keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Freudipuskompleksi

Tätä Pietilän kirjaa, Joukkoviestintätutkimuksen valtateillä (1997) lukiessa törmäsin jälleen kerran freudilaiseen tulkintaan. Freud on aiheuttanut minussa puistatuksia aina, enkä ymmärrä, miten hemmetissä jonkun iänikuisen paukapään kompleksista kompleksiteoriaa käytetään jopa postmodernin feminismin tulkinnan apuna. Kuka perkele toi Freudin tänne? Tuo hemmo oli siis tunkeutunut feminismiä käsittelevään osioon salakavalasti kuin.. mmm... käärme. Epäilin tietenkin ensin Pietilän järjenjuoksua. Sitten vasta omaani. Mutta päädyin Pietilään. Haahuilin netissä todetakseni tämän peniskateuden sitkeän harhakuvan olevan yhä voimissaan ja ihan käytettyä kamaa kaiken teoretisoimisen tukena. Vika on siis minun järjenjuoksussani. Onhan se, ihan terveyssivustoilla asti täysin luotettavana ja kenenkään kyseenalaistamattomana, että eräänä päivänä 3-vuotias tyttölapsi huomaa peniksensä puuttuvan ja epäilee äitinsä kiusallaan kastroineen sen. Tyttö kääntyy äitinsä puoleen, mutta kun äiti ei voikaan liimata penistä paikoilleen, tytön toiseksi vaihtoehdoksi jää ymmärtää, että häneltä tulee ikuisesti puuttumaan tuo irti leikattu elin ja tyttö joutuukin elämään tämän murheellisen asian kanssa ikänsä samalla kadehtien veljiensä hilppereiden iloista heilahtelua. Myöntämällä tämän järkyttävän vaillinaisuutensa naisesta tulee kuitenkin jokseenkin normaali, jos älyää vanhemmiten kumartaa ja kadehtia penistä päivästä toiseen sekä kaivata sitä oikealla tavalla oikeaan paikkaan. Toinen vaihtoehtohan on se, että naisesta voi tulla täysin epänormaali ja lopun ikänsä hän voikin neuroottisesti inttää, ettei häneltä käsittääkseen puutu mitään sieltä.

Oli onni, että löysin kuitenkin tämän artikkelin. Minulla oli hauskaa. Se on tosin melko pitkä ja vain asialleen omistautunut neuroottinen freudipuskomlpeksista kärsivä nainen jaksaa sen hyvässä lykyssä lukea ja saada tukea täysin häpeämättömille ajatuksilleen. Lainaus:

Tulkaahan piiriin pojat ja tytöt. Kerron teille tarinan. No niin, kuunnelkaapas: Asuipa kerran antiikin Kreikassa näytelmäkirjailija, jonka nimi oli Sofokles. Näytelmäkirjailija kirjoitti kivan pikku näytelmän, jolle hän antoi nimeksi "Kuningas Oidipus". Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin kaukaisessa maassa, jonka nimi oli Wien, asui saksalainen psykiatri nimeltä Sigmund Freud. Freud luki tämän kivan pikku näytelmän ja yhtäkkiä hän sai loistavan ajatuksen! – hän päätti keksiä seksuaalisuus- ja psykologisen teorian, joka perustuisi "Kuningas Oidipukseen" – ja näin hän tekikin, vaikka sen tekeminen kesti monta monituista vuotta. Hän nimesi teorian "oidipuskompleksiksi". Ja tiedättekös mitä sitten tapahtui? Hän teki kaikista pikku Oidipuksia! Ja siitä lähtien kaikki elivät sekavina elämänsä loppuun asti.

Ehkä hätkähdyttävintä oidipuskompleksissa on se, ettei sillä ole minkäänlaista koherenttia perustaa ja että se on täysin irrallaan Todellisuudesta. Se on myyttiin ja representaatioon perustuva teoria. Se saa aineistonsa antiikin ennaltaharjoitellusta teatterista kaikkine vakiintuneine koodeineen ja johtolankoineen. Mutta kaikkein häiritsevintä on se, että ylipäänsä kukaan uskoo siihen. (Rolando Perez, An(arkiasta) ja skitsoanalyysistä, Viides taso, Reaktiivisen halun fasistinen struktuuri ja sen suhde naisten alistamiseen, Anarkistinen kirjasto, Kokoelmat )

98 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, Saara, onkohan minussa jokin paha vika, kun en ole saanutkaan peniskateutta vaan penisuteliaisuuden. Minä kun en ole koskaan osannut kadehtia itselleni penistä. Sen sijaan olen ollut koko ikäni iloisen utelias tätä miehistä uloketta kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Saara, Saara älä Sigmundia kaara. Sen peniskateuden ovat uudemat psykoanalyysin kehittäjät jo ajat sitten kuohineet teoriasta poies. On Pietilän vika & häpiä, jos hän peniskateudella iskee malkan omaan silmäänsä (öööö.). Nyt siis on huomautettava, ettei minua ole ikina kiusattu moisella tenttikirjalla, mutta peniskateus on aivan out. Niitähän joka likka saa lainata aina tarvitessaan.

Anonyymi kirjoitti...

Epäilen, että Freud-parka keksi Oidipus-kompleksin suojellakseen herkkää mieltään. Hänellähän oli potilaina paljon "hysteerisiä" naisia, jotka kertoivat terapian mittaan joutuneensa isänsä kanssa sukupuoliyhteyteen. Koska olisi liian kamalaa, että se olisi totta, pitää kyseessä oleman tukahdutetun unelman äidin tappamisesta ja isän makaamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä sama juttu on aivan varmasti tullut mieleen monelle muullekin, lisättäköön tähän... Itse ajattelin noita silloin, kun vietin vahvinta "vanhemmat ovat PAHOJA" -kauttani inausta päälle parikymppisenä.

Anonyymi kirjoitti...

Sattumalta just luin Sven Lindqvistin kirjaa Terra nullius, jossa hän moksii Freudia(kin) mennen tullen, ja ihan kyllä asiasta. Freudin mielestähän likipitäen kaiken alkuerä on oidipuskompleksissa. Freud "tutkii" myös Australian aboriginaaleja - toisten "tutkimusten" välityksellä, itse koskaan käymättä Australiassa, tapaamatta yhtä ainutta aboriginaalia, näkemättä yhtä ainutta seremoniaa. Johtopäätökset Freud tekee mielikuvitusta käyttäen. Olen kuullut kerrottavan, että Freud "tutki" lapsia haastattelemalla mielisairaalapotilaita. Että sellanen veikka se oli. Milloin se Pietilän kirja on oikein kustannettu? 1913?:)

ruu

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta mukana olevasta www-osoitteesta löydät haasteen Sinulle.

Saara kirjoitti...

Ei kuule, Louhi, tuo on sitä neuroottista puolta sitten :)

Niin, siis, Anonyymi ja Kaura, minä tosiaan myös olen kuvitellut, että Freud on jo vuosia vuosia sitten unohdettu, mutta ei ole. Ja siis sitä käytetään apuna postmodernin feminismin tulkinnassa. Postmodernin. Freud.

Heh, Ruu, no se on 1997. Onhan se tapa tuokin tietty tutkia. Mielikuvituksella saa aikaan kaikenlaista. Eikös sitä yleensä ole kutsuttu taiteeksi, eikä tieteeksi.

Ok ja kiitos, Lumi.

Anonyymi kirjoitti...

Puskii Freudi, puskii Saaraan! Tämä kaikki naisten puhe osottaa vaan, että siis kyllä varmana on kyse kateudesta!
Varmana ihan kybänä! Vaikka Freudi kyllä pusaskin kirjansa täydessä kokapöllyssä.
*
Akat hiljaa! Tietysti jokainen kunnon mies l. macho (telaketjufeministinörttipojut pois lukien) haluaa tappaa isänsä ja maata äitinsä kanssa. Vittu, sehän on itsestään selvää!

Anonyymi kirjoitti...

Ranskalaiset on hulluna psykoanalyysiin iäisesti. Niiden mielestä autismikin (mikä yllättävä esimerkki) johtuu varhaisen kiintymyssuhteen ongelmista.

Postmoderniporukasta löytyy kaikenlaista kiven alta ryöminyttä froikkaria sun muuta suturoinnin tarpeessa olijaa. Onneksi se possumodernikin on helpottanut aikapäiviä, jossain vaiheessa meinas mennä hermo Timbuktuun. Etenkin veetutti tankata niiden ranskalaisten (feminismillä tai ilman) puolitiehen mietittyä sekoilua ja heidän uskollisten kannattajiensa yrityksiä soveltaa analyysityökaluja vähän samaan tapaan kuin yrittäisi jakoavaimella pilkkoa sipulia. (Mitkäs kärjistyspäivät mulla on nyt meneillään? Hmps.)

Saara kirjoitti...

Nih, Setä. Just näin.


Voi Kaura, eikä! Siis siitäkö se johtuu. No juuh. Voi perseensuti ja ranskalainen iätihulluus!

Noh, herkulliset kärjistykset. Ai että mä tykkäsin tosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän oidipuskompleksilla on todellisuuspohjaa siinä, että lapsi joutuu oikeastikin käymään läpi vaiheen, jossa on erottava primääriobektista, äidistä, ja suunnattava mielenkiinto toisaalle. Veikko Tähkä tavoittaa Mielen rakentumisessa ja psykoanalyyttisessa hoitamisessa tosi hyvin niitä asioita, jotka minusta oikeasti ovat lapsen kehityksen kannalta ratkaisevia, sotkeutumatta mihinkään hämäriin myytteihin.

Peniskateudesta en tiedä, mutta onhan se tosi näppärä nimitys esimerkiksi sille turhautumiselle, mitä esimerkiksi erilaiset epätasa-arvoisuuden kokemukset helposti tuottavat.

Saara kirjoitti...

Joo, totta kai lapsi huomaa jossakin vaiheessa, että tytöt ja pojat ovat erilaisia. Muistan oman tyttäreni kysyneen siinä neljän vuoden hujakoilla, että miksi ne ovat erilaisia, mutta ei se kyllä minua kastraatiosta epäillyt. Ja ilman muuta lapsi siinä vaiheessa kun huomaa olevansa äidistä irrallinen olento, alkaa kiinnostua maailmasta omista lähtökohdistaan käsin.

Olen just tuota mieltä, että kaiken voi selittää peniskateudella parhain päin noin miesten kannalta. Sillä on voinut tukkia naisten suut jo sadan vuoden ajan.

Saara kirjoitti...

Mayday, mayday, Louhi! Mihin katosi blogisi? Mihin voin valittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Louhi laittoi bloginsa lukkojen taakse, kun meni kommentoimaan ihan väärään paikkaan väärällä nimellä. : )

Anonyymi kirjoitti...

Äh, pitihän se arvata... Saa sitä nyt olla sorry...:(
-ruu

Anonyymi kirjoitti...

Ei se kyllä ollut täälläpäinkään vaan ihan muualla. : )

Saara kirjoitti...

Kyl määkin vähän jo pelästyin, mutta ajattelin, ettei se voinut mitenkään olla tämä, koska tuosta kehkeytyi aika ylivetojuttu kaikkinensa. Hyvä kun sanoit silti. Voin pyyhkäistä nämä hikikarpalot otsaltani.

Anonyymi kirjoitti...

MINÄ olen AINA sanonut että
Freud oli IDIOOTTI ja PASKIAINEN
ja ÄÄRI-SPEDE.

enkä tarvinnut lukea yhtään kirjaa
niin sanoakseni sillä osaan
ajatella ITSE.

Anonyymi kirjoitti...

mun tartti vain kuulla Freudin
hysteriaa koskevat mietelmät jolloin
tajusin ettei noin hullulta kusipäältä
voi mitään hyvää tulla.

Saara kirjoitti...

Ääri-Spede. Heh, kaikkea sitä oppii.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi:
Sen peniskateuden ovat uudemat psykoanalyysin kehittäjät jo ajat sitten kuohineet teoriasta poies.

Olen kuullut samaa.

Saara kirjoitti...

Minuapa kiinnostaisi nyt se uusi analyysi! Miksi se pidetään piilossa? Kuka sen teki? Missä se on? Tämähän on ilon päivä! Onko meidät todella vapautettu peeniskateuden vallasta?

Jos joku tietää niin kertokoon!

Anonyymi kirjoitti...

No ei oo, päinvastoin.Kateuden malja nyt jo kukkkuroillaan on. Ilmiöön kuuluu että se yritetään kieltää, torjua.

"Kikkeli konstituoi subjektin", sano entinenkin ämmä kun kollikissalla pöytää pyyhki.

Saara kirjoitti...

Niin niin. Se oli se neuroottinen puoli naisessa, kun kieltää ja kieltää ihan selvän tosiasian :)

Ihme juttuja alkaneet nuo kissoilla pöytiään pyyhkivät entiset ämmät puhua. Hei... entinen ämmä?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, "entinen ämmä". Hän on Froidinsa lukenut, ja on tätä nykyä äijä, erinäisten Virossa suoritettujen kirurgian alaan kuuluvien toimenpiteiden jälkeen.

Hän viettää normaalia ja tasapainoista elämää, tuntematta enää kateutta ketään tai mitään kohtaan, pyyhkii nykyisin narttukissalla, sen minkä nyt pyyhkii.

Saara kirjoitti...

Hahhah, voi Enska, kun sullakin viiraa päästä vallan. Mutt oi onnellista entistä ämmää. Kaik kauna on nyt tykkänään poies, kun on turvaisa peenis jalkojen välissä!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, näinhän se menee se vanha Georg Otsin tunnetuksi tekemä viisu:


Siell' lauantai-iltana julkeat
äijät
jo pöksyistään antaa turvaisan näyn.

Siis pyöritä lennätä peenistä tuota,
kun silmissä leikkivät säkenet lyö.

Se kissa ol valkea, kulunut kohta,
mutt' pöydän pintaa et puhtaaksi saa.

Siis pyöritä lennätä... jne."

Saara kirjoitti...

Nämä huikeat visiot kyllä ehkä vähän häikkäävät meikäläisen keskittymistä tähän opiskeluun.

Mutta voinhan tuota hyräillä samalla. "Siis pyöritä lennätä...

Anonyymi kirjoitti...

Ihan selvästi Saara siskoineen kärsii peniskateudesta!

Anonyymi kirjoitti...

mull on naisen-ala-vartalo -kateus.
mä haluisin että mulla ois
ääri-naisellinen ala-vartalo.
oikeestaan olen jo aika naisellinen
mutta kädet haluun säilyttää
sellasina kun ne on, sillä on kivaa
olla iskutehokas,
ja tissejä en haluu,
hartiani ovat jo aika kapeet,
mutta ala-vartaloni on ihan liian pliisu, ei mitenkään erityisen naisellinen, mun penismäinen clitoris vois olla vek ku
se on naurettava ja turha mutta
vaikka oiskin kätevämpää jos
munani ois ala-vatsassa kuten
kunnon naisilla, niin kyllä näissä
roikkuvissakin on puolensa, ois meinaa kivaa jos joku akka kopelois niitä, mua harmittaa se että kukaan
nainen ei käyttänyt mua hyväkseni
kun olin lapsi, sitä ois nyt ihana
muistella, nyt kun mitään mahiksii
naisten kaa leikkimiseen ei enää oo.
mihinkään leikkauksiin en koskaan
suostuisi, periaate-syistä,
mä oon nazi.

Saara kirjoitti...

Niiin, no, onhan meillä kaikilla tietty toiveemme, mutta sinänsä mikäänhän ei ole lukkoonlyötyä.

Saara kirjoitti...

Saaratraumakimppu Maalainen näyttäisi yllättäen blogissaan olevan tuon "anonyymin" kanssa samoilla linjoilla. Myönnän kyllä auliisti, että joskus ei tosiaan voi kyllä muuta kuin kadehtia tuollaista "oppinutta" miesmallia, joka puhua pälättää aiheen vierestä, jäkättää seläntakana ja juoruaa.

Jari Sedergren kirjoitti...

Freud oli tässä suhteessa tasapuolinen: 3-7 vuoden iässä - fallisessa vaiheessa, kuten hän sitä nimitti - tytöillä on tämä peniskateus, pojilla puolestaan kastraatiohuoli, ts. se, että joku tulee ja leikkaa sen pois.

Eli edes itse Freud ei väitä että 4-7 vuotta vanhemmilla näitä olisi, onpahan vain muisto vain.

Koskapa nämä ovat niin tunnettuja teorioita, niin ovatpahan samalla kritikoiduimpien joukossa.

Saara kirjoitti...

Oli oli, juu juu, ei siitä ole erimielisyyttä.

Kyllä minusta taas puolestaan Freud väittää, että tämä kokemus vaikuttaa olennaisesti nimenomaan naisen koko loppuelämän ajaksi (olla joko peniskateellinen ja myöntää se, tai ei olla peniskateellinen ja olla neuroottinen).

Niin on tämä tunnetu teoria ja melkein tuli mieleen verrata sitä joihinkin muihin kertomuksiin, joiden ympärille on kehkeytynyt kultteja ja uskomuksia.

Anonyymi kirjoitti...

No miksei Sigmund olisi postmoderni feministi, jos niikseen tulee? Pohjimmiltaan on kyse siitä, että kun jätetään järki narikkaan, voidaan yhdistellä ihan mitä vaan ihan mihin vaan. Ei se Saaran antaman linkin takana oleva kirjoitus ollut yhtään järjellisempi kuin Freudin teoriat. Sigge oli toki vähän ankkuroituneempi perinteisiin, ja siten todellisuuteen sen kaikissa ikävissä muodoissa.

Saara kirjoitti...

Mehän elämme nimenomaan kovin perinteisten sopimusten piirissä edelleen, mihin tuo Freudinkin teoria olennaisesti on kuulunut. Kirjoitus ei ehkä ollut järjellisempi, mutta hauskempi ja perinteitä ja sen ikäviä tämänhetkisiä totuuksia mukavasti ravisteleva. Eihän se monia miellytä, että niihin "totuuksiin" mennään kajoamaan, mutta kyllä näitä iänikuisia perinteitä on mielestäni syytäkin ravistella. Tällainen paikalleenjämähtäneisyys yhden miehen teorian varassa on minusta aika pelottavaa. Esimerkiksi sen ylemyydentuntoisuuden aiheuttamat sovinistiset käsitykset sekä siitä kumpuavat kuvitelmat mitä naisen pitää olla ja mitä se ei saa olla, ovat ihan perseestä (uh, Maalainen tärise, sanoin perseestä).

Anonyymi kirjoitti...

Ensio: "No ei oo, päinvastoin.Kateuden malja nyt jo kukkkuroillaan on. Ilmiöön kuuluu että se yritetään kieltää, torjua."

Olipa provo tai ei, niin vastaan tuohon kumminkin: eivätkö miehet ihan yhtä lailla heittäytyisi hysteerisiksi ja kieltäisi ja yrittäisi kumota sellaisen teorian, jolla vakuuteltaisiin, että miesten ongelmat johtuvat ensisijaisesti siitä että he ovat alitajuisesti kateellisia naisten tisseistä?

Mietin vaan... ;D

Mielenkiintoista on myöskin se, että Freud kehitti tämän teorian sellaisena aikakautena, jolloin ihmiset - varsinkaan yläluokassa, ja etenkään vastakkaiset sukupuolet - eivät todellakaan nähneet toisiaan alasti ennen kuin menivät naimisiin. Mistä pikkutytöt siis saattoivat tietää, että pojilla oli jotain sellaista mitä heillä ei? Ja eivätkö pikkupojat muka koskaan kadehtineet aikuisten naisten rintoja tai kykyä synnyttää? Melko merkillistä, jos eivät.

Anonyymi kirjoitti...

Dear Catherine!

"...sellaisen teorian, jolla vakuuteltaisiin, että miesten ongelmat johtuvat ensisijaisesti siitä että he ovat alitajuisesti kateellisia naisten tisseistä."

1) Tällainen teoria olisi auttamattoman epätieteellinen.
2) Jos vedät tarpeeksi kaljaa tai anabolisi steroideja (ja olet mies) niin vot, rinnathan siinä pullahtaa; jos olet nainen, ei rintojen osalta enäätarvitse, mutta voit silti vetää kaljaa ja steroideja eikä klitoris siitä peenisty vaikka itkisit.


"...varsinkaan yläluokassa, ja etenkään vastakkaiset sukupuolet - eivät todellakaan nähneet toisiaan alasti ennen kuin menivät naimisiin."

1) Yläluokassakin katseltiin postikortteja ja julkaisuja, joissa paljastuivat päät, varsinkin vastakkaisen, ja varsinkin ala-


"eivätkö pikkupojat muka koskaan kadehtineet aikuisten naisten rintoja tai kykyä synnyttää?"

1) Eivät kadehtineet, ne ovat vaan tiellä.
2) Kun on kerran ollut vatsa kovalla niin synnytyskateus on sen jälkeen ollut voitettu kanta.

Yours,

Ensio

Anonyymi kirjoitti...

Tosikkomainen kommentti. Tuossa Oidipus-kompleksissa minua hiertää se, että siinä on luettu Oidipuksen tarinasta
jotain ihan muuta kuin siinä on. Sokean Mantankin pitäisi nähdä, että siinä on kysymys kohtalosta: Täysin tahtomattaan ja tietämättään Oidipus tekee kaksi kauheinta
tunnettua rikosta, murhaa isänsä ja nai äitinsä, koska se on hänen kohtalonsa. Tarkemmin sanottuna tämä tapahtuu vielä juuri siksi, että etukäteen määrättyä ja ennustettua kohtaloa on yritetty välttää.

Vähemmän tosikkomainen kommentti: Peniskateuteen ei ole mitään syytä. Miehillä on vain yksi, naisilla on niin monta kuin haluavat.

Saara kirjoitti...

Kohtaloa olisikin mukava joskus miettiä. Että onko sitä vai eikö sitä ole ja jos on, onko seuraukset todella noin järkyttäviä, jos sitä vastaan pullikoi. Vai onko vain eri mahdollisuuksia...

Heh, no niinhän sitä voisi ajatella. Minua alkoi myös kiinnostaa tässä penistouhussa se, onko mitään rajaa sillä, millaisia peniksiä pitäisi kadehtia. No tämä oli aika ala-arvoista, mutta kertoo kai osaltaan ainakin sen, millä tavalla miehet toisinaan perimätiedon mukaan (en siis tiedä onko se totta vaiko ei) kadehtivat toistensa peniksiä.

Saara kirjoitti...

Hahhah, Enska, siis kenen tiellä ne rinnat on?

Minua kyllä jäi tuo Katarinan kommentti mietityttämään. Jos on ollut yksikin tyttölapsi, joka ei ole nähnyt (mikä on ihan mahdollista) kenenkään kikkeliä, millaiseksi hänen maailmansa on muodostunut, jos tosiaan vasta naimaikäisenä on nähnyt tuon käsittämättömän ulokkeen tuoreen puolisonsa haaruksissa.
- Mikä tuo on, rakkaani?
- Se on minun peenikseni.
- Kivannäköinen kerta kaikkiaan. Mitä sillä tehdään?

Tästä tulee liian härski (ei vielä näytä siltä, mutta ajatuksissa viivähti jo). Emmä voikaan jatkaa.

Anonyymi kirjoitti...

No härskiksi menee, mutta kun minäkin olen maalta kotoisin niin nämä asiat on niin luonnollisia, ei niitä tarvi häpeillä niikun taajama-asukit tekee.

No siis tämä tuore aviomies, jolla siis ylöspäin kiverät viikset ja sellainen viktoriaaninen lättänä olkihattu päässä plus monokkeli, vastaa:
- Sillä pissitään. Katsos!

Ja sitten nuorimies otta myötäotteen Vanhasta Kostajasta, heiluttelee sitä ja sohottelee ylpeänä.
Tällä välin nuorikon mieleen hiipii se kateus:
- Hei, sinähän pystyt tolleen ohjaamaan virtsasuihkuasi haluamaasi suuntaan, ja esimerkiksi lumihankeen muodostamaan kauniita kuvioita! Minulla on vaan tällanen [näyttää]. Siitä kun pruuttaa niin jaloille vaan tulee. On toi peenis eri hieno! Miksei mulla ole?

Siitä lähtien vallitsi kateus.

Anonyymi kirjoitti...

Miehillä voi myös olla peniskateus. Oikeastaan miehillä se vasta onkin kova kateus. Meinaan kun toiset miehet pystyvät koristelemaan hankea paljon kauniimmilla kuvioilla, koska toimintaan tarkoitettu Vanha Kostaja nyt vaan on toisilla suurempi.
Itse asiassa luulen, että tuo peniskateus on projisointia, pienikikkeliset miehet hymähtelevät ja haluavat uskoa, että se onkin ponteva nainen, joka sitä kikkeliä halajaa.

Nih.

Saara kirjoitti...

No tossa on kyllä pointtia, myönnetään. Varsinkin ne kauniit kuviot kyllä jää ketä tahansa nuorikkoa korpeemaan.

Kun ei saisi tuolla tavalla tahallaan aiheuttaa kateutta.
Siis Enska näin:

Monokkelimies siitä kyllä sitten nuorikolleen lähtee peenistä tarjoamaan, että

- Äläs nyt. Kyllä tästä riittäää sinullekin, vaimoseni, monokkelimies narahtaa ja pyörittää oikeanpuoleista viiksikiehkuraansa.
- Niinkö tekee? nuorikko siihen ihmeissänsä.
- Kyllä tätä riittää! Monokkelimies sanoo ja heittää uhmakkaasti olkihattunsa omenapuun juurelle ja käy sitten nostamassa sen oksanhaarukkaan, avaa vyönsä ja kohentaa ryhtiään. - Käypä, vaimoseni, siihen pitkäksesi niin katsotaan, mitä asialle voidaan tehdä.

Saara kirjoitti...

Susu, sää sen sitten sanoit.

Anonyymi kirjoitti...

No, pakkohan jonkun se oli sanoa, muuten tästä tulee ihan liian pitkä kommenttiketju ja sitten tulee vaan enemmän kateutta.

Ja kateus syö voimavaroja ihmiseltä. Niin penis- kuin kommenttikateus. Ja kun ei ole voimavaroja, ei jaksa kirjoittaa kuin siitä, että on kade ja voi kun edes naisilla olisi iso. Ei kun siis mulla. Tai edes kommentteja.

Nih.

VIIKONLOPPU ALKOI! SKOOL!

Saara kirjoitti...

Nyt olisi äänikommentti paikallaan. Pääsi niin mukavan kuuloinen nauru (vaikka itse sanonkin), että sekin kyllä aiheuttaisi kateutta kenessä tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta Susu, eikös se niin ollut että täällä nettiolomuodossa voi olla vaikka se möhömahainen karvaturri Kauhavalta päivää? Voihan sitä sitten samaan hintaan olla myös sellainen, jolla mahan alla heilahtelee simmonen vanhakostaja notta pois alta.
Ja vaikka vielä oikeen kauhiat steroiditissit kaupn päälle joissa nännipihat toista vaksaa läpimittaa niin ei tule syrjintäsyytöksiä... On tasa-arvon aika!

Anonyymi kirjoitti...

Usko vaan, Ensio, että täällä kyllä roikkuu vaikka mitä!
Ja nimenomaan roikkuu.

Nih!

Saara kirjoitti...

Mullakin roikkuu, kuten ->
kuvasta näkyy.

Anonyymi kirjoitti...

Oot vetäny steroideja sitte?

Saara kirjoitti...

Hei mullahan roikkuu monta! Ja isoa!

Anonyymi kirjoitti...

Nythän tänne pääsee taas kommentoimaan. Mutta ei minulla ole mitään sanottavaa.
Tai kirjoitettavaa.
Noloa.

Skool teidän heiluville sitten!

Saara kirjoitti...

Kas, niinpä pääseekin. Voin siirtää taas uuden blogin kyhäämisen tuonnemmaksi.

Saara kirjoitti...

Hei, kuulkaa. Jos perustaisin uuden blogin, niin minkä nimen sille antaisin?


Saaran blokki?

blokki ryhmittymä, liittoutuma (esim. puolueiden tai valtioiden); (tilastotieteessä:) lohko; postimerkkien pienoisarkki; (lääketieteessä:) katkos, salpautuma; eräs vesijäähdytysjärjestelmän osa; (aiemmin myös:) lehtiö

Saaran baari? Bingo?

Ei tartte olla beellä alkava, eikä tartte olla Saaraakaan. Tuli vaan mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Saara´s Penis- & Utare- and Steroid-Tissi-Salpautuma and Envy

Anonyymi kirjoitti...

Saaran Saluuna.
Saara tai ei saara.

Saaronin Lilja.

Soppaa, saippuaa ja sanaa(tää on aika hyvä, tosin Pelastusarmeija tulee mieleen...)

Sanaa, satikutia ja sielulle salvaa.

Saara kirjoitti...

Niin että jotakin beetasta ja peeniksestä ainakin. Peenissalpaaja?

Heh, olisit nyt, Enska, ollut tosissasi yhren kerran nääs.

Saara kirjoitti...

Sanaa ja salvaa?

Haavaa ja laastaria.


Tää ei taas toimi. hmph. On tää kyl aika rasittavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Saaran Sobba, Saibbua ja Beenishalbaaja ?

- piti olla b:tä.

Saara kirjoitti...

Eiku ei pitäny. Välttämättä. Ja olisit nyt toisenkin kerran tosissas.

Anonyymi kirjoitti...

Mites olisi ytimekkäästi vaan SE.

Saara kirjoitti...

Voi jumankauta. Mä en pääse mihinkään. Siis en bloggereihin, enkä vuodatuksenkaan kommentteihin. Ei olisi pitänyt ottaa tuota oluttakaan. Olisi voinut opiskella selvin päin. Siis mun netti tökkii niin että hermo lähtee.

No mutta siis SE, niin kuin Stephen Kingin SE. The Thing. Se oli pelottava. Luin sen nuorempana. Viemäreistä tuli joitakin pellejä. EI! Ei tule viemäreistä pellejä. Vai hm... tuleeko sittenkin!

Anonyymi kirjoitti...

Nimenomaan, the thing! Sillä sehän voi tarkoittaa kaikkea, niin saippuaa, salvaa kuin peenistä ja salvaamista.

Saaran salvaukset!

Anonyymi kirjoitti...

The SE


- kansainvälisyyttä aikamme huutaa...

Pellejä tulee, pellejä tulee kyllä, se ei ole viemäreistä eikä bloginnimistä kiinni nääs.

Anonyymi kirjoitti...

The Se on paras.

Nyt alan katsoa Pollockia. Mukavaa iltaa muillekin.

Anonyymi kirjoitti...

Älä vaan Susu ota vaikutteita.

Saara kirjoitti...

No just ku tää kai alkoi toimia, niin sit se lähtee.

Pellejä herranjestas tosiaan tulee ylös viemäreistä!

Mutta eikö se SE olisi liian provosoivaa. Hei. Enhän mä nyt mikään kauhumimmi ole. Buahhhaahaa....

Anonyymi kirjoitti...

Täällä luetun valossa näyttää siltä että joittenkin mielestä olet kyllä kauhumimmi...

Saara kirjoitti...

Nih. Siltähän se näyttää. Se on valtavan hupaisaa kyllä. Ehkä se voisi olla uusi rooli, koska se on niin katu-uskottava.

Anonyymi kirjoitti...

Sitten nimi sitä myöten,
et voi olla

real mean bad muthafucka

mutta joku

S-bitchy-bitch

tai jotain siihen suuntaan.

Siinä housut lerpahtaa pannuhuoneessa ja maaseudun rauhassa kun tuon näkevät.

Saara kirjoitti...

"Siinä housut lerpahtaa pannuhuoneessa ja maaseudun rauhassa kun tuon näkevät."

Hahhah. Olet sinä kyllä mainio. No tuskin sentään lerpahtaa kummassakaan.

Eikö bitch ala olla jo aika käytetty? Blogibitch... ääh. En mä ole niin trendikäs.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta... trendikästä ja kansainvälistä, tässä jotain mikä lerpsauttaa kyllä maalaispannuhousut. ja on sivistynyttäkin, petojen peto:

VAGINA DENTATA

Saara kirjoitti...

Hehhe. Tuo on kyllä upea! Aivan häikäisevä! Uhhuh. Asettaa kyllä riman hieman liian korkealle. Eih. En mä pysty siihen.

Löysin tällaisen yhdestä neuleneidin blogista juuri:

"**Ja ennen kuin ykskään henkinen Saara käy mouhuamaan mun kommenttilaatikossa, todettakoon, että mie en todella pidä hirveesti lapsista. En ymmärrä niitä, en puhu niitten kieltä enkä osaa leikkiä niiden kans, josta syystä ne yleensä mun kanssa samassa tilassa päätyy kiljumaan kun sireeni. Osa tenavista on ihan ok, osa ei - enhän pidä kaikista aikuisistakaan. Lastenvihaajaksi ei saa siis leimata, en vaan ymmärrä niitä."

Henkinen Saara, joka meuhkaa toisten blogeissa siitä, että ne ovat lapsivihaajia?

Voi hyvä luoja. Ajatella mitä idiootteja sitä maailmassa on. Enkö minä ole aina sanonut, että lapsia saa vihata, jos siltä tuntuu, eikä sellaisten kannata niitä koskaan edes haikailla, jotka niitä vihaavat. Ja missään tapauksessa jokaisen ei tarvitse niitä tehdä. Itse asiassa olen jopa sanonut, että lapsivihaajien syyttely pitäisi lopettaa. Mutta nämä aivokääpiöt, niitä minä olen alkanut karsastaa, kun ne eivät osaa lukea puolikastakaan sanaa oikein.

Tämä tapaus nyt sitten oli joku Tuulia.
http://tuulia.blogspot.com/2007/01/snadi-jeesaaja-ja-muita-ylltyksi.html

Olisi se hauskaa alkaa pärettää näistä lapsivihaajista, miten minä sitten niitä vihaankaan... hah. Siis joskus tekisi mieli... olla yhtä tyhmä.

Anonyymi kirjoitti...

No perkele, siinä nimi:

Henkinen Saara

Anonyymi kirjoitti...

Jotain voi päätellä tietysti siitä että henkilö istuu San Diegossa ja kutoo lapasia.

Saara kirjoitti...

No perkele. Voisiko se olla siinä? Ettei se vaan johdattuisi liikaa mihinkään tuonpuoleiseen tai peräti taivaalliseen esiinmarssiin?

Saara kirjoitti...

Hehhehee... Ensio. Ei saisi olla liian ilkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan ei voi olla liian rikas, liian laiha tai liian ilkeä.

Näin sanovat maassa johon San Diegokin kuuluu.

Niin, The Famous Maritime Zoo.. missäs muualla, missäs muualla. Ilman lapasia minäkään en miekkavalaaseen koskisi.

Saara kirjoitti...

Juu ei. Kyllä lapaset on siihen oiva väline, varsinkin jos ne ovat taiten tehdyt. Johan siinä valaskin häikäistyy, jumankekka.

Saara kirjoitti...

Entäs jo lainaisi tuota Iineksen mainiota löytöä: Pimp my blog?

Anonyymi kirjoitti...

Vähän sandiegolainen ja kulunut minun makuuni kyllä.

Saara kirjoitti...

Äh, no jätetään se Tuulialle.

No eikö se blokki innostanut? Sehän sii tarkoitti salpaajaakin? Eikös vaan ollut aika nerokas?

Anonyymi kirjoitti...

Olet siis tositarkoituksella vaihtamassa kaikkea tätä nykyistä?

Saara kirjoitti...

Pakko se on. Ne sanoo blogerilla, että tää on dead. Sitten kun ne keksii, miten saada tällaiset megakommenttilootablogit napin painalluksella vaihdettua beetaksi, niin tämä blogi on historiaa. Kai. Niin olen ymmärtänyt, että tämä systeemi jää kehityksestä jälkeen ja muumioituu. Beta jyrää meitin.

Anonyymi kirjoitti...

Kehityksen ankaran pyörän kumu... no sitten. Mutta onhan nyt aikaa miettiä nimeä sun muuta varmaankin.

Saara kirjoitti...

Niiiin. Sitähän mä just tässä nyt teen. Valittavat nuo vaan (nuo=Susu), että kun on niin hidas tämä käyttää ja kommentoida, että jos kiirehtisi vähän.

Lukuhommiksihan tämä elämä nyt näyttää muutoin menevän. Uusi kurssi alkoi jo ja entisen tenttikin on vasta maanantaina. Ihan älytön tahti.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo eli me todellakin nopeina ihmisinä kiroamme kaikenlaista hitautta. Varsinkin henkistä.

Pollock kuoli. Jessus. Yllättävää.

PimppiBlogi.

Siinä se.

Anonyymi kirjoitti...

Pietilä hallinassa, muutoinkin kun peenisjuttujen osalta?

Saara kirjoitti...

Susu, ihanaa. Leffa loppui ja kuolo korjasi. Voi ei.

Minäkin kyllä... henkinen hitaus... oijoi. Pimppiblogi, no jösses. Siinä sitä olisi tulijaa jos jonkinlaista.

Pietilä tuli haltuun, mutta otin neuvosta vaarin, ja ajattelin, että jos nyt läpi menee niin siinä se. Toivon tietty että menee. Peenisjuttu tuli kyllä haltuun oikein pidemmän kaavan kautta.

Anonyymi kirjoitti...

No, miten olisi "Pienin Yhteinen Nimittäjä -blogi sinulle", siinä voisi sitten ihan rauhassa kirjoittaa peeniksistä ja pietilöistä edelleen.

Saara kirjoitti...

Jaa. Pienin yhteinen nimittäjä-blogi sinulle? Pienin yhteinen nimittäjä? Tää ei oikein sano mulle mitään, kun olen niin huono matematiikassa.

Anonyymi kirjoitti...

No, se olis niinkuin ei-matikkaa, ennemminkin sitä, miten pientä on se yhteinen, mitä meillä ihmisillä on. Esim. elämä.

Mutta, myönnetään, liian korkealentoinen nimi, asettaa jo aikamoisia vaatimuksia kirjoituksille. The Se on tähän astisista paras.

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Hyvää yötä. Keksi hyvä nimi ite.

Anonyymi kirjoitti...

No, se olis niinkuin ei-matikkaa, ennemminkin sitä, miten pientä on se yhteinen, mitä meillä ihmisillä on. Esim. elämä.

Mutta, myönnetään, liian korkealentoinen nimi, asettaa jo aikamoisia vaatimuksia kirjoituksille. The Se on tähän astisista paras.

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Hyvää yötä. Keksi hyvä nimi ite.

Tää tulee nyt sitten monta kertaa, koska ei suostu lähtemään koko kommentti minnekään.

Saara kirjoitti...

Nii. Ite kaikki tehhä pittää aina :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, määkin meen nyt ihan ite nukkumaan :)

sweet dreams
sulle siis
sekä muille toivotan.

Anonyymi kirjoitti...

fight club on maailman paskin leffa.
epärealistinen ja tylsä ja mieletön
paska leffa jonka tsiigasin kerran
miekkarissa muitten kaa.
vain siinä väitetään että steroidit
kasvattaa tissit.
kaikkialla muualla kerrotaan että
steroidit polttaa rasvat pois ja kiinteyttää vartalon.

uskokaa kumpaan haluatte,
fight club -leffaan
tai
urheilu-lääkäreihin.

vaikka steroideilla voikin
hankkii miehekkään vartalon
niin kaikista sen huonoista puolista
huonoin on
riippuvuus / elämän-ilon meneminen -sykli, joten en käyttäisi
tuota laihduttamiseen vaikka fyrkkaa
olisikin.
näin sanovat lääkärit,
enää fight club -leffan tekijöiden
auktoriteetti-kommenttia odotellen.

tai ehkä tarkoittivat estrogeenia, sekin kun käsittääkseni on steroidi.

Saara kirjoitti...

Pöh pöh, Måårteniika, totta kai se aiheuttaa rintojen kasvua:
http://ffp.uku.fi/intro/anaboli.htm

"Gynekomastia on tyypillinen anabolisten steroidien sivuvaikutus. Kudoksissa muodostuu androgeenien aineenvaihduntatuotteina estrogeenejä, jotka stimuloivat rintarauhasen kasvua. Rintarauhasen liikakasvu ei useinkaan korjaannu steroidien käytön lopettamisen jälkeen (Taimela ym. 1994)."