tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Hieno uutinen


[Cezanne]

Taide auttaa parantamaan sairauksia
Tukholma, 18. 10.
STT, AFP
Taide on hyväksi paitsi henkisesti myös fyysisesti. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että taiteen katselu ja siitä keskusteleminen auttavat parantamaan sairauksia.
Vaikutukset todettiin koeryhmässä, johon osallistui 20 noin 80-vuotiasta naista. Tulosten mukaan taide auttaa esimerkiksi alentamaan verenpainetta ja vähentämään ummetusta.
- Tulokset olivat positiivisia. Ensinnäkin koeryhmän asenteet muuttuivat myönteisemmiksi ja luovemmiksi. Myös heidän verenpaineensa laski, ja he käyttivät vähemmän ummetuslääkkeitä, kertoo tutkimusta johtanut Britt-Maj Wikström.
Hän muistuttaa, että myönteisiä tuloksia ei syntynyt verrokkiryhmässä. Tuossa ryhmässä 20 naista keskusteli taiteen sijasta muista mielenkiinnonkohteistaan.


Mielenkiintoista tässä on se, miksi se on tehty 80-vuotiaille naisille. Ja voiko 20:n noin 80-vuotiaan naisen perusteella päätellä, että ummetuslääkkeitä on mennyt vähemmän. Oliko kyse yksittäisistä naisista, vai vanhainkodista, jossa 40 noin 80-vuotiasta naista oli käynyt keskustelua lapsista ja lapsenlapsista - päivitelty porukalla sitä, miksi he eivät koskaan käy; lintuinfluenssasta, tsunamista ja maanjäristyksistä, entisistä miehistä, nuoruuden rakastetuista, merikapteeneista, Abbasta, kuningashuoneesta; Victorian ja Madeleinen poikaystävien viimeisistä seikkailuista, pikku Philipin makuukamariripsistä, Kaarle Kustaan ylinopeuksista, Silvian kauneusleikkauksista, mistä ruotsalaiset nyt ylipäätään puhuvat!... ja osa näistä ikääntyneistä rouvista oli yllättäen sitten päässyt katselemaan taidetta ja keskustelemaan siitä. Puolet kasikymppisistä mummoista oli sitten jätetty keskustelemaan entisistä kiinnostuksen aiheista. Ja tämä oli tulos.

Miten näitä tutkimuksia tehdään? Miksi näitä tutkimuksia tehdään? Kuka niitä tekee? Mitä taideteoksia he saivat katsoa? Asetelmia? Kissavideota tuoreelta kuvataiteen tohtorilta? Miespatsaita?
Sitä kannattaa kuitenkin miettiä. Taiteelle on aina annettava mahdollisuus, koska taide on myönteinen asia. Minun tekisi mieleni tehdä tutkimus keksi-ikäisille bloggareille samasta aiheesta. Niille, jotka käyvät blogeissaan keskustelua taiteesta ja niille, jotka keskustelevat muista kiinnostuksen kohteista. Eli onko esimerkiksi kirjallisuudesta keskustelevien naisten verenpaine matala ja onko heillä lainkaan ummetusta? Vai peräti toisinpäin?

16 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Minulla on aika alhainen verenpaine, eikä ole ummetustakaan lainkaan. En ole osannut liittää näitä sinänsä suotuisia ilmiöitä käymiini kirjallisuuskeskusteluihin. Tosin voi olla että yleensä keskustelenkin jostain muusta kuin suoranaisesti kirjallisuudesta.

Saara kirjoitti...

Kiitos, mukava tietää. Se onkin aika hankala rajata, että missä vaiheessa kirjallisuuskeskustelu siirtyy yleiseen jutusteluun. Ja miten ne ovat rajanneet sen noilta mummeleilta?

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minullakin on tosi alhainen verenpaine, enkä edes tunne sanaa ummetus kohdallani. Mutta enhän minäkään keskustele kirjallisuudesta kahvikupin äärellä. Eli se siitä.

Taiteella on kyllä minulle terapeuttinen vaikutus. Kun kinttu on kunnossa, pruukaan vaellella museoissa ja näyttelyissä ihan alvariinsa. Ilmankos on nyt niin nuutunut olo, liian monta kuukautta ilman terapiaa.

Mutta, olisihan se mukavaa, jos saisi elantonsa tällaisista tutkimuksista!

Petra

Saara kirjoitti...

Jumatsuide! Miks musta ei tullut tutkijaa? Olisi ihanaa tehdä näitä. Tosiaan. Voi ei!

Maria kirjoitti...

Hei Saara.

Muistan, että kuvataiteista on jossain päin tehty sellainen havainto/jonkin sortin tutkimus, että esittävä taide rauhoittaa katsojaa ja abstrakti taide tekee levottomaksi.

Ja taas toisaalla muistan kuulleeni (jossakin radio-ohjelmassa siitä oli vuosia sitten)ihmisistä, jotka esim. Roomassa tuntikausia taideaarteiden seassa vaellettuaan alkavat voida henkisesti huonosti, koska taiteen liika-annostus ei ole hyväksi. Siitä voi seurata jonkinlainen psyykkinen ylikuormitus!

Tiedä sitten. Kyllä siinä varmasti on jonkin verran perää. Väreillä ja kuvillahan on vaikutus psyykeen.

Maria

Saara kirjoitti...

Niin, elikä muorit luultavasti saivat katsoakseen maisematauluja, koska esittävässäkin taiteessa voi kyllä mieli alkaa myllertää ja vatsa mennä sekaisin. Mikä tietenkin siihen ummetukseen auttaa, mutta ei taas verenpaineeseen.

Ihan todella tuollaista tutkimusta ei ole voinut tehdä kukaan muu kuin ruotsalainen. Se alkaa tuntua vieläkin järjettömältä.

Anonyymi kirjoitti...

Uutisvuodossa luotetaan myös Leedsin yliopiston tutkimuksiin. Jos nauttii taidetta liikaa saa tietenkin sen Stendhalin syndrooman. Taidekriitikoilla luulisi kyllä jotenkin olevan korkea verenpaine. Minulla on ja lisäksi ummetusta, mikä edistää tunnetusti kirjallisuuden nauttimista istunnolla.

Moca

Anonyymi kirjoitti...

Taidetta varmempi vaihtoehto lienee ainakin suomalaisilla on mennä metsään ja halata puita saati suistua sepalus auki järveen.

Moca

Saara kirjoitti...

Luumujen syönti auttaa ummetukseen. En tiedä, riittääkö se, että katselee luumujen kuvia taulusta. Huhujen mukaan myös nikotiinipurukumi auttaa samaan vaivaan. Tosiaalta nikotiini supistaa verisuonia ja aiheuttaa lievää verenpaineen nousua. Minulla on ollut alhainen verenpaine aina. Jopa liiankin alhainen. Ylös noustessa huippaa ja tähtiä näen harva se päivä pään ympärillä pyörimässä niin kuin piirretyissä. Myös isäni kärsi samasta vaivasta. Nyt vasta osaan yhdistää sen sukurasitteeseen. Kas vain.

Ylipäätään ei kannata suistua järveen, jos on vielä mahdollisuuksia kokeilla joitakin muita temppuja.

Marleena kirjoitti...

Ei-kirjallisena henkilönä voin vaan todeta, että olen aina "kärsinyt" liian alhaisesta verenpaineesta. Sitä ei nosta kahvi, ylipaino, tupakki tai ressi.

Ja jos totta puhutaan, musta tuntuu välillä, että jotkut kirjailijahahmot nostavat enemmän äläkkää ja siten varmaan myös niin omia kuin muiden verenpaineita.

(Ei siis millään pahalla heitä kohtaan ;)

minh kirjoitti...

Mullakin on niin alhainen verenpaine, että huippaa aina kun nousen. Ummetustakin löytyy, vaikka katselen taidetta joka päivä jossain muodossa. Pitää varmaan syödä luumuja sitten.

Tuosta lodjusta tuli vaan mieleen tuo mielenkiinnon herättäminen. Yleinen kiinnostus ulkomaailmaan varmaan auttaa, samoin stimuloivat ihmissuhteet. Julia Cameronin kirjoissa puhutaan kaikista "luovuuslukoista" ja kehotetaan kävelemään paljon, käymään yksin erilaisissa kiinnostavissa paikoissa(divarit, näyttelyt, akvaariot, tanssiesitykset jne)ja kirjoittamaan koko ajan, mistä vaan, niin lukot pysyvät auki.
Minä en pysty nyt kirjoitamaan kursille mitään, kun tuo kissa-asia on koko ajan mielessä...
Päätin, että tänään löydän sen ja sitten voin taas keskittyä kirjoittamiseen.Etsin niin kauan, että se löytyy! Mielenkiinnon herättämistä tämäkin kai..
-minh-

Saara kirjoitti...

Niinpä, Marleena. Eivät kyllä kaikki mutta monet.

Pikaisen tutkimukseni peruteella bloggaaminen näyttääisi alentavan verenpainetta, sekä estävän sukkahuousjen käyttöä. Nyt kuulkaa mittaamaan kaikki lukijat verenpaineenne ja ilmoitatte lukemat tänne, kiitos.

Minh, lukot pysyvät auki myös bloggaamalla, mutta toisaalta estävät kirjoittamasta paljoakaan muuta. Kultainen keskitie olisi hyvä, mutta jotenkin kaikkea pitää aina saada paljon.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Tsekatkaa.

http://orkesteri.lohja.fi/stendahl.htm

Ote linkistä.

"Oletko koskaan kokenut taide-elämystä, joka on saanut sinut täysin tolaltasi. Elämys on ollut niin voimakas, että sinusta on tuntunut kuin pyörtyisit tai putoaisit jonnekin maailmankaikkeuden keskipisteeseen. Olet kulkenut kuin unessa, vaikka jalkasi ovat tuntuneet kieltäytyvän tottelemasta. Ajatuksesi ovat harhailleet sekavana ympäri päätäsi ja olosi on ollut tuskaisen autuas.

Mikäli tunnistat oireet, olet ehkä potenut Stendahlin syndroomaa. Oireyhtymä on saanut nimensä ranskalaisen kirjailijan Henri Beyle Stendahlin mukaan, joka tunnetaan mm. romaanistaan ”Mustaa ja punaista.” Vuonna 1817 hän vieraili Santa Crocen basilikassa, Firenzessä ja kaikesta näkemästään hän joutui sellaisen tunnekuohun valtaan, että luuli lähes kuolevansa. Stendahl kirjoitti päiväkirjaansa:

”Kaikki näkemäni tuntui puhuvan niin elävästi suoraan sielulleni. Voi, kunpa voisinkin unohtaa sen. Sydämeni hakkasi ja tuntui kuin elämä olisi virrannut minusta ulos. Kulkiessani pelkäsin, että putoan jonnekin…” (ranskankielestä vapaasti suomentanut, mkf)

*

Ei ne "tutkitut" mummot ihan tällaista ole kokeneet: tässä menee taju (verenpaine laskee nollille) ja tulee paskat housuun (ripuli).

Ylikuntoa...

Saara kirjoitti...

Jaaha. Aika rajua. Olisihan se onnellinen tilanne, jos olisi taiteilijan sielun kanssa niin samalla tasolla.

"Sydämeni hakkasi ja tuntui kuin elämä olisi virrannut minusta ulos. Kulkiessani pelkäsin, että putoan jonnekin…" Kerran minusta tuntui tuolta, mutta se oli nuorempana enkä halua puhua siitä.

Ehkä muorien taide-elämykset olivatkin just passeleita.

Anonyymi kirjoitti...

Missä Reiska? Onks silläkin joku (i)syysloma? Vai mököttääkö se tai jotain?


nimim. "yst.vast. tlk."

Saara kirjoitti...

Joo, Reiska mököttää.