lauantaina, lokakuuta 29, 2005

Siis aivan liian pitkä horina, mitään järkeä

Jösses sentään. Eilen tanssittiin kuin ennen vanhaan Valorinteen diskossa - tytöt keskenämme. Mitä lie Tapani Kansaa Zetorin lavalla jorattiin. Passiivinen tupakointi aiheutti kurkkukivun ja vaatteet tosiaan dunkkasivat melkoisesti. Olisi niin tehnyt mieli polttaa, edes yksi rööki, mutta niin se taas meni tuokin koettelemus sortumatta. Tuli syötyä, juotua ja naurettua. Ihania ihmisiä.

Pyyhkäisin rehvakkaasti taksilla kotiin. Suharilla oli tietokone, joka olisi osoitteen perusteella vienyt minut Siuntioon. Joskus ottaa päähän, ettei minulle koskaan osu ketään tuhkimokuljettaa kohdalle, sellaista arto salmista, josta kehkeytyisi myöhemmin kaikkien ihailema kirjailija, vaan minulle osuu aina kaikkein tosikoimmat taksikuskit, mitä tästä maasta löytyy. Se sanoi, että kone näyttää suorimman tien perille. Minä sanoin, että eikä näytä, tuohan näyttää päin helvettiä. Sitä se jäi sitten ihmettelemään ja naputti ja naputti sitä näyttöään. Minä sanoin kertovani suorimman tien ihan itse. Se sanoi, että sinähän sen maksat. No, onneksi tänne sentään pääsee vähän halvemmalla kuin Siuntioon, vaikka jumalattoman kallista kyytiä se kyllä on.

Aamulla luin Anssin jutun ja jumankauta, kun se olikin tylsä. Ihan oli näköinen. Varmaan nimellään kirjoittavat ovat sitten siitä tylsimmästä päästä. Ehkä oma nimi estää olemasta kyllin vallaton. Ehkä nimibloggareilla on niin suuri pelko saada tyhmän leima otsaansa. Minä kirjoittaisin mieluusti omalla nimelläni, mutta kun olen luvannut perheelle, etten sitä tee vastoin heidän tahtoaan. Ja he eivät tahdo. Eli saan kiittää heitä, ettei minun tarvitse esittää yhtään tämän viisaampaa ja esitellä kirjaviisauksia tässä blogissa. Niitä esitellään ihan tarpeeksi muutenkin.


Tuli käytyä messuilla. Tuskin koskaan siellä on ollut niin täyttä kuin tänään. Osastoilla iski ahdistus, kun sekaan ei mahtunut. Oli kuuma ja joka paikkaan kamala jono. Tuli jano. Pissatti. Jalat väsyivät eikä edes Arno Kotron mutruhuulien katseleminen lieventänyt tuskaa juuri lainkaan, Tommy Tabermannista puhumattakaan. Tommy loukkaantui, kun haastattelija ei muistanut pyytää häntä lukemaan yleisölle jotakin runoistaan. Ja Tommyn teki niin mieli lukea. Niin mieli, että se pyysi haastattelijaa korjaamaan virheensä, jonka tämä sitten häpeillen tekikin ja pyynnöstä pyysi Tabermannia lausumahan. Haastattelija yritti naureskellen vedota huonoon muistiinsa, mutta Tommya ei naurattanut. Siinä se huojui ja luki eteerisen runonsa luomet roikkuen, välillä nosti kirjansa ylös teatraalisesti elehtien ja kohotti äänensä korkeuksiin. Jotkut yleisössä ihan eläytyivät ja nyökyttivät päitään, hapuilivat sanoja avoinaisten huuliensa raosta, toiset yrittivät pidättää nauruaan. Tommy sitten istahti ja otti niin miehet kuin naisetkin tykönsä intensiivisesti silmiin tuijottaen. Minua ihan huippasi. Ollapa kaikkien ihailema kirjailija. Voi kuinka ne kaikki osaavat niin olla ja esiintyä, näyttävät fiksuilta ja kuulostavat hyviltä. Kotrokin kovin närkästyneenä saamastaan kritiikistä aikoi haukkua kriitikot siihen paikkaan, mutta lavan reunalla muistiinpanojaan väsäävä toimittaja esti Kotron aikeet ja hän sai vain sen verran sanottua, ettei kriitikoita voi koskaan voittaa. Ne ovat sellaisessa asemassa, että niiden arvosteleminen on täysin järjetöntä touhua, eikä hän itsekään ymmärtänyt, mikä häneen oikein meni.

Messut olivat jollakin tavalla sähäkämmät kuin ennen. Oli jokin rytmiryhmäkin esiintymässä lyömäsoittimiensa kanssa ja esittelemässä akrobaattisia hyppyjään. Näiden nuorten miesten notkeat vartalot oli verhottu valkoisin vaattein ja heidän liikkeensä ihastuttivat könsikkäänkipeitä rouvia. Siis minua.

Riku Suokas, joka näytti aivan Jari Tervon kloonilta, karjui lavalla niin umpityperiä vitsejä, että meillä alkoi tyttären kanssa molemmilla särkeä päätä. Tuon hirvittävän standupkomiikan jälkeen ostin jostakin riistokahvilasta limsapullon, jonka hintaa ei uskalla markoiksi enää kääntää, ja huuhtelin sen avulla alas pari buranaa. Yleisön seassa FBI:n miesten näköiset järjestyksenvalvojat kähisivät radiopuhelimiinsa ja vilkaisivat minuakin alta kulmain. Syystäkin.



Lopen uupuneina jämähdettiin tyttären kanssa katsomaan miestä, joka piirsi mangasarjakuvia. Tytär istahti messukeskuksen betoniselle lattialle ja minä yritin seistä viimeisillä voimillani urheasti, lompakko tyhjänä ja pussit täynnä tyttärelle ostettuja kirjojen oheistuotteita. Aina löytyi jotakin aivan ihanaa - äiti osta -krääsää ja äiti osti. Ostettiin muun muassa Taru Sormusten herrasta -sormus, jota ei sitten kaiken järjen mukaan saisi edes laittaa sormeen. Mutta on se hyvä, että on olemassa.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep, eipä sitä tarvi ihmetellä, miksi ei tullut taaskaan(koskaan) mentyä messuille. Sosiaalisuus on ylitsevuotavaista.
Ja runoutta vielä, hui!

Pitäkääkin se sromus pois sormesta!

Petra

Anonyymi kirjoitti...

srmous, haa, taika riivaa minua....

Petra

Saara kirjoitti...

Voi, älä nyt. Minä menen ehkä huomennakin, koska sosiaalisuus jäi tänään täysin minimiin enkä tavannut muita kuin työkavereita ohi mennen. Pääsisinpä kontaktiin vaikka jonkin runoilijan kanssa. Ohh.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä saa mitä tilaa. Beware!

Petra

Louhi kirjoitti...

No, olikin niin vauhdikas kuvaus kirjamessuista, että ihan tunsin itsekin olevani lavan reunalla tyrskimässä itseään täynnä oleville run... ei kun toimittajille. : )

Nuo navigaatiolaitteet ovat sitten hupaisia laitteita. Kaupunkimaisemissa ne toimivat ihan hyvin. Mutta että Siuntioon... sinnehän on ihan jumalattoman kallistakin ajella taksilla... Jospa laitteeseen ei ollutkaan syötetty ihan kaikkia teitä. Ja Siuntiossa sattui sitten olemaan samanniminen katu kuin teillä päin. Luulisin.

Saara kirjoitti...

Joo, siis, se kuski änkytti jotakin siitä, että yksi ihminen hoitaa sitä karttaa ihan harrastuksenaan eikä näin ollen ole välttämättä kamalan kiinnostunut näistä kehäkolmosen rajamaista.

Tosiaan, sehän oli nimeltään navigointilaite. Kaikkea muista.

Emmä tiedä, toisaalta mun mielestä olisi kamalan tylsää, jos ei olisi runoilijoita tai jos kukaan ei olisi itseään täynnä tai maineesta sekaisin. Kyllä ne rikastuttaa tämmöisen homssun rouvashenkilön elämää. Joo-o. Ovat siihen aika passeleita.

Kaura kirjoitti...

Yhdet ovat tuon tupakoinnin suhteen NIIN paljon fiksumpia kuin toiset.

Saara kirjoitti...

Huomasin sen sun juttusi vähän aikaa sitten ja mua vähän nauratti. Oikeasti mun olisi tehnyt ihan älyttömästi mieli tupakkaa. Meinasin monta kertaa nyysiä Petran röökin väkisin sen kädestä, mutta jyystin vain sitä purkkaa taas niin, että veret poskista tirskahteli.

Anonyymi kirjoitti...

Et sä olisi saanut sitä röökiä ilman murhaa, että silleen valinta ei ollut yksin sinun :)

Petra

Saara kirjoitti...

Tästä taisi olla eilen jotakin puhetta jo. Vai luinko vain sun ajatukset?

Anonyymi kirjoitti...

Taisi olla puhetta tyyliin "älä unta nää", "näpit irti" tai sellaista. Kiitettävää luonteen lujuutta kaikilta osapuolilta.

Petra

Saara kirjoitti...

hahhah, ai niin. Läheltä liippasi. Perkele.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi Sara! Aivan on meillä sama elämänhallintatilanne: lompakko tyhjä, ja pussit täynnä! Voi voi!
**
Mieluummin hamarapuolella, kiitos!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Emmä mitään luule mä tiedän, ettei ollu räätälöity. Kunhan huiskuttelet olematonta taikasauvaas, hah hah.
**
Hei sun blogis on tunnin edellä, höhlä, vaihda talviaikaan, näkee oikein koska on postattu.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Niinpäs kääntyy, hah hah, aivan höhlä tää bloggeri.
reiska

Saara kirjoitti...

Hupaisaa. Olen vastannut tuohon Reiskan alapuolella olevaan kommenttiin jo kaksi kertaa, mutta kommenttini tulee aina sen yläpuolelle. Joten, jos tämä on ennen Reiskan kommenttia, tämä on nyt sitten joka tapauksessa vastaus tuohon Reiskan alla olevaan kommenttiin:

Luuletko, etten arvannut sun takertuvan tähän lauseeseen. Sehän oli sulle räätälöity

minh kirjoitti...

Taksikuskeista puheenollen, MINÄ saan aina Suomen surkeimmat tai sekopäisimmät kuskit. Ja taksilla on tullut ajeltua työn(baari) puolesta monta vuotta viisi kertaa viikossa. Kun asuin Länsi-Pasilassa ison kadun varrella, niin taksikuski lähti viemään minua Vantaalle ja väitti, että oli sanonut jonkun ihan muun osoitteen. Toinen ei löytänyt Itä-Pasilaan Sörnäisistä ja viimeinen tapaus perjantaina8siis lauantain puolella) jarrutti kovaa kiroten Manskulla niin, että löin nenäni etupenkin niskatukeen, ja lujaa. Loppumatkan se kirosi kovaan ääneen savon murteella kun ihmisten pitää päästä "kaikenmaaliman kinttupolokuja pitkin", kun kuski aina tietää kuitenkin parhaiten(kuten tämä Siuntioon meneväkin ilmeisesti).

Kesällä tuossa huoltsikalla oli taksikuski vähintään 3 promillen kännissä ostamassa kaljaa ja tarjoamassa naisihmisille ilmaista kyytiä Kallioon.Huoltsikan työntekijät hymyillen lastasivat sille mäyräkoiria mukaan.
Olen nykyään hyvin epäluuloinen taksikuskien kanssa, siellä on paljon raivohulluja liikkeellä.
-minh-

Saara kirjoitti...

Ahaa. Että sammoista porukkaa. Pistää miettimään. Hyvä kun kerroit.