keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Kissa kiitoksella elää, paha ei anna paljonstansakaan













Olen nyt pitänyt viidelle tytölle kehityskeskustelun. Vielä on toinen mokoma pitämättä. Yhteenvetona voitaneen sanoa, että olen unohtanut kiittää luvattoman monta kertaa. Miten paljon helpompaa onkin huomauttaa niistä asioista, jotka ovat päin persettä, kuin sanoa jotakin kaunista onnistuneesti tehdystä työstä. Mielestäni olen sanonutkin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi selvästi.

Siinä mielessä voi sanoa, että oma turtumus kiittämättömyyteen on melko silmiinpistävää. En edes osaa ottaa tyylikkäästi kiitosta vastaan, jos sitä saan. Kai siihenkin oppii, kun monet hypetetyt niin aurinkoisesti osaavat hymyillä ja katsoa silmiin, mutta minulla alkaa poskia kuumottaa ja silmät etsiä lähintä seinää. Miten minä osaisin kiittää muulla tavoin kuin paukauttamalla kämmenet poskille ja hihkaisemalla, miten hienosti kaikki on sujunut.

Eilen illalla lähdin kiittelemään Mocaa, Kirsiä ja Kirstiä, kun olivat maininneet minusta Anssille. Olin vältellyt aihetta tuntikaupalla. Mocan kiitokset jätin oikein aamuun, koska kaksissa kiitoksissa oli jo melkoinen ponnisteleminen. Miten siis kiittää kehuista olematta pöljä ja mairea. Lopulta olin niin väsynyt, että pöljyys ikään kuin tuli luontevasti. Kiitokseni menivät perille samoin kuin tulivatkin. Nolosti. Mutta kyllä minä niitä vaalin. Ei sillä ole merkitystä, että Anssi jätti ne noteeraamatta. Mitäs se Anssi niillä tekisikään.

Eli kiitoksia kehuista, joita en tunne ansainneeni. Bloginnea on täynnä hulppeita kirjoittajia, joiden sormet lyövät tulta ja joiden rinnalla kalpenen mennen tullen . Olen luultavasti sokaissut teidät jotenkin, jollakin muulla tavalla, mutta siihen mainittujen ja noteerattujen joukkoon minä en kuulu.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, miten paljon helpompi on antaa arvostusta kuolleille kuin eläville. Virtuaalissa ei mikään ole pysyvää, arvostusta ei näin ollen tule kuoleman jälkeenkään. Miksi ihminen ei saisi nauttia onnistumisistaan? Milloin jatkuva kehittyminen oikein saa pysähtyä? Edes hetkeksi? Jotta siis jonkinlainen oikeus ja kohtuus näkisi päivänvalon näillä Bloginnean hämärillä kujilla, minun on pakko sanoa jotakin:

Kirstin blogi
on päivän puheenaihe aina. Virtuoosimaista kielenkäyttöä ja kiinnostavat aiheet. Tämän pitäisi olla top-listan ykkösenä.

Kadehdin Kirsin valokuvia ja kielellistä ilottelua. Vaikka kadehdin, miksi en kiittäisi, koska ne ovat kauniita kuvia ja kieli, niin, lepattavaa kuin värikkään perhosen lento.

Moca on todella outo neropatti ja siksi ollut kestosuosikkini monta vuotta. Blogi on kyllä liian harmaa niin sympaattiselle ihmiselle.

Tässä samalla kiitän jälleen kerran Petraa ja Reiskaa. Te teette tästä blogista elävän. Samoin kaikki muutkin kommentoijat, jotka täällä käytte: Kiitos. Tämä tuntuu ehkä hieman hoopolta, mutta minusta tuntuu tänään siltä, että ihmiset ovat kiitosta vailla. Sitä paitsi yllätyksekseni tänään huomasin, että parhaillaan vietetään armoviikkoa. Ehkä pitäisi olla armollisempi sen suhteen, että me olemme vain ihmisiä. Jopa meidän koira kerjää kiitosta hyvin vahditusta päivästä ja käy puolestaan aina kiittämässä ruuasta toisin kuin meidän kissa, jota kiitokset eivät kyllä vähääkään kiinnosta.

En millään tapaa halua vähätellä ketään muita, enkä varsinkaan pyllistellä päin näköä, joten voisin kirjoittaa tuosta linkkilistastastani jokaisesta jotakin kaunista, mutta se on niin iso homma, että menköön näin (sori, kaikki ei mahtunut) - eikä pelkästään tuosta listasta; joillekin olen niin kateellinen, että heiltä vaaditaan jo hieman vaatimattomuutta, hieman nöyristelyä, varpaitteni nuolemista kenties tai muuta mukavaa... ennen kuin alan ponnistella kiitosteni suhteen heidän takiaan.

Lopuksi sentään puserran vielä kiitokseni Maalaiselle, joka aina muistaa kiittää jokaista. Avarasydäminen mies.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos itsellesi majapaikasta ja palavista päreistä.

kiittää yksi koditonblogiton kommenttieläin eli Petra

P.S. Nyt sattuu, mutta koska on armoviikko(onko? mikä se on?), niin kiitos rr...eee..ii...on niin vaikea...sanoa...tätä....rrrrreiskalle
koska yksin on vaikea edustaa brittiläistä huumoria.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisiä ei mielestäni voi koskaan kiittellä liikaa (tai ..., no joo), eikä myöskään blogien kautta bloggaajia.

Kiittely on vähän niinkuin silittely reaalimaailmassa, joka tunnetusti tekee hyvää. Täällä blogeissa näyttö korvaa ihon. Kun siihen näpyttelee mukavia ja positiivisia sanoja, on päivän blogisilittely hoidettu.

Blogisilittely kerran viikossa voisi tehdä itse kullekin bloggajalle ihan hyvää. Sitä saa mitä antaa, eikö?

Saara, sinun blogisi on mitä mainioin ja erittäin huomioin arvoinen blogi. Ihan hyvä, että Anssikin sen nyt tietää.

Kaura kirjoitti...

Saara, sori nyt vaan ja ei millään pahalla, mutta sulla on huippis blogi. Sinä olet sen keskus ja osaat kirjoittaa niin maukkaasti, että vedät puoleesi liudoittain kommentoijia. Samaan tapaan kuin Kirsti, vaikka ihan eri tapaan, koska olette kumpikin omia persoonallisuuksianne. Dig dig.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kiitos tämä oli aivan liikaa... Joo, emmä oo niin nerokas kuin miltä blogini näyttää, mä oon paljon nerokkaampi. Saara on mun harmaitten päivieni valo. Kiitos.

Moca

Anonyymi kirjoitti...

Olenko muuten muistanut sanoa, että toi sun kissa on samanvärinen kuin meidän Lysti, mutta Lystillä on ystävällisemmät kasvot ja pyöreämpi naama.

Ja kiitos kiitoksista, kyllä muakin nyt nolottaa, varsinkin kun taisin vähän lypsää tämänsuuntaisia kiitoksia kun valitin siitä Mokan kuoliaaksikeskusteluttajasta.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ihanat silmät tuolla kisulla, lumoava katse.

Hyvä, kun sanotaan välillä ääneen mitä ajatellaan, jos jostain pidämme.

Saara kirjoitti...

Kiitos vielä kaikille. Olette suloisia.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska nähdä Sissi silmät auki. Aiemmasta sohvakuvasta ei saanut selvää nukkuiko kissa. Mac ei ainakaan edes koiranunta, vaan silmät tapittivat auki.

Anonyymi kirjoitti...

No joo, kun kerran alotettiin, niin minä sanon tässä myös, että olen Saaran kanssa samaa mieltä Kirstin ja Mocan blogeista. Ja varsinkin siitä, että Mocan on LIIAN harmaa. Enkä minä ole jo maininnut ainakin kahdesti niistä saakelin palloista ja inhasta taustavärjästä (voiko sanoa värjä? Kuulostaa hyvältä.)

En ole käynyt katsomassa mitä sinne Anssin blogiin on kirjoitettu viime aikoina, mutta jos Anssi ei ole huomioinut saamiasi kehuja, Saara, niin omapa on vikansa. Katuu se vielä jonain päivänä!:)

Ja hei. Kiitos omasta puolestani.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos viitseliäistä palautteista Mocalle täälläkin! Teemme kaikkemme ponnistellaksemme kohti yhä värikkäämpää huomista. Ensi kuussa on ehkä jo luvassa uusi pärekin valaisemaan syksyn harmautta.

Moca&Moka&Mora

Anonyymi kirjoitti...

Tyttäreni! Tähän blogikommenttiin sopiikin nyt kertoa, että Alma-kissani ei kehrää. Se ei ole ilmeisesti ikinä kehrännyt ja huomasin sen vasta nyt 12 vuoden yhteiselon jälkeen. Siltä valuu kuola kun se istuu sylissä, mutta siinä onkin kaikki. Huomasin Alman ongelman kun talossamme on nyt kaksi kovaa kehrääjää Miiruska ja Moris. Kehräävät niin että alan itsekin kehrätä samaan tahtiin.
Olen muuten alkanut antaa itselleni kiitokseja - miltei päivittäin.
Se vain osoittaa että Almallakin oli se kova lapsuus, joka vaikuttaa vielä vanhuuteenkin.
Äiti
Äiti

Saara kirjoitti...

Mun äidilläni se on kans lennokas tuo ajatuksenjuoksu.

No mutta joo, Alma-kissa on äärimmäsen hyvä esimerkki oliosta, joka pilaa elämänsä armahtamatta koskaan ketään. Kissa on kyllä vähän vaikea painostaa, mutta armoahan on nyt kaupan tuolla ulkojulisteissa, ainakin täällä Helsingissä siinä sulassa sovussa Lindexin alusvaatemainosten kanssa.

No joo, tuleehan meistä tietty kaikista semmosia, millaiseksi ympäristö meitä muokkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Itseasiassa hyvä fiilis lukea postaus, jossa kehutaan jotakuta tai joitakuita(vittuko ei näppis taivu...) ja kommenteissa kans. Joku ei tykkää, että käydään kehumassa blogia tai jotain postausta, mutta miksi olla niin kitsas kiitoksissa ja kehuissa+
Minä ainakin olen ihan naama punaisena ja onnessani, kun joku sanoo jotain possaria blogistani ja uskon, että suurin osa bloggaajista myös tykkää hyvää kun heidän tuotoksistaan tykätään.

Onhan se kivaa, kun on pitkiä, kärkkäitä ja vaativiakin kommenttiketjuja- ja keskusteluja, mut välillä tekee mieli kirjoittaa vain, että vittu sul on hyvä blogi!
-minh-
P.S. Sori kiroilu, on menny ihan mahottomaks..

Saara kirjoitti...

No vittu, joo, kai tässä on sen verran tullut oltua negatiivinen, että on varaa joskus olla possari.

Sulla on muuten hyvä blogi, minh.

Ohari kirjoitti...

Peesaan Minhiä, jolla kans muuten on vitun hyvä blogi: Vittu sul on hyvä blogi!

Ehkä sen sanominen nyt just tässä kohden ei ole niin noloa kuin jos sen menisi paukauttamaan pitkän ja kiivaan keskustelun päälle. Että "En mää oikein nyt osaa sanoa yhtään mitään, saati mitään älykästä tohon mistä te tyypit puhutte, paitsi tää on hyvä blogi. Että tattis. Meen pois häiriköimästä. Jatkakaa."

Saara kirjoitti...

Sulla on varaa kehua, Ammu, koska sä olet itse niin hemmetin hyvä.