Väliaika, kahvia ja meemi

En tiedä onko tämä pms:ää vai mitä hittoa tämä on, illalla syön jos on syötävä sen enkä sitten mitään muuta, ja sitten nukun jos nukun ja en jos en. Hah hah haa... Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan! ... Ei kyllä tunnu mitenkään erilaiselta.

Tätä piti kokeilla.

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja...

Siinä sitä tarinantynkää eli kolme lausetta muutamista blogeista, joita seuraan, ja pari haastajien lausetta, kun niitä kerran oli kaksi. Kiitokset haastajilleni.

Eli siinä tuli siis lainattua Hestiaa, illiä ja ohhoh... Vt:tä. He varmasti ilahtuvat, kun nyt menen kertomaan siitä heille.

"Voi kauheeta. Ihan kauhee juttu."

Suomessa palaa kirkko kerran kahdessa vuodessa

Ja nyt sitten minä en ymmärrä, mitä järkyttävää on kirkon polttamisessa. En siis tarkoita, että niitä saisi polttaa, ei tietenkään saisi. Kuka hullu nyt kirkon polttaa tai talon tai ihan minkä vain. Mutta nämä julkkisten kommentit Porvoon kirkon palamisen johdosta sen sijaan ovat

a) järkeenkäypiä
b) jokseenkin käsittämättömiä
c) vitsejä

- Mä en meinaa uskoa tätä juttua. Miten tää on mahdollista? (Remu, Iltalehti 30.5.)

- Voi kauheeta, ihan kauhee juttu. (Erja Häkkinen, Iltalehti 30.5.)

- En tiedä kuka pystyy tuollaista tekemään. En voi kyllä ihmiseksi kutsua, jos pystyy kirkkoa häpäisemään noin. (Vanessa Kurri, Iltalehti 30.5.)


Suomessa poltetaan kirkko joka toinen vuosi ja hautakiviä kaadellaan harva se viikonloppu, niin kuin täällä meillä Kirkkonummella viime viikonloppuna. Eipä siitäkään voi kovin ylpeä olla. Mutta että miten tää on mahdollista ei mielestäni oikein sovi tähän kirkonpolttotahtiin. Ei sen puoleen ihan kauhee juttukaan, sillä kukaan ei loukkaantunut. Ja mitenkähän on sen ihmisyydenkään kanssa sitten. Noinkohan eläin lähtisi kirkkoa sitten polttamaankaan ja mitkähän olisi motiivit. Tai humanoidit? Jösses. Mistä näistä tietää. Jokin kädellinen se kuitenkin varmasti oli, sanoi silminnäkijä.

***

Saatanasta ja Jumalasta

Saatanaan uskovat uskovat yhtä lailla Jumalaan, sillä ilman koko uskontoa ei olisi mitään Saatanaa, jota palvoa. Sikäli huvittaa tuo äärimmäinen vihakin. Kirkon polttelut ja hautakivien kaadotkin vain osoittavat, että he uskovat jonkin sellaisen hyvän olemassaoloon, jota vastaan pitää taistella.

Kirkkonummen kirkko yritettiin polttaa v.1992

Myös uskovaisilla on suuret kuvitelmat itsestään. Heidän mielestään vain uskovainen voi noudattaa jonkinlaista moraalia. Ateisitit ja muut epäuskoiset ovat vain irstaita synnintekijöitä ja paholaisen palveluksessa. Perusteluja tällaisille luuloille sen sijaan harvoin näkee. Karjalohjan seurakunnan pastoria lainatakseni: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin...Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0. Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0. Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 – 0. Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen.


Mikä Saatana voitti minkä? Olivatko euroviisut vain Jumalan ja Saatanan välinen laulumittelö? Hitsi. Vähän paranoidista.

Tuosta lainauksen sisällöstä voisi silti melkein vaikka suuttua. Minusta pitäisi alkaa jo vähän hikoilla tämän maailman kanssa eikä antaa sen revetä näiden kahden, Jumalan ja Saatanan, sekä heidän vainoharhaisen seurakuntansa käsissä kaiken päivää. Vai onko tämä jonkun mielestä sellainen maailma, ettei sen parantamisen eteen tarvitse tehdä enää mitään? Hallelujaa ja Herra taistelee. Selkäsaunan sietäisivät kaikki.

Elämä jatkuu ja minä jankutan

Kansanjuhlien jäljiltä on vieläkin käsivarret kipeänä ja yläselkä jumissa. Pidäpä itte 30 kiloista ipanaa pari tuntia reppuselässä, niin tiedät pitäneesi. No, olen nyt tehnyt tänään töissä sellaista kyökkipsykologista gallupia työntekijöitten keskuudessa ja lähestulkoon 99% lapsettomista aikuisista ei ole juurikaan korvaansa lotkauttanut pullosta päähän saaneen pojan vuoksi. Kai se niin hyväksyttävää sitten on mielummin kuin se, että lapsia voisi ottaa kansanjuhlaan mukaan, vaikka sitä siis kuinka hehkutettaisiin kansanjuhlana, jonne tulee paljon lapsia. Minullakin on nyt vähän nolo olo, kun menin uskomaan mediaa, poliisia ja Lordiakin. Kai se pitäisi itse paremmin tietää. Ja itse asiassa tästä asiastakaan ei enää paranisi paljoa pitää meteliä. Radio Novan juontajien aplodit suomalaiselle hyvin käyttäytyvälle kansanjuhlayleisölle kyllä kouraisi sydänalasta: hienoa, suomalaiset ovat vihdoinkin oppineet juhlimaan. Hyssyttelyä hyssyttelyn perään, kun kaikki on niin ihanaa vain. Se on varmaan siitä ihanuudesta sitten kiinni, mitä huvittaa hypettää ja mitä ei. Onhan se ehkä kannustekin seuraavaa juhlaa ajatellen. Seuraavaa juhlaa... no eihän sitä koskaan tiedä.

Kuopukselle jäi kuulemma trauma. Kysyin sitä juuri. Ehkä se on parempikin niin, niin saattaa puberteetti-ikäkin mennä ohi ilman festareita. Eipähän tarvitse olla sydän syrjällään. HRH:ta se ei enää laula mukana eikä sen silmät enää loista, kun Lordi esiintyy telkkarissa. Elämä jatkuu ja indonesialaisia koetellaan kovalla kädellä. Mitäs asuvat siellä. Professorikin kuoli salaperäisissä olosuhteissa. Mitäs oli sellainen ja vei miehiä kotiinsa. Kyllähän näitä heittoja riittää aina siihen asti, kunnes se sitten osuu omalle kohdalle.

Se siitä kansanjuhlasta sitten

Olen idiootti. Mitäpä tähän voi lisätä. (No lisäyksen tuonne alemmaksi, tietenkin.)

- Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan?
Sitä ehdinkin miettiä tuossa taksilla kotiin tullessa. Mutta kun ne olivat niin innoissaan. Kuopus kökötti reppuselässä sen pari tuntia ja tytär ja sen ystävä pääsivät kumpikin vuorollaan pitkän ja kohteliaan miehen olkapäälle hetkeksi. Kaikki odottivat Lordia innoissaan. Hymyilivät, vaikka pöhöttyneet, hampaattomat ja rumat keski-ikäiset naiset tönivät niitä eniten. Muutama nuorukainenkin siinä tuuppi lapsia, niin kuin ne olisivat eläimiä. Mutta kun Lordi tuli, lasten silmät loistivat, vaikka eivät paljoa nähneetkään. Vähän jostakin monsterista vilahduksen, vähän tulisuihkua. Lauloivat mukana ja nauroivat. Kunnes kolahti.

Kuopus sai kaljapullosta päähänsä. Minä tärähdin. Kuopus parahti itkuun ja minä otin sen pipoa (jossa lukee PAHVI) pois päästä. Kädet tärisivät velttoina siitä reppuselässä pitämisestä ja sitten kahta kauheammin järkytyksestä. Ei kuitenkaan verta. Terävä kuhmu suoraan takaraivossa. Poika pyysi kotiin. Minä huusin takana oleville:
- Kuka idiootti sen kaljapullon heitti? Ja niin siihen sitten vastattiin:
- Mitäs vittu tuot pentus tämmöiseen paikkaan.
- Pitäis olla vähän varuillaan, jatkoi eräs huonohampainen naismonsteri ilman naamiota.
- Varuillaan? Että silmät niskassa? Miten voi varoa, ettei sieltä lennä kaljapulloja takaraivoon?
- No älä sitte tuo niitä pentujas tänne!

En tuo enää. Pullo oli heitetty korkealta, käsittääkseni kaupungintalon ikkunalta, jossa seisoi väkeä ikkunalaudoilla. Joku mieskin oli kuulemma lyyhistynyt polvilleen saatuaan pullon päähänsä, väitti tytär. Minä en sitä nähnyt. Matka vellovan ja itsepäisen ihmismassan läpi kesti ikuisuuden. Tilaa tuli vain anomalla:
- Voitteko väistää, mun poikani sai pullon päähänsä, ihan totta. Joku nuorukainen kehoitti meitä kaikkia pitämään toisiamme kädestä. Eräs valtavavatsainen nainen ei olisi päästänyt meitä ohitseen ollenkaan, jollen olisi karjaissut. Minä todella jouduin huutamaan ja vetämään lapsikatrasta perässäni.

Kun päästiin vähän syrjemmälle, kysyin poliisilta lähintä ensiapupistettä, mutta se ei oikein tiennyt. Kaksi hurmaavaa, rokkarin näköistä nuorta miestä, toinen pitkässä mustassa nahkatakissa ja pitkässä mustassa tukassa, yrittivät lohduttaa itkevää lastani. Lordi soitti Would You Love A Monstermania siinä vaiheessa.
- Eihän satu enää?
- Vähän.
- No sä olet jo isomies. Hyvä meininki, eikö?
- Joo, poika sanoi vaisusti ja minä kiitin. Ihania nuoria miehiä.

Kysyin sitten joltakin järjestysmieheltä, jolla oli keltaiset liivit päällänsä, että missä on lähin ensiapupiste. Ei sekään tiennyt, mutta haukkui samaan syssyyn poliisit, jotka eivät olleet hommanneet sitä ensiapupistettä sinne, mistä sitä ensin kysyin. Neuvoi sitten jonnekin tonne päin. Lordi alkoi soittaa Hard Rock Hallelujaa juuri silloin. Poika vain itki ja minä vedin lapsia perässäni jotakin katua pitkin, jossa en ollut koskaan ennen kulkenut.

Ei siellä tuolla päin ollut ensiapupistettä, mutta taksitolppa oli. Me hypättiin sitten taksiin ja kuultiin, kuinka lavalla vielä räjähteli. Taksikuski oli hiljaa ja puikkelehti kävelyteitä pitkin väljemmille vesille. Pihassa se kertoi, että sen oma 10-vuotias tytär oli myös yleisön joukossa äitinsä kanssa. Äsken soitin lääkärille. Poika pitää herättää kahden tunnin välein ja siltä täytyy kysellä kuka se on ja kuka minä olen. Jos se ei tiedä, niin sitten pitää soittaa ambulanssi, mutta jos se vain oksentaa ja valittaa pääkipua, niin on annettava särkylääkettä.

Meillä on Lordi-innostus nyt vähän alamaissa. Eipä siihen taida paljon mikään auttaa, vaikka eihän se niiden syy ollut. Ei Suomessa voi lapsia viedä noihin tilaisuuksiin. Eikä suomalaisista voi olla kovin ylpeä. Kaikki sen tiesivät, että siellä on paljon lapsia, mutta mitäpä millään on mitään väliä.

Tosi hieno kansanjuhla.

***

Lisäys nyt viimein 27.5. , kun tämä blogger alkoi taas yllättäen toimia ja huolii jopa kuvia. Nimittäin tämähän on se todellinen näkymä, minkä pienet ihmiset (alle 165 cm, siis kääpiöt) yleisön seasta ylipäätään näkivät. Lava suunnilleen tuossa kohdassa, missä on isänsä olkapäillä istuvan tytön valkoinen takki. Ehkä hieman vasemmalla. Screenin kuvasta en saa itsekään selvää, enkä muista ketkä siinä juuri esiintyvät, olisivatko PMMP:n tyttäret vai itse örkit. Ei siis erota kaunottaria hirviöistä. Oli muuten vähän hankalaa ottaa kuvia yhdellä kädellä ja pitää toisella poikaa reppuselässä.

Lyhyesti

Runotorstaina


päivä päivältä
uudistun
vanhemmaksi
uudistun
ryppy rypyltä

Tässä sitä taas ollaan puhtaan paidan kanssa

Tuli sitten oltua häissä, joo. Pohojalaasen jäyhät häät, täytynee sanua.

Inhoan ihmisiä, jotka aina myöhästyvät ja olen itse aina ajoissa paikalla, paitsi silloin kun olen perheen kanssa liikenteessä. En voi ymmärtää, mitä tapahtuu, mutta olemme myöhässä niin häistä kuin hautajaisistakin - aina. Viimeksi oli mullatkin heitetty kun me pyyhällettiin takariviin pituusjärjestykseen. Ja joo, nyt sitten häämarssi oli alkanut ja me ohitettiin hääpari rynnäköllä. Ei pitänyt myöhästyä, mutta eihän sitä ikinä arvaa, mitä kaikkea voi lähtiessä tapahtua.

No, me oltiin jo ihan lähtövalmiita, ja ajallisesti just sopivassa saumassa jos oltaisi siltä seisomalta lähdetty, kun puberteetti alkoi valittaa, että tukka on huonosti. Sen pää muistuttaakin nykyisin enempi moppia. Ala siinä sitten väkertää kiiressä herralle siedettävää ponihäntää. Kun se sitten oli valmis, alkoi se otsatukan harominen kun tää ei ny vittu pysy mitenkään. No sillä tavalla. Minä sitten siinä vetimissäni aloin ilmakihartimella vähän vääntää sitä tukkaa siitä silmiltä pois ja suihkuttelin siihen jotakin näitä ihmeaineita, kun jokin alkoi kärytä. Koko talo alkoi haista kärvähtäneelle paskalle, enkä tänä pänä vielä tiedä ihan varmaksi mistä se lemu tuli. No, tukka saatiin kuntoon, mutta yhtäkkiä tajusin, että minähän haisen het jumalauta niin omituiselle kun ihiminen nyt vaan voi haista. Minun kaunis tunikani haisi, kädet haisi, kaikki haisi - ja hajuvesi kotona. Mukana oli jotakin rexonaa roll-onissa, jota sitten yritin levitellä joka puolelle. Eihän siitä mitään tullut. Perhe alkoi huutaa, että kohta haisen pahemmalle kuin se kärvähtänyt paska. Yritin siinä kiireessä sitten märällä pyyhkeellä ja sitruunantuoksuisella saippualla pyyhkiä sitä tunikaa ja pestä käsiä, mutta haju oli tiukassa. Mikään ei auttanut. Pakko oli lähteä pahanhajuisena menemään. Autosta juostiin täysillä kirkkoon ja osuttiin just siihen h-hetkeen. Harmi vaan, että pojilta unohtui takit autoon.

Tämä Unescon suojelukohde oli jääkylmä sisältä. Morsianparka avonaisessa asussaan seisoi koko seremonian läpi värisemättä. Me muut (paitsi pojat) voitiin sentään kääriä villatakkia tiukempaan ja silti teki pahaa. Lieneekö kymmentä astetta enempää. Minä ehdin vähän tuulettua siellä kyllä, semmoinen saakelin hollitupa se oli.


Puu-ukkeli ja muita kirkollisia koristeita.



Yksityiskohta Petäjäveden puukirkosta. Itse asiassa siinä oli hämähäkinseittejä, joita yritin kuvata.



Hääjuhlasta päästiin sitten ajoissa kotiin äidin luokse hajuhaittoihin vedoten. Ehdittiin hyvin katsomaan kaikki kamalat kappaleet ja Lordin isänmaallinen esitys. Kyllä oli tippa linssissä. Oli onnea, ettei missattu sitä. Tänä aamuna soittivat asematunnelin Anttilan levyosastolla non-stoppina Hard rock hallelujaa. Kyllähän se hymyilytti. Kunnes kaksi jäi sairaslomalle ja yksi otti lopputilin. Siinä se sitten päivä menikin työntekijöitä metsästäessä. Eikä naurata enää yhtään. Itku pitkästä ilosta (tästä kyllä Etappisika tykkää...)

Euroviisuhuumassa täälläkin

Eilinen euroviisukarsinta oli kamalaa kuuneltavaa. Miksi jätit minut, en voi elää ilman sinua, elämäni on painajaista...nyyhkyn nyyhkyn... jokaisessa kipaleessa oli samat sanat, paitsi Suomen ja Liettuan biiseissä, jonka sisältö oli aika... hauska. Ehkä tuo itseironinen vitsi toimii kai vain kerran. Oli kuitenkin merkillistä katsoa euroviisuja ja todeta, että vaikka maailma ympärillä kehittyy, jotenkin eurobiisu pysyy aina samana. Se ei ole kehittynyt mihinkään. Mitähän se kertoo ihmisistä? Että tyhjänpäiväinen jumputus ja menetetty rakkaus ovat sittenkin niitä asioita, mitkä ihmisten päissä eniten pyörii, jos siis ei lähdetä ihan älyttömille perseennuolemislinjoille, kuten se Britney Spearsin entinen taustalaulaja, joka lauloi jotakin lasten kuolemista. Euroviisujen esittäjät sentään välillä vaihtuvat ja enemmän pintaakin paljastellaan. Kenties ensi vuonna joku leväyttää jo intiimitavaransakin lavalle, kun ei noita vähiä vetimiä voi enää ylittää... tai alittaa, miten sen nyt ottaa. Mutta maailma kehittyy siis siinäkin suhteessa.

Lordilla oli kuitenkin tarpeeksi päällä. Hirviöt olikin eristetty omaan karsinaansa ja minulla on pari kertaa käynyt mielessä noita välähdyksiä Ateenasta katsellessani, että kuinkahan pahalta rovaniemeläiset mahtavatkaan haista. Kreikan helteessä ja salamavalojen mäiskeessä, puhumattakaan lavashown räiskeestä on varmasti hirviöiden orvaskesi kovalla koetuksella noiden pukujensa alla. Toisaalta voi olla, että euroviisut perheohjelmana halusi eristää loordit omaan kulmaansa, jotta eivät välähtelisi kuvaruudussa lasten nähtäviksi liian usein. En tiedä kumpi pelotti enemmän, Lordi vai Ruotsin edustaja Carola, joka oli kovasti kaunistunut vanhetessaan. Hampaat häikäisivät, iho hohti tasaisena ja täydellisenä kuin kreikkalaisella jumalattarella ja yltiöpäinen esiintymisasu kaikessa dramaattisessa hulmutuksessaan hymyilytti kovasti. Koko lavan peittävä silkkinen, kenties jopa saumaton viitta vei kaiken huomion, enkä muista kappaleesta muuta kuin Carolan leukojen omituisen väpätyksen. Ulkomuotoonsa ja esiintymisasuunsa Carola oli kai käyttänyt enemmän aikaa ja rahaa kuin pahasti samasta syystä parjattu Lordi.

Minä kyllä liikutuin kovasti, enkä eniten Lordeista, vaan myös Heikin ja Jaanan juonnosta. Vanhaa ihan lämmitti, miten nuoret ihmiset sillä tavalla liikuttuivat rovaniemeläisbändin menestyksestä, kiljahtelivat ja hihkuivat sekä pyyhkivät kyyneleitään. Olihan se ilakointi tarttuvaa.



Lauantaina en pääse finaalia seuraamaan, koska menen Jyväskylään häihin. Sama se, itkettää se kirkossakin aina.

Häpiä, iso ihminen

Kun mikään ei riitä

loput
saaran huorat ja
kauniit alastomat naiset

sarjakuvien pyllyt,
bisoprolol, baari ja pitsa


sekä äänenavaus:
piipaa sulle laulu

(hakusanaruno 17.5.)

Ja joo-o, pitihän minunkin nyt kokeilla sitä puppugeneraattoria aivan niin kuin ei olisi muutakin tekemistä. Voi perkele, että sitä on vielä pentu. Pyykit ovat odottaneet koko illan koneessa kuivumaan panijaa ja minä nyhjään jonkin generaattorin kanssa. Tytär teki lettutaikinan ja toi kulhon tähän viereen pari kertaa kokeiltavaksi, jotta jos taikinaan pitäisi jauhoja lisätä. Ja sitten se paistoi ne letut. Ja söi. Ja minä istun tässä hartiat tulessa yhden helvetin masiinan kimpussa. Nyt riittää kuulkaa. Mittään tule tämmöisestä touhusta.

Sori vaan

Aion syödä nyt pizzan. Ison, herkullisen kinkkutonnikalapizzan. Aion puristaa siihen myös valkosipulia. Sitten minä syön.

Hyvää äitienpäivää

Älkää nyt kukaan tulko sanomaan, ettei äitienpäivää tarvita. Minäkin olen monta vuotta odottanut uutta vessanpönttöä ja kun sitä ei alkanut kuulua, pyysin sellaisen äitienpäivälahjaksi ja sain! Nyt alkaa vessaremontti. Ihana, valkoinen, puhdas wc-istuin, joka ei jää itsekseen valumaan ja törsäämään vettä. Kiitos.

Lapset, kukat ja kortit sekä kahvit tulivat sänkyyn, mikä on minusta ollut aina hieman hankalaa, mutta menettelee. Koira makasi vieressä ja tapitti liikkumattomana kuola valuen höyryävää sämpyläpalaa. Oletko kiltti koira tästä lähtien? Olen, olen, se nyökytteli sitä mukaa kun heiluttelin sämpylää ylhäältä alaspäin. Ei tee enää pahoja, eihän... ja ei ei, se pyöritti päätään puolelta toiselle päästämättä sämpylää hetkeksikään silmistään.



Itse asiassa nyt tulikin mieleen, ettei äitienpäivä varmastikaan äitien arvostusta nosta yhtään. Se taitaa enemmän herättää ärsytystä sinkuissa ja lapsettomissa aikuisissa, sekä surua niissä naisissa, jotka tahtoisivat olla äiteja ja niissä lapsissa, joilla ei äitiä ole.

Keski-ikäisiltä miehiltä on arvostusta turha odottaakaan. Miten monta kertaa minäkin olen kaupassa täyden kärryni kanssa hikipäässä ollut kassalla, kun joku mies on puhissut takanani kiireisenä mäyräkoiransa ja gourmetostoksensa kanssa. Vaihtanut jalkaa ja kytännyt kelloaan. Kiirehän niillä on, mutta äidit, ne ovat tässä maailmassa vain ärsyttämässä. Turhia otuksia, koska eivät enää saaliiksikaan kelpaa. Niiden lapsetkin vain pitävät meteliä ja nostavat kiukkua, ikään kuin se ärsyyntynyt aikuinen mies siellä kaupassa omistaisi jonkinlaisen kirjoittamattoman oikeuden elää oman aikataulunsa mukaan, niin kuin maailma olisi häntä varten, niin kuin koko kauppa olisi häntä varten. Kerran jopa Masalan K- kaupan kassa otti kesken ostoksieni kiireisen miehen loton siinä välissä. Voi luoja, että olin loukkaantunut. Minullahan sitä aikaa todella oli enemmän. Koska ostin enemmän tavaraa, minä ikään kuin olin velvollinen uhraamaan aikaani myös tuolle puhisevalle miehelle. En ymmärrä, miten nämä miehet kuvittelevat tosiaankin omistavansa oikeuden elää tässä maailmassa niin kuin se olisi vain heitä varten tehty. Minä vihaan niitä miehiä, mutta joudun silti sietämään heitä, vaikka kerran yksi niistä painoi kaasua, kun olin ylittämässä suojatietä rattaiden, lasten ja painavien ostoskassien kanssa. Se tuli mäennyppylän takaa lujaa, enkä voinut enää perääntyä. Mies mulkoili rattinsa takaa ja kun sain kädet vapaaksi, näytin keskisormea itku kurkussa.

Miksi nämä miehet eivät voisi asentaa huoneistoihinsa äänieristeitä, rakentaisi desingmaljakkoihinsa zen-puutarhoja ja tilaisi ruokia kotiinsa. Miksi minun pitää kärsiä niistä, kun ne eivät pysty kestämään äitejä ja lapsia. Vaunuja katsotaan karsaasti, ikään kuin naiset eivät saisi liikkua missään lastensa kanssa, vaan heidät pitäisi eristää hiekkalaatikolle tukkimasta muiden jouhevaa kulkua.

Tämä maailma on yhteinen. Niin lapsilla kuin äideilläkin on oikeus elää ja liikkua. Heillä on oikeus kassajonossa omaan paikkaansa, vaikka sitä tavaraa on enemmän. On ihme, etteivät kauppiaat ole tätä tajunneet. Lapsiperheet ostavat enemmän ja tuovat kauppaan rahaakin enemmän. He eivät ole siellä tukkimassa jonoja, vaan tekemässä ruokaostoksia niin kuin muutkin ihmiset.

Hyvää äitienpäivää siis.

Positiivistakin tapahtuu

Eilen kuopuspoikalapseni (kohta 9 v.) sanoi sen, minkä kaikki poikalapset ovat aina tuossa iässä sanoneet:
- Mä en tykkää tytöistä.
- No pojistakos sitten? Minä ehdin kysymään, ennen kuin taas ajattelin mitään.
Poika räjähti nauramaan ja löi minua tyynyllä päähän.

Jokin aika sitten myös 11-vuotias tyttäreni otti asian puheeksi, kun opettaja oli vahingossa sanonut lintujen ja nisäkkäiden olevan keväisin homokkaita. Tunnista ei ollut tullut mitään, kun lapset eivät voineet lopettaa kikatustaan. Opettaja oli sitten kertonut homoista ja lesboista ja hihkunut, miten monta homoa ja lesboa hänkin tuntee ja että ne ovat aivan tavallisia ja mukavia ihmisiä.

Eipä kovin paljon taaksepäin tarvitse mennä, kun tällaiset asiat olisivat saaneet kaikki noloiksi. Maailma on muuttunut ja paljon hyviäkin asioita tapahtuu.

Haamu päivittää linkkilistaa

"...Älä pane pahaksesi, että luulen itselläni olevan vähemmän päätä kuin kenelläkään teistä, joita sanotaan hyväpäisiksi. Siinä ei olekaan ihmettelemistä, sillä minä olen tehnyt pääni itse."

J.V.Snellman * 12.5.1806

Päivän adrenaliinihyökkäys

Heh. Novellihaarukseeni oli tullut kelpoa kommenttia, jo huhtikuussa tosin, mutta en ollut muistanut käydä siellä aikoihin.

Kirsi

26.04.2006 - 09:18

On vissiin ihan itseoppinut "kirjailija".. Kyllä sinuna pitäisin nämä rustaukset ihan vaan pöytälaatikossa. Mutta älä masennu, ehkä jonain päivänä opit.

Olen vuosien varrella nähnyt kymmeniä, kenties satoja vastaavia lapsellisen ylimielisiä kommentteja, joko minulle
tai jollekulle toiselle osoitettuja, eikä tämä poikkea niistä millään tavalla. Se ei säihky eikä siinä ole mitään todisteita siitä, että kirjoittaja olisi jollakin tavalla ansiokkaasti liikkeellä. Se ei herätä mitään muuta kuin ajatuksia siitä, että melko monet ihmiset, jotka ovat tai kuvittelevat olevansa kirjailijoita tai kustannustoimittajia ovat varsin huonokäytöksisiä, epäkohteliaita, sivistymättömiä, kenties jopa kostonhimoisia ja ennenkaikkea jokseenkin huonolla itsetunnolla liikenteessä. Huonossa itsetunnossa ei sinällään ole mitään väärää eikä pahaa. Sille vain ei kukaan mitään voi. Se ei käskemällä nouse, mutta ilmeisesti sitä voi nostattaa yrittämällä alistaa muita. Kirsille terveisiä, ettei se ihan noilla keinoilla kuitenkaan onnistu. Jokaisen kirjailijan tai sellaiseksi itseään kutsuvan on mielestäni rakennettava maineensa kirjoituksiensa perusteella, ei toisten kustannuksella. Tunnen toki joitakin kirjailijoita ja kustannustoimittajiakin, joten ihan kaikkia tämäkään päretys ei koske. Ikävystyttävän yleistä moinen käytös kuitenkin kirjoittavien ihmisten parissa on, joten heidän kanssaan työskenteleminen tuntuu painajaismaiselta ajatukseltakin.

Siis pelko pois. Minusta ei tule kirjailijaa. Minä myyn kirjoja ja Kirsin kirjat myisin kostoksi pilkkahintaan. Peränurkasta. Pölykerroksen alta.

Minä täällä taas, hei.

Hmm... joudunkin nyt pitkin hampain vastaamaan ilkikurisen Hanhensulan heittämään meemiin ja kertomaan vastentahtoisesti itsestäni (hahhah). Noh...mikäs sen mukavampaa.

Itse asiassa nyt kun tähän kerran tulin, voisin samantien kertoa, että minulle on viime päivinä sattunut kaikenlaista; tukka on lähtenyt siis se on lyhyt ja hapsuinen sekä vaihtanut väriä punaisemmaksi; koko huusholli on pihaa ja puutarhaa myöten myllätty ylösalaisin; töitä on ollut myös töissä enemmän kuin tarpeeksi.

Olen myös kuunnellut Hard rock Hallelujah -biisiä mietteliäänä. Siis kuinka monta erilaista tapaa onkaan lausua Hallelujaa!? Lordi sanoo sen loppuosan niin... luujah, että sitä jää ihan jännityksellä odottamaan. Se ei ole mikään Hallelujaa! -kiljahdus, eikä nunnan huokaisema hhhallelujah, puhumattakaan mistään gospel-hallelujah:sta, vaan siis kerrankin oikein persoonallinen hallelüüjah. Ei siihen ole edes mitään suomen kielen kirjainta olemassa kuvaamaan näitä kahta hieman venytettyä yu:ta. Ehkä se on rovaniemeläinen u:n ja y:n risteymä. Hallelujan lisäksi tulin tänä aamuna myös vaipuneeksi mietteisiini samalla kun koira tonki myyrän koloja, että meinasin junasta myöhästyä. Tuli vain mieleen, että mitä jos junassa joskus aamulla olisi raskaana oleva nainen ja se heittäisi pirjot päälleni. Että mistä sitä saisi uudet vaatteet siihen hätään. Sitä vaan istuisi junassa Helsinkiin asti ja menisi ostamaan uudet vaatteet, kunhan olisi itse yrjöillyt niille vähän lisää. Kaikenlaista sitä tulee mieleen. Niin kuin seksi. Jotenkin nolotti ihan, kun puutarhaa laitellessa kaikesta tuli mieleen seksi. Tai kun kävelin metsän reunaa. Ja kun olin... viettämässä työaikaani rappusten juurella. Mutta onhan nyt toki toukokuu.





Seksiä, seksiä, seksiä... ääh. Mitä kaikkea nuo muurahaisetkin tuolla kiven alla olla tehneet. Se kuningatar... ooh. Olkoot.


Ja sitten siihen meemiin.

Suolaista vai makeaa?
-Suolaista.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
- Onhan niitä, tullut ja mennyt. Tämä kai tarkoittaa, että ketä on jäänyt kaipaamaan. Ehkä sitten pappaani, joka lähti vähän liian aikaisin. Karkasi jotenkin yllättäen, enkä ehtinyt aikuistua tarpeeksi, jotta olisin tutustunut häneen kunnolla.

Viikonpäivä josta pidän?
Perjantai. Miks ei aina voi olla perjantai, perjantai?

Kuukausi josta tykkäät?
- Ehkä kesäkuu, kun kaikki puhkeaa kukkaan, lehdet ovat vielä raikkaan vihreitä ja metsän tuoksu huumaa. Linnutkin ovat lakanneet tappelemasta ja keskittyneet perheisiinsä. Heinäkuu on sitten jo kuin keski-ikäinen ihminen. Liian kypsä, liian täyteläinen... liian lähellä kuolemaa. Ja liikaa turisteja, lomalaisia... Toukokuu on liian oikukas ja huhtikuu taas... no tänä vuonna ainakin syvältä. Elokuun lämpimät ja pimeät yöt heinäsirkkojen siritellessä ovat kyllä vertaansa vailla...

Mieleenpainunein kirja?
- Ehkä se Anne, merten kuningatar, jonka luin ihan pentuna, alakouluikäisenä. En tiedä kuka sen kirjan on kirjoittanut. Löysin sen jostakin, en muista edes mistä. Varmaan se on jokin hömppäkirja, mutta se Anne, huhhuh, se oli seksikäs pakkaus ja touhusi merimiesten kanssa sitä ja tätä. En unohda sitä koskaan.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
- En. En edes sitä, jolla oli pöytäviinapullo flyygelin sisällä jemmassa.

Haaveiletko lottovoitosta?
- Joskus, mutta se on välillä vähän hankalaa, kun en koskaan lottoa.

Pidätkö tavarataivaasta?
- Onko tavaroilla taivas? Ei varmalla ole.

Vai oletko minimalisti?
- Eeeen.

Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
- Ihan jees.

No jos tämä vielä...

Päivän työ on tehty ja sisiliskoranta valmis.

Ja päivän bonuskuva, jonka sain juuri kännykkääni. Kiitos valppaalle myyjättärelle. Kuvassa ammattimaiset somistajat ovat koristaneet erään kirjakaupan ikkunan taidolla ja harkintaa käyttäen.

Mmmmuuu!

Tuli mieleen tuolla kylillä ajellessa, kun oli hakemassa tytärtäni näistä maisemista,



että kyllä se on vissiin minunkin viisainta kirmata kesälaitumelle. Ei tämmöinen maanalainen työläisihminen malta pysyä sisällä enää ollenkaan, kun aurinko vähänkin paistaa. Tai kun on edes lämmintä. Tai jos plussan puolella... ää... kunhan on valoisaa. Edes muutaman tunnin.

Mukavaa oloa kaikille!

Anteeksi

Ei tule mitään tästä bloggaamisesta, kun päivät menee sisiliskoja hukkumiskuolemalta pelastellessa. Kai tästä pitää lähteä jotakin siltaa rakentamaan.

Möyrimispäivät menossa

Sisilisko parka, se oli jo pudottanut pyrstönsä ja sen jälkeen tipahtanut pihalammikkoon, eikä päässyt mitenkään sieltä ylös, muovireunaisesta altaasta siis. Se räpiköi henkensä hädässä pienillä räpyläsormillaan ja sai enää vaivoin pidettyä päänsä veden pinnalla. Lienee polskuttanut siinä tuntikausia. Minä nostin sen sitten ylös. Sen sydän tykytti niin, että koko lisko tärisi. Siihen se jäi pitkäksi aikaa altaan reunalle aurinkoa ottamaan ja lepäilemään. Minä sillä aikaa aloin möyriä lisää mullassa. Olen möyrinyt siellä nyt pari päivää, enkä malttaisi ollenkaan lopettaa.

Minussa on valtava vika. Olen aivan liian optimistinen puutarhuritaitojeni suhteen, vaikka tiedän, että niillä on viikon parin päästä tapana lopahtaa kokonaan. Nämä pari päivää ovat kuumeista aikaa. Käyn puutarhoissa ostoksilla ja olen kuulemma ylittänyt budjetin jo monta vuotta sitten. Ostan silti aina uusia kasveja, eivätkä ne ikinä menesty. Kituvat yhden kesän ja talvella paleltuvat pois. Ja jälleen olen langennut siihen samaan. Olen taas kerran ostanut kymmenittäin kasveja, jotka varmasti menestyvät.

Olen kaivanut kymmeniä kiviä maasta ja lapioinut multaa ja savea. Olen kantanut vettä ja kyykistellyt jalat puutuneina. Joka paikkaa särkee. Olen repinyt rikkaruohoja niin paljon, että sormenpääni ovat hellinä. Ja olen kumarrellut selkäni poikki. Ihanaa! Nyt on patjarikkoa ja villiviiniä. Nyt on murattia ja mesikasveja. Puutarhalla antoivat villiviinille takuukuitin. Olin niin hölmistynyt, etten osannut kuin idioottimaisesti hymyillä. Siis näiden täytyy elää ainakin ensi talven yli!