Eikshei voi polttaa päivällä joskus, tulis parempaa kuvaa. Tvintauöörski possahti niinkomeesti kun oli kirkas ilma ja tuuli koilisessa, mutta Attan Muhammetilla olikin tyylitajua.
Joo niin, osaa Remu tosiaan nää kielipelit, jos siit vaan joku saa selvää. Se on hianoo, ett meil on edustuskelpoisia julkimoita noissa rokkareissakin, niinku just näissä miljonäärijulkkisten vaimoissa.
Mää taas just tykkään kun loimuaa tummaa taustaa vasten. Kummasti tänään ny ottaa näköhermoon yhellä jos toisella. Vissiin jotain hiukkasia ilmassa varmaan.
"Vai onko tämä jonkun mielestä sellainen maailma, ettei sen parantamisen eteen tarvitse tehdä enää mitään? Hallelujaa ja Herra taistelee. Selkäsaunan sietäisivät kaikki."
Minulla on vähän samanlaisia ajatuksia ollut viime aikoina, ei kylläkään tähän kirkonpolttoon tai loordiin liittyen vaan siis tuohon tosikristittyjen tapaan keskittyä pohtimaan omaa jumalasuhdettaan ja ehkä sitten myös eikristittyjen lähimmäistensä jumalasuhdetta. Minä ymmärrän että niillä on huoli ihmisten iankaikkisista sieluista, mutta jotenkin tuntuisi että ihmiset olisivat vastaanottavaisempia sille hyvälle sanomalle jos siihen liittyisi jotain aitoa muista ihmisistä välittämisstä ja huolehtimista ihan näin niin kuin ihmisten kesken. Se on minusta tyly viesti ihmisille että rukoilkaa Jumalaa kyllä Jumala auttaa, kun itse seisoo tumput ojossa siinä vieressä ja voisi itsekin auttaa, siis ihan konkreettisesti. Ei siihen auttamiseen välttämättä vaadittaisi Jumalaa, sen homman voisi ihminen monta kertaa hoitaa paljon pätevämmin.
Kirkon polttaminen ei ole enää mikään ilkeä vitsi vaan "polttopullonheittelyä".
Tekijät kuuluvat siis samaan sarjaan näitten Lordijuhlan pullonheittelelijä-sikailijoitten kanssa.
Vakaumus, joka perustuu siihen, että väkivaltaa ja tuhoamista voi käyttää oman asian ajamiseen on aina niin sanotusti Saatanasta - tuli se sitten mistä tahansa.
Mitä tulee noihin Karjalohjan papin kommentteihin, niin kyllä moisen itsetyytyväisyyden voi luokitella jo miltei paheitten joukkoon.
Jälleen kerran tulee mieleen, että mahtaako tämä "kristillinen itsetyytyväisyys" olla seurausta luterilaisesta vanhurskauttamisopista, jossa armon eteen ei tarvitse - ja jos oikein tarkkoja ollaan: ei pidä eikä edes saa - tehdä mitään.
Mutta sellainen oppihan voi yhtä hyvin olla Saatanasta!
Saatana kun on hyvä naamioitumaan - ihan niinkuin ovelimmat tietokonevirukset.
Jospa Karjalohjan papin "tietokonettakin" manipuloi itsetyytyväinen Saatana eikä mikään anteeksantava Jeesus.
Hän ei vain huomaa sitä peiliin katsoessaan...
On toki vaikea antaa anteeksi pullonheittelijöille ja kirkon polttajille.
Ja jos se jotenkin on mahdollista, niin silti heidät pitää tuomita maallisten lakien mukaan.
Ei anteeksianto merkitse maallisesta vastuusta vapauttamista.
Evankeliumissa julistettu anteeksianto toimii kuitenkin aivan eri tasolla kuin Laki, mikä tosiasia tekee kristinuskon niin ainutlaatuiseksi ja samalla niin perin käsittämättömäksi, joskin intuition tasolla luulen asiaa ymmärtäväni - uskosta en tiedä...
Tämä muistutus, jossa ei ole teologille mitään uutta, menköön suoraan Heikki Linnavirralle, jolle kristinuskon totuus näköjään ilmenee niin kertakaikkisen itsestään selvänä.
Jopa niin, että sitä on joskus vaikea erottaa omahyväisyydestä.
Mutta sanoihan se Paavalikin, että millään muulla hän ei ylpeile kuin uskollaan...Hmm....
Kyllä, näin juuri, Kirsti ja Rauno.
En tosin tiedä, mitä kaikkea muuta Karjalohjalla on myös konkreettisesti tehty, kuin tuomittu maskeerattu mörköbändi ja jokunen satujen sepittäjä. Toivottavasti kuitenkaan armoa ei ole kokonaan unohdettu. Sehän se kuitenkin on kristinuskon tärkein sanoma. Tai ainakin luulin niin.
Oles nyt Saara vähän armollisempi ihmisparkoja kohtaan - ihan kauhee juttu on nykysuomeksi käypäinen kommentti, oli kysymys katkenneesta kynnestä tai kunnon juorusta.
Vanessasta en kyllä sano mitään.
Näin on, Anni. On se, hyvin käypäinen kommentti ihan mihin vain. Toisaalta se on hyväkin, niin ei tartte enempää miettiä mitä sanoo.
Ja joo, täytyy kai alkaa jakaa edes sitä pakanallista armoa.
Muistan kun ennen oltiin vielä enemmän syyttelemässä kaikenmaailman satananpalvojia hautakivien kaatelusta ja kirkkojen polttelusta. Kuitenkin tuollaiset teot ovat olleet, kuten tänäänkin saimme uutisista tietää Porvoon kirkon tuhopoltosta, humalaisten päähänpistoja.
Ja mitä Eurovision-laulukilpailuun tulee, niin Suomen esikarsinta oli kutsukilpailu. Saatanaltako se kutsu Lordille lähti? Olisin tässäkin tapauksessa taipuvainen uskomaan enemmän humalaisten päähänpistoon. :)
Lainasin muuten kirjoituksestasi yhden virkkeen omaan blogiini. Se liittyy erääseen meemiin. Jos kiinnostaa siitä tietää enemmän, niin käy vilkaisemassa mun blogiani.
Samaa minäkin ihmettelin lukiessani ihmisten kauhisteluja kirkon polton jälkeen. Hmm, harva kauhistelee samalla voimalla, kun joku päiväkoti tai koulu tuikataan tuleen(tai ainakaan media ei kirjoita siitä, mikä voi olla syy).
Ei jaksa ymmärtää, mutta ehkä se johtuu siihen, että itse uskoo niin kovin vähän mihinkään.
Tiiätkö mulle tulee sellanen epämiellyttävä olo kun lukee tai kuulee tai näkee telkusta noita saarnaajia, kuten tuo mitä lainasit, että amerikkalainen "Christianity" on rantautunut Suomeen.Just samanlaista retoriikkaa, vastakkainasettelua, pelottelua ja omahyväistä närkästelyä ja paheksuntaa. Vittu me eletään vuotta 2006 ja tuo olis voinut olla keskiajalta tuo lausunto saatanasta Euroviisujen voittajana!
Luin vasta nyt siitä teidän Lordi-keikasta ja pulloepisodista. Siis hyi yök, helvetti soikoon!Toivottavasti pojan trauma hälvenee.
-minh-
Juu, Tony, huomasin heti. Se on niin mukavaa, kun mua lainataan! Vai humalaisten päähänpisto. Ettei ollut sitten kännisen papin päähänpisto.
Susu! Pitkästä aikaa. Ihanaa!
No, se Awa, siis se hirviötytteli oli kans parahtanut itkuun,kun sen rippikirkko poltettiin.
Sitä minäkin, Minh, tässä olen miettinyt, että eikö kirkon pitäisi olla se hyvä osapuoli tässä vastakkainasettelussa. Nykyään siitä ei voi olla ihan varma, kun kirkkoherrat kääntävät selkänsä ihmisille sen takia, että niillä on rumat naamiot. Uskovaisena (siis jos olisin) miettisin, mitä Jeesus näistä lapsenmielisistä ajattelisi.
Jaa, joo. Trauma hälvenee hiljalleen, kuhmu on vielä jumalaton.
Lähetä kommentti