Somewhere over the rainbow

Aamuyön unessani kaislikosta lipui esille sininen vene. Peltinen pikkupurtilo oli pahoin ruosteessa ja upposi matalaan rantaveteen niin nopeasti, etten ehtinyt tehdä mitään. Sukelsin sen perään, mutta virta vei minut mukanaan vedenalaiseen luolaan, jonka seinämille auringon lävistämät laineet jäivät heijastamaan valojaan. Vesi oli niin kirkasta, että vaikka sitä oli montakymmentä metriä, sen hiekkaisella pohjalla erottui jokin ruskeankeltainen alue. Niin kuin kasvain tai paskakasa. Unessani tiesin, kuka sen oli sinne laittanut. Halusin sukeltaa möykyn luokse ja repiä sen irti, mutta jo puolessa välissä tajusin, että perille päästäkseni minun on kuoltava. Yhtäkkiä minun tuli jumalattoman hyvä olla. Heittäydyin selälleni veden vietäväksi. Iho värähti kauttaaltaan, tuntui kuin jokin olisi hyväillyt sisukseni läpikotaisin ja aivot uponneet pehmeään pumpuliin. Sitä voisi verrata orgasmiin, mutta se ei ollut mitään sinne päinkään. Mihinkään ei sattunut. Minä taisin olla taivaassa. Vesi ympärilläni muuttui kuplivaksi suihkuksi ja niiden mukana lähdin nousemaan pintaan. Heräsin siihen onneeni sitten. Toivottavasti en koskaan unohda, että tuollainen olotila on mahdollista saavuttaa. Se on olemassa ja jotenkin siihen voi päästä. Ainakin unessa.

Nyt hartioita särkee, niskaa polttaa, selkää kolottaa, vituttaa ja muutenkin on hommia rästissä. Ei enää yhtään uskoisi, että herääminen oli tänään niin kaunista.