En nuku, enkä äänestä

Olen äänestänyt aina siitä asti kun sain äänioikeuden. Tänään en äänestä. Olen kyllä seurannut vaaliväittelyjä televisiosta, mutta ne ovat mielestäni pelkkää viihdyttävää talkshowta, verbaalisesti lahjakkaiden taistelutannerta, jossa voittaja on se, joka osaa parhaiten puhua. Edustava ulkonäkö ei sekään haitaksi ole. Poliittinen julkisuus on saavuttanut huippunsa. Ei sillä, etteikö julkisuudessa jotakin hyvää myös olisi. Onhan politiikka tullut näin lähemmäksi ihmistä, mutta ne puheet mitkä julkisuudessa näkyvät ovat sen sortin esitystä, että politiikka ja todelliset aiheet sinällään menettävät merkityksensä.

Jokainen poliitikko väittää viimeiseen asti olevansa aina heikoimpien puolella. Vaaliväittelyssä päällimmäiseksi nousee kuitenkin se, kenen syyksi voidaan kulloinkin laittaa, ettei kukaan ole heikomman puolella koskaan ollutkaan. Sen he ovat ansiokkaasti todistaneet monen monituista kertaa. Siinä sitä istutaan posket punaisina vuorollaan itse kukin, kun vastapuoli lyö lukemia ja tilastoja esille. Jokainen pääpuolueen päällepäsmäri on todistanut toisten päsmäreiden kyvyttömyyden hoitaa asioita. Summaksi jää siis se, ettei kukaan ole koskaan todella ajanut mitään asioita, korkeintaan omiaan. Sitä paitsi jos haluaisi olla varma siitä, ketä äänestää ja ettei ääni mene jollekin, joka seuraavalla kerralla ryvettyy lööpeissä, pitäisi ehdokkaisiin tutustua ihan muissa ympyröissä kuin julkisuuden kautta.

Luultavasti eduskuntaan pääsevät nyt kuitenkin he, jotka ovat eniten olleet julkisuudessa. Siksi se pian koostuukin pelkistä julkisuuden henkilöistä. Ihan sama ovatko he vanhoja urheilijoita, missejä, laulajia tai runoilijoita, he menevät läpi tai tuovat puolueille ainakin lisää ääniä. Hiljaisten ja vakavasti asioihin suhtautuvien pyrkimykset jäävät pimentoon. Pinnalla pällistelevät he, joille ihmiset ovat pelkkiä politiikan pelinappuloita. Toki vaalikoneet voisivat auttaa vakavasti otettavan poliitikon löytämisessä, mutta niiden tulokset ovat joka kerralla riemastuttavasti päin helvettiä. On kertakaikkisen hauskaa, kun kärkeen tupsahtaa jokaikisestä puolueesta yksi ehdokas, aina vihreästä perussuomalaiseen ja kaikki siltä väliltä. En tiedä onko ongelma minun linjattomuudessani vai pitäisikö poliitikkojen ja sellaiseksi pyrkivien miettiä omaa rehellisyyttään silloin, kun ovat kysymyksiin vastatessaan polvillaan kaikkien edessä.

Julkisuus on nykypoliitikolle välttämätöntä, mutta se, mitä poliitikko toisensa jälkeen julkisuudessa touhuaa ei kannusta enää äänestämään. Olen lopen kyllästynyt kaikenlaiseen kähmintään ja siihen, miten poliitikot ovat muka vain ihmisiä. Juttu on niin, että moni tavallinen ihminen ei silti toimi niin kuin nykyajan poliitikko. Mielestäni ei ole mitenkään ylivoimaista käyttäytyä kunnolla. Se nyt vain on niin, että kun jokin asia otetaan hoidettavaksi, niin se myös kunnolla hoidetaan. Hetkittäin eduskunta näyttääkin pelkältä suojatyökeskukselta, jossa kaikki vinksahtaneet saavat jatkuvasti mokailunsa anteeksi, ikään kuin mokailisivat ressukat pelkkää ymmärtämättömyyttään.

Olen siis sitä mieltä, että politiikkaan ja yhteisten asioitten hoitamiseen ei kuulu kähmintä, ei veronkierto, ei aseella riehuminen, ei kännissä ajaminen, ei nettideittailu... koska miljoonat kansalaisetkin voivat elää ilman noita kyseenalaisia meriittejä omassa taviksen elämässään. Sen ei pitäisi olla mitenkään ylivoimaista kenellekään. Kaikkea ei tarvitse poliitikonkaan saada.