Takana loistava tulevaisuus

Tänään kuulin radiosta Lemon Juice & Glyserinen mainoskampanjan menestyksestä. Tiedättehän, kun joku mainoksesta tuttu ääni jyrisee, miten Lemon Juice & Glyserinen mainoskampanjalla tehtiin älyttömän paljon voittoa, ja sitten yhtiön markkinointijohtaja yhtyy tähän puheeseen ja alkaa kehua Radio Novaa mahtavana mainospaikkana ja sitä miten käsivoide alkoi käydä kaupaksi, kun sen teemana oli ollut "mitä kädet kertovat" tai jotakin sinne päin, siis ennustukseen liittyvä mainos. Oli pitänyt piirtää kai käden viivoja ja oli ollut niiden viivojen tulkintaa. En ollut törmännyt tuohon menestyksekkääseen mainoskampanjaan milloinkaan, mutta totta kai aloin tuijotella käteni viivoja, mitä sitä junassa muutakaan voi tuossa tapauksessa tehdä.

Nuorena neitinä kotiin mennessäni hyökkäsi pusikosta mustalaisnainen helmat hulmuten esiin ja huusi: "Sie siellä, saanksmie sulle ennustaa, ei maksa mittään." Olin juuri niinä aikoina käynyt kuuluisalla Äänekosken ennustajalla toiseen kertaan, ja koska olin jälleen ollut ennustukseen hyvin pettynyt, olin käynyt jollakin toisella eukolla Jämsässä, josta en myöskään ollut saanut mitään irti. Ylipäätään muistan, että ne kaikki asiat olivat johdateltavissa jostakin eikä niissä loppujen lopuksi ollut päätä eikä häntää, paitsi pari nappiin mennyttä kuolemantapausta, joista toista ennustettiin melko nuorelle ihmiselle ja niin sitten kävikin.

Nuorena sitä haluaisi tietää, mikä olisi se suunta, mihin pitää kulkea, mutta koska minulla ei sitä muutenkaan ollut koskaan oikein ollut, sanoin mustalaiselle, että ei. Eukko hymyili, mutta vakavoitui sitten samalla kuin sanoi, että hänen nimenomaan olisi minulle ennustettava. No herranjumala, eihän sellaista kohtalonomaista myyntipuhetta voi vastustaa. Niinpä minä kainosti ojensin eukolle käteni ja hän tihrusti sitä naururyppyjen ympäröimillä silmillään. Eukko näki minulla aivan ihastuttavan ja pitkän elämän ja jonkin salaisen lahjan, jota hän ei osannut tulkita. Ihmetteli pitkään, mikä se voisi olla. Sitä samaa ne olivat sanoneet muutkin, mutta mustalaisnainen lisäsi, että "sie muutat issoon kaupunkiin", johon mie sitten, että "enkä muuta". Eukko jankkasi, että "kyll sie muutat, sano miun sanoneen. Muista sitten, ett mie oon siulle tän sant", ja sitten eukko lisäsi," ja kah, sie muutat sitten vielä pienempään paikkaan ja sinne sie jäät." No täshän mie nyt olen. Ja muistan, muistin jo kun muutin kymmenen vuotta ennustuksen jälkeen Tampereelle. Mutta mitä sitten. Ihmiset muuttavat. Ennustus oli ilmainen, mutta eukko kaipasi kahvia. Minä tarjosin kupillista, mutta hän tarkoittikin pakettia.

Joskus reippaasti yli kymmenen vuotta sitten kävin Helsingissä kädestätulkitsijan luona, jonne olin saanut modernisti lahjakortin. Nainen kielsi olevansa ennustajaeukko. Hänen kertomansa mukaan käden viivat kyllä ehdottomasti pystyy ammattitaidollakin tulkitsemaan ja sitä paitsi viivat muuttavat muotoaan sitä mukaan, kun elämäntilanteet ja -tavat muuttuvat. Nainen värjäsi kämmeneni mustaksi ja minun piti lätkäistä se sitten paperille. Viivat olivat kuin kartta. Polkujen ja teitten sekamelska, matka venuksen kukkulalta saarekkeeseen. Paperilla oli ihmeellisen elämäni reitti kohti saareketta, joka aikajanalla koittaisi varsin pian. Saareke tarkoittaa suurta surua ja luopumista, sinun kuolemaasi, sanoi kädestätulkitsija dramaattisesti, ja vannotti minua lopettamaan tupakanpolton ja huonot elämäntavat, koska viivat muuttuvat ja saareke katoaa, jos minä alkaisin elää kunnollista elämää. Minä olen tehnyt niin. Olen jumalattoman kiltti ja kuuliainen ihminen. Tupakanpolton lopettaminen vähän venähti, mutta muutoin olen elänyt kurissa ja herran nuhteessa. Minulla ei ole ollut edes herpestä.

Sen mainoksen takia muistin katsoa kättäni tänään. Saareke on yhä paikoillaan. Uurteet syvemmät kuin ennen.

***

Olen ollut vuorokauden ihan pihalla. Luulin, että tänään on vielä tiistai ja että elän elämäni pisintä päivää, koska en ollut nähnyt päivänvaloa puoleentoista vuorokauteen. Tulin myöhään illalla töistä, jonne olin mennyt aikaisin aamulla. Nukuin neljä tuntia ja heräsin siihen, että huoneeseen tuli kylmä. Sähköt olivat poikki ja ulkona myrskysi. Minulla on sellainen kumma tapa, että alan ressata sitä millä pääsen töihin, jos junat eivät kulje, koska meiltä ei tosiaankaan kulje Helsinkiin mikään muu kuin juna. Lopulta huomasin makaavani niin jännittyneenä ja hartiat korvien korkeudella, ettei nukkumisesta tullut sillä tavalla mitään. Aloin sytytellä kynttilöitä ja kävin suihkussa öljylampun valossa. Lämmintä vettä sentään riitti.

Kävin kokemassa ilmanalaa koiran kanssa kuuden aikaan, ja olihan se kamala. Räntää vihmoi naaman täyteen, katuvalot eivät palaneet ja lumiaurat kolisivat kehäkolmosella. Juniakaan ei näkynyt. Soitin VR:lle, mutta heidän puhelinpalvelunsa aukeaisi vasta seitsemältä ja ystävällinen automaatti kehoitti katsomaan aikatauluja ja niiden muutoksia netistä. Oli soitettava tuttavalle ja pyydettävä aikataulutietoja, myös busseista, vaikka muutaman kilometrin kävely lähimmälle Helsinkiin vievälle bussipysäkille sillä ilmalla ei olisikaan oikein iskenyt. Turhaan murehdin. Ilman sähköä ja nettiä ehdin täpärästi junaan, jonka oletin olevan myöhässä. Olin perillä jo vähän seitsemän jälkeen ja aloin paiskia töitä. Iltapäivästä olin niin puhki, että junan jyskytys sattui jäseniin, vaikka olin siis junan sisäpuolella. Kengät tuntuivat painavan muutaman kilon eikä jalkakaan enää noussut. Kotona kissan pissaamat rievut odottivat suihkun alla piikaa kotiin palaavaksi, mutta minä sain hermoromahduksen ja lähdin nukkumaan.