Kuva jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä on siinä mielessä vähän outo haaste, että jos ei ollut tarkoitus, niin silloin sitä kuvaakaan ei ole. Ja minulle kävi tänä aamuna niin, että kuva jäi ottamatta.
Olin menossa junalle, oli pimeää vielä, aurinko kajasti horisontin alapuolelta ja värjäsi taivaan aavistuksen turkoosiksi. Tuuli puuskittain ja tiukasti puihinsa takertuneet lehdet kahisivat. Kehä kolmosella autojen moottorit humisivat ärsyttävän tiuhaan. Oranssit katuvalot jättivät syvän varjopaikan juuri siihen, missä näin soratien reunassa sammakon. Se oli kuollut. Joku oli astunut sen takaruumiin päälle. Sammakko kurottautui taivasta kohti ja sen suu oli raollaan, juuri niin kuin voisi kuvitella sen henkäisseen viimeisen kurnutuksensa jumalalle. Sen takajalat olivat liiskautuneet hivenen ja se oli kangistunut siihen kuin armoa anellen. Ja minä ajattelin, että otan kännykällä siitä kuvan, mutta valo ei olisi riittänyt. Ajattelin myös, että otan kuvan sitten kun tulen töistä kotiin. Ja kun tulin, kaksi traktoria olivat lanaamassa tietä ja ne olivat työntäneet taivasta kohti kurottautuvan kangistuneen sammakkoni pois.
How to Survive November 2024 – 14
19 tuntia sitten
Tekstit
15 kommenttia:
Soli ateistisammakko joka viime eturaajoillaan pui nyrkkiä taivasta kohti että "meni alaruumis polkupyörälle, on nyt kudut kuduttu, on edessä länttä ja Eurooppaa, vituttaa vartijaa, sitä" - taivaassa tämä kuultiin ja matkaan lähetettiin jessukserristuksen kyynäränmittainen kirjailija-traktoristisammakko joka iloitsi suuresti ajaessaan sammakon yli joka määkäisi viime sanoikseen että ennen ajanlaskun alkua heitän henkeni, Toronto Maple Leafs forever!
Voi jeesus, Enska, että sä olet pimee.
En pidä sammakkojen kiusaamisesta.
Ja tähän liittyen: on tietty ihmistyyppi, jonka lasken sammakkojenkiusaajatyypiksi. Näitä löytyy täältä sähköavaruudestakin. Heidät tunnistaa melko helposti tietyistä tunnusmerkeistä.
Heistä en pidä.
Elä, Enska, nyt laske mua sammakkojen kiusaajatyypiksi. En ollenkaan ole semmoinen. Minä pidän sammakoista. Meillä on täällä kotonakin semmoinen laulava sammakko. Se laulaa "celebrations time c'mon! ja vääntelehtii puolelta toiselle. Siis kuin vois olla rakastamatta sitä, mitä?
Ei, ei. En olisi sinua voinut ajatella sammakovihamielisenä henkilönä ollenkaan. Olinpa epätarkka nyt.
Tässä vaan heristelin kun tuli sammakot puheeksi. Mutta osoite oli toisaalla tietysti.
Niin, ja se oli sitäpaitsi "celebrations good times, c'mon". Siis good, you know.
No mutta joo, meillä oli mökilläkin aikoinaan savusauna, siis ennen kuin se paloi suuressa juhannustuhossa, ja sen saunan alla oli kolo, jossa majaili läjäpäin sammakoita. Mummovainaa oli kovin tuntevinaan yhden pitkäikäisen yksilön, jonka sitten kumma kyllä luovana ihmisenä risti Sakuksi. Ja auta armias sitä päivää, kun joku meistä oli tallonut Sakun kuoliaaksi saunapolulla. Siinä ei hyvä heilunut. Eikä meistä kukaan
ole antanut koskaan itsellemme anteeksi. Eikä kyllä pidäkään.
Itse asiassa meidän mummo oli aikansa kirjallisuuskriitikko. En tiedä, miten nyt tulikin mieleen.
Mutta katso - taivaanranta jo seestyy ja pilvet kaikkoavat!
Saku on jälleensyntynyt Montrealiin ja luistelee siellä, maaleja ja mummullenne sekä saunallenne kunniaa tehden.
Se joka Sakun talloi hävetköön silti!
Ja kaikki hänen kirjansa haukuttakoon!
Long live, Saku! Ja Enska.
Koskoo piähä. Kovin. Pittää nukkua.
Öitä.
Voi voi, mie tiijän ku koskee. Mää maate ja äkkiä. Öitä.
Tumma Saku on hyvää.
No sekin on kyllä totta.
Nih.
Lähetä kommentti