Hämäriä unia

Tämä aamu se ei valkene lainkaan. Meillä tulvii oja, emmekä pääse pihasta pois ilman venhettä. Toivottavasti sade muuttuu pian lumeksi, että sen voi sitten työntää pois ja voimme kirmata vapauteen.

Olen nähnyt viime aikoina hieman epäilyttäviä unia. Toisessa unessa olin Seppälässä vaateostoksilla. Siellä oli alakerrassa Koivusen Ari keikalla, mutta ei lainkaan yleisöä. Ihmiset vain katselivat vaatteita, eikä kukaan kuunnellut, paitsi minä. Koivunen ei vain suostunut laulamaan. Minä sanoin sille että laula (samalla äänellä kuin Aake Kalliala vanhassa sketsissä) . Koivunen katseli ärsyyntyneenä muualle, eikä laulanut. Olin hyvin syvästi loukkaantunut ja ajattelin tehdä huonosta palvelusta valituksen.

Viime yönä olin synkeässä puutarhassa, jossa puiston penkin viereen oli asetettu laakea kukkaruukku. Mullasta iti kaksi vankkaa tummanpunaista versoa. Yllättäen isävainaani tuli ylpeänä kertomaan, miten oli istuttanut nuo kaksi versoa. Kysyin mitä kukkia ne olivat. Se sanoi, että niitä sinisiä kukkia, joiden nimi oli taisteluni. Olin aivan äimänä. Kuullutkaan semmoisista kukista. Tätini oli pompsahtanut kuin tyhjästä vierelleni ja kysyin, mitä ne semmoiset kukat olivat ja miltä ne näyttivät.
- No tiedäthän, niitä kukkia, joita impressionistit aina maalasivat.
Muistan unessa ajatelleeni, että HÄH?
- Impressionistit? Minä kysyin.
- Niin, etkö muista yhtään sellaista taulua?
- No en, minä sanoin ja pyörittelin päätäni. Minulta meni kyllä ihan yli hilseen tämä juttu.