keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Ei mitään paniikkia -kokkikoulu nettiaddikteille


Tänä aamuna auton hopeaisella katolla kimalteli kuuraa. Puoli kahdeksalta oli pilkkopimeää ja huoneeni lämpötila pakkasen puolella. Ikkuna oli jäänyt yöksi auki, koska illalla olo oli kuin turkkilaisessa saunassa siitä syystä, että kuivauskaappi oli täynnä märkiä takkeja ja sen kuuma puhallus höyrysti huuruun tietokoneen näytönkin. Pesukone pyörii yötä päivää, kun kesähepenet on pestävä pois ja talvivaatteet olivatkin jääneet keväällä kai pesemättä. Varmaan takatalven takia. Ehkä ne oli pesty, mutta kaivettu sitten uudestaan esille.

Onnistuin näkemään vilahduksen mystisestä omenamummosta, joka siis jostakin syystä raijaa omenoitaan meille. Istuin tässä tietokoneeni edessä juuri suihkusta tulleena, melko vähäpukeisena ottamaan minkäänlaisia mummoja vastaan, kun se hiipi tuohon ikkunani alle, ihan metrin päähän minusta. Mummo oli harmaahapsinen, pitkänenäinen ja sillä oli suuri luomi ylähuulen päällä. Onneksi olin kantanut kliiviat sisälle ja asettanut ne ikkunalaudalleni, missä estävät hieman näkyvyyttä. Kun mummo kumartui omenapussiensa kanssa asettaakseen ne sievästi seinän viereen, minä ryntäsin piiloon. Oven raosta näin, miten se vielä katsoi hyvillä mielin omenapussejaan ja lähti pellon poikki pois. Siellä ei ole edes polkua.

Nyt minulla on täällä omenoita. Itse asiasssa me hukumme omeniin. Niitä on ihan hirveästi ja osa niistä alkaa muumioitua. Pari pientä pussia on lentänyt jo roskiin. Minun pitäisi tehdä omenoista sosetta ja säilöä ne umpiotölkkeihin. Ennen vanhaan, siis silloin kun olin kotiäitinä, tein paljonkin sosetta. Kun survoi omenasoseen päälle ohuen kerroksen puolukkaa, se kesti homehtumatta monta vuotta. On kokeiltu. Omenasose on loppujen lopuksi ihan hyvää, mutta se ei ole kovin kilpailukykyinen mansikkahillon kanssa.

Nykyään on vaikea hallita edes ruuanlaittoa. En ymmärrä, miten jotkut loihtivat mitä hurmaavimpia ruokia ja ehtivät vielä bloggaamaankin. Kalapuikon lämmittäminen on enemmän myöskin minun alaani, mutta enimmäkseen poltan kaiken pohjaan. Olen opetellut pelastamaan kärähtäneitä ruokia. Esimerkiksi eilen pilkoin sipulin, kuullotin niitä hivenen öljyssä, mutta kun pannu jotenkin lämpeni niin älyttömän hitaasti, pilkoin paketillisen Popsin kevytnakkeja sekaan. Heitin iloisesti koirallekin pari palasta, koska se oli kuono pitkällään siinä hellan edessä ja tapitti taas niillä ruskeilla silmillään hyvin innostuneena. Mitään ritinää ei kuulunut, joten laitoin levyä hieman isommalle ja lähdin lukemaan Jäädykepiirikunnan uusinta postausta. Takaisin tullessa keittö oli savun vallassa ja mustuneet sipulit takertuneina puoliksi palaneisiin nakkeihin kiinni.


Tässä vaiheessa ei kannata panikoitua, vaan liesituuletin laitetaan täysille. Sen jälkeen työnnetään pannu hanan alle sekä lasketaan siihen vettä. Sipulit irtoilevat näin nakeista vaivattomasti ja nousevat pintaan, joten ne saa melko helposti kaadettua lavuaariin. Sipulin palamisaste on tässä ensiarvoisen tärkeä, koska liiaksi palaneita sipuleita ei saa irtoamaan mistään muutoin kuin veitsellä. Nakeista joutuu napsimaan esimerkiksi kynsillä tai veitsellä palaneet kohdat pois, jos ei hirveästi tykkää karsinogeenejä syödä. Saman voi tehdä suikalepaistille, jota kannattaa ostaa mielummin hiukan isompi paketti kerralla, sillä kuivuessaan liha surkastuu aika tavalla. Marinoituja tuotteita ei kiireiselle nettiaddiktille voi lainkaan suositella, sillä kärähtänyt marinadi on todella hankala saada irti niin lihasta kuin pannustakin. Joskus olen joutunut soittamaan kotiin palaavalle perheenpäälle, että toisi uudet broilerinsuikaleet tullessaan. Se ei ole hyvä vaihtoehto, siinä saa samalla kuunnella luennon netistä ja sen huonoksi tekevästä vaikutuksesta. Kannattaa myös harkita valehtelemista näissä tapauksissa, että tuli kiire vessaan ja siellä sitten tapahtui jokin katastrofi, esim. vessapaperi yllättäen katosi ja piti mennä suihkuun, kyllä te jotakin keksitte. Kaiken kaikkiaan onkin ehkä syytä pysytellä paksummissa lihatuotteissa, jotta niistä saa sitten vuoltua palaneet kohdat pois kätevästi.



Sen jälkeen kannattaa silputa uusi sipuli ja heittää ne käsiteltyjen nakkien kanssa pannulle. Lisää jälleen öljyä sekä hieman pippuria joukkoon. Samaan aikaan voi myös valmistaa kasvisvaihtoehtoa perheen kasvissyöjille herkkusienistä. Kaikki käy käden käänteessä, joten välillä voi huokaista helpotuksesta, laittaa levyä pienemmälle ja istahtaa alas sillä aikaa, kun perunat porisevat kattilassa hyvää vauhtia halkeillen juuri sopivan kypsiksi. Vajoa ajatuksiisi ja herää, kun joku huutaa, että kohta ne palaa taas.

Herkkusienet kannattaa tempaista salamannopeasti pois levyltä, jotta ne ehtivät säästyä. Meillä tosin tytär tosin tykkää syödä sienensä hieman kärähtäneinä. Lisää tämän jälkeen nakkeihin jälleen hieman öljyä ja suurusta ne vehnäjauhoilla. Pyörittele niitä puukauhalla ikuisuus ja huokaile syvään. Lopulta lorauta kuuma vesi joukkoon. Lisää pieniä palasia kasvisliemikuutiosta valmiiseen kastikkeeseen ja sekoita se tasaisen ruskeaksi.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hahhah, olipa hauskaa! Ja lohdullista.

Laita lapset tekemään ruokaa, oppivat hekin!

Petra

Saara kirjoitti...

Esikoinen onkin aika innoissaan ruuanlaitosta, nyt kun sillä on koulussa köksää. Täällä se ei suostu tekemään mitään. Naureskelee kyllä joka päivä ja kyselee, mitäs käristettä tänään on tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

Jepjep. Kannattaa myös opetella pitämään palaneesta ruuasta ja leikkimään, että mustat hippuset kastikkeessa ovat jotain eksoottista maustetta.Pohjaan palanutta puuroa ei kannata veivata pohjia myöten vaan kaataa se toiseen kattilaan.

Mustiksi paahdetut kalapuikot ovat parasta mitä tiedän. Joskus historian syövereissä, kun telkkarissa oli Teijan keittiössä -niminen ohjelma ja siellä vieraana Vivica Bandler, hän näytti lempiruokansa valmistamisen: poltettuja kalapuikkoja. Ah, mikä siskouden helkähdys rinnoissa.

Saara kirjoitti...

Kalapuikot palavat jotenkin yllättäen. Se käy niin... nopeasti. Onneksi niistä tulee herkkuja helposti.

Anonyymi kirjoitti...

Minä laitan kalapuikot uunissa, niistä tulee yleensä lötkähtäneitä riepuja, mutta eipä tarvitse seistä hellan edessä. Tai sitten Laps paistaa ne. Yleensäkin, kun on samaan aikaan netissä ja laittaa ruokaa(meillä on kone liettä vastapäätä ja silti palaa..), niin kannattaa ulkoistaa. Esim. sipuleiden kuullottaminen on lapsille kehittävää ja hyödyllistä tekemistä, samoin kastikkeen hämmentäminen.
Meilläkin on poika innoissaan köksästä ja tuo pullaa ja kääretorttua kotiinkin. Minä olen pakottanut sen jo monta vuotta osallistumaan ruuanlaittoon ja kotitöihin, kissojen hoitoon jne. Esim. riskikset kasaantuu aina ovenpieleen, kun Laps on viikonlopun isänsä luona, en osaa enää viedä roskia ollenkaan, kun ei ole lapsityövoimaa sitä tekemässä.

Laita, Saara kersat hommiin!
-minh-
P.S. kiitos nauruista, johtui eläytymisestä!

Saara kirjoitti...

No, hyvä on, mä olen lellinyt ne pilalle silloin kun olin kotona. En saa niihin mitään kuria. Kerta kaikkiaan. Ne on ihania pentuja, mutta tavattoman laiskoja. Se on ihan mun vika, tiedän. En vaan saa ryhtiä sen vertaa tähän huusholliin, että pysyisin pistämään ne pennut ojennukseen ja hommiin.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on tapana panna jotain hellalle valmistumaan ja mennä tekemään koneelle jotain pientä toiseen huoneeseen. Tuloksena on ollut useampi pilattu kattila, pata ja pannu. Ynnä tietysti ruoka.

Jes, lapset ruokaa valmistamaan. Anna olla nälässä niin oppivat. Ehkä jotain ohjeita for dummies esille. Siivoamisestahan on ollut aiemmin puhetta. Vai oletko ehkä niitä äitejä, jotka tekevät itsensä tärkeäksi eivätkä anna lasten itsenäistyä:)

Saara kirjoitti...

Ei kyllä se on nyt päinvastoin, mutta kun ne eivät itse usko, että jotakin tarttis tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa maukkaalta reseptiltä. Täytyypä kokeilla.

Saara kirjoitti...

Tosiaan, multahan puuttuu se varsinainen resepti!

Eli nakkikastike

2 sipulia
1 pkt kevytnakkeja
öljyä muutamia lorauksia
vähän vehnäjauhoja
vettä runsaasti nakkien huuhteluun+
pari lorausta kastikkeen tekemiseen
pippuria
puolikas kasviliemikuutio
(suolaa)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset ohjeista. Unohtui aiemmin sanoa, että kuulun Minhin tavoin kalapuikko-uuni-puolueeseen. Yleensäkin käytän aika usein uunia. Sielläkin voi polttaa ja varsinkin kuivattaa.

tarakini tr kirjoitti...

Etteikö naiset osaa kirjoittaa huumoria! Kiitos, Saara, tällaisesta tykkään.

Minä tosin olen tietokoneen takia polttonut vain kerran pavut mustaksi (soijapapuja kun pitää keittää kaksi tuntia, niin pääsi jo unohtumaan). Hajua oli seuraavanakin päivänä, enkä edes muista kuinka kauan liuotin ja harjasin kattilaa. Mutta siitä opin pitämään varani...

Saara kirjoitti...

Uunissa polttaminen on erittäin näppärää. Kyllä ihminen voi hyvin helposti unohtaa, että on leipomassa.

Viimeksi tosin jurputtivat, kun lohkoperunat jäivät jäisiksi. Kyllä me ne syötiin kuitenkin, koska olivat ne parempia kuin edellisellä kerralla.

Miten kahta tuntia edes voi laittaa ruokaa. Eihän semmoista muista enää ikinä. Hyvä kun kävit, Itte. Pitääkin taas käydä painelemassa niitä nappuloita varastoon, ennen kuin lähden Jyväskylään aamulla.

Anonyymi kirjoitti...

*lahjoittaa Saaralle munakellon*

Ilman munakelloa meillä palaisi kaikki paistokset, vaikka seisoisin vieressä vahtimassa, puhumattakaan siitä että livistäisin välillä koneelle: ) Ei ole munakellon voittanutta.

Saara kirjoitti...

Louhi, kiitos. Tiimarin munakelloista ei ole mihinkään! Niistä loppuu teho heti ensimmääisen kerran jälkeen.

Anna Amnell kirjoitti...

Laita niistä omenoista chutney'a.

Anonyymi kirjoitti...

Munakellot on taivaan lahja muistamattomille!

Joskus muinoin, aikana, jolloin kännykkä ei vielä ollut joka kodin kodinkone(joo, sellainenkin aika on joskus ollut), kehitin munakellosta kotiäidin kännykän. Se kävi näin: laitoin ruuan muhimaan uuniin miedolla lämmöllä ja lähdin lasten kanssa leikkipuistoon. Taskuun viritetty munakello.
Vain edellä kävijöillä ja varakkaimmilla oli siihen aikaan kännykät, siis äideillä, iseillähän sellaiset jo oli.
No, kännyt pirisivät harvakseltaan puistossa. Sitten, munakelloni pärähti soimaan. Sain asiaan kuuluvaa kyselyä kännykkäni merkistä ja varsinkin soittoäänestä. Otin taskusta munakelloni ja näytin uteliaille kotiäidin kännykkää, keräsin lapset ja lähdimme kotiin syömään.

Oi aikoja, oi tapoja, miten haljua onkaan kännykän muistutus rivakkaan munakelloon verrattuna.

Mutta, edelleenkin, munakello on yhtä olennainen osa keittotaitoani kuin raaka-aineet ja kattilat. Suosittelen muillekin unohtajille.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Chutney on muuten todella hyvää kalapuikkojen kanssa! Omenachutneyta en ole kokeillut, mutta jos kerran mangochutney sopii, niin miksi ei omenainen.

Petra

Saara kirjoitti...

Kun löytäisikin edes yhden munakellon, joka toimii viikon pidempään.

Pirkko, onko reseptiä?

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ollut sama munakello jo yli 10 vuotta, enkä ole pihistellyt sen kanssa. Taisin ostaa sen stokkalta. No tiätty. Vaan ei se pal per vuosi ole.

Petra

Saara kirjoitti...

Ohhoh. Mä kun en siellä stockalla koskaan käy, kun mulla on vielä tää kovisvaihe menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Kovisvaihe! Hah. Kuule, Saara, mä noon niin kovis, että on pokkaa hakea munakello stokkalta.

Petra