lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Turhauduin ja päätin kostaa

Kyllä nyt on syytä leuhkia. Minä nimittäin luin ihan oikean romaanin. Sitä ei olekaan tapahtunut viimeiseen vuoteen. Olenhan minä tietenkin lukenut koko ajan, mutta enimmäkseen tenttikirjoja ja blogeja. Luin kyllä erään runokirjankin vastikään. Romaanien suhteen jotenkin olen kai tullut hieman hulluksi, ymmärrättehän, niiden kaikkien jäännöseräkirjojen keskellä sitä ikään kuin menettää hermonsa, kun kirjaa tulee ja tulee ja tuntuu, että niiden alle vallan hukkuu. Sitä ei sitten kestä ollenkaan ajatusta, että ottaisi tuosta vapaa-ajallaankin kirjan käteensä. Niistä tulee työasiat mieleen kuitenkin. Siksi olen ollut myös hieman turhan julma ja aika kärkäs monia kirjoja ja kirjailijoitakin kohtaan. Yrittäkää ymmärtää. Se on vähän niin kuin vaikka jos olisin töissä makkaratehtaalla, ja sitä pötköä kuulkaa tunkisi tuubista taukoamatta tulemaan, niin kyllähän minä melko varmasti inhoaisin makkaraakin. Kaikki, jotka ovat olleet makkaratehtaassa töissä inhoavat makkaraa. Ne ovat itse asiassa kasvissyöjiä.

En muista olenko koskaan kertonut, että olen lukenut Joel Haahtelan koko tuotannon. Haahtelan kieli on jotenkin sellaista, että sitä on helppo hengittää. Se on ollut raikasta ja pehmeää niin kuin elokuinen yöilma. Haahtelan Perhoskerääjä on ollut meillä myynnissä jo jonkin aikaa, mutta koska olen ollut viime aikoina jopa tavallistakin hermorauniompi, olen pystynyt vastustamaan kiusausta ihan helposti, vaikka Perhoskerääjän laitoinkin esille hellävaraisemmin kuin muut samassa kuormassa tulleet kirjat. Minä jopa hivelin sen kantta ja mumisin sille hieman. Mumisen kyllä monille muillekin kirjoille. Toisille saatan sanoa aika pahasti: sinäkin saatana siinä. Tätä onkin viime aikoina tapahtunut hyvin tiuhaan. Lisäksi saatan esillepanossa vajota joskus hyvinkin alas. Koska tilanahtaus on kuitenkin krooninen ja kaikkia kirjoja nyt ei vaan esille naama näkyville, poikittain joutuvat esille sellaisten kirjailijoiden kirjat, jotka ärsyttävät minua syvästi. Olen siis siinä pisteessä, että saan sairasta tyydytystä hyvinkin pienistä asioista. Tosin tyydytys ei koskaan ole ikuista ja joudun jatkuvasti antamaan periksi.

Kun sitten Karpalo kävi tässä eräänä päivänä ostoksilla ja kantoi innosta puhkuen Perhoskerääjän kassalle, ajattelin minäkin sen sitten ostaa. Näin siis kävi, että asiakas tavallaan möi myyjälle kirjan. Lupasin myös Karpalolle, että saatan sanoa blogissani kirjasta sanasen. Ja nyt sen sanonkin:

Minua ihan kouraisee, kun niin monessa kohtaa teksti tuottaa pettymyksen. En tiedä mitä on tapahtunut Finlandia-ehdokkaaksikin päässeen Elenan jälkeen, lieneekö kustannustoimittaja vaihtunut, ollut lomalla, laihdutuskuurilla tai tupakkalakossa, kun tämmöiset ovat menneet läpi:

Käännyin suuremmalta tieltä pienemmälle, enkä huomannut postilaatikkoa, joka oli lähes kadonnut pensaan taakse.

Miten voi huomata jotakin, jota ei huomannut? Siihen ei edes palattu myöhemmin. Lisäksi tekstiä vaivasi monissa kohdissa ärsyttävä tautologia:

Odotin pitkään ennen kuin autojonoon tuli tauko ja pääsin taas jatkamaan matkaa. Näin auton taustapeilistä takaa tulevat autot...

Toistoja oli niin monilla sivuilla, ettei niitä voinut enää olla huomioimatta, varsinkin kun niistä olisi selvinnyt yksinkertaisesti jättämällä sanoja pois. Tuostakin ennen taustapeiliä olevasta autosta olisi voinut luopua ihan deletoimalla. Olihan tyyppi jo auton ratissa. Muutenkin tekstin pitäisi olla sellaista, että se imee niin sisäänsä, jottei näihin pikkuasioihin kiinnittäisi mitään huomiota. Nyt se ei ollut. Tarinaakin riivasi jonkinmoinen epäuskottavuus ja juoni lähentelikin melkein satua. Henkilöhahmoon ei saanut samastumispintaa sitten millään. Tavallaan kokonaisuus ei kuitenkaan ollut huono, mutta siitä kuitenkin puuttui täysin se lumous, jota takakannessa lupaillaan.

Romaani, jonka tunnelma vaikuttaa lumouksen tavoin.

Eikä vaikuta. Elena vaikutti ja muissakin Haahtelan tarinoissa on aivan omanlaisensa tunnelma.

Eniten minua tässä lukutavassani ärsyttää se, että kyttään joka hemmetin sanan. Olen todellakin menettänyt hermoni. Haluan yksinkertaisesti vain löytää vikoja sen sijaan että lankeaisin kirjailijan asettamaan ansaan ja tuudittautuisin häpeällisesti kirjan maailmaan sen virheistä huolimatta.

Niinpä minulle kävikin niin, että kompastuin lillukanvarsiin enkä enää ymmärtänyt loppua. En ymmärtänyt sitä pointtia, joka olisi pitänyt ymmärtää, eli sitä millä tavalla kirjan tapahtumat ylipäätään nivoutuivat toisiinsa ja miten se loppui. Turhauduin ja päätin kostaa tällä tavalla. Minäkin olen sentään vain ihminen.

21 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Voi sinua, ei kannattaisi lukea kirjoja. Minullakin on lukemattomia kirjoja hyllyssä, ei tosin yhtä paljon kuin teillä siellä maan alla.

Minä kyllä vielä pidän kirjoista, en vaan ehdi koskaan lukea, kun pitää tuottaa tekstiä lukemattomiin blogeihini.

Tunnen kyllä hieman tyydytystä siitä, että ainakaan minua et ole työntämässä poikittain minnekään.

Saara kirjoitti...

Hihhih. No enhän mää sua muutenkaan :)

SusuPetal kirjoitti...

Muuten, kun olin leipomossa töissä, niin hihnalla olevat ihmiset kyllä söivät hyvinkin paljon munkkipossuja, viinereitä ja niin edelleen(tämä näkyi), joten ihan aukoton teoriasi ei ole.
Muuten kyllä aika uskottava:)

Saara kirjoitti...

Ai jaa, meillä on muuten naapurissa Arnoldsin donitsibaari ja se "ihana tuoksu", jota meidänkin asiakkaat päivästä toiseen ihastelevat, on kylläkin muhun vaikuttanut niin, etten ole syönyt ainuttakaan donitsia enää pariin vuoteen. Voi kuvottava imelyys.

Anonyymi kirjoitti...

Sinullakin on tuo kauhea "En Voi Olla Analysoimatta" -tauti. Voivoi. Sairastan samaa tautia. Se pilaa monet potentiaalisesti ihanat kokemukset (myös kirjojen parissa). -ruu

Anitak kirjoitti...

Ymmärrän yskän. Minä olin Fazerin tehtaalla Marie-keksi liukuhihnalla töissä noin 100 vuotta sitten. Aloin inhota Marie-keskejä niin, etten syö niitä vieläkään.

Saara kirjoitti...

Ruu, pitäisi keksiä jokin keino. Auttaiskohan hypnoosi?

Hah, Anita, just noin. Paitsi että Marie-keksit ovatkin kyllä aika kamalia muutenkin.

Liisa kirjoitti...

"Niinpä minulle kävikin niin, että kompastuin lillukanvarsiin enkä enää ymmärtänyt loppua. En ymmärtänyt sitä pointtia, joka olisi pitänyt ymmärtää, eli sitä millä tavalla kirjan tapahtumat ylipäätään nivoutuivat toisiinsa ja miten se loppui. Turhauduin ja ..."


- Tätäpä se, Saara, opiskelu teettää.
Olet oppinut analysoimaan lukemaasi myös toisin kuin teit ennen. Eritellessäsi lukemaasi löysit uusia lukutapoja ja näkökulmia, et pelkästään samastunut lukemaasi.
Sitä paitsi mitä enemmän lukee, sitä paremmin näkee lukemassaan eroja ja - uskaltaa sanoa ääneen ...

Näin minä näin Haahtela-kohtasi. Huvitti.

Onko onnellisempaa elää kirjattomana ja karjattomana? Olisi vähemmän paimennettavaa.

Saara kirjoitti...

Jaa jaa, Liisa, olen kyllä kärsinyt tästä vaivasta jo pidempään. Juttu on nyt niin, että tästä on pyrittävä eroon, jos mielii jostakin joskus elämässään vielä nauttia.

Aikoinani luin paljonkin ja kuvittelin päässeeni oikein unelmatyöpaikkaan, jossa harrastus ja työkokemus kohtaavat. Näin ei siis ole hyvä, miten nyt on.

Liisa kirjoitti...

Hahah, Saara.
Mää taas menin unelmatyöpaikkaani nujertaakseni pahimman pelkoni.
Ja takerruin lillukanvarsiin.

Et fiilailee niin tai näin, fiiliksis olis aina toivomisen varaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ei. -ruu

Saara kirjoitti...

Joo, se on totta, Liisa. Aina on vastassa se niin tai näin.


Ruu, ai ei. Niin, ei kai sitä mitenkään voi taaksepäin kääntää.

Almamaria kirjoitti...

Minun mielestäni Joel Haahtela on pelottava enkä uskalla lukea hänen kirjojaan. En ole koskaan tavannut häntä eikä tälle kammoamiselle ole mitään järjellistä syytä. Ehkä voisin harkita tarttumista johonkin Haahtelan aikaisemmista kirjoista, kirjoituksesi teki hänestä hieman inhimillisemmän.

Saara kirjoitti...

Pelottava? Niin no, sehän on lääkäri :)

JPK kirjoitti...

Nappaa sieltä pinoista se Savurenkaita ja lue se. Saat rahat takaisin jos et pidä siitä ;)

Saara kirjoitti...

Hihhihhii, joo, ehkä teen sen. Tosiaan. Hyvä idea. Nappaan sen huomenna.

JPK kirjoitti...

Ei ole laskua tullut joten joko luit kirjan ja pidit (tähän en usko) tai unohdit kirjan napata (tähän uskon ;)

Saara kirjoitti...

Hehhe, ei muuten ole kumpikaan oikein! Ostin kyllä kirjan ja se on kesken. Pahasti :).

Kun on kirjojen kanssa päivät pitkät, niin tulee sellainen ähky, että yäk, en lue. Mutta olen minä sen aloittanut ja olen kuullut, että se vieläpä paranee loppua kohden, joten en ole aikeissa edes jättää sitä lukematta.

JPK kirjoitti...

Joo, paraneehan se. Se on minun tavaramerkki ;)

Kyllä noita kirjoja on liikaa, en minäkään ehdi lukea melkein mitään. Ostettu on paljonkin mutta lukemista odottaa moni.

Saara kirjoitti...

No nih, justiinsa.

Olen kyllä alkanut miettiä, että jos niitä kirjoja ei olekaan liikaa. Aikaa vain on liian vähän. Eli pitäisi kaksinkertaistaa vuorokausi.

JPK kirjoitti...

No tää karkauspäivä keksittiin just sen vuoksi, että ehtii lukea. Et kai mennyt töihin tänään? Tätä päivää ei ole olemassakaan, joten tänään saa lukea rauhassa :)