lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Yhteistä hyvää kaikille

Suomalaiset toimittajat ne vielä jaksavat vainukoiran lailla kaivaa poliitikkojen pimeitä puolia, mikä on tietenkin hyvä asia. Yleensähän mikään ei kuitenkaan johda mihinkään. Meillä on avara ja anteeksiantavainen sydän. Paheiden tultua julki me kansalaiset yhteisestä suusta ymmärrämme, että poliitikkokin on vain ihminen ja tekee samoja virheitä kuin meistä itse kukin silloin tällöin. Joskus tietenkin jää harmittamaan vain se, että näillä juhantaloilla on sitä pätäkkää niin maan perkeleellisesti enemmän millä keinotella. Mutta kyllähän niiden rahojen eteen on kuitenkin jotakin sentään pitänyt tehdä, on pitänyt käyttää vähän edes aivoja ja sekös aina saa suomalaisen ihastuksesta mykäksi. Vaalituloksista päätellen viimeistään äänestyskopissa sen sitten yllättävän moni hartaana muistaa, kuka keplottelut parhaiten taitaa.

Toimittajien vainu ei sekään ihan harakoille mene, kyllä näillä otsikoilla lehtiä saadaan myytyä. Se on aina niin kiehtovaa, kun joku mokaa ja ihminen osoittautuu epätäydelliseksi ja vaikka toimittajaparka kuinka yrittää kääntää asian näyttämään siltä, että paljastelemalla näitä mätäpaiseita toimittaja toimii yhteisen hyvän nimissä, se kaikuu melko kuuroille korville. Yhteinen hyvä on koko kansalle ja suurelle osalle toimittajistakin varsin epämääräinen käsite, mutta noin periaatteessa se voisi esimerkiksi olla jotakin kansaa henkistävää ja niinkin pompöösia kuin moraalisista arvoista muistuttamista.

Voisi, muttei ole. Moraali on pikemminkin kirosana, jonka kuultuaan moni epämoralisti nostaa sormensa pystyyn ja alkaa heristää sitä intohimolla, joka muistuttaa pahimpia valistuksellisia kiihkoilijoita. Itse asiassa moraalista itsestään on tullut aikamme suurin hävyttömyys. Ihmiskuntaa ei sovi muistuttaa mistään mikä kahlehtisi jokaisen yksilöllistä hyvää. Taannoin Metron kolumnissa (27.2.2007) kirjailija ja suuri ajattelija Tomi Kontiokin muistutti, että pissisten pahe on tunteellisuus ja hyve se, että ne ovat seksuaalimoraaliltaan niin kovin löyhiä.

Tanskalaiset ovat vihdoin konkretisoineet aikamme yhteisen hyvän ja kiteyttäneet sen lehden kanteen:"Voita keikka Lauran kanssa. Pidän takaovea sinulle auki." Miestenlehti Superin innovatiivinen aluevaltaus on kohauttanut jopa suvaitsevaisuudestaan tunnettuja tanskalaisia. Lehti on pistänyt lukijakilpailun palkinnoksi puolituntisen panon prostituoidun kanssa. Päätoimittajan mukaan ehdotus tuli prostituoidulta itseltään, joten siinä ei tietenkään voi olla mitään väärää, kun huora itse niin kerran haluaa.

Molemmathan hyötyvät moisesta mainonnasta; lehti käy tietenkin kaupaksi, kun kuvat heräävät henkiin ja on vihdoin mahdollisuus oman veitikkansa kopeloimisen sijasta päästä ihan oikeasti panolle. Vau. Ajatelkaa, ihan siis oikeasti. Tässä yhdistyvät hienosti sekä lehden että pimpan myynti ja kyllähän siinä yhteinen hyväkin toteutuu. Hei, kyllähän me kaikki sisimmässämme tiedetään, mikä todella on yhteistä hyvää.

41 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Tästä tuli mieleen, että täällä on koko bordellitouhu jotenkin sairasta. Jokapaikassa mainoksia, että Torstaina ilmainen pano, houkuttelee kai sitten lisää asiakkaita muillekkin päiville. Tai tyyliin perjantai illan megapano, Tamara antaa viisituntia putkeen ilmaiseksi, pelkällä sisäänpääsymaksun hinnalla, ilmainen drinkki incl. Tai voi ostaa kuukausilipun vähän kuin kuntosalille, sitten on katsos kaikki palvelut käytössä. Sopimus aina vuodeksi kerralleen, irtisanomisaika 3 kk!
Omituista, mutta olen jotenkin tottunut tähän.
No juu, jatkan imurointia. Lauantaita!

Saara kirjoitti...

Niin no, parempi kai se on välillä antaa ilmaiseksi, vähän niin kuin tutustumistarjouksena. Eihän niistä tavaroista aina tiedä, millaisia teknisiä ominaisuuksia niillä on. Torstaisinhan voi aina kokeilla eri pelien ajosuorituksia ja tehdä vertailuja.

Kohta niistä on Tekniikan maailmassa vertailuja.

Lise-Lotte
+ tiukka kone
+ vaaleat hiukset
+ isot tissit

- kiihtyvyys huono

Isabella
+ onnistuneesti muotoillut huulet

- löysä pillu, vaatii ison kalun

SusuPetal kirjoitti...

Heh, tuohan on aika haastava tuo:
"vain isokaluisille".
Eli ihan turha tulla valittamaan, että Isabellalla on löysä pillu -kalu ei vaan ole riittävän iso.
Nih.

Saara kirjoitti...

Nih, Isabella - vain tosi miehille! Nyt edullisesti vain tämän viikon.

Anonyymi kirjoitti...

...iso... tosimies...

Minnuuks työ huutelitta?

Saara kirjoitti...

Ei kun aivan päinvastoin. Pienempikin riittäisi hyvin. Mutta kyllä täällä aina tosi miehen aivoille käyttöä on.

Anonyymi kirjoitti...

Niinkun kouluterveydenhoitaja sano aikoinaan samaa: muutta sun aivot on varmaan ihan hyvin kehittyneet ja isot, ne on tärkeempiä, sun elämästä tulee onnellista ja täyttä kun sää muistat ne sun aivot aina.Niiden avulla sää pystyt saavuttamaan asioita, joista toiset pojat ei voi uneksiakaan, ne vaan ajattelee sitä yhtä. Ne on silleen rajoittuneita, kun niitten aivot ei kumminkaan o silleen niin isot.

Saara kirjoitti...

Nih, ja sää olet sitten tehny niinku se sano. Dah, siis musta sulla on ihqut aivot.

SusuPetal kirjoitti...

Isoaivoiset miehet on ihania. Eivät todellakaan lainkaan rajoittuneita.

Eikös, Saara, olisi ihqua joskus tavata toi Ensio ihan livenä????

Anonyymi kirjoitti...

Niin en mää muuta tiedä kun sen kohdan mitä isi ja äitee mulle luki siitä kirjeestä minkä terveydenhoitaja niille oli lähettänyt:

"... sitävastoin poikanne Ension aivot saattavat olla normaalikokoiset, jopa normaalia suuremmat, ainakin mikäli pään koosta voimme tätä asiaa arvioida."

Saara kirjoitti...

Niin tai siis tarkoitat Enskan aivojen tapaamista? Kyllä, hellisin niitä ja silittelisin ja ihmettelisin kelle ne oikein kuuluvat. Hei, tuhkimotarina. Enska pudottaa aivonsa ja minä käyn kokeilemassa niitä eri kokoisten miesten päihin, kunnes löydän Enskan ja saan ainaski puoli valtakuntaa, noin kuvainnollisesti siis.

Saara kirjoitti...

Nooh, siis toi helpottaa sen verran, ettei tartte kokeilla kuin isopäisiin.

Saara kirjoitti...

Hei, siis Enska, sähän oot mun suuri kurpitsapääni!

SusuPetal kirjoitti...

Heh, olisihan se mukava kiertää maata aivoja sovittelemassa, Saara...

Saara kirjoitti...

Nih. Mukavaa olisi. Nyt se virkistää niitä aivojaan varmaan uutisten parissa. On se vaan niin kuuliainen.

SusuPetal kirjoitti...

Onko aivojen marinoiminen aivojen virkistämistä? Kippish.

Saara kirjoitti...

Juuh, shkål sinne vaan. Ei vaan, mä en ota tänään. Tosin voi olla, että tää Hallin Stuart menisi kännissä paremmin jakeluun.

SusuPetal kirjoitti...

Kännissä jakeluun? Joo, riittävä känni ja sitten meet jakamaan siitä kirjasta flaijereita kylälle.

Saara kirjoitti...

Ehheh, täällä sais tuolla aika äkkiä kylähullun maineen. Ellei jo olekin.

Anonyymi kirjoitti...

Eikun Stuart veti lärvit, sitä kai Saara tarkoitti? Mutta ei sen jutut siitä sen selkeämmiksi tule, se on vanha totuus. Kerran kun Stuart opiskeluaikana kertoi vitsin selvin päin, kukaan ei nauranut. Sitten se kertoi saman vitsin kännipäin, ei kukaan taaskaan nauranut. Ja yleisö oli koko ajan nousukännissä, jolloin kyllä huonokin vitsi olisi naurattanut. Ei Stuart vaan osaa. Se on näin. Siksi Stu alkoi teoreetikoksi, ja annas olla, nauru raikaa.

Saara kirjoitti...

Ai jaa, mää luulin, että tää häiskä ei ole koskaan känniä nähnytkään. Vois nimittäin vähän relata.

SusuPetal kirjoitti...

Hmm, ei jotkut tule reloiksi kännissäkään. Eli turha vaiva.

Minä oon rela ihan ilman viinaakin. Kahvia se tosin vaatii. Naama vaatisi paljon kylmää kahvia, mutta vatsa ei kestä.
On se niin väärin.

Onks toi Sturat sukua Englannin ja Skotlannin Stuarteille?

Saara kirjoitti...

Eiku se on sukua jamaikan stuarteille ja sillä on serkkuja ympäri maailman.

SusuPetal kirjoitti...

Ahaa.

Nyt taidan avata telkkarin -eli hyvää yötä. Ei sitten taideta nähdä Ensiota livenä vai joko löysit sopivan pään niille aivoille, Saara?

Saara kirjoitti...

Ei se Enska kuitenkaan anna kokeilla.

Saara kirjoitti...

Ai niin ja hyvää yötä. Mä jatkan tän stuartin ahmimista ja oksennan sitten tentissä kaiken ulos, eli se on sit niinku ope sanoi "akateemista bulimiaa",

Anonyymi kirjoitti...

Mut tosa ois just ollu se vaara kun entises tarinas misä oli entinen plikka ja entinen poika:

Entinen poika:
- Saank mää hei koklata mahtuuks nää aivot sun päähä?


Entinen plikka:
- Saat sää.


Entinen plikka:
- Mut hei eihän toi ole mun pää...


Entinen poika:
- Ei tääkän ole aivot mphähähä...

Saara kirjoitti...

Niin mutku se meni ny... no joo. Menkööt nyt sitten, kun kuulostaa niin hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen versio tästä tarinasta on tietenkin se missä entisen pojan tilalla hähättelee rastatukkainen Stuart Hall.

Saara kirjoitti...

Hehe, sä se sitten näköjään tiedät, miten naisen saa syttymään.

Anonyymi kirjoitti...

Nooo... iso pää, isot ajatukset. Ja stuertinpuku päällä.

Saara kirjoitti...

Niin justiinsa. Mutta sen puvun voi kyllä jättää poiskin.

Anonyymi kirjoitti...

Siis puvuton entinen Stuart tuhdilla aivokudoksella?

Saara kirjoitti...

Eh, entinen Stuart. Voi hyvä ihme. Jätetään se entinen ja stuartkin pois ja jätetään jäljelle tuhti ja alaston aivokudos.

Anonyymi kirjoitti...

Siis "nainen syttyy", jos ilmanvaihtoputkesta vaikkka losahtaa 0.3 -1.0 kg:n satsi neuroneista sekä niitä ympäröivistä hermotukisoluista muodostunutta harmahtavaa mossoa, stuartinmuistona vaikka vielä säkkipilli soimassa siinä alakuloaan?

Saara kirjoitti...

Perkele, unohda se stuartti, mutta joo-o, fetissinsä kullakin. Tuo oli aika hyvä. Taidankin tästä lähteä tuon ilmanvaihtoputkesta losahtavan hermotukisolumosson (minä kyllä sanoisin mössön) kanssa katselemaan eroottisia unosia.

Anonyymi kirjoitti...

Kost'Jumala, hyviä unia, pääasia että säkkipilli soi ja rastat heiluu!

(vanha uzbekkisanonta)

Saara kirjoitti...

Äh, nuo rastat ja säkkipilli ovat kyllä kuin kylmä suihku. Voi Enska sua.

Öitä.

Saara kirjoitti...

No mutta, Joogahan on hyvä harrastus :) Työkaveri kertoi äitinsä kasvaneen neljä senttiä sen jälkeen kuin aloitti joogaamisen. Siis se äiti. Mistä sitä tietää mikä kaikki siinäkin hommassa kasvaa. Voi tehdä kelle tahansa opelle hyvää. Kärsivällisyys kasvaa varmaan ainakin. Siksi minusta ei joogaamaan kyllä ole. Ja sitä paitsi minulla on joogaopettajista sellainen stereotyyppinen käsitys "oman yksilöllisen itsensä löytäneinä" keski-ikäisinä naisina, ja jostakin helvetin syystä ne kaikki näyttävät sitten samalta huovutettuine hattuineen ja a-linjan vaatteineen.

Anonyymi kirjoitti...

A-linjan solmuvärjättyine vaatteineen. Ja sit kun ne löytää vielä rummutuksesta sisäisen afrikkalaisnaisensa, niin a vot...
-minh-

Saara kirjoitti...

Hehee, kuule, me voitais pistää pystyyn vielä yks joogaluolakin.