sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Toinen messuraportti

Minulla oli kirjamessuille vapaalippuja neljä. Joinakin vuosina niitä ei ole saanut millään. Nyt niitä tuputettiin joka puolelta.Nuukana ihmisenä tietenkin piti kaikki liput käyttää ja ei kun taas junalla lasten kanssa Pasilaan. Hirveällä höngällä painelin Takauma-lavalle katsomaan Tiihosen Ilpoa, jonka ehdin kuulla lausuvan jostakin runostaan kaksi viimeistä sanaa. Ilpo on niin kerta kaikkiaan, että jos näin kirjamessujen kunniaksi edes yksi pätkä tähän Ilpon runosta Uneton yö ilman tekijänoikeusrikkomusta (jos tulee sanomista, niin oikein mielelläni soitan Tiihoselle ja kysyn luvan):

Uneton yö.
Tai unta lentävää
Sanaton sänky jonka jouset soittaa
äänetöntä sävelmää
ne soittaa täällä tämän yön,
ja suunniltaan
sun vaistos kaikkiin suuntiin
karkaa patjaltaan

Tapasin Takauman reunalla Kirjailijaliiton pääjehun, jonka jostakin syystä tapaan aina Takauman reunalla joka vuosi ja vaihdamme sitten kuulumiset, jotka ihme kyllä poikkeavat jonkin verran edellisistä, vaikka samansorttistakin aina on. Tiihonen kävi sen siinä lähtiessään hyvästelemässä ja halasikin Karia. Minä siinä melkein kädet ojossa, että eikö minuakin voisi vähän halata, mutta niin se siitä lähti ja katsoi minua vähän hölmistyneenä. Näytti kysyvän Kiiskiseltä mennessään, että kukahan hullu tuokin ämmä oli.


Jäin siihen sitten odottelemaan Sirkka Turkan haastattelua ja lapset sinkoilivat joka puolelle. Pyysalo oli kerrassaan sympaattinen haastattelija ja Turkan vastaukset ihastuttavan lakonisia. Jotenkin näin ilman muistiinpanoja, että

- kirjoitat ymmärryksellä elämästä, etkä kirjoita kirjallisuudesta, niin kuin nykyään moni tuntuu tekevän. Kirjallisuus itsessään on noussut elämän yläpuolelle. Eli mitä mieltä olet tästä?

- No joo.


Koko haastattelu oli yhtä hauska. Ja kun Turkalta kysyttiin tuotannosta, eli mistä kaikki teokset ovat saaneet alkunsa, se vastasi liki kaikkiin, että hevosista. Kuopus tuli nojaamaan kiinni minuun, ja sain roikottaa sitä seisaaltaan puoli tuntia samalla kun kuuntelin Turkkaa. Välillä kuopus katsoi minua ihmeissään ja kysyi lopulta, onko tuo nainen ihan suomenkielinen.

Sitten lapset halusivat mennä ostamaan sen Taru sormusten herrasta -sormuksen.

Tytär kävi ottamassa kasvomaalauksen ja liihotteli lepakko poskessaan tekemään horoskooppeja W.I.T.C.H-automaatilla. Minäkin sain omani, ja siinä sanottiin, että kaikki salaperäiset ja tuntemattomat asiat viehättävät sinua. Syvennyt mielelläsi kirjoihin ja teet tutkimusmatkoja autiotaloihin ja villin luonnon keskelle. Mikset joskus pyytäisi mukaan henkilöä, johon haluaisit tutustua paremmin? Yhdessä koetut seikkalut lähentävät! Niin, miksiköhän en kutsuisi? Varmaan aika helposti saisi houkuteltua puolituntemattomia ihmisiä autiotaloihin tai villiin luontoon. Jösses.

Sen jälkeen lapsilla oli hirveä hinku saada jäätelöä.

Koko ajan joka puolella joku sai valtavia aplodeja. Sauli Niinistölle taputettiin varmaan vartti. Se tuli meitä myöhemmin vastaan jonkun toisen miehen seurassa, joka käytti paljon sanoja saatana ja perkele. Porukkaa messuilla ei ollut niin paljon kuin eilen, mutta osastoilla oli aika kova tungos silti. Kirjoja ei viitsinyt jäädä edes katsomaan, eivätkä ne nyt niin sytyttäneetkään. Hesarin loossiin pysähdyin kuuntelemaan Raittilan Hannua, joka näytti valokeilassa niin herttaisen vakavalta otsakurttuineen. Petäjän monotoninen haastattelutyyli ei innostanut, eikä Raittila nyt oikein iskenyt. Jossakin välissä ihmisten pitäisi saada vähän nauraa jaksaakseen kuunnella loputonta jorinaa jostakin kirjasta. Heheh.


Sen jälkeen lapset halusivat Hesburgeriin.

Jämähdin vielä kuuntelemaan Heikki Salon selityksiä sanoittajan hommasta. Hänen ongelmansa oli se, onko laululyriikantekijä sanoittaja, kyhääjä, sepittäjä, riimittelijä vai lurittelija. Hän halusi lisää arvostusta. Hän halusi olla taiteilija. Ohh, niinhän me kaikki.

Sen jälkeen lapset halusivat kotiin. Juna tuli Pasilasta niin täyteen, etteivät kaikki meinanneet mahtua sisälle.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No, olisi se Tiihonen nyt halannut :(

Petra

Saara kirjoitti...

Niih. Nyyh.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ymmärrän Heikki Saloa loistavasti. Kyllähän tuo on todellinen ongelma, ihmiset vain eivät ymmärrä sitä.

Saara kirjoitti...

Kyllä minä ymmärsin. Mutta kaikkihan me silti haluttaisiin olla taiteilijoita. Ajattele nyt, blogittaja. Bloggari. Blogaaja. Blogisti. Vai sit blogitaiteilija. BlogArtist.

Anonyymi kirjoitti...

Ei, et sinä oikeasti ymmärrä. Sinä tuhahdat tuollaiselle.

Saara kirjoitti...

Tsih... enkä tuhahda.

No en ihan oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä olisi uskonut että juuri Heikki Salon olisi tarvinnut koskaan nurista arvostuksensa perään. Mies on kyllä taiteilijana palkittu ja arvostettu siinä missä kuka tahansa muukin sanataiteilija.

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla miksi hän luulee ettei häntä arvosteta taiteilijana. Jokainen joka tuntee vaikkapa Maaritin "Keltainen valkoinen" biisin, tietää ettei sellaista ole voinut tehdä kukaan muu kuin taiteilija. Vai puhuiko hän sitten yleisemmin sanoittajien arvostuksesta, siinä voi olla korjaamisen varaa.

Mutta siis eihän jokaisen ammatin perään voi kirjoittaa sanaa taiteilija. Tai miksei voi, onhan kuvataiteilija ja performanssitaiteilija ja tanssitaiteilija, ja valokuvataiteilija. Mutta toisaalta näyttämötaiteen edustaja on näyttelijä, lavastustaiteen lavastaja ja sanoitustaiteen sanoittaja. Kirjallisuuden yhteydessä ei edes käytetä koko taide sanaa. Ja typerältähän se sanataiteilija kuulostaisikin, vaikka nykyään sitä sanataidekoulutusta onkin olemassa.

Saara kirjoitti...

Joo, siitä aiheesta löytyy pätkä tästä Heikki Salon tuoreesta kirjasta. Ymmärsin, että arvostus on liian pieni sanoittajilla yleensä (siis kriitikoitten ynnä runoilijoitten ynnä muitten silmäätekevien joukossa), mutta nyt kun sanoit, niin Suomessa on aika tavalla arvostettuja sanoittajia.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvittelisin, että hyvien sanoittajien arvostus on aika suurta heidän yleisönsä keskuudessa. Se ei siis ilmeisesti riitä?

Anonyymi kirjoitti...

Joo, samaa ajattelin, että kansa kyllä arvostaa sanoittajia taiteilijoina, on aina arvostanut. Näköjään ne nyt sitten tarvitseisivat arvostusta myös arvovaltaisemmilta tahoilta kuin yleisöltä. Runoilijoitahan on aina arvostettu tässä maassa kovasti ja laululyyrikot nyt sitten kai kokevat olevansa heikommassa asemassa runoilijoihin nähden.

Toisiko arvovaltaisten tahojen arvostus arvostus lisää rahaa tekijöille. Ehkä. En tiedä miten hyvin sanoittajat saavat esim. apurahoja taiteelliseen työskentelyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, siis kyllä näen tämän kysymyksen niin että runoilijahan ei tarvitse oikeastaan lainkaan varsinaisen lukevan yleisön arvostusta, tai se voi olla jopa kyseenalainen hänen maineensa kannalta. Pitää saada arvostusta oikeista piireistä,mikä sitten tuottaa apurahoja ja näkyvyyttä. Tavallisen yleisön arvostus ei ratkaise sanoittaja/runoilijan huolia koska Suomi on kuitenkin pieni kielialue ja myynti jää väkisinkin aika pieneksi muilla kuin sitten jollakin joka onnistuu oikein erityisen hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Sirkka Turkka on kyllä ihan paras. Olin kerran yhdessä runoillassa, jossa hän luki runojaan ja vastaili kysymyksiin. Joku nuori tyttö kysyi jotakin, jonka luki ääneen paperista ja Turkka kysyi varmaan kolme tai neljä kertaa, että mitä tuo kysymys tarkoittaa, ei hän tajua ollenkaan. Minäkin sitten puutuin keskusteluun(aina aukomassa päätäni) ja siitä syntyi ihan herkullinen hetki, jolle sitten tupakalla naureskeltiin, kun sali oli täynnä kauhean vakavia kirjallisuusihmisiä, joita se läppä ei huvittanut yhtään. Turkka sanoi jotain, että "mitä ihmettä ne minulta kyselee, en minä tiedä kuin hevostenhoidosta, siitä voi kysyä. Muusta en tiedä mitään."
Viinaakin tuli juotua.
-minh-

Saara kirjoitti...

Minä olen taas luullut, että sanoittajilla menee hyvin, koska ihmiset kuuntelevat niin paljon musaa, vaikka kuinka pieni kielialue onkin. Sanoihna se Salo, että yleisöltä tulee kiitosta kylliksi, mutta just näiltä portinvartijoilta sitä kaiketi odottaisi. Väitti se kyllä niinkin, että runoilijoitten mielestä sanoittajilla on liian paljon "löysää".

Joo, minh, voin kuvitella. Tuolla sentään se haastattelija oli niin jotenkin Sirkan lumoissa ja täysin sen armoilla, mutta hauskalla tavalla ja tahallaan, että juttutuokiosta tuli ajoittain läppää.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli ehdottomasti paras kirjamessuilta lukemani selostus. Kiitos.

Minkä takia sä olisit halunnut halata Tiihosta? Ei ne runot siitä muuksi muutu.

Mä tykkään Sirkka Turkan asenteesta. Just noin. Maailma on täynnä kaikenmaailman liirumläärymlavertelijaa ja jokapaikanselittäjää, joten on hyvä, kun edes yksi sanoo niin kuin asia on.

Saara kirjoitti...

Joo, Turkalla on asennetta. Harva kai nykyään myöntää, ettei kirjoittaminen ole mikään intohimo tai niin kuin ilma jota hengitän. Kunhan kirjoittaa vaan.

Ruu, hyvänen aika. Kun se Ilpo on niin söpö. Ihminenhän sekin on, eikä mikään runo.

Anonyymi kirjoitti...

SO tunnetaan nykyisin nimellä Johanna. Hän naputtelee blogia nimellä Piilossa osoittessa http://piilossa.wordpress.com/

;D

SAKO (Samuli Koivulahti) kirjoitti...

Laululyriikan tekijöitä ei tosiaan kylliksi arvosteta, mutta ei mikään ihme kun eka oppikirjakin julkaistiin vasta hiljan.